Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Alkemisti, paimenpojan tarina

Kirjoitettu 07.02.19
Esseen kirjoittaja: Jyri Ruokonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Alkemisti
Kirjan kirjoittaja: Paulo Coelho
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Alkemisti, Paulo Coelho

 

Paulo Coelho, s. 1947, on brasilialainen kirjailija, jonka kirjailijauran alku oli työläs. Lopulta kolmannen romaanin (Brida 1990) menestyksen myötä myös hänen toinen romaaninsa Alkemisti (O Alquimista, 1988) löysi lukijansa ja se oli Brasilian kaikkien aikojen myydyin kirja. Se on käännetty 62 kielelle ja sitä on myyty yli 150 maassa.

Alkemisti kertoo Santiago-pojasta, joka halusi päästä kiertämään maailmaa. Köyhä talonpoikaisperhe toivoi pojasta pappia. Poika oli opiskellut latinaa, espanjaa ja teologiaa. Pojan veri veti kuitenkin enemmän maailmalle kuin päästä perille jumalasta, niinpä hän eräänä päivänä avautui isälleen. Köyhistä lähtökohdista oli vaikeaa lähteä maailmanmatkaajaksi, mutta isällä oli ratkaisu mielessään. Hän antoi pellolta löytämänsä, opintoihin tarkoitetut kolme kultarahaa pojalleen ja sanoi: ”Osta näillä oma lammaskatras ja lähde kiertämään maailmaa, kunnes huomaat, että kotikylämme on paras ja naisemme kauneimmat.” Samalla isä toteutti poikansa kautta oman haaveensa päästä maailmalle.

Asiat alkoivat muuttua kahden vuoden kuluttua, kun Santiago näki Andalusiassa yöpyessään rauniokirkossa taivasalla toistamiseen saman unen ja jälleen hän heräsi kesken, ennen loppuratkaisua. Hän oli matkalla kauppiaan luokse myymään lampaiden villat ja samalla tapaamaan vuotta aiemmin kohtaamaansa kauppiaan tytärtä. Matkan varrelle osui sopivasti Tarifan kaupunki, jossa olisi hyvä tehdä hankintoja ja yleisen hygienian huoltoa. Paimen muisti, että Tarifassa on myös nainen, joka osasi tulkita unia.

Mustalaisnainen kyseli unesta. Poika kertoi lapsesta, joka vei pojan Egyptin pyramidien luo ja paljasti aarteen, mutta ei kummallakaan kerralla ehtinyt kertoa tarkkaa paikkaa. Mustalaisnainen sai ennustuksillaan pojan harkitsemaan matkasuunnitelmien muuttamista, mutta lopullinen päätös syntyi vanhan miehen puheista, jonka poika tapasi hieman myöhemmin puistossa. Päätös syntyi taianomaisissa tunnelmissa linnan muurin päällä levante-tuulen puhaltaessa Afrikan suunnasta. Kaiken lisäksi Afrikka näkyi kahden tunnin lauttamatkan päässä. Vanha mies, Salemin kuningas Meldisek sai puheillaan pojalta 6 lammasta eli kymmenyksen katraasta, loput paimen myi ystävälleen. Santiago päätti seurata elämäntietään, eihän hänellä oikeastaan ollut mitään hävittävää.

Lauttamatkan jälkeen tapahtui paljon. Afrikassa Tangerin kapeilla kujilla hyväuskoiselta pojalta huijattiin kaikki rahat, mutta poika ei lannistunut. Pian pojalla oli työpaikka kristallikaupassa ja hänen uusien ideoidensa myötä kauppa heräsi uuteen kukoistukseen. Kauppias oli kaavoihinsa kangistunut haaveilija ja poika oli lopulta apulaisena lähes vuoden. Hän kuitenkin muisti vanhuksen sanat, että kun haluaa jotain, koko maailmankaikkeus on ihmisen puolella. Hän käytti vanhan miehen lahjoittamia kiviä, Urim ja Tumim, päätöksentekoon ja päätti lähteä Egyptin pyramideille aarretta etsimään.

Santiago osui hyvään aikaan Tangerin kauppapaikalle. Suurta karavaania valmisteltiin Saharan ylitykseen kohti Egyptiä, karavaanissa oli parisataa henkeä ja nelisensataa eläintä. Poika tutustui ennen lähtöä englantilaiseen kemistiin, joka oli menossa El Faijumiin etsimään kuuluisaa alkemistiä. Tällä oli kuulemma tiedossaan, miten kultaa ja ikuisen nuoruuden juomaa valmistetaan.

Karavaanin matkaa, elämää aavikolla, englantilaisen miehen kirjoihinsa uppoutumista, pojan havainnoivaa uteliaisuutta, sotivia heimoja, saapumista keitaalle ja elämää siellä on kuvattu niin tarkasti, että voin lukiessani kuvitella itseni samaan joukkoon.

Juonipaljastuksia tässä kirjoittamatta, kirja paranee koko ajan. Se puhuu maailman kieltä, jota ei tarvitse selittää, sillä maailmankaikkeus ei kaipaa selityksiä jatkaessaan kulkuaan äärettömässä ajassa. Poika löysi keitaalta rakkauden, koki monenlaista päätöksenteon tuskaa, koki kauhun hetkiä ja oli myöhemmin menettää henkensä. Lopulta usko itseensä, salaperäisen Alkemistin kohtaaminen, vanhan kuninkaan viisaat sanat, kristallikauppiaan ja Santiagon ystävyys, Fatiman rakkaus, englantilainen mies, aavikon heimosodat ja rosvot, sydämen kuunteleminen, elämäntien seuraaminen ja mystinen aavikko auttoivat pojan kulkemaan kohti päämääräänsä.

Avoimin mielin, oman viitekehykseni ulkopuolelle menemällä ja siten sitä laajentaen haluan itsekin elämänpolkuani tallata. Turha asennoituminen aiheuttaa lähinnä pettymyksiä, kun emme kuitenkaan elä laboratorio-olosuhteissa. Maailma muuttuu kaaoksen lakien mukaan ja uskomalla johonkin, saamme asiat järjestymään ennemmin tai myöhemmin. Tervettä on uskoa edes itseensä, edes toisinaan.

Paulo Coelho osoitti lahjakkuutensa ja lisäsinkin kirjajonoon hänen kirjansa Veronika päättä kuolla, näin aluksi.

Maktub

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!