Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Ei vielä sankari, mutta sitä kohti

Kirjoitettu 28.01.16
Esseen kirjoittaja: Janita Mikkola
Kirjapisteet: 2
Kirja: Sisäinen sankari
Kirjan kirjoittaja: Jari Sarasvuo
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut, 4. Johtaminen, 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Vielä tähän asti lukemistani kirjoista ei yksikään, koskaan, ole antanut minulle yhtä montaa kolahdusta kuin tämä teos. No okei, en ole ollut mikään lukuintoilija missään vaiheessa elämääni, mutta vasta nyt olen kunnolla tajunnut, kuinka paljon kirjojen lukeminen voikaan muuttaa elämääni ja rikastaa ajatteluani. Mitä oikeasti tarkoittaa se ”Kyllä! Juuri näinhän se on!” -elämys, jonka koet kun tiedät, että tästä lähtien ajattelet jostakin asiasta aivan uudella tavalla. Mutta vielä vaikuttavampi vaikutus sillä on, kun alat toimimaan sen mukaan, kuin ajattelet. ”Ajatukset sanoiksi, sanat teoiksi, teot tavoiksi”, kuten Riikka-valmentajamme meille usein muistuttaa.

Sarasvuo opettaa heti kirjan alussa uuden lukemistavan. Nyt kun ajattelen, en ole ihan varma, onko syy tämän kirjan kolahtamiseen siinä, että selasin kirjan ensin intensiivisesti läpi, vaiko että se on vain yksinkertaisesti loistava. Sarasvuo nimittäin kertoo, että kirjan selauksen jälkeen, kun kirjaa lukee normaaliin tapaan, sanat todella ”jysähtävät” päähän. Sillä, että käyttää noin tunnin ajan kirjan jokaisen sivun selaamiseen noin kahdeksan sekuntia, tuntuu olevan ainakin minulle hurja vaikutus. Luen nimittäin huomattavasti nopeammin kuin ennen, luen ja muistan tuttuja avainsanoja uudelleen (eli opin) sekä lukemisesta tuli paljon mielenkiintoisempaa, kun ymmärsin etukäteen kirjan rakenteen. Olen niin hämmästynyt tämän tekniikan toimivuudesta, että aion tästä lähtien ensin selata läpi jokaisen lukulistallani olevan kirjan.

Kokemusten merkitys

Keskustelin tässä vähän aikaa sitten poikaystäväni Alen kanssa innostuksen ja onnellisuuden tunteista. Kuinka sitä lapsena ilahtui niin pienistä asioista, kuten esimerkiksi jouluna tunsi olevansa onnellisempi kuin koskaan; kuinka tuli voittajafiilis kun äiti osti kaupasta tikkarin; kuinka sammakon pitäminen kädessä oli niin ihmeellistä, vaikka sitä olotilaa ei silloin sen enempää miettinytkään. Näin aikuiselle hetkistä on kuitenkin jäänyt vahva muisto onnellisuudesta. Ale puhui siitä, kuinka surullista on, että sellaisia hetkiä on nykyään (aikuisiällä) enää niin vähän.

Mutta tarvitseeko niitä olla niin vähän? Sarasvuo toistaa kirjan lävitse, kuinka voit muuttaa kokemustesi merkitystä. Oppia arvostamaan niitä ja olemaan niistä kiitollinen. Tätä olen myös itse harjoittanut jo vuosia, sillä olen oppinut positiivisia ajatusmalleja aikaisempien elämänkokemusteni kautta (perheenjäsenten masennus). Ale pohti kuitenkin, että onko se sama asia siltikään aktiivisesti muuttaa kokemusten merkitystä ajattelemalla eri tavalla, kun taas lapsena se oli niin helppoa ja automaattista? Voiko se fiilis olla yhtä voimakas enää vanhempana? Mielestäni kyllä. Kun suhtautumistaan ja ajatustapaansa muokkaa tarpeeksi kauan ja oppii tunnistamaan asiat, joista kannattaa olla kiitollinen, lopulta se tapahtuu automaattisestikin.

”Voit yhtä hyvin masentua kuin innostua vastoinkäymisistäsi – ero on vain niissä merkityksissä, jonka annat kokemuksellesi.” Tässä Sarasvuon lauseessa on myös ero menestyjän ja häviäjän välillä: otatko vastoinkäymiset haasteena vastaan, vai lannistutko ja lakkaat yrittämästä niiden takia? Ajatteletko niistä jälkeenpäin, että ”Oli kyllä niin hankalaa, että en toiste yritä” vaiko ”Siitäkin selvisin, ja selviäisin uudestaankin!” Molempia versioita olen kuullut akatemiallakin monta kertaa. Itseni tunnistan paremmin kuitenkin jälkimmäisestä.

Kaipaanko muutosta?

Kysyin parilta tiimiläiseltäni ovatko he lukeneet Sisäistä sankaria. Yllätyin, kun he sanoivat, että aivan paska kirja. Mitä ihmettä? Onko se liian täynnä elämän itsestäänselvyyksiä, jotka he saattavat tietää jo? Ainakin toisen mielestä Sarasvuon ajatusmaailma ei kohtaa hänen kanssaan ollenkaan. Tosin olen saanut tästä henkilöstä myös kuvan, että hän on erittäin kyyninen, ja on hän sen minulle maininnutkin. Hän myös tuntuu haluavan pitää kiinni omasta kyynisestä maailmankuvastaan, ainakin oman havainnointini perusteella. Ehkä hän on vain tyytyväinen siihen elämäänsä, eikä halua muuttaa sitä mihinkään suuntaan? Niin, pitäähän elämässä olla ensin jokin vialla, ennen kuin edes kaipaa siihen mitään muutosta.

Tämän kautta aloin ajattelemaan, kuinka paljon minä sitten haluan elämääni muutosta (alitajuisesti?), kun kerran pidin kirjasta niin kovasti ja pystyin mielestäni omaksumaan Sarasvuon ajatukset niin helposti? Kuitenkin tietyllä tapaa uskon, että osaan mm. ajatella arkipäivän valintoja ja tapahtumia jokseenkin merkityksellisesti ja arvostaa niitä, ja uskon myös, että se tekee elämästäni onnellisempaa.

On kyllä joitakin asioita, joita haluan muuttaa. Kuten se, että istun liikaa sohvalla ja liikun liian vähän (syksyn liikuntani rajoittui 2 km pyöräilyyn akatemian ja kodin väliä). Nyt aloimme onneksi tiimikaverini kanssa käymään korkeakoululiikunnan hiphop ja streetdance –tunneilla pari kertaa viikossa, ja huh että, kyllä niissä syke nouseekin. Tekee todella hyvää. Mutta siitäkin huolimatta sitä tulee mm. istuttua liikaa.

Sarasvuo uskaltaa väittää kirjassaan, että on olemassa ”universaali arvojärjestys”, joka on hyvin monilla ihmisillä samanlainen. Hänen mukaansa elämämme yleisesti arvokkaimmat asiat ovat terveys, perhe ja ihmissuhteet, työ sekä vapaus.

Terveys on kyllä varmasti eniten toimintakykyymme vaikuttava asia, onhan kaikki tekemiseni riippuvaista energiani määrästä. Silti olen viime aikoina ajatellut, että en arvosta sitä tarpeeksi. Kävin pari viikkoa sitten Alen kanssa vakuutuksia katsomassa kuntoon, ja vakuutusmies halusi myydä meille molemmille vakuutuksia pitkäaikaistyöttömyyttä ja sairaalamaksuja varten. En olisi varmaankaan tehnyt sopimusta, jos se ei olisi ollut ikäiselleni niin halpa. Miksi? Koska olen naiivi. Olen aina ollut perusterve, joten minun on vaikea kuvitella että sairastuisin tai loukkaantuisin niin, etten pystyisi enää tekemään töitä. Ja vaikka terveydentilalleni tapahtuisikin jotakin, pääsisin siitä kyllä taas jaloilleni. Toisaalta tuntuu, että koska ajattelen näin, jossain välissä karma iskee päin naamaani ja aiheuttaa minulle karmean elämänmuutoksen, ja sitten katuisin etten ottanut vakuutusta.

Tiivistettynä taidan tulla johtopäätökseen, että haluan arvostaa terveyttäni enemmän ja alkaa pitämään siitä parempaa huolta. Tätä on edesauttanut joulukuun alussa tekemäni päätös lihan vähentämisestä ja kasvisten lisäämisestä, sekä jo aiemmin mainitsemani tanssitunnit, joita aion jatkaa aktiivisesti.

Voin hyvin uskoa, että Sisäinen sankari avaa enemmän sellaisen henkilön silmiä, joka kokee eläneensä jo pitkään jonkinlaisessa tyytymättömyyden tilassa, ja kaipaa siihen parannusta. Minä olen lähinnä samaa mieltä Sarasvuon kanssa, joten kirja antoi enemmänkin vahvistusta omille näkemyksilleni kuin että olisi antanut uusia, erilaisia näkemyksiä. Käytäntöön viemiseen kirjasta löytyi hyviä vaihe-vaiheelta -listauksia, ja etenkin elämänmuutosta parempaan tehdessä tämä kirja on silloin loistava apu.

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!