Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Älä hikeenny pikkuasioista

Kirjoitettu 22.02.15
Esseen kirjoittaja: Anu Kuivaniemi
Kirjapisteet: 2
Kirja: Älä hikeenny pikkuasioista
Kirjan kirjoittaja: Richard Carlson
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Kirja oli erittäin mukava lukea ja se sisälsi erittäin monta käytäntöön vietävää helppoa tekniikkaa, joita noudattamalla elämästä tulee onnellisempaa. Tämäkin kirja korosti oman asenteen, suhtautumisen ja ajattelun merkitystä asioissa. Väitän itsekin, että positiivinen suhtautuminen takaa onnellisemman elämän.

Suosittelen kirjaa kaikille joilla on avoin mieli ja jotka haluavat stressata vähemmän. Kirjoitimme Tiian kanssa esseet yhdessä, koska huomasimme ajattelevamme hyvin samalla tavalla näistä asioista. Voimme nyt sparrata toinen toistamme uusissa tavoitteissa!

Koskaan ei ehdi tehdä kaikkea

Carlson kirjoittaa paljon ”tulevien laatikosta”. Se tarkoittaa sitä, että meillä on aina to do –listalla asioita, joita täytyy tehdä ennemmin tai myöhemmin. Lista on kuitenkin kirjoittajan mukaan loputon, sillä kun se alkupäästä lyhenee, loppuun tupsahtaa uusia tehtäviä. Mietin tätä paljon, ja ymmärsin että se on täysin totta! Kuvittelemme (ainakin Tiian kanssa) että työtehtävät ovat nimenomaan tärkeimpiä asioita, ja ne tehdään aina ennen muita juttuja, kuten harrastuksia tai loikoilua. Nyt vasta ymmärrän miten hullua tämä on! Luin kirjan reissussa kun mieli oli rento ja pääsi nauttimaan elämästä. Vaikutus oli moninkertainen.

Työt ovat kaikki kaikessa

Priorisoimme asioita aivan väärällä tavalla. Tehtävät eivät ilmeisestikään lopu koskaan, mitä on todella vaikea sisäistää, kun on vuosia ajatellut toisin. Jos ei itse siivoa kalenteriaan vapaa-ajalle, perheelle, ystäville ja itselleen, ei tule koskaan saamaan aikaa näille asioille. ”Muista että kaikkein tärkeintä on oma tyytyväisyytesi, ja rauha omassa ja läheistesi sisimmässä.” (s. 25)

Merkitys vuoden päästä

Tulevien laatikko ei ole kuolinhetkellä tyhjä, ja tärkeät tekemättömät asiat tulevat kuitenkin aina tehdyksi jonkun toisen toimesta. Tehtävälistaa katsellessa on hyvä miettiä, millä asioilla on merkitystä vielä vuoden kuluttua, ja millä ei ole merkitystä enää viikonkaan päästä. Tämä oli suuri oivallus, ja yhdistyy hyvin moneen itsensä johtamisen opukseen delegoimisesta. Kannattaa delegoida kaikki mitä ei ole itse pakko tehdä. Tätä kirjoittaessa on pakko miettiä miksi tätä tulee kirjoitettua maanantai iltana viime tingassa kello kahdeksan, kun sen olisi voinut tehdä jo kaksi viikkoa aikaisemmin ja nyt nautistkella vaikka televisiosta kullan kainalossa.

Hyvä esimerkki oli Tiian opintojen kirjaukset. Hate oli tullt Jyväskylään ja töitä oli paljon. Olisi ollut mukavampaa viettää aikaa toisen kanssa kun ei tiedä koska seuraavan kerran näkee, mutta sen sijaan tehtävälistalta löytyi ensin opintojen kirjaus. Tiimin kesken on sovittu että ne tehdään tiettyyn aikaan mennessä, ja näin myös tapahtui. Hate jäi vähemmälle huomiolle kuin olisi halunnut. Lopputuloksena oli heikommin hoidetut opintojen kirjaukset ja yhteistä aikaa Haten kanssa varjosti stressi kirjauksista. Kumpikaan ei siis mennyt hyvin.

 

Työ ei tekemällä lopu vaikka kuinka niin luulemme

On vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että työ ei tekemällä lopu, ja että se ei ole maailman tärkein asia. Olen usein miettinyt, mikä onkaan se kaikkein tärkein asia elämässä. Mitä ilman muillakaan asioilla ei olisi merkitystä. Vastaus on läheiset. Toisilla tyttö/poikaystävä, toisilla kaverit, toisilla veli – jokatapauksessa ne ihmiset joiden kanssa jakaa elämänsä.

Kesällä testaamme, miten pystymme suoriutumaan töistä erinomaisin tuloksin, mutta myös ottamaan vapaata riittävän paljon. Miten emme aja itseämme kunnianhimon kierteeseen vaan tyydymme kun on sen aika? Yksi syy yhteiseen kesäprojektiin on nimenomaan siinä, että meille jäisi molemmille aikaa perheelle ja lomailulle.

”Tulevien laatikon olemukseen kuuluu, että siinä on koko ajan oltava tehdäviä, eli sen ei pidäkään olla tyhjä. Voidaan itse asiassa väittää, että täysi tulevien laatikko on menestyksen kannalta tärkeää. Se merkitsee, että meitä tarvitaan” (s. 25)

 

Elämä on sitä mitä tapahtuu sillä aikaa kun me teemme muita suunnitelmia

Tämä on karua, mutta faktaa. Olemme kyllä Tiian kanssa ihan ulapalla siitä mikä elämässä todella on tärkeintä. Toivottavasti osaamme nyt muuttaa ajatteluamme ja alkaa arvostamaan muutakin kun ahkeruutta työssä.

Voisimme kehittää haasteen itsellemme: Anu passittaa Tiiaa lomalle usein, ja Tiia passittaa Anua töistä kotiin ajoissa ja paljon. Onnistuisikohan?

Elämme ja toimimme koko ajan jotakin tulevaa varten. Valmistelemme projekteja, suunnittelemme tapahtumia, kehitämme itseämme että olisimme parempia sitten joskus. Mietimme, mitä haluaisimme tehdä isona, valmistumisen jälkeen, ensi keväänä. Suuntaamme ajatuksemme jatkuvasti tulevaan. ”Sitten kun olen niin hyvä että pääsen sellaisiin hommiin mistä tykkään..” Miksi emme tekisi nyt sellaisia hommia mistä tykkäämme? Miksi emme nyt menisi sinne unelmien lomalle? Miksi odotamme ja mitä oikein odotammekaan?

Jos ongelma on työn määrä, niin ratkaisu ei välttämättä olekaan sen vähentäminen. Jos lisäämme vapaa-aikaa, työn määrä vähenee automaattisesti samassa suhteessa! Vähentäminen on luopumista, negatiivista asiaa suorittajaluonteelle. Lisääminen sen sijaan ruokkii sitä, ja sopii tulos-orientoituneelle paremmin. Tavoite on korkealla käyrällä, ja viivan kuuluisi olla nouseva, ei laskeva. Kuuluu tavoitella jotain enempää, ei poistaa jotain mikä on myös mukavaa.

Vankat periaatteet, velvollisuudentunne ja suorittamishalu ovat hetkessä tiellä Tiian ja minun hetkessä elämiselle. Arvioimme, että kunhan otamme työhön mukaan inhimillisyys-tekijän ja pidämme mielessämme nämä edelliset opit, voimme kehittyä itsemme johtamisessa ja laskemme omia odotuksiamme työlle. Pystymmekö koskaan arvostamaan ei-suorittavia henkisiä hyveitä niin paljon kuin työssä menestymistä?

 

Tarina lumivyöryilmiön selättämisestä

Olen joskus ollut kova murehtimaan asioita, etenkin iltaisin. Yöunethan siinä menee, eikä mistään meinaa tulla mitään. Jos mielen päällä on paineita ja stressiä, ei saa mitään stressiä aiheuttavista asioista tehtyä kun stressitaso itsessään on niin suuri ja esteenä tekemiselle.

Yläasteella historian tunnilla katsoimme elokuvan, jonka nimeä en aluksi muistanut. Muistin vain, että elokuva sijoittuu historiaa, siinä on naispääosa ja tällä henkilöllä oli motto, joka sittemmin on muuttanut paljonkin elämääni. Elokuva on Tuulen viemää, ja päärooli Scarlett O’Hara käyttää siinä mottoa ”Murehdin sitten huomenna..”. Hän siirtää murheensa aina seuraavalle päivälle, ja jälleen toiselle päivälle. Tämä lause on jäänyt siitä asti mieleeni, ja kypsynyt vuosien varrella.

Pikkuhiljaa ymmärsin, että murehtiminen ja stressaaminen sinänsä ei koskaan vie ongelmaa eteenpäin. Tämä on ollut yksi suurimmista oivalluksista koko elämäni aikana, ja siitä on ollut yksittäin eniten hyötyä. Ymmärrän nykyään, että stressaaminen on turhaa, ja asian voi vaan antaa valua mielestään pois. Siinä tapauksessa täytyy huolestua, jos elämässä on stressiä aiheuttavia asioita, mutta ei itse tee niille mitään. Oleellista on siis se, että aktiivisesti hoitaa ongelmia pois päiväjärjestyksestä. Jos painetta aiheuttaa tekemätön työtehtävä, se täytyy vain tehdä alta pois jossain vaiheessa. Jos taas murhetta kerryttää perheen ongelmat, joihin ei itse voi vaikuttaa, niistä voi selviytyä ajattelun kehittämisellä ja asioiden läpikäymisellä omassa mielessään. Tähän löytyy apuja useista mielenrauhasta kertovista kirjoista.

Pahinta on, kun stressitaso nousee niin korkealle, että lamaantuu. Tämä on ollut itselläni suuri ongelma vielä vuosi sitten. Mielenrauhan, henkisen kasvun ja itsensä johtamisen kirjojen avulla mieleni on avartunut ja osaan nyt sysätä paljon turhia stressaavia ajatuksia pois mielestä ja keskittää energiaa oleellisempiin asioihin. Stressaavassa tilanteessa esimerkiksi on usein tärkeää joko levätä tai toisaalta päästää täyttä höyryä eteenpäin ja käydä työvuoren kimppuun, riippuen stressin aiheuttajasta.

Facebookissa levisi hyvä vertauskuva stressistä, joka avasi hyvin tämän saman opin konkreettisella tasolla. Lasillinen vettä ei paina kovinkaan paljoa. Jos sitä pitää kädessään hetken, se ei tunnu juuri miltään. Jos lasia pitelee tunnin verran, alkaa se jo tutisuttamaan käsivartta. Vuorokauden kanniskelun jälkeen käsi on tunnoton ja toimintakyvytön. Sama periaate pätee stressiin. Jos kannat sitä vain hetken, selviydyt siitä helposti. Tunti jättää jo jälkensä, ja paino tuntuu jo. Vuorokauden jälkeen olet jo täysin uupunut.

Miksi tekisimme itsellemme näin? Suoraan sanottuna siinä ei ole mitään järkeä, ja toivoisin että kaikki muutkin maailman ihmiset saisivat saman oivalluksen kun itse olen saanut. Tekniikka vaatii vielä kehittelyä, enkä ole vielä kokonaan stressivapaa, mutta olo on nykyisellään todella paljon kevyempi kuin koskaan ennen.

 

Anu Kuivaniemi

Osuuskunta Mittava Innovations

anu (a) mittava.fi

045-1374745

Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!