Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Abracadabra – Luon kun puhun

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Reflektio kirjasta Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito

Dialogi on tiimin hyvinvoinnin kannalta ehkäpä se olennaisin elementti. Tämä on ainakin oma mielipiteeni. Jos dialogi ei toimi tiimissä, ei toimi oikein mikään muukaan. Sen päälle on ainakin vaikea rakentaa ja tämän olen itsekin huomannut.

Dialogin taso vaihtelee Mahtian sisällä. Olemme kyllä kehittyneet siinä valtavasti. Pystymme käsittelemään konflikteja. Emme enää puhu toistemme päälle niin paljon. Tämä olikin yksi niistä asioista, joka itseäni ärsytti suuresti. Mutta välillä tuntuu, että teemme pelkästään sitä, käsittelemme pelkästään konflikteja. Tällä tarkoitan sitä, että keskustelu ikään kuin kiertää rataa, eikä asioissa välttämättä päästä niin syvälle kuin voitaisiin päästä. Muiden puheenvuorojen aikana odotamme vain omaa suunvuoroamme. Kultaisen keskitien ja kompromissin löytäminen tuntuu välillä vaikealta.

Yksin ajattelu vai yhdessä ajattelu?

Hieman samalla tavalla kuin Patrick Lencionin kirjassa 5 toimintahäiriötä tiimissä tässäkin kirjassa mainitaan pohjattoman vilpittömyyden voiman. Haavoittuvuuden osoittaminen poistaa laput silmiltä ja auttaa muita näkemään asiat laajemmin. Tämä on siis yksi keino edesauttaa yhdessä ajattelua. Kirjassa kuitenkin myös mainitaan, että nämä haavoittuvuuden hetket eivät kestä ikuisesti vaan ne ovat varsin pian ohi. Toisin sanoen, jotta pystyisimme ajattelemaan yhdessä, meidän tulisi kyetä tähän jatkuvasti ja tämähän ei ole mitenkään helppoa.

Uskoisin, että tiimiämme vaivaa jokseenkin juuri yksin ajattelu. Emme kohtaa toisiamme ihmisinä vaan pikemminkin mielipiteinä. Mutta miten voisimme edistää yhdessä ajattelua? Pitäisikö jonkun sanoa jotain pohjattoman vilpitöntä aina kun olemme tiiminä koolla? Eikö tämä menisi jossain kohtaa jo naurettavuuden puolelle? Samalla meille on myös sanottu, että treenit eivät saa olla terapiaistuntoja vaan siellä pitää käydä asiaa.

Kirjassa määritellään dialogin kolme vuorovaikutustasoa, jotka muodostavat perustan yhdessä ajattelulle. Kirjan mukaan meidän pitää oppia:

  1. Toimimaan johdonmukaisesti.
  2. Luomaan joustavia vuorovaikutusrakenteita.
  3. Antamaan dialogille sen tarvitsema tila.

Huomaan, että meillä on kyllä tiimissä kehitettävää kaikilla näillä osa-alueilla. Emme aina toimi kovinkaan johdonmukaisesti. Puheet saattavat olla meillä kovat, että hoidetaan kyllä, tai saatamme lupautua jokseenkin vastahakoisesti yhdessä päätettyihin asioihin. Koen kuitenkin, että tässä olemme petranneet merkittävästi ja suunta on paranemaan päin. Joustavuus on myös juurikin se mitä vuorovaikutuksessa tarvitsemme enemmän. En usko, että olemme tietoisia näistä voimista keskustelun pinnan alla tai, että ”ennakoiva intuitiomme” on kovin kehittynyt. Sama koskee dialogin tarvitsemaa tilaa ja ”näkymätöntä arkkitehtuuria”.

Keskustelua vai dialogia?

Kirjassa tehdään myös ero keskustelun ja dialogin välille. Keskustelu on päätöksentekoa ja lopputulosta, dialogissa ”pyritään luomaan mahdollisuuksia ja näkemään uusia vaihtoehtoja, herättämään oivalluksia, joiden pohjalta tietoja ja etenkin ihmisten ennakkokäsityksiä voi järjestää uuteen uskoon.” Itseasiassa tässä kohdassa täytyy myöntää, että emme me ihan surkeita ole dialogissa. Olemme itseasiassa ajoittain erittäin hyviä siinä. Se missä kaipaamme parannettavaa, on nimenomaan näiden kahden erottamisessa toisistaan. Välillä käymme dialogia, kun meidän pitäisi keskustella ja saada päätöksiä aikaan. Tämä tietenkin turhauttaa. Toki välillä keskustelummekin johtaa hyödyttömään puolustautumiseen, joka on puolustuspuheita, kilpailua, sanaharkkaa, joka taas johtaa väittelyyn, jossa ongelmat ratkaistaan murjomalla muiden mielipiteet.

Sanoisin siis, että meillä ovat jotkin dialogin aspekteista kunnossa. Tiimiakatemialla kuulee paljon puhuttavan dialogin neljästä kultaisesta osa-alueesta. Tämä on eräänlainen lentävä lause, joissa nämä neljä ydintä ilmoitetaan tai kirjoitetaan taululle, mutta harvemmin niitä itseasiassa avataan sen tarkemmin. Teen sen seuraavaksi.

Kuuntele

Melkein heti ensimmäiseksi kirjassa todetaan, että ei riitä, että kuuntelee muita, tulee kuunnella myös itseään ja omia reaktioita asioihin. Millaisia asioita tiimissä tapahtuvat keskustelut herättävät minussa itsessäni? Kuuntelenko mitä tiimiläiseni sanoo vai kuuntelenko omia latautuneita mielipiteitäni ja ennakkoluulojani? Kirjan mukaan kuuntelu vaatii sisäistä hiljaisuuttaja tämä on taito, jota voi kehittää nimenomaan kuuntelemalla omia reaktioitaan. ”Mitä minä tunnen tässä tilanteessa? Miltä tämä tuntuu?” Omien tunteiden seuraaminen ja tarkkailu tekee meistä läsnäolevampia. Puhutaan Kuuntelusta ilman vastarintaa, jossa huomioimme joidenkin sanojen meissä aiheuttavan vastarinnan, jonka jälkeen heitämme ne sivuun. Kuten kirjassa mainitaan hiljentyminen on yksinkertaisin ja tehokkain kuuntelun apukeino.

Dialogissa kuunnellaan myös yhdessä.Tämä vaatii omien näkökulmien huomioimisen lisäksi huomiota siihen, millaisesta näkökulmasta muut kokevat asiat. Kirjan mukaan yhdessä kuuntelu voi herättää ”syvän ja epätavallisen ymmärryksen ja yhteyden kokemisen” keskustelukumppanin kanssa vaikka ei tietäisikään kaikkia yksityiskohtia heistä. Uskon, että olemme joskus päässeet tähän. Luulen ainakin, että olen joskus itse päässyt tähän. Koen, että olenkin kohtalaisen hyvä kuuntelija itse.

Jotta voisimme edistää yhdessä kuuntelun taitoa, meidän tulisi kuunnella ongelmia. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihmiset eivät aina uskalla sanoa mielipiteitään. Meidän pitäisi siis pystyä havaitsemaan se aito taustasyy mikä vaikuttaa. Tämä on tietynlaista kaartelua, jota välillä voi havaita Mahtiankin dialogissa. Jotta saisimme tiiminä keskustelumme tarvittaessa dialogiksi, meidän pitää kyetä havaitsemaan näitä ongelmia ja tuomaan niitä esille. Uskon, että tämä meillä toisinaan onkin merkittävä ongelma. Asioista ei ehkä puhuta niin aidosti kuin olisi mahdollista.

Kuuntelun varjopuolena kirjassa mainitaan sirpaleinen kuuntelu, jossa pelkistämme ja pilkomme asioita pienemmiksi näkemättä kokonaisuutta. Saatamme kuunnella, mutta valikoimme ja jätämme vähempi arvoiseksi ne asiat mitä emme halua kuulla.

Kuuntelukaan ei siis ole niin helppoa ja yksinkertaista mitä nopeasti saattaisi ajatella.

Kunnioita

Kirjan kirjoittaja William Isaacs määrittelee kunnioituksen ”toisen ihmisen kokemusten alkuperän aktiivisena etsimisenä.” Me emme voi nähdä muita ihmisiä vain yksipuoleisena. Itselleni, ja varmasti monelle muullekin, tällainen kunnioitus on vaikeaa silloin, kun keskustelukumppanini ei kunnioita minua. Tai oikeastaan korjaan, silloin kun en koe, että minua kunnioitetaan. Tällöin meidänkin tiimissä tilanteet kärjistyvät. Jos toinen käyttäytyy hyökkäävästi ja epäkunnioittavasti itseä kohtaan, on vaikeaa tarjota itse kunnioitusta. Tämä saa ihmisen puolustuskannalle, vaikka tällöin pitäisi juuri ehdottomasti pyrkiä näkemään ihmisten lähtökohdat. Hyökkäävä ja aggressiivinen käytös ja viestintä on tietenkin aina oman arvoistaan, mutta voisin kuvitella, että kunnioitus ja toisen näkeminen tässä tilanteessa voisi olla kohtalaisen aseista riisuvaa. Eriävät mielipiteet eivät kuitenkaan koskaan saisi ajaa kunnioituksen puutteeseen.Kunnioitus on myös rajojen hyväksymistä. Meidän olisi hyvä muistaa tiiminä se, että rajamme menevät eri kohdissa ja olemme erilaisia ihmisiä. Vaikka aina kuulee lentävän lauseen ”kehitys tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella” meidän pitäisi silti kunnioittaa toistemme rajoja.

Isaacs esittää kirjassa oivan lauseen, jonka mielestäni jokaisen tulisi lukea:

”Kohtele lähimmäistäsi kuin opettajaa.”

Tämä lause sisäistää kunnioituksen. Lauseella ei tarkoiteta sokeaa asioihin ja sanoihin uskomista vaan pidättäytymistä liian hanakasta virheiden ja puutteiden huomauttamisesta. Kunnioittavalla kohtelulla näemme muissa piilevät mahdollisuudet. Mielestäni tämä on erittäin tärkeää muistaa erityisesti silloin, kun keskustelu meinaa kuumeta.

Isaacs tarjoaa myös keinoja kunnioituksen lisäämiseksi. Oppiaksemme kunnioittamaan meidän täytyy kysyä itseltämme: ”Miten se, mitä näen ja kuulen, kytkeytyy suurempaan kokonaisuuteen? Mihin se kuuluu? Mikä on jäänyt muilta huomaamatta ja kaipaa siksi esilletuontia? Mitä juuri nyt tapahtuu?” Hyödyllisimmäksi Isaacsin menetelmistä koin ”Kuuntele niin kuin se olisi sinussa”-menetelmän. Tällä tarkoitetaan sitä, että kuunnellessa muita, riippumatta siitä miten toinen ihminen käyttäytyy, voimme lisätä kunnioitusta tätä henkilöä kohtaan ja vähentää syyllistämistä ajattelemalla ajatusta ”tämä löytyy minustakin”. Tällä tavoin pystymme vilpittömästi osallistumaan ja ymmärtämään esimerkiksi toisen turhautumista. Aion itse kokeilla tätä seuraavan kerran kun tiimimme keskustelu meinaa tulistua tarpeettomasti.

Kunnioituksen lisäämiseksi ryhmässä voi tukea kyseenalaistajia. Kyseenalaistajat ovat niitä, jotka uskaltavat sanoa asioita ääneen, heille pitää siis antaa tilaa. Välillä tuntuu, että tiimissämme kyseenalaistajia ei pidetä kovin hyvässä arvossa, mutta jos heitä ei olisi, tiimistä muuttuisi helposti liian homogeeninen. On ehdottoman tärkeää, että myös kyseenalaiset äänet tulevat ilmaistuiksi.

Toinen keino kunnioituksen lisäämiseksi ryhmissä on kyky oppia sietämään jännitystä reagoimatta siihen. Tämä tarkoittaa sitä, että ristiriitojen nostaessa kaunista päätään, kukaan ei valitsisi puolia tai äänestäisi ”oikeaa” mielipidettä. Jokaista mielipidettä tulee kunnioittaa.

Odota

Odottamisella tarkoitetaan ”suunnan vaihtamista, pysähtymistä, askeleen taaksepäin ottamista, asioiden katsomista uusin silmin. Kuvitellaanpa ei-niin-kaukaa-haettu tilanne. Tiimi istuu treeneissä ja henkilö A selittää juttua, vaikkapa siitä mitä tavoitteita tiimin pitäisi tavoitella ja miksi. Henkilö B kuuntelee, mutta on eri mieltä. Henkilö B ryhtyy muodostamaan mielipiteitä, jotka puolustavat henkilön B omaa näkökulmaa ja vastustavat henkilön A kantaa, joka ei sovi yhteen henkilön B ajatusten kanssa. Henkilö B haluaa todistaa A:n olevan väärässä ja B:n oikeassa, huomioimatta oman logiikkansa puutteita. Tämä ei tietenkään johda dialogiin vaan ”yksinpuhelusarjaan”. Uskoisin, että monet voivat tässä tuntea pienen piston sydämessään, minä ainakin voin.

Oikea tapa kirjan mukaan toimia, on siirtää oman mielipiteen muodostumista ja sen perusteluja myöhemmäksi sekä olla kärsivällinen. Omia ajatuksia ei tarvitse tukahduttaa, vaan tarkoitus on tuoda ne esiin niin, että sekä muut että myös itse ymmärtää miten ajattelee.

Tämän lisäksi odottamista edistäviä keinoja ovat kysymyksiin keskittyminen vastausten sijaan sekä välimaaston etsiminen. Molemmista olenkin jo puhunut tässä reflektiossa.

Puhu suoraan

Olen Isaacsin kanssa samaa mieltä siitä, että oman aidon itsensä ilmaiseminen riippumatta muista tekijöistä on dialogissa vaikeinta. Suoraan puhumisessa on kuitenkin tärkeää miettiä mitä on kullakin hetkellä tarpeellista ilmaista. Vaikka mieleen tulisi kuinka hauska juttu kesken treenien, siitä pitäisi oppia päästämään irti. Tämä voi keskeyttää dialogin kulun ja rakentumisen lopullisesti, varsinkin jos niitä treenien aikana sattuu useampia. Itseäni ainakin rupeaa helposti ärsyttämään, jos ajaudumme jatkuvasti harhateille aiheesta, vaikka sekin on välillä suotavaa. Tärkeää on myös kuunnella aitoa itseään, eikä miettiä sitä, miten muut odottavat käyttäytyvän.

On mielenkiintoista ajatella kuinka usein meille kerrotaan kuinka tietyissä tilanteissa tulisi käyttäytyä ja mitä pitäisi sanoa, mutta harvemmin meille sanotaan että ole oma itsesi. Kirjassa sanotaan, että sen selvittäminen mitä itse ajattelemme ja tunnemme, vaatii rohkeutta ja työtä. Tämä on hullunkurista, mutta myös totta. Suora puhe vaatiikin itseluottamusta.

Suoran puheen oppimisesta mieleeni jäi musiikki-esimerkki. Kirjan mukaan jokaisen tulisi esittää itselleen seuraava kysymys: ”Kuka soittaa minun musiikkiani, ellen minä itse?” Toinen hyvä kysymys on ”mistä haluat tulla tunnetuksi?” Tällaiset kysymykset voivat paljastaa mielenkiintoisia näkökulmia, joita ei aiemmin ole tullut edes ajatelleeksi.

Ennakoiva intuitio

Nämä dialogin neljä peruselementtiä olivat itselle jo aiemmin tuttuja, mutta en muita kuulleeni aiemmin ennakoivasta intuitiosta. Tässä kohdassa sukelletaankin kohtalaisen syvälle dialogin vesiin. Ennakoivalla intuitiolla tarkoitetaan kykyä havaita keskustelun pinnan alla vaikuttavat voimat. Kun ihmiset eivät huomaa näitä voimia he saattavat tulkita väärin omien tekojensa vaikutuksen muihin sekä muiden teot. Näitä keskustelu -ja dialogiympäristön voimia kutsutaan myös rakenteiksi. Kirjan mukaan näitä voimia, tai rakenteellisia ansoja, on mahdollista oppia ymmärtämään vaistomaisesti sekä hallitsemaan ja ennakoimaan esimerkiksi kartoitusjärjestelmien ja heijastuksien kautta. Uskaltaisin väittää, että olemme käyttäneet tiimissämme ennakoivaa intuitiota jossain määrin, mutta emme ole koskaan menneet siihen näin syvälle. Emme ole luoneet ja tarkastelleet mitään järjestelmiä.

Väittäisin, että avoin järjestelmä ei toimisi kovinkaan hyvin tiimissä. Kuvitellaanpa esimerkiksi tiimin treeneihin avoin järjestelmä. Kuinka hyvin pysyttäisiin aiheessa, jos ihmiset tulisivat ja menisivät niin kuin haluavat? Ei kovin hyvin.

Näkymätön arkkitehtuuri

Näkymättömästä arkkitehtuurista puhuttaessa puhutaan keskusteluilmapiiristä eli keskustelukentistä. Ilmapiiri voi olla kireä tai rentoutunut riippuen keskustelukumppanista, aiheesta sekä keskustelun olosuhteista. Näitä kenttiä voi kuitenkin kehittää dialogia edistäviksi. Tällaista kenttää ei voi luoda, mutta voi luoda turvallisen ympäristön, joka saattaa edesauttaa dialogia. Näitä kutsutaan säiliöiksi.

Monesti tiimissämme keskustelu on jäänyt ikään kuin junnaamaan paikoilleen. Eteenpäin siirtyminen on välillä vaikeaa. Tämä johtuu usein juurikin siitä, että osa tiimistä on juuttunut johonkin aiheeseen. Ehkä kaikki eivät ole päässeet sanomaan sanomaansa tai he eivät ole tyytyväisiä lopputulokseen. Uskon kuitenkin, että olemme myös päässeet neljänteen kenttään eli luovaan dialogiin.

Pakko sanoa, että kirja meni erittäin syvälle dialogin mielenkiintoiseen maailman ja siitä vielä vähän syvemmälle. Tarkoittaako tämä sitä, että täytyy lukea 400 sivun kirja dialogista, voidakseen keskustella ihmisten kanssa? Ei. Avasiko kirja uusia näkökulmia syvälle dialogiin ja opinko uutta? Kyllä. Uskon kuitenkin, että kun kaksi ihmistä kohtaavat ja alkavat liikutella suitaan jotain maagista saattaa tapahtua, jos ihmiset ovat vain riittävän avoimin mielin.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!