Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

21 päivää uuteen ideaan

Kirjoitettu 12.12.17
Esseen kirjoittaja: Petri Vainio-Pekka
Kirjapisteet: 2
Kirja: 21 days to a Big idea
Kirjan kirjoittaja: Bryan Mattatore
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin kirjan liian myöhään. Kirjassa käydään läpi erilaisia tapoja ideointiin sekä uusia tapoja ajatteluun sekä ideointiin ylipäänsä. Tämä olisi varmasti ollut hyödyllinen ennen 24 h synnytystä, mutta minkäs teet. Ideointi on minulle aiheesta riippuen joko todella helppoa tai todella vaikeaa. Jos aihe on sellainen, että se ei oikein kiinnosta tai innosta, ei minun ideoinnistani tule yksinkertaisesti mitään. Tämän on huomannut, kun olen yrittänyt miettiä meille uusia keinoja markkinointiin. Mielessäni ei ole käynyt oikeastaan yhtään hyvää ideaa tähän liittyen. Ainoat ideat ovat olleet liitoksissa kohteiden kuvauksiin ja niihin, kuin sitä voisi uudistaa. Mutta tämä aihe taas minua kiinnostaa huomattavasti enemmän, kuin esimerkiksi digimarkkinointi.

 

Tyhjän paperin pelko

 

Ideoinnissa tulee itselleni aina todella paha jumi jossain vaiheessa. Tiimiakatemialla olen tottunut erilaisiin ideointi tapoihin ja itse koen parhaaksi vaihtaa näitä usein. Varsinkin, jos ideointi tuntuu jäävän paikoilleen junnaamaan. Kirjassa kuitenkin puhuttiin heti siitä, että tyhjä paperi luo aivan turhia paineita. Olen huomannut tämän itsekin. Esimerkiksi lapputalkoissa on todella kiperä tilanne itselle, jos aikaa on mennyt suurin piirtein puolet siitä, mitä koko ideointiin on varattu ja minulla on vain muutama idea. Tällöin menenkin lopullisesti ”paniikkiin” ja alan lätkimään ideoita paperille, jotka jo alun perin tiedän, että ne ovat aivan mahdottomia toteuttaa. Toki on tärkeää vain saada ideoita ylös, mutta tästä paniikin tunteesta olisi hyvä päästä eroon.

 

Paniikki ja pelko siitä, että välttämättä yhtään ideaa ei yhdellä kerralla tule on ainakin itselleni ja ilmeisesti melko monelle muullekin paha tilanne. Tämä tunne on kuitenkin normaalia varsinkin, kun ideointia tehdään porukassa. Kirjassa käytiin enemmän ideointia ihan normaali elämään. Hauska kohta oli kuitenkin se, että mitä pidempään ideoi, sitä tarkemmin alkaa huomaamaan omat kiinnostuksen kohteet. Kirjassa mainittiinkin, että ei kannata yllättyä siitä, että omat ideat voivat olla täysin omien taitojen ulkopuolella. Näihin kannattaa kuitenkin sitten keskittyä ja mahdollisesti hommata tarvittavat taidot näiden toteuttamiseen. On kuitenkin aina tärkeää, että ihminen tekee sitä mitä nauttii. Tämä auttaa aamulla heräämään ja jaksamaan koko päivän.

 

Ongelmien kautta tähtiin

 

Uusien tuotteiden ideointi ja niiden keksiminen on yleensä lähtenyt ja tulee yleensä lähtemään jostain ongelmasta. Tämä toimii itselleni todella hyvin, kun ideoimme. Varsinkin sellaiseen tarkoitukseen, jossa olisi tarkoitus kehittää jotain uutta arjen helpottamiseen. Onkin ollut hauska huomata akatemian aikana, kuin meillä on ollut turinatorstait sun muut, kun olemme yrittäneet keksiä uusia tuotteita. Moni idea, mikä itselläni on tullut mieleen onkin nyt toteutettu jonkun muun toimesta. Parhaiten mieleeni on jäänyt parkkipaikoista tehty sovellus, jonka oli tarkoitus näyttää, missä on tyhjä parkki ja jonka kautta voisi samalla maksaa paikan, jotta mittaria ei tarvitsisi lähteä metsästämän esimerkiksi vieraassa kaupungissa. Tämän onkin sitten toteuttanut joku muu, koska minä jäin silloin pohtimaan, että enpä minä tuollaista osaa tehdä.

 

Pointti siihen, että oman ärsyyntymisen tai oman henkilökohtaisen ongelman kautta voi löytyä suuria ideoita on mielestäni todella paikkaansa pitävä. Kirjassa mainittiin, facebookin keksijä Mark Zuckerberg, jolla oli myös ongelma teininä. Hän halusi tyttöjä. Facebook tuli oikeastaan tämän takia ja toki nykyisessä muodossa tarjoaa myös tuhansia muita mahdollisuuksia niin yksityiselle, kuin yrityksellekin. Kuitenkin se, että tämäkin mahtava tarina on lähtenyt henkilön omasta ongelmasta, johon hän yritti keksiä ratkaisun, on todella kiintoisaa ja kunnioitettavaa. Parhaimmat ideat syntyvät ongelmista ja niiden ratkaisuista. Esimerkiksi selfie tikku on aivan uskomaton hitti. Niinkin yksinkertainen idea, mutta silti ratkaisi miljardien ongelman. Ongelman ei tarvitse välttämättä olla suurin, kunhan se vain koskettaa monia.

 

Kirjassa kehotettiin myös keskittymään ongelmiin syvemmin. Pikkuisen filosofisesti, mutta kuitenkin kysyä itseltään, mikä on todellinen ongelma? Mikä ongelmana on? Ongelma voi olla vähäpätöinen, mutta yleensä, jos keksit itseäsi helpottavaan ongelmaan ratkaisun, ei se välttämättä ole monelle muullekin avuksi. Kuitenkin uusia ideoita ja tuotteita miettiessä kannattaa kävellä kaduilla korvat höröllä ja kuunnella ihmisiä, mistä ihmiset valittavat ja mitä he puhuvat, että kunpa olisi näin. Siihen vain ideaa keksimään sitten!

 

Vanhanaikaisuus

 

Tämän alan ongelma on selkeästi vanhanaikaisuus. Tuntuu, että aika moni myyntityö painii samana asian kimpussa. Esimerkiksi autoala ei eroa paljon tästä. Se, että kuinka näitä aloja voisi viedä enemmän joko internettiin tai houkutella enemmän kävijöitä paikan päälle on monella yrittäjällä varmasti ongelmana. Molemmat alat yleensä vaativat asiakkaan tulemisen paikanpäälle, mutta netti aiheuttaa alkusykäyksen ihmisen liikkumisen eteen. Kuinka esimerkiksi 10% kaikista niistä, jotka tiettyä autoa tai kohdetta on käynyt katsomassa, saisi tulemaan oikeasti fyysisestikin katsomaan? Tässä on kysymys, johon minä ainakin olen miettinyt vastausta monesti. Tuntuu vain, että olen aivan jumissa tämän kysymyksen kanssa ja en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi.

 

Se, että kuinka ihmisten ostohelppoutta voi netissä helpottaa, siihen on kyllä monia ideoita. Esimerkiksi virtuaaliesittely on todella toimiva ja tähän haluankin perehtyä tarkemmin. On todella näppärää, kun voit ns. vapaasti kävellä koneen välityksellä koko asunnon läpi. Kuitenkin ostopäätökseen vaikuttaa moni muukin asia, kuin pelkästään näkeminen, mutta tämä on mielestäni tämän alan uudistamisen eteen tehty suuri loikkaus.

 

Muista puhua ja kuunnella

 

Kirjan tärkein oppi on se, että ideoita miettiessä on todella tärkeä puhua, keskustella ja kuunnella ihmisiä. Ihmisillä on paljon asioita mielessään, jotka voisivat olla paremminkin. Jokaisella on taatusti yksi asia mielessä, joka jollain tasolla ärsyttää ja toivoisi sen toimivan paremmin.

 

On tärkeää muistaa myös ajatella leikkisästi. Liian tiukka ei saa olla omien ideoidensa kanssa, mutta niitä ei saa myöskään rakastaa liikaa. Paras on, kun näytät ideoitasi jossain vaiheessa jollekin, kellä on myös hieman leikkisä mieli. Ota palaute kunnolla vastaan, äläkä puolustele liikaa ideoitasi. Pyrkikää tämän henkilön kanssa kuitenkin puhumaan rakentavasti, että mikä ideassa mättää. ”Tämä on hiton huono” tuo yleensä jokaisen ihmisen pikkuisen puolustuskannalle, vaikka tietäisi itsekin, että tämä kyseinen idea ei ollut ehkä se paras mahdollinen.

 

Ideointi on pitkä prosessi, mutta on tärkeää aina miettiä etukäteen, että mitä asiaa tällä idealla yritetään ratkaista. Ideointia on todella hankalaa tehdä, jollei ole selkeää päämäärää, mihin tätä kyseistä ideaa tullaan käyttämään! Odotan innolla sitä, että pääsen kunnolla ideoimaan myös meidän yritystä koskevia asioita, koska näihin minulla on oikeasti palo.

 

Petri Vainio-Pekka

Osuuskunta Bisnera

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!