Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Aikaansaamattomuus

Kirjoitettu 07.12.15
Esseen kirjoittaja: Paula Äijänen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Työkirja
Kirjan kirjoittaja: Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Kyllä Äitiä suretti. Lapsi lähti hoitoon ja isompaan ryhmään. Mihin on kadonnut äidin pikku poika? Mihin meni kesä, Muumimaailma, Korkeasaari ja yhteinen tekeminen? Aika menee, minä en! Ei tajua, osaa ajatella, että miten aika oikeasti menee ja mihin se kuluu. Mitä tekee ja minne menee? Tuntuu, ettei äiti, minä, en pysy perässä. ”

 

Aikaansaaminen

Miksen tee silloin kun voin? Vai enkö voi? Tarvitsenko siihen dedlinen? Kirjeen Kelalta? Mikä saa minut tekemään?

Kuka käskee ja ketä?

Taas ja taas. Istun 19.20 tietokoneella kirjoittamassa kirja esseetä, myöhässä aikataulusta. Tähän esseeseen kirja on ollut jo luettu, muistiinpanot kirjoitettu, mutta loppu tuotos puuttuu. Nyt se on tulossa. Nyt se on tulossa kun olen saanut palautetta, taas siitä, että olen johtanut huonosti esimerkillä. En ole tehnyt kirjapisteitä silloin kuin ne olisi pitänyt. Vasta palaute laittoi minut tekemään. Miksi?

Kirjan avaaminen, yhteen asiaan keskittyminen tuntuu jo kuin olisin saanut jotain aikaiseksi.

Ajatusten kokoaminen. Toimii, eikö toimi? Olen joutunut keskittymään, tai en ole jaksanut antaa ajatuksiani muulle kuin yhdelle työmaalle. Kahdeksan ja puolen (8,5) tunnin työpäivä ja kaksi (2) tuntia matkoihin ovat vieneet voimani. Päivästä jää tälläisellä työllä muulle aikaa n. neljä (4) tuntia. Sillä ajalle en ole saanut kuin oltua kotona. Aika kuluu, sitä on vähän, se katoaa. Valuu sormien läpi, huomaamatta.

Aikaansaamisen tunne, helpottaa oloa, hetkellisesti ainakin.

Olen unohtanut stressaamisen. Elin työmyyrän elämää muutaman kuukauden, sitä elämää jota jotkut elävät koko elämänsä. Minä jouduin laiminlyömään kaikki muut projektit ja keskittymään suorittavaan työhön yhdessä paikassa. Se ei toimi tiimiyrityksessä. Aikataulun, projektin täytyy olla joustava, sinun, asiakkaan, kaikkien on pystyttävä joustamaan. Suorittava työ on haastavaa kaiken kiireen keskellä. En ehdi lukea, olla treeneissä, osallistua yhteisöllisyys toimintaan. Ellen koe stressiä työmaasta, koen sitä laiminlyönnistä. Annoin kuitenkin itselleni sen anteeksi. Laiminlöin ja ymmärsin ja ymmärrän, että minua tarvitaan. Kuitenkin aikansa kutakin.

Ehkä tämä kirja tai sen ajatukset antoivat minulle vapauden olla. Sisäisen rauhan. En ottanut stressiä unohdetuista kirjapisteistä tai asiakasviikoista, ei sota yhtä miestä kaipaa, vai miten se meni. Surin kuitenkin aikaa, jonka menetin kun en ehtinyt käydä Korkeasaaressa tai muualla.

Näen haasteen ja yritän ratkaista ne. En näe ongelmaa ja yritä sysätä sitä jonnekin muualle.

Minulla ei kesän aikana ollut mahdollisuutta muokata omaa aikatauluani, se meni työmaan ehdoilla. En voinut soveltaa kirjan käytäntöjä tekemiseeni. Tietenkin voin ja täytyykin suunnitella päivä, mitä tehdään seuraavaksi, millä on kiire ja millä ei. Miten etenemme ja kuka tekee mitä seuraavaksi? Johtajan on hahmotettava kokonaiskuva, tiedettävä mitä ollaan tekemässä ja miksi. On ihan sama onko kyse treeneistä, palaverista tai työmaasta. Täytyy ymmärtää mitä ollaan tekemässä.

 

 

Ideoiden synty

Sulatan. Annan aikaa. Kehitän. Odotan. Oivallus. Oivallus tulee kuin itsestään. En ole tajunnut edes ajatelleeni asiaa, tai käyttäneeni siihen kovinkaan paljon aikaa. Ajatus on kuitenkin ollut muhimassa, pikku hiljaa valmistunut ja on ainakin osittain valmis idea.

Mietin paljon asioita, näen kokonaisuuden. Luulen ajattelevani, tekeväni asioita samalla tavalla kuin muut. Totuus tulee jälleen julki. Muut eivät olekaan olleet samalla sivulla.

Täytyy osata ”karsia” ajatuksia. Mikä on juuri nyt oleellista? Mikä on nyt tärkeää? Onko se huominen ruoka? 24H? Vai unelmat?

Mikä vie energiaa muualta? Minkä päätöksen voisin tehdä heti, jotta tilaa jäisi muille ajatuksille?

 

Tee lista! Siirrä tekemättömät työ kalenteriin!

Priorisoi, laita kolme (3) pääkohtaa ylös joihin keskityn!

Toiset asiat eivät toimi niin, että niille antaa aikaa. Ne täytyy tehdä heti. Suorittaa alta pois, saada pois mielestä. Ne vievät turhaa tilaa muilta, tärkeiltä ajatuksilta. Näitä ovat esimerkiksi laskun tekeminen, tai maksaminen, työntekijöiden sopiminen työvuoroon. Asiat eivät tapahdu itsestään. Ajatukset, voivat tulla osittain itsestään. Ajatuksille täytyy vain osata antaa virikkeitä. Pieniä vihjeitä, siemen, joka lähtee kasvamaa ja asiat päässä loksahtavat paikoilleen.

Täytyy vain osata tunnistaa ne asiat, jotka tarvitsevat aikaa ja ne jotka täytyy tehdä heti.

Listata ne asiat, jotka täytyy tehdä silloin kun on ylimääräistä aikaa, joilla ei ole kiire.

Listata ne asiat, jotka voi tehdä heti.

Listata ne asiat, jotka voi jättää kokonaan tekemättä.

Lista kalenteriin tai kalenterin väliin ja menoksi!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!