Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

4.0 Ilkka Halava

Kirjoitettu 19.10.19
Esseen kirjoittaja: Jussi Nieminen
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2. Yhteisöllisyys, 3. Yrittäjyys, 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

4.0 Ilkka Halava

Halavan Ilkka käviäsi tässä taannoin aksulla pitämässä puheen, jossa esitti oman näkemyksensä tulevaisuudesta. Puheessa käsiteltiin tulevaisuutta aina yrittäjyydestä robotiikkaan. Sain sellaisen kuvan, että osa jutuista oli ns. mutujuttua, mutta löytyi puheesta itseä säväyttäviäkin hetkiä. Avaan alempana lniistä lisää.

”Teen töitä hankintojani varten” Halavan näkemys oli, että tulevaisuudessa robotiikan myötä unohdetaan liukuhihna klo. 08-16 duunit. Työt keskittyvät enemmän tekijänsä ympärille, joten hommia voi painaa juuri niin paljon kuin näkee tarpeellisekseen. Tämä liittyy siis myös Halavan mainitsemaan ”tulevaisuudessa jokainen on yrittäjä, jolloin työnantajana suurinosa toimii itse”.

Henkilökohtaisesti näkisin tämän mielekkäänä tulevaisuudenkuvana. Menestyminen ei enää tarkoittaisi sitä, että on suuryrityksessä ”hyvässä” virassa, saisi hyvää liksaa ja kerryttäisi keskivertoa enemmän eläkettä. Joillekin menestyminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saa viettää mahdollisimman paljon vapaa-aikaa ja työt veisivät vain pakollisen ajan, jota toimeentulo vaatii. Mahdollisuus olla luova omassa elämässä siis lisääntyisi.

Akatemialta saa varmasti hyvät valmiudet yllämainittuun, sillä kokemusta pystyy hankkimaan monelta eri toimialalta joka taas kartuttaa mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Seuraava etappi olisikin se, että motivoisi itsensä antamaan 100% akatemia ajalle. Ilkka Halavan puhe siinä mielessä herätteli hyviä ajatuksia ja nimenomaan hyviä ajatuksia akatemiaa kohtaan.

Halava puhui myös tuotteiden myynnin elinkaaresta. Useimpia tuotteitahan ensin valmistetaan useita kappaleita, jonka jälkeen ne kuljetetaan myyntipaikalle, josta ne pyritään myymään. Tässä ongelmana on kuitenkin hävikki, jota nykymaailmassa syntyy tolkuttomia määriä. Tähän vastauksena on meidänkin tiimissä projektina oleva produce on demand kaupankäynti. Pointtina on, että vasta asiakkaan tilatessa tuote käy läpi valmistusprosessin, jonka jälkeen se rahdataan asiakkaalle. Hyötynä on mitätön hävikki, sekä tällöin pystytään tehokkaasti poistamaan esimerkiksi tuotteen varastoinnista syntyvät kulut.

Olen ollut kiinnostunut ym. jo pidemmän aikaa ja tutkinut mitä kaikkea on tarjolla produce on demandina. Tulevaisuudessa varmasti tulen seuraamaan Jounin projektia tämän parissa ja mahdollisesti kokeilemaan myös itse oman brändin rakentamista. Suurinosa palveluntarjoajista tarjoaa palvelua niin, että aloittamaan pystyy lähes nolla budjetilla. Valmistaja ottaa vain oman siivun asiakkaan maksamasta tuotteesta, jolloin pääoman tarvetta ei juuri ole. Oma etappi on tehdä päätös siitä, mitä ja millaista tuotetta haluaisi ja ennenkaikkea pystyisi markkinoimaan pienellä budjetilla. Sitten vain rohkeasti yrittämään!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!