Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Aistit osana jokapäiväistä elämäämme

Kirjoitettu 18.02.19
Esseen kirjoittaja: Johanna Torkkel
Kirjapisteet: 3
Kirja: Ajatus: otatko kaiken irti siitä, mitä sisältäsi löytyy?
Kirjan kirjoittaja: Tom Stafford ja Matt Webb
Kategoriat: 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tom Staffordin ja Matt Webbin kirjan Ajatus: otatko kaiken irti siitä, mitä sisältäsi löytyy? (2005) tavoitteena on herätellä ihmisiä aivotoiminnan monimutkaisuudesta. Aivot toimivat sähköimpulseilla, jotka liikkuvat nopeasti eri aivojen osissa välittäen käskyjä. Aivoissa on eri osia, joissa tapahtuu erilaiset käskyt, kuten kuuleminen ja käden liikuttaminen. Yhteen toimintaan, kuten näkemiseen, käytetään usein useampaa aivojen osaa. Tämän takia aivoja on vaikea tutkia. Myös laitteita ei ole pystytty tekemään niin hyviksi, että aivoja pystyttäisiin tutkimaan laajasti. Eteenkään seuranta ei useimmillakaan laitteilla onnistu. Ajattelemme myös aivojemme syövereissä asioita, joita emme edes tiedä ajattelevamme. Saatamme sisimmissämme ajatella asioita jopa eri tavalla kuin mitä mietteissämme ajattelemme. On ihmeellistä, miten luonto on voinutkaan saada aikaan jotain näin ihmeellistä ja monimutkaista. En usko, että tiedemiehet pystyvät ikinä tekemään vastaavasti toimivaa keinoihmistä. Vaikka robotteja on jo tehty, jotka pystyvät vastaamaan kysymyksiin, en usko, että ihmisyyteen vaadittavia tunteita pystytään ohjelmoimaan. Mielentila muuttuu niin helposti ja nopeasti tilanteen mukaan. Ja kuka haluaisi robotille negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja surua. Kumminkin luonnolliseen kanssakäymiseen tarvitaan joitakin tunteista, kuten myötätuntoa ja iloa. Muuten keskustelu ei ole mielekästä.

Kirja on siitä mielenkiintoinen, että nimi viittaa siihen, että oppisi käyttämään aivokapasitettiaan paremmin. Kumminkin kirjassa puhutaan aivojen eri osista ja miten ne toimivat, aika tarkastikin. Kirjan avulla pystyy myös testaamaan, miten hyvin käyttää omaa aivokapasiteettiaan, mutta kaipaamaani tietoa kapasiteetin parantamisesta ei ole. On se kumma, kun kirjan nimellä johdetaan harhaan lukijoita. On kumminkin mielenkiintoista tietää, miten aivot toimivat ja miten itse käytän aivokapasiteettiani. Joka osiossa on testejä, joilla voi kokeilla, miten selviytyy eri tilanteista omien aivojensa käytössä. Niitä on hauska tehdä, sillä tykkään muutenkin tehdä aina testejä. Eteenkin optiset illuusiot ovat hauskoja, joita kirjassakin oli käyty läpi jonkin verran. Nyt tiedän paremmin, miksi ihmiset pystyvät näkemään niitä, vaikka kuvat ovat aivan normaaleja kaksiulotteisia kuvia. Myös käytännön esimerkit olivat aivan loistavia, koska teoriaa on muuten vaikea ymmärtää. Kirjassa käytetään paljon tieteellisiä termejä, joita tavallinen ihminen ei ymmärrä. Siksi on hyvä, että joka kohdassa on esimerkkitilanteita arjesta, joissa käytetään aivoja tietyllä tavalla. Tilanteita ei useinkaan ole tullut ajatelleeksi aiemmin. Ne ovat tuntuneet aivan normaaleilta, joten niihin ei ole reagoinut mitenkään. Jälkeenpäin, kun miettii tilannetta, niin saattaa huomata, että näinhän sellaisissa tilanteissa on käynyt.

Kaikki lähtee aivoista

Varsinainen aihe alkaa aivoista. Luvussa käydään läpi aivojen osat ja miten ne toimivat. Aluksi kerrotaan, millä välineillä pystyy tutkimaan aivoja. Kirjan mukaan paras menetelmä on fMRI eli toiminnallinen magneettikuvantaminen, jolla pystytään tuottamaan korkearesoluutioisia animaatioita aivojen toiminnasta. Sillä ei kumminkaan pysty tutkimaan aivojen muutosta yhtä hyvin kuin EEG:llä eli aivosähkökäyrällä. EEG antaa kokonaiskuvan aivotoiminnan ajoituksesta. Sillä ei kumminkaan saa tarkkoja yksityiskohtia, joita fMRI pystyy tuottamaan. Yleisesti ottaen aivojen tutkimiseen soveltuvat laitteet ovat isoja ja kalliita. Siksi aivoja ei pystytä tutkimaan missä tahansa. Vain isoimmilla sairaaloilla ja tutkimuskeskuksilla on varaa ja tilaa ostaa näitä koneita.

Joitakin vuosia sitten tipuin hevosen selästä ja löin pääni kovaa maahan. Minulla oli juuri ostettu kypärä päässä, joten ei käynyt pahasti. Kumminkin isku oli niin kova, että minulla meni muisti noin puolen tunnin ajalta. En vieläkään muista, miten kaikki kävi, vaan olen kuullut äidiltäni yksityiskohtia tilanteesta. Hän oli mukanani, kun ratsastin. Olin tullut alas takamus edellä, joten en pystynyt liikkumaan. Äitini soitti sen takia ambulanssin, sillä hän epäili, että olin murtanut selkäni. Vasta lääkärissä selvisi, että olin menettänyt muistini, sillä en muistanut tilanteessa edes mikä viikonpäivä oli. Minut vietiin sitten sairaalaan magneettikuviin, jotta nähdään, ovatko aivoni vaurioituneet iskussa. Kuvissa ei näkynyt mitään, mutta jäin yöksi sairaalaan, jotta he näkevät, jos muistini menee pahemmaksi. Sairaanhoitajat herättivät minut kerran yöllä ja pyysivät kertomaan, miksi olin sairaalassa. Muistin samanlailla kuin illallakin, joten pääsin aamulla takaisin kotiin. Myöhemmin kävin uudelleen magneettikuvissa, jotta nähdään, jos aivoissani olisi jotakin erilaista. Kaikki oli kumminkin kunnossa silloinkin. Selässänikään ei näkynyt onneksi mitään. Se oli vain venähtänyt tai tärähtänyt niin kovaa, että en pystynyt kävelemään kunnolla muutamaan viikkoon. Magneettikuvissa ollessani huomasin, miten isosta koneesta on kysymys. Harmi vain, en päässyt itse näkemään aivokuvaani, vaan lääkäri selitti tilanteen sanallisesti.

Näköä pystyy huijaamaan

Näkemisen osiossa kerrotaan näkökykyyn liittyvät osat ja miten ne toimivat. Itselleni kumminkin mielenkiintoisinta olivat näköharhat. Niitä pystyy testaamaan itsellään kirjan tehtävillä. Osa tehtävistä on myös netissä, joita en kylläkään kokeillut. En siis tiedä, toimivatko sivustot vielä, sillä kirja on aika vanha. Aluksi pystyy testaamaan, missä menee omien silmien näkemisen rajat. Kun keskittää katseensa tiettyyn pisteeseen, ympärillä olevat asiat näkyvät sumeasti tai ei ollenkaan. Terävä näköalue on yllättävän pieni, mutta onneksi pystymme käyttämään ääreisnäköämme. Ääreisnäöllä näemme sumeasti varsinaisen näköalueen ulkopuolella. Näemme siis esimerkiksi silmäkulmassamme liikkeen, joka on esimerkiksi autolla ajaessa todella hyvä ominaisuus. Silloin pystymme havainnoimaan nopeammin ohittavan auto, emmekä lähde silloin itse ohittamaan. Kaikilla on myös sokea piste ääreisnäkökentässään. Siinä ei ole näkemiseen vaadittavia reseptoreja lainkaan. Emme siis näe kohdalla ollenkaan, mutta täydennämme näköämme muilla silmien kohdilla. Siksi emme huomaa puutteellisia näön kohtia arkielämässä. Keskellä silmää reseptoreja on enemmän kuin ääreisnäön alueella, eli silmän keskiöstä poimimme enemmän valoa. Siksi näemme tällä osalla tarkemmin. Näkökyky muodostuu valosta, jota silmämme poimii.

Näkökykyyn liittyy optiset illuusiot. Ne toimivat niin, että katsomme jotakin kuvaa, jossa syvyyttä on tehty varjoilla. Näemme luonnossa varjoja. Niiden avulla näemme eri syvyydet esimerkiksi puille. Yhdistämme siis varjot syvyyteen, jolloin näemme piirretyssäkin kuvassa syvyyttä. Käytännössä varjostaminen on todella yksinkertaista, ja niin pystymme huijaamaan aivojamme. Minusta illuusiot ovat mielenkiintoisia, sillä ne rikikovat normeja ja järkeä. Aina, kun jossakin on jokin optinen illuusio, jään vain tuijottamaan sitä. Ne ovat niin kiehtovia, että en pysty irrottamaan katsettani niistä. Voisin tuntikausia katsoa jopa pelkästään samaa kuvaa ja yrittää nähdä siinä jotakin uutta tai ymmärtää, miten illuusio syntyy. Nyt sain tietoa, miksi näemme niitä, joten olen hämmentynyt, miten helposti aivoja pystyy huijaamaan. Eteenkin sellaiset kuvat ovat mielenkiintoisia, joissa kuva rupeaa itsestään pyörimään silmissä. Eteenkin, jos kuva on paperilla, tulee todella ihmeellinen tunne, koska kaiken järjen mukaan kuvan ei kuuluisi liikkua. Silti se liikkuu koko ajan, kun katsoo kuvaa. Kuvan liikkuminen johtuu siitä, että emme pysty katsomaan kuvaa vain tiettyyn kohtaan, vaan katseemme liikkuu siinä koko ajan. Koska kuva on samanlainen joka kohdasta, luulemme, että kuva liikkuu, koska katseemme liikkuu huomaamattamme toiseen kohtaan. Siksi näemme harhan.

Tarkkaavaisuuden hyödyt ja haitat

Tarkkaavaisuus on yksilöllinen asia. Jokaisella tarkkaavaisuus herpaantuu koko ajan. Kiinnitämme automaattisesti huomiota erilaisiin ärsykkeisiin, kuten näkökentässä liikkuvaan asiaan tai kovaan yhtäkkiseen ääneen. Selviytymisen kannalta tämä on ollut tärkeää, sillä olemme huomanneet ajoissa lähestyvän vaaran. Pystymme käyttämään tarkkaavaisuuttamme eduksemme. Esimerkiksi pystymme nopeuttamaan laskemista vain katsomalla objekteja. Jos objekteja on enintään neljä, meidän ei tarvitse laskea jokaista erikseen. Osaamme hahmottaa joukon pelkällä vilkaisulla, jolloin tiedämme tarkan luvun ilman varsinaista laskemista. Valitettavasti meillä on myös tarkkaavaisuutta haittaavia ominaisuuksia. Attentional blink esiintyy silloin, kun saamme monta ärsykettä peräkkäin. Jos meidän täytyy löytää kaksi tiettyä objektia ja ne tulevat suhteellisen peräkkäin (ei kumminkaan täysin peräkkäin), emme näe jälkimmäistä. Keskitymme ensimmäiseen ärsykkeeseen, jolloin meiltä menee ohi muut ärsykkeet. Kun pystymme taas keskittymään ärsykkeisiin, on seuraava löydettävä objekti mennyt jo ohi.

On mielenkiintoista, että pystymme laskemaan objekteja pelkästään katsomalla niitä. Jos objekteja on enintään neljä tai ne ovat ryhmitelty tietyllä tavalla, pystymme laskemaan ne pelkällä yhdellä vilkaisulla. Ryhmittely voi olla esimerkiksi noppaluvun viisi tai kuusi muodostelma. Olemme oppineet jo lapsena nämä kuviot pelatessamme lautapelejä. Ne ovat iskostuneet takaraivoomme niin hyvin, että pystymme edelleenkin käyttämään kuviota hyödyksemme nopeassa laskemisessa. Pystymme myös yhdistelemään kuvioita keskenään. Esimerkiksi kaksi viiden noppakuviota erillään kertoo meille suoraan, että kuvassa on 10 objektia ilman laskemista. Jos samat 10 objektia ovat laitettu vain sattumanvaraiseen järjestykseen, joudumme laskemaan jokaisen objektin yksitellen.

 

Kuulo on hyvinkin yksilöllistä

Seuraavassa luvussa on aiheena kuuleminen. Kuulemme erilaisia ääniä. Emme kumminkaan pysty kuulemaan joka ikistä ääntä, sillä ihmisillä on rajallinen kuuloalue. Emme kuule todella korkeita emmekä todella matalia ääniä. Eri ihmisillä kuuloalue vielä vaihtelee suurestikin. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä huonommaksi kuulo menee. Emme myöskään pysty kuulemaan ääniä, joita kaikuluotaimet lähettävät. On myös paljon muita ääniä, joita emme pysty muuttamaan ääneksi. Pystymme jo pelkästä äänestä päättelemään monia asioita. Pystymme päättelemään, mistä päin ääni tulee. Esimerkiksi jos joku huutaa, käännymme katsomaa, kuka huutaa. Se saattaa olla joku tuttu tai sitten joku tuntematon haluaa saada huomiosi. Saatamme myös reagoida ääniin, jotka eivät ole tarkoitettu meille. Emme usein pysty tietämään, onko huuto tarkoitettu itselle vai jollekin muulle. Siksi meidän on aina reagoitava kaikkiin ärsykeisiin. Osaamme myös yhdistää eri sanat eri asioihin. Se on todella iso asia viestinnässä. Suurin osa eläimistä käyttää kanssakäymiseen paljon elekieltä. Ihmisilläkin on joitakin elekieliä ja äänenpainoja, joista pystymme päättelemään toisten tunteita. Vaikka viestimme paljon sanoilla, on elekielikin hyvin tärkeää. Esimerkiksi puhelimessa ei pysty päättelemään kaikkea toisesta ihmisestä. Eteenkin jos ei tunne kunnolla henkilöä.

Olen huomannut, kun olemme pienellä porukalla kuunnelleet musiikkia, että toisilla on huonompi kuulo kuin toisilla. Suurin osa haluaa kuunnella musiikkia niin kovalle, että omiin korviini sattuu. Jotkut taas valittavat liian kovasta melusta, vaikka itse haluaisin kuunnella kovemmalla. Olen kiinnittänyt huomiota, että muutaman viimevuoden aikana kuuloni on huonontunut huomattavasti. Joudun laittamaan koko ajan kovemmalle äänenvoimakkuutta, että kuulen hyvin. Tietenkin, kun välillä joutuu olemaan tilassa, jossa on kovalla musiikki, huononee kuulo entisestään. Nykynuoriso joutuu varmasti käyttämään kuulolaitetta jo paljon aikaisemmin kuin aiemmat sukupolvet. Tämä johtuu siitä, että nyt on muodissa kuulokkeet ja niillä kuunnellaan yleensä kovalla musiikkia, kun muut eivät häiriinny. Myös pelatessa käytetään usein kuulokkeita, jolloin korviin saattaa kohdistua yksittäisiä, mutta todella kovia ääniä. Esimerkiksi ammuntapelissä saattaa olla pitkäänkin hiljaista ja yhtäkkiä kuuluu aseen laukaisu. Jos äänenvoimakkuus on jäänyt liian suureksi, saattaa yhtäkkinen laukaisun ääni vahingoittaa kuuloa. Eteenkin, kun näin voi tapahtua montakin kertaa.

Ihmisten yhdistelykyky on ainutlaatuinen

Pystymme yhdistelemään eri asioita toisiinsa. Esimerkiksi sanat ovat tärkeä osa yhdistämistä. Jos ymmärrämme kieltä, pystymme toimimaan toisten kanssa. Jos joku käskee menemään jonnekin, samaa kieltä puhuvat osaavat toimia ohjeen mukaan. Jos emme ymmärrä kieltä, emme luultavasti tee mitään. Saatamme vain ihmetellä, mitähän asiaa henkilöllä saattaa olla. Meille tulee myös helposti harhoja, kun eri aistit ovat yhteydessä. Esimerkiksi, jos kuuluu ääni ja samaan aikaan välkähtää valo. Jos ääni kuuluu kaksi kertaa, mutta valo välähtää vain kerran, näemme silti kaksi valon välähdystä. Määrittelemme aivoissamme erilaisia sääntöjä, jos asiat toistuvat samalla kaavalla. Rupeamme siis soveltamaan erilaisia sääntöjä vallitsevaan tapahtumaan. Emme siis enää pelkästään näe valoa vaan rupeamme aivoissamme myös ”näkemään” valon. Ennakoimme siis, mitä tulee tapahtumaan. Vaikka ärsyke muuttuu, ajattelemme, että se seuraa samaa kaavaa. Siksi näemme ylimääräisen valon välähdyksen.

Ihminen on ainoa eläinlaji, joka kommunikoi enimmäkseen äänellä. Koska olemme keksineet eri sanoja tarkoittamaan eri asioita, meillä on mahdollisuus kommunikoida äänellä. Esimerkiksi koirillakin on erilaisia ääniä, kuten uikutus ja haukahdus, joita voi verrata ihmisten sanoihin etäisesti. Uikutus tarkoittaa yleensä joko sitä, että koiraa sattuu johonkin tai sitä pelottaa. Haukahdus voi tarkoittaa esimerkiksi iloisuutta tai puolustautumista. Koirilla elekieli tulee lisänä kommunikaatioon vahvasti. Esimerkiksi haukahdus voi tarkoittaa aivan päinvastaisia asioita, joten täytyy katsoa koiraa kokonaisuutena. Jos se on ryhdikkäästi häntä ylhäällä heiluen, se on iloinen, mutta jos olemus on vetäytynyt häntä koipien välissä, se yrittää puolustautua. Ihmisillä on myös jonkin verran elekieltä, jota täytyy tulkita. Pystymme esimerkiksi näkemään muista, jos ne ovat innostuneet jostakin asiasta tai päinvastoin suuttunut jostakin. Näemme sen ilmeistä ja olemuksesta. Välillä saattaa olla vain hankaluuksia tietää eteenkin mistä henkilö on suuttunut. Jotkut pitävät silloin mykkäkoulua eikä suostu millään kertomaan, mikä sen on laukaissut. Silloin ei pääse asiassa eteenpäin ja muidenkin mieli synkistyy. Olen huomannut itsellänikin tätä taipumusta. Minun pitäisi opetella olemaan avoimempi ja kertoa heti, mikä ei mene mielestäni oikein. Silloin asiat olisivat helpompi ja nopeampi purkaa.

Nostot

Ajattelin, että kirjasta olisi ollut hyötyä, että osaisi käyttää aivokapasiteettiaan paremmin. Siihen kirja ei kumminkaan antanut aihetta. Sen sijaan tiedän nyt, miten eri aistit toimivat, joten voin yrittää käyttää sitä hyväksi markkinoinnissa. Mainoksessa ei saa olla liian montaa ärsykettä, sillä se muuttuu silloin sekavaksi ja vaikeasti luettavaksi. Katseemme yrittää keskittyä samanaikaisesti useampaan ärsykkeeseen, jolloin ei pysty keskittymään helposti vain yhteen osaan kerrallaan. Siksi tulee sekava olo. Värien täytyy myös olla sovussa keskenään, jolloin kuvasta tulee miellyttävämpi. Jos kuvassa on värien sekamelska, aiheuttaa se myös sekavuutta samasta syystä. Mainoksen tulee olla mahdollisimman lyhyt, sillä ihmiset eivät jaksa keskittyä asiaan kovin pitkää aikaa. Mielenkiinto pitää herättää aivan alkusekunneilla, jotta henkilö katsoo sen loppuun asti. Graafisessa suunnittelussa ihmisiä voi myös yrittää ”huijata” esimerkiksi varjostamalla piirroksia. Jos logossa on jokin piirroskuva, se kannattaa varjostaa. Silloin kuva näyttää aidommalle, vaikka se olisikin selvästi piirretty. Varjostaminen antaa kuvalle arvokkaamman vaikutelman. Terävät äänet saavat huomion, mutta ne saattavat ärsyttää tosi paljon. Aluksi saattaa toimia huomion herättävä ääni, mutta sen täytyy olla vain kerran. Jos se toistuu useamman kerran, eivät ihmiset välttämättä halua katsoa mainosta, vaikka se olisi muuten mielenkiintoinen.

Kaikilla ihmisillä aistit toimivat hiukan eri lailla. Jollakin voi olla esimerkiksi todella laaja näköalue ja toisella kuuloalue. Joitakin aisteja pystyy harjoittamaan tietoisesti, mutta jotkin ovat vain yksilön ominaisuuksia. Esimerkiksi, jos on kuunnellut paljon kovaa meteliä, ei kuuloa pysty enää itse parantamaan. Ainoa vaihtoehto on tässä tilanteessa enää kuulolaite, jos kuulo ei ole mennyt vielä kokonaan. Pystymme kuitenkin harjoittamaan esimerkiksi ääreisnäköämme. Ajaessa ääreisnäköalueesta tulee jo itsestään laajempi. Siten sitä ei tarvitse edes harjoittaa tehtävien avulla vaan se paranee kuin itsestään. Kaikki aistit menevät aivojen kautta. Näin ollen näemme ja haistamme käytännössä aivoillamme emmekä silmillä tai nenällä. Silmät ja nenä keräävät vain ärsykkeitä, joita aivot muuntavat kuvaksi tai hajuksi.

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!