Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Arvaa kuka rokkaa stadionin?

Kirjoitettu 17.09.18
Esseen kirjoittaja: Jori Heikkinen
Kirjapisteet: 5
Kirja: JHT Musta lammas, Tuntematon Kimi Räikkönen
Kirjan kirjoittaja: Mikko Aaltonen, Kari Hotakainen
Kategoriat: 6.3. Brandi ja mielikuvien kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kimi Räikkönen on Formula 1 sarjan suosituin kuski. Miten voi olla suosituin kuski, jos ei anna käytännössä mitään ylimääräistä itsestään ulos? Kimi on tullut formuloihin tekemään rakastamaansa asiaa eli ajamaan, kaikkea muuta hän omien sanojensa mukaan vihaa lajissa. Se on pitänyt hänet kuitenkin sarjassa jo 17 vuoden ajan. Kimistä ei ole tullut sirkuksen suosituinta huolellisen suunnittelun tuotoksena, vaan pikemmminkin päin vastoin; hän ei ole koskaan yrittänyt olla mitään muuta kuin on. Se mitä Kimi on, ei ole lainkaan sitä, mihin varikoilla on totuttu. Kimi on erilainen. Hän kertoo ainoastaan faktat ja ainoastaan silloin kun on pakko. Hän ei ole miellyttämässä siellä ketään. Henkilö, joka ei ole miellyttämässä ketään julkisuudessa rikkoi kuitenkin vastikään miljoonan seuraajan rajan Instagramissa.

 

Hyvin erintyylinen julkkis on Jare Henrik Tiihonen eli kavereiden kesken Cheek. Cheek on julkisuuskuvaltaan Kimin täydellinen vastakohta; jokainen liike on, varsinkin supertähteyden aikana, suunniteltu tarkkaan. Cheekin erottaa Kimistä ennen kaikkea se, että hän haluaa olla superstara, mitä hän on. Kaikki hänen tekemisensä pönkittää tätä halua. Cheek kertoo kirjassaan taistelustaan Cheek vastaan Jare, kun Jare haluaa mennä mutta Cheek estää. Jare haluaa bilettää, Cheekin täytyy tehdä töitä ja musiikkia. Jaren rakkaus on rap. Kimin kilpa-ajo. Julkisuuskuvissa on kuitenkin se yhtäläisyys, että molemmat ovat erittäin tarkkoja omasta yksityiselämästään. Mikään minkä ei haluta vuotavan julkisuuteen, ei sinne vuoda.

 

Kahden mittakaavassa täysin verrattavissa olevan superstaran lähestymiskulmat tähteyteen on lähes päinvastaiset. Miten nämä tähdet ovat päätyneet samankaltaisten parrasvalojen alle?

 

Miettiessäni tätä asetelmaa siltä kannalta, mikä on JVmedian tie tähtiin, yhtäläisyyksiä voi etsiä ainakin erilaisuudesta. Erilaisuus on pinnalle ponnistuksessa keskeisessä asemassa molemmissa, sekä Kimin että Jaren tapauksessa. Miten siis pieni kahden miehen yritys pystyy ponnistamaan pinnalle isojen mediatalojen ristiprässissä? No ensinnäkin yhtäläisyyksiä näistä mediataloista on melko helppo löytää; nettisivut, kaikilla samanlaiset. Yläpalkissa navigointi näppäimet: Etusivu, Palvelut, Yrityksemme ja Yhteystiedot. Niiden alla iso kuva, jonka keskellä lupaus paremmasta näkyvyydestä ja plaaplaa. Ihan ensimmäiseksi yritetään tehdä se eri tavalla.

 

Mediatalot ovat yleensä kasvottomia ja antavat samat arvolupaukset. Tämä on tämä perinteinen työhakemussyndrooma eli ”olen sosiaalinen ja iloinen ja hyvä työntekijä joten olisin täydellinen teidän tarjoamaan paikkaanne.” Totta helvetissä olet. Olet myös hyvä esittämään sen TISMALLEEN samalla lailla kuin 90% kaikista hakijoista. Meidän huumorimme on välillä jopa sairasta ja sen peittelemättömyys asiakaspinnassa on erottumisen paikka ja toivottavasti vielä eduksemme. Tämän peittelemättömyyden etu on myöskin se että se vetää puoleensa samankaltaisen huumorin omaavia yrityksiä ja asiakkaita.

 

Lupauksemme tuoda ystävyysasiakassuhteisiin tarkoittaa meidän kannaltamme sitä että kaveria ei jätetä ja kaverin kanssa jauhetaan ummet ja lammet ja pillut ja perseet. Tavoitteemme on luoda suhteista niin läheiset, ettei palvelun tarjoajan vaihtaminen ole käytännössä mahdollista. Kunnes kuolema meidät erottaa.

 

Mikä on vapailla markkinoilla hyvä tapa sitten saavuttaa tämä erillaisuuden aiheuttama tähteys. Onko se ”ei kiinnosta vittuakaan mitä muut ajattelee, me ollaan me”-asenne vai tarkasti harkittu brändi jonka jokainen askel on tarkkaan mitoitettu niin, että seuraava on aina edellistä pitempi. Luotammeko siihen että teemme sitä mitä rakastamme, ja missä olemme hyviä ja tähteys tulee sitä kautta, vai keskitymmekö näyttämään hyvältä jokaisesta kuvakulmasta niin, että tähteys alkaa rakentua meidän oman täydellisen ulkokuoren ansiosta?

 

Mitä jos emme tavoittelekkaan tähteyttä? Voiko yritys jonka visio ei ole räjäyttää stadionia, pärjätä kilpailussa niitä vastaan joilla ei muuta visiota ole? Vai onko juuri se se erottava tekijä mikä erottaa meidät niistä joilla se on?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!