Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Havahtuminen

Kirjoitettu 02.12.19
Esseen kirjoittaja: Lari Nikkanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Anthony De Mellon kirja Havahtuminen herätti minussa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Tavallaan voin olla monista asioista samaa mieltä, mutta toisaalta tekisi mieli lytätä ne täysin vääriksi. Onnellisuus, asia, jota varmasti minä, ja moni muu tavoittelee jatkuvasti. Oikeastaan se on meille vain hetkittäisiä elämän kohokohtia, joista tulemme riippuvaiseksi. Elämä kuitenkaan ei valitettavasti tarjoa aina näitä kohokohtia, tai vaikka tarjoaisi niin lopulta kyllästymme ja olemme jälleen tyytymättömiä. De Mello korostaa, että herääminen on juurikin tämän asian tiedostamista ja asioiden läpi näkemistä.

On erityisen tärkeää, että kuuntelen tiimiläisiäni ja ympärilläni olevia ihmisiä. Näinhän minä pyrin tekemään, mutta teenkö niin ainoastaan tavoitellessani vahvistuta omille valmiille ajatuksilleni. Totta kai kuuntelen myös tuosta syystä, mutta myös siksi, että tiedän sen tuovan hyvää oloa myös henkilölle, jota kuuntelen. Oli kyse sitten kuuntelemisesta, rakastamisesta, ihmissuhteista tai todellisuuteen suhtautumisesta kirjassa toden teolla käännetään joka asiasta täysin poikkeava näkökulma.

Ensiaskel onnellisuuteen on herääminen. Heräämisen yksi piirre on Mellon mukaan se, ettemme vähääkään välitä mitä tulevaisuudessamme tulee tapahtumaan. Ristiriitaa herättää se, että jatkuvasti joku on tankkaamassa tietoa siitä, mitä tavoittelemme ja mihin olemme menossa. Pitäisikö siis kirjoittaa oppimissopimukseeni, että ei kiinnosta mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olenko onnellisempi, kun minulla ei ole minkään suhteen mitään tavoitteita, ja suljen silmäni tulevaisuuden näkymiltä? Helvetin rehellistä. Ei mitään kulisseja, jotka tuntuvat Mellon mukaan olevan järisyttävän suuri osa elämäämme. Nyt oppimissopimukseni olisi yhden virkkeen mittainen, ja ihmiset pitäisivät minua täytenä luuserina. Mellon mukaan maailmassa ei ole mitään, mikä voisi loukata meitä. Kyseenalaista kaikki. Parhaat ystäväsi, rakkaus, työnteko ja onnellisuus. Tämä tuntuu olevan Mellon ajatuksien yleinen pointti, jonka minä rehellisesti sanottuna näen vain itsekkäänä ja laiskana ajattelutapana.

Mennään puoli vuotta taaksepäin. On kesäkuu ja kevään opintojakso on takanapäin. Mietin mennyttä kevättä, ja ajattelen että olipa ihan perseestä. Kaikki oli aivan vastenmielistä: se miten meitä ohjattiin, tai miten meitä ei oikeastaan ohjattu lainkaan, tiimi ja talon täysin kulissinomainen ilmapiiri, työtehtävät, taloudelliset pettymykset, paskat projektit ja jatkuva stressi, treenit, asiakaskäynnit, kirjapisteet ja yleinen merkityksettömyyden valtaisa tunne. Minä vaihdan täältä takaisin tavanomaisempaan luokkaopetukseen, vaihdan koko alaa tai menen vaan takaisin muuttomieheksi tai asentamaan kalusteita.

Pari kuukautta kuluu ja ajatteluni muuttuu, koska huonon olon tunne on unohtunut. Uusi mahdollisuus, täysin eri näkökulma. Palautan todellisuuden koulutuksen hyvistä puolista. A.) Olen saanut opiskelupaikan, josta voin jo olla tyytyväinen. B) Aivan sama, mitä loppuaika tuo tullessaan, mutta aikaisemmalla asenteellani tämä kaikki tulee olemaan tuskallista ja pakonomaista suorittamista. C) Tämä koulutus mahdollistaa juuri sen, mistä muut voisivat vain haaveilla. Tiimi tulee vaatimaan minulta tiettyjä asioita, joiden suorittaminen saa minut tuntemaan oloni hyväksi. Vastaan ei, kun pystyn perustelemaan sen ja tiedän sen olevan riittävän hyvä perustelu. Mikäli huomaan sen olevan vain omaa laiskuuttani, haluan tehdä asiaan muutoksen. D) Olen valmis ottamaan tämän haasteena, vaikka välillä kaikki saattaa tuntua aivan sietämättömältä. Ei ole väliä mitä elämä tuo tullessaan ja tärkeintä on, että mieleni pysyy virkeänä.

Oliko tämä sitten se oma havahtumiseni, vaiko ei. Ainakin sitä tukee tämänhetkinen arkeni, jossa koen oloni olevan lähes täysin huoleton ja olen tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Edelleen kuulen ajoittain nokittelua tietyistä asioista tiimiläisiltäni, mutta suhtautumiseni siihen on aivan eri tasolla. Pystyn tekemään asioita tavalla, jolla tunnen oloni onnelliseksi ja tiedän tuovani ympärilleni enemmän positiivisia, kuin negatiivisia reaktioita. Asiat eivät ole tuntuneet enää niin stressaavilta tai ahdistavilta, mikä on linkittynyt osittain myös muuhun elämään koulun ulkopuolella. Totta kai monessa asiassa on vielä kehitettävää, mutta eihän kaikkea pysty muuttamaan hetkessä.

Vaikka kirja olikin jollain tapaa raskasta luettavaa ja herätti ristiriitaisia tuntemuksia, avasi se silti jollain tapaa itseni ja oman toimintani tarkastelun puolelta uusia näkökulmia. Olen varmasti vielä osittain unessa, ja uskon sen kuuluvan asiaan. Jos muuttaisin ajatteluni täysin kirjoittajan mietteiden mukaisesti, pidettäisiin minua varmaan täytenä sekopäänä. Ja en minä aio muuttaa, sillä ei minun tarvitse muistaa Mellon sanojen mukaisesti hänen kirjaansa. Ei se tee minua onnelliseksi.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!