Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

(älykäs) itsensä johtaminen

Kirjoitettu 18.11.13
Esseen kirjoittaja: Timo Perttunen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Älykäs itsensä johtaminen
Kirjan kirjoittaja: Pentti Sydänmaanlakka
Kategoriat: 4.1. Johtavat ajatukset, 8. Henkinen kasvu

(älykäs) itsensä johtaminen, 5.0 out of 5 based on 3 ratings
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (3 votes cast)

ÄLYKÄS ITSENSÄ JOHTAMINEN

NÄKÖKULMIA HENKISEEN KASVUUN

Pentti Sydänmaanlakka

 

Tässä esseessä ei ole tarkoitus käsitellä kalenterin käyttöä, tai sitä miten pidän tavarat järjestyksessä. Eiköhän sellainen ole ihan vaan itsestään kiinni. Tässä esseessä yritän porautua omiin ajatuksiini suhteestani tiimiakatemiaan, tiimiini ja itseeni. Tällä tavoin tutkin henkistä itseni johtamista ja pysty jollain tasolla siihen vaikuttamaan. Luvassa “semi-diippiä” settiä.

Yö on pimeimmillään juuri ennen kuin alkaa sarastaa.

On marraskuu. Päivät ovat lyhyitä ja pimeys on saanut yliotteen. Pimeys on voitolla tuolla pihalla ja pimeys on päässyt myös saastuttamaan oman mieleni. Elän nyt jännän äärellä.

 

Avautuminen, osa I

 

Pari vuotta sitten suunnilleen näihin aikoihin tapahtui jotain, nimittäin lopetin koulun Saimaan ammattikorkeakoulussa. En oikeastaan vielä tuolloin lopettanut, mutta silloin tein päätökseni. Virallisesti lopetin koulun siihen kun joululoma päättyi.

Syyt siihen miksi lopetin koulun tuolloin on itselleni suhteellisen selkeät. Kouluni muutti noin 7 kilometrin päähän kämpästäni, en ollut paikallinen ja en osannut sopeutua kunnolla, menetin myös ajokorttini (joka hankaloitti elämistäni Lappeenrannassa) ja tietysti tuli rahaan liittyviä ongelmia. Helpoin tapa oli lopettaa koulu ja mennä töihin. Tämän lisäksi Kuhmossa minua odotti tyttö, johon tuohon aikaan olin päässyt rakastumaan.

Päätös tuntui hyvältä ja helpotti elämääni. Toiset voisivat sanoa että luovutin, ja he saattavatkin olla oikeassa, mutta en ole katunut päätöstä hetkeäkään.

 

Nyt tilanne kuulostaa jokseenkin samalta kuin kaksi vuotta sitten. Ajokorttini on taas hyllyllä, rahaa ei ole tuhlattavaksi asti, tyttöystävääni on 350 km matkaa ja koulukin on muuttanut Piippukadulta (joka sijaitsi ihan lähelläni) Savelaan, jonne on nyt matkaa kutakuinkin 5 km. Nyt olen kuitenkin asunut vieraalla paikkakunnalla lähes 1,5 vuotta, joten en tunne itseäni enää ihan niin vieraaksi.

 

Lappeenrannassa ollessani ei ollut oikein kenelle puhua ongelmistani ja tukahdutin itseni niillä, muistan kuinka sisäisesti kärsin ja tunsin olevani lukkojen takana. Heti kun muutin takaisin Kuhmoon kahleet aukesivat ja elämä taas hymyili.

 

Nyt täällä Tiimiakatemialla koen taas olevani korvia myöten paskassa. Henkinen burnout on iskenyt ja motivaatio on hävinnyt totaalisesti.

Tajusin etten halua olla enää Mittava Innovationsin jäsen. Minua ei kiinnosta yhtään edes auttaa sitä porukkaa menestymään, koska tuntuu että jos yritän niin saan vaan korvilleni.

Tuntuu siltä kuin 90% tiimistä inhoaa minua ja minä niitä. Olen ollut tiimille rasite, se kitka joka estää sitä liikkumasta eteenpäin. Vastaavasti itse olen kokenut että en pysty saavuttamaan itsekkään henkilökohtaisesti mitään Mittavassa, koska asiat tapahtuvat siellä hitaasti, liian hitaasti.

 

Viimeksi noin puoli vuotta sitten siitä puhuttiin, että kuinka huono tiimipelaaja minä olen. Yritin muuttua, yritin todella, mutta tässä sitä nyt ollaan. Nyt etsitään samaan kysymykseen vastausta, mihin etsin pari vuotta sitten: “Mitä nyt?”. Olen antanut itselleni kolme vaihtoehtoa, vaikken tiedä pystyykö niitä jokaista edes toteuttamaan.

 

  • Pysyn tiimissä, pidän mölyt mahassa ja vaan kestän sen kaiken.
  • Vaihdan toiseen tiimiin, mikäli ne vaan hyväksyvät minut. Tämä ei kuitenkaan takaa että pärjäisin siellä yhtään paremmin, eikä voida tietää mikä vaikutus tulee sille toiselle tiimille.
  • Vaihdan kokonaan koulua. Lähdenkö Rajakadulle vai kenties Kajaaniin kouluun. Tämä vaihtoehto tuntuisi luovuttamiselta, sillä en halua poistua Tiimiakatemialta.

 

Lisäksi olen miettinyt miten mikäkin vaihtoehto vaikuttasi minun elämääni, perheeseeni, nykyiseen tiimiini, ehkä tulevaan tiimiini, valmentajiini, kämppäkaveriin, tiimiakatemialla liikkumiseen, yhteistyöhön muiden kanssa jne. Näihin en kuitenkaan voi saada vastausta ennen kuin olen päätöksen tehnyt tai se on tehty puolestani. Mihin suuntaan minun siis tulisi lähteä?

 

 

Tietokoneelle avautuminen on kyllä paras juttu ikinä. Se ei pistä vastaan, muuten kuin heittämällä “bluescreenin” tai jumittamalla välillä. Sitä voi lyödä. Lisäksi se yleensä muistaa, mitä olet sille sanonut, jos vaan muistat tallentaa tiedostot, eikä tekniikka rupea hirveästi hyppimään silmille.

 

Miten tämä kaikki edellinen proosa liittyy kirjaan ja itsensä johtamiseen?

Tämä on yksi itsensä johtamisen keinoista, nimittäin kirjaan ylös tuntemukseni jotta osaan käsitellä niitä paremmin, ja etteivät ne vaan jää pääkoppaan leijailemaan.

Luultavasti oivallan itse paremmin miten minun tulee toimia jatkossa, kun olen saanut ajatukseni ylös ja luettavaan muotoon.

Pitää tiedostaa ongelma, näin pääsee lähemmäksi ratkaisua.

 

Kirjassa sanotaankin ensimmäisellä sivulla että: “Itsensä johtamisen tavoite on hyvinvointi ja itsensä toteuttaminen.”

Tällä hetkellä en ole pystynyt kumpaankaan. Henkinen hyvinvointi on kaukana edes siitä hyvästä ja itsensä toteuttaminen on kuin joku vieraskielinen termi jota en osaa nyt ymmärtää alkuunkaan.

 

Avautuminen, osa II

 

Kirjassa väitetään että jos haluaa olla onnellinen ja menestynyt, meidän pitäisi enemmän keskittyä olemiseen ja esittää itsellemme kysymyksiä identiteetistämme, arvoistamme ja visioistamme.

Tiimin kohdalla tämä tarkoittaa, että jos jokainen jäsen on onnellinen, niin tulee tiimi olemaan menestynyt. Tiimillä tulee olla samalla tavalla olla selkeys identiteetistä, arvoista ja visioista.

Oli tosi outo huomata, että minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään hajua mikä visio Mittavalla on, vaikka olen vielä osa tiimiä. Esitin kysymyksen meidän visiostamme myös meidän muutamalle muulle tiimin jäsenelle.

Vastaus kuului seuraavasti: ___________  ?!¤”?¤?”)T”#=#”%(?)=#”=%)?=”!¤

Suomennos: Ensin tuli parin minuutin hiljaisuus, jonka jälkeen näkyi että paine ihmisellä jolta kysyin oli valtaisa vastata kysymykseen (koska hän ei todellisuudessa tiennyt vastausta) ja suusta tuli sitten joku erittäin ympäripyöreä poliittinen vastaus.

Kyllä välillä rehellisyys satuttaa, ja kyseinen henkilö saattaa tuntea piston sisimmässään jos/kun tunnistaa itsensä tästä vastauksesta. Ulosantini ei ole paras mahdollinen kun se tulee suusta, eikä se ole paras mahdollinen näin kirjallisena. Kirjoitan tätä tekstiä melko vihaisena ja tiedän että juuri tällainen teksti ja tämän suuntainen puhe vaikuttasi juuri minuun parhaiten.

 

Avautuminen, osa III

 

Mielestäni osuuskuntamme elää nyt käsittämättömän isossa pilvilinnassa, josta pois tuleminen pelottaa. Valehtelemme toisillemme ja mikä pahinta valehtelemme itsellemme. Se ei mielestäni vie tiimiä yhtään eteenpäin. Tässä on selkeä ongelma jonka pystyn myös sanomaan ääneen. Siitä että keskityn pelkästään ongelmiin ei pidä paikkaansa, sillä minäkään en ole niin tyhmä, ettenkö haluaisi elää paremmassa paikassa jne. Joten tässä on yksi mahdollinen ratkaisu ongelmaan:

Herätään kaikki tähän todellisuuteen ja listataan oikeasti asiat mikä tiimiyrityksessämme on hyvin ja mitkä asiat ovat huonosti. Sitten otamme härkää sarvista kiinni ja tehdään asialla jotain.

Sain tämän kuulostamaan negatiiviselta, mutta todellisuudessa Mittavassa on kosolti hyviäkin puolia, minun hartain toive on vaan että näkisimme myös ne huonot puolet emmekä sulkisi niitä pois todellisuudelta.

 

 

Olen huomannut kuinka paljon meidän tiimissämme on nykyisin optimisteja. Se on saanut minut muuttumaan täysvaltaiseksi pessimistiksi. Parasta tässä on että kun tajusin olevani nykyisin pessimisti, niin en halua olla sitä, mutta en löydä tilanteesta ulospääsyä. Vaikkakaan pessimisti ei pety ja näin ollen elää epäonnellisen onnellista elämää kokoajan, niin kieltämättä välillä tekisi mieli nauttia myös onnistumisista. Tiimissämme oleminen on kuitenkin vienyt minulta kaikki mehut, joten nyt odotan vaan lomaa, jossa voisin unohtaa stressin ja kaiken sen kaksinaamaisuuden mitä meidänkin tiimissämme esiintyy.

 

Toivon jatkossa tiimiltäni (Mittavalta) enemmän suorapuheisuutta, enemmän realismia, enemmän faktoja, enemmän rehellisyyttä ja enemmän tekoja. Koska puheentasolle jättäminen on tullut myös tutuksi viimeaikoina. En tiedä mistä se johtuu, mutta sen verran porukka vois tehdä että ei olisi vaan niitä suuria puheita, olisi vielä suurempia tekoja.

 

Sen jälkeen kun pystyn olemaan onnellinen siellä missä vietän eniten aikaa, niin pystyn olemaan onnellinen myös muualla. Toivottavasti saan tehtyä Tiimiakatemialla sellaisen päätöksen, mikä tyydyttää mahdollisimman montaa osapuolta ja ennen kaikkea tekee omasta elämästäni henkisesti paljon helpompaa.

 

Esseen kirjoittaminen tuntui kuin olisi kirjoittanut päiväkirjaa, avasi ajatuksia, veti pään jumiin, mutta toisaalta myös helpotti todella paljon.

 

Lopuksi…

 

Tällaiset terveiset kirjailija Sydänmaanlakka Pentti laittoi lapsilleen:

“johtakaa itseänne älykkäästi;

kunnioittakaa kehoanna

kehittäkää mieltänne

jalostakaa tunteitanne

seuratkaa arvojanne ja

löytäkää työnne merkitys.”

 

Tällaiset terveiset minäkin laitan muille ja varsinkin itselleni.

 

Timo Perttunen

Mittava Innovations (?)

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!