Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

3-s20-Tyhjän paperin nautinto

Kirjoitettu 23.11.20
Esseen kirjoittaja: Annika Jokinen
Kirjapisteet:
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1.4. Uusia tuulia oppimiseen, 7.1. Luovan ajattelun työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tyhjän paperin nautinto

Johdanto

 

Kirjoittaminen on minulle mielen roskakori.  Joskus aivot ovat vain liian täynnä tekstiä, ja niitä ei saa sieltä mitenkään muuten ulos kuin kirjoittamalla. Kirjoittamalla saan sanottua ne sanat mitkä muuten jäisivät sanomatta. Useimmiten kirjottaminen riittää, tekstejä ei tarvitse kenenkään edes lukea. Se on kuin täydellinen terapia istunto, jossa saat sanottua juuri ne asiat mitä kukaan ei osaa edes kysyä.

Tänään jostain syystä ajatukset juoksevat niin nopeaa, ettei niistä saa kiinni. Tuntuu, ettei mikään lause tule kokonaisena ulos. Vaihtuu jo ennen kuin pääsee loppuun asti. Kirjoittaminen takkuaa. Silti sanottavaa olisi niin paljon, että tekisi mieli oksentaa näppäimistölle.

 

En ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä kirjoittajana, vaikkakin olen siitä nauttinut. Tähänkin on jälleen vaikuttanut ajatukset siitä, kuinka en ole tarpeeksi mielikuvituksellinen, taiteellinen tai luova. Julia kuitenkin vakuuttaa, että parhaat kirjoittavat ovat vain hyviä elämään. He elävät hetkessä ja katsovat asioita avoimin silmin. He ovat tarinan kerronnassa pelkkänä välikätenä, he eivät luo tarinaa päästään hyvällä mielikuvituksella ja luovuudella, vaan elämällä avoimin katsein, tarina kulkee heidän lävitseen. He ovat vain käsi, joka kirjoittaa tarinan ulos.

 

Anna itsesi kirjoittaa.

 

Julia Cameron kehoittaa monessa kirjan tehtävässä, kirjoittamaan vain ajatusten kulkua. Ottamaan hetken aikaa ja kirjoittamaan ihan vain sen mitä mielessä kulkee, mitä silmillä siinä hetkessä näkee ja korvilla kuulee.  Kirjan oppien mukaan olen alkanut aamuisin kirjoittamaan aamusivuja, en ehkä ihan vaadittavaa määrää, mutta jotain kuitenkin. Tänään jäi väsymyksen takia sivut kirjoittamatta ja sen takia pää onkin tänään taas niin täynnä kaikkea, eikä sitä tunnu millään saavan ulos. Ehkä tämä oma elämäntilannekin vaikuttaa.

 

 

Tykkäsin kirjan tavallisuudesta, siitä kuinka se ei nosta ketään ammattikirjailijaa millekään korokkeelle, toista paremmaksi, vaan nimenomaan kannustaa ihan kaikkia kirjoittamaan. Kuinka kirjoittamisesta ei kannata tehdä liian isoa ongelmaa, liian isoa haastetta. Tai kuinka sinulla pitäisi olla jotain hienoa ja suurta sanottavaa kirjoittaaksesi. Riittää, että elät hetkessä ja havainnoit tätä maailmaa omin silmin ja sanoin.  Olenkin kirjan lukemisen jälkeen oppinut kiinnittämään huomiota enemmän yksityiskohtiin. Ulkona kävellessä tajuan huomaavani pienet lehdet katujen varsilla, ihmisten ilmeet, tai pilvien muodot paljon entistä tarkemmin.

Kirjoittamisen avulla olen oppinut avaamaan omaa ajatusmaailmaani itselleni enemmän kuin tiesin olevan edes mahdollista. Olen selkeästi oppinut analysoimaan itseäni ja käytöstäni ihan eri tavalla. Huomaan kirjoituksen edetessä ajatukseni avautuvan ihan uusille ymmärryksen tasoille.

 

Nauti huonosta kirjoittamisesta

 

Kirjassa sanotaan, että jotta voi olla hyvä kirjoittaja, pitää osata kirjoittaa myös huonosti. Mutta mikä oikeastaan on huonoa kirjoittamista? Kuka määrittää, että nyt olet kirjoittanut huonosti? Joku kriitikko, koulun professori? Onko heidän mielipiteillänsä loppuen lopuksi väliä, jos olet kirjoittanut puhtaasti sydämestäsi? On vain erilaisia tapoja ja eri julkaisuja mihin kirjoittaa. Kuitenkin nämä tavat tekevät sinusta yksilöllisen ja yksilöllisyys ei mielestäni ole koskaan huonoa.

 

Opit

 

Olen huomannut, että jos tekstiä miettii liikaa, siitä muodostaa ongelma. Kun mietit liikaa, onko tämä nyt tarpeeksi hyvää, siitä ei koskaan tule sinulle riittävän hyvää. Huomaamattasi luot itsellesi turhia paineita. Joskus on vain osattava päästää ajoissa irti. Sanoin viime keväänä kirjoittaneeni niin huonoja reflektioita, että oikein hävetti, mutta nyt myöhemmin luettuani ne uudestaan, eivät ne oikeastaan edes olleet niin huonoja. Huomaan jälleen asettaneeni itselleni aivan liian suuret odotukset ja tavoitteet oman kirjoittamisen suhteen.  Onneksi tämä kirja on auttanut minua vähän löysentämään otettani, joka on ihan selkeästi helpottanut kirjoittamistani.

 

Toinen asia, minkä kirja minulle opetti, on se, että kaikkea ei tarvitse kirjoittaa järjestyksessä. Ei romaanejakaan kirjoiteta aina oikeassa kappale järjestyksessä.

Olen usein tuskaillut sen kanssa, että mielessäni on joku asia mutta sitä ei esimerkiksi voi kirjoittaa heti alkuun, vaan sen pitää tulla johonkin myöhemmäksi, joten olen jättänyt sen kirjoittamatta, kun olen odottanut sopivaa aloitusta. Nyt kuitenkin kirjoittanut asian ylös ja myöhemmin muokannut sen paikkaa sopivammaksi. Tämä on yleensä nopeuttanut sopivan alunkin keksimistä.

 

Nämä kaksi oppia ovat ehdottomasti suurimmat opit oman kirjoittamiseni kannalta, ja siksi olenkin erittäin iloinen, että tämä kirja osui käteeni. Hauskaa kuitenkin, että reflektio kirjoittamisesta oli tähän astisista reflektioista lähes kaikista vaikein kirjoittaa!

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!