Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

ADHD-aikuisen selviytymisopas

Kirjoitettu 08.10.19
Esseen kirjoittaja: Annika Palmari
Kirjapisteet: 3
Kirja: ADHD-aikuisen selviytymisopas
Kirjan kirjoittaja: Anita Salakari, Maarit Virta
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ollessani lapsi ADHD:sta puhuttiin aina hyvin negatiiviseen sävyyn. Koululuokassa niitä poikia, jotka käyttäyivät huonosti ja saivat alhaisia arvosanoja, kutsuttiin aina ADHD-nimityksellä. Opettajat eivät pitäneet heistä, joten totta kai koulujärjestelmä otti heidät silmätikukseen. Muistan aina ihmetelleeni, miksi juuri nämä oppilaat saivat aina kärsiä rangaistuksia ja haukkumisia opettajien taholta, sillä itselleni heidän toimintansa tuntui täysin luonnolliselta. Kukapa nyt jaksaisi istua yli puolta tuntia paikallaan? Tai kuka ei haluaisi kokeilla kesken tunnin, kuinka helposti lyijykynä katkeaa? Ja kuka ihme muistaisi tehdä läksyt joka päivä? ADHD oli tuolloin kuin kirosana, joka merkitsi lopullista tuomiota ikuiseen epäonnistumiseen.

 

Itse en koskaan osannut epäillä olevani ADHD. Ajattelin vain olevani hiukan innokkaampi elämään kuin muut. Sain aina loistavia arvosanoja koulussa (ja olin jostain kumman syystä parhaimmillani liikunta- ja kuvaamataidon tunneilla), joten miten ihmeessä minulla voisi olla ADHD. Vasta lukiossa ystäväni alkoivat ihmettelemään toimintaani koulussa. Yli tunnin kestävät oppitunnit tuntuivat kuolemalta ja juoksentelin milloin milläkin verukkeella pitkiltä tunneilta sisään ja ulos. Muistiinpanovihkoni muistutti enemmänkin Picasson maalausta eikä minulla koskaan ollut tarvittavia kirjoja tai tarvikkeita tunneilla. Luokkakaverit tottuivat jo siihen ajatukseen, että Annikalle pitää lainailla kirjoja harva se päivä, kun oma on unohtunut. Kirsikkana kakun päälle en muista kertaakaan peruskoulun aikana tehneeni läksyjä kotona, olin vain onnistunut aina tekemään tehtävät viime tingassa tunnin alussa jäämättä kiinni.

 

Ehkä paras esimerkki tästä kaikesta olivat ylioppilaskirjoitukset. Parhaimmillaan ystäväni soittavat minulle aikaisin aamulla, että tänään olisi englannin ylioppilaskokeet ja olinko muistanut. Enpä tietenkään. Ilman mitään valmistautumista tai lukemista kirjoitin lainakynällä aineesta vahvan E:n. Ehkä paras esimerkki siitä, kuinka ADHD ei vaikuta lainkaan älykyyteeni, ainoastaan oppimismetodit ovat usein koulujärjestelmään sopimattomia. Sain usein kommentteja kotona ja maailmalla olevani laiska ja kapinoiva nuori, kun en tehnyt sovittuja tehtäviä tai hoitanut vastuitani. Yritä sitten siinä tilanteessa selittää uskottavasti, että ihan oikeasti vain unohdin.

 

Tämä kirja ymmärsi hyvin ADHD-ihmisen mielenmaailmaa. Jo heti kirjan alussa kerrottiin, että mitkä kohdat voi hyvillä mielin ohittaa, jos ei ole kiinnostunut lukemaan tiettyjä aiheita. Jokainen luku aloitettiin tekstillä siitä, että kunhan tämän asian muistat tästä aiheesta, voit hyvillä mielin selailla loppusivut. Myös sairauden tunnepuolta sivuttiin usein. ADHD on usein hyvin väärinymmärretty sairaus ja sitä sairastavat saavat usein paljon aiheetonta kritiikkiä ja lannistamista, mikä voi alentaa voimakkaasti itsetuntoa. Omalla kohdallani olen onnekkaasti selvinnyt varsin helpolla, mutta oli silti sydäntä lämmittävää kuulla, etten olekaan tyhmä, ilkeä tai laiska: olen vain ADHD. Keskittymishäiriön aiheuttamia oireita tutkiessani ymmärsin myös, kuinka raskasta toimintani voi olla ympäröiville ihmisille, mikä auttoi antamaan myös heidän virheilleen anteeksi.

 

Kirjan ohjeet olivat hyvin käytännönläheisiä ja yksityiskohtaisia. Usein ulkopuoliset eivät pysty ymmärtämään, miksi järjestelmällisyys on meille niin vaikeaa, ja siksi heidän antamansa neuvot harvoin toimivat. Esimerkiksi itselleni todella usein on sanottu kalenterinkäytön olevan ratkaisu aikatauluongelmiini, mutta itse olen useiden yrityksien jälkeen aina uudestaan pettynyt sen tehottomuuteen. Kirjassa kuitenkin lähestyttiin asiaa ADHD:n aivoilla: miten kalenterin olemassaolon pystyisi muistamaan? Kirjassa neuvottiin esimerkiksi käyttämään isoa kalenteria kodin seinällä, jossa sen näkee jatkuvasti eikä sitä tarvitse erikseen muistaa ottaa esille.

Kirjassa käytiin läpi lähes kaikki sairauden aiheuttamat ongelmatilanteet ja mahdollisia ratkaisuehdotuksia niihin. Kirja myös sisälsi ohjeita ADHD:n läheisille, miten he voisivat helpottaa tilanteita ja arjen sujuvuutta. Kaikkea ei totta kai voi laittaa vain keskittymishäiriön piikkiin eikä se oikeuta toimimaan väärin, mutta joskus tarvitaan ymmärrystä, jotta arjesta selvittäisiin. Olenkin miettinyt tarjoavani kirjaa luettavaksi tiimiläisillemme ja ystävilleni, jotta voisimme keksiä esimerkiksi tehokkaampia työskentelymalleja ja ratkaisuja yhdessä. Esimerkiksi aiemmin mainitsemaani kalenterinkäyttöä voi soveltaa myös tiimimme työympäristöön. Selkeästi näkyvästä yhteisestä kalenterista voisimme kaikki nähdä tärkeät deadlinet ja päivämäärät sekä tapaamiset ja tavoitteet, ilman, että omaa kalenteria tarvitsisi erikseen muistaa kaivaa esiin. Myös sosiaaliset suhteet tiimissämme helpottuvat, kun me kaikki ymmärrämme toistemme heikkoudet ja toisaalta tuemme vahvuuksiamme. Esimerkiksi oma vahvuuteni on luovuus ja hyvä ongelmanratkaisukyky, joista muut voivat hyötyä projekteissaan. Sen sijaan ADHD:n seurauksena olen erityisen heikko hallitsemaan kokonaisuuksia sekä muistamaan tehtäviä, joten tarvitsen erityisen paljon tukea tiimiltä näihin piirteisiin.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!