Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Antisäätäjä – säätäjän näkökulmasta

Kirjoitettu 16.02.20
Esseen kirjoittaja: Elias Mäkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Antisäätäjä
Kirjan kirjoittaja: Anna Perho
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Antisäätäjä

Olen melkoinen säätäjä. Tai olin. No vähän vieläkin. Mutta suunta on ylöspäin. Takkulan Joona suositteli minulle Anna Perhon Antisäätäjä-kirjaa. Nimi oli aika osuva, sillä syksy oli aika haipakkaa. Projekteja oli varmaan kymmeniä, kokoajan kiire ja asiat myöhässä. Päivät olivat pitkiä ja laitoin työt monen muun tärkeän asian (kuten liikunnan, ravinnon ja unen) edelle.

Kyse ei ollut työn määrästä. Vaan tekemisen ja palloilun määrästä. Tiesin, että jos aikatauluttaisin asiat kaleneriin, sain ne tehtyä. Jotenkin vain en saanut noudatettua suunnitelmiani, koska aika ei tuntunut riittävän asioiden tekemiseen. Kiireinen ihminen ei ole tehokas sillä elimistö on stressitilassa. Kiire ei synny tekemisestä vaan jäsentelemättömästä puuhastelusta.

Säätäjä toimii juurin minun laillani. Sata asiaa tulessa, vaikuttaa näennäisesti tekevän erittäin paljon, mutta tulokset eivät korreloi tekemisen määrään. Omana esimerkkinä sain viime syksynä laskutusta noin 5000€ vaikka olin 7 päivää viikosta töissä aamusta iltaan. Mielestäni ei kovin paljon. Pidin kiirettä hyvänä asiana. Sehän tarkoittaa, että teen enemmän kuin muut, eli pääsen pidemmälle nopeammin. Mahtavaa. Paitsi että ei olekkaan. Nyt ymmärrän, että ei ole järkeä lähteä asettamaan itseään kilpailuasetelmaan muiden kanssa lähtökohdalla, että haluan olla parempi kuin kaveri.

Tekemiseni ei ollut organisoitua. Toimin enempi reaktiivisen ajattelun kuin kontrolloidun ajattelun valloilla. Reaktiivinen ajattelu on pitkässä juoksussa hyvin kuluttavaa, sillä et itse ohjaa ajatuksiasi ja elämääsi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että joka kerta kun joku tuli kysymään jotain, jätin työni kesken ja hyppäsin impulssien voimalla uuteen aivoalueeseen. Siitä sitten pienellä hakemisella takasin töihin ja kohta joku ystävä oli taas vilkuilemassa olkani yli, että mitä touhuan. Olen äitini poika, siinä mielessä, että lapsena kun menimme kauppaan hän jäi aina suustaan kiinni joka kerta. Niin minäkin. Ei ollut ehkä työnteon kannalta paras paikka työpisteelle varmaan koko Tiimiakatemian keskeisintä paikkaa, josta jokainen kulkee ohi monta kertaa päivässä. Ainakaan näin puheliaana ja uteliaana tyyppinä.

Nyt pöytämme on onneksi siirtynyt hiljaisempaan kulmaan, jossa saan tehdä töitä rauhassa. Keskeytyksiä tulee enää vain muutaman kerran tuntiin ja osaan sanoa, että katsotaan asiaa kohta. Akuuttejakin tulee, mutta olen viestinyt usein kyselijöille, että olen käytettävissä akutteihin asioihin, mutta työskennellessäni, mielellään keskittyisin asiaan.

Perho kertoi myös työpisteen tärkeydestä. Onko se luokseen kutsuva? Onko post-ittejä joka paikassa muistuttassa tekemättömistä asioista? Onko se äänekäs? Kannustaako luovuuteen? Oma työpisteeni on tälläkin hetkellä erittäin sotkuinen, ei kannusta luovuuteen, mutta kutsuva se on. Tämäkin johtuu oikeastaan siitä, että teen niin innostavia hommia. Haluaisin tehdä kotiin ns pikkutyöpisteen, jossa voisin editoida videoita omalle youtube-kanavalleni. Siitä tekisin minimalistisen kutsuvan kasveilla höystettynä. Minulla on mallipiirroskin tähän jo valmiina, enää puuttuu vain studiovalot.

”Mikä on tärkeintä juuri nyt seuraavan tunnin ajan” Oli ehkä kirjan isoin koppi itselleni. Perho kertoi työkalusta, joka estää reaktiivista ajattelua ja auttaa keskittymään olennaiseen. Sillä on helppo jakaa päivää ja olla läsnä. Tätä tuumittuani, aion suunnitella päiväni jo edellisenä iltana, miettien mikä on olennaista huomenna, ja testaan onko parempi miettiä jo tuntikohtaiset prioriteet vai mennä vain muutamalla pääkohdalla. Tätä tuntisuunntelmaa tehostamaan olen pyrkinyt olemaan tietoisesti offline. Syksyllä muistan kun oli tunne, että on pakko olla tavoitettavissa heti ja monesti viestejä tuli niin eri ryhmistä kuin yksityisestikin kymmeniä tunnissa. Kai niitä vieläkin tulee, mutta osaan paremmin rajata vastausaikaa. Se sähköposteihinkin vastaamiseen varattu aika pitää ottaa päivään mukaan, eikä hoitaa sitä muiden juttujen ohella.

”Emme väsy työn märään, vaan ettemme tiedä mikä on riittävästi ja oleellista” kertoo filosofi Lauri Järvilehto. Tämä on hyvin havaittavissani rekrypäälikön virassa. On vaikea saada hommaa eteenpäin kun ei oikein ole tietoa paljonko pitäisi tehdä. Että onko kyse puolen tunnin jutusta vai 20h vaativasta toimenpiteestä. Epätietoisuus vie paljon energiaa.

Jokainen ajanhallintaopus tiivistettynä kertoo, että sinun pitää erottaa tärkeät asiat ei tärkeistä ja tehdä tärkeitä. Olennaisen löytämiseen perho tarjoaa itselleni jo tutun nelikentän jossa pystyakselilla asiat jaetaan tärkeisiin ja ei tärkeisiin. Vaaka-akselilla näkyy kiireiset ja ei kiireiset. Timantiksi hän kutsuu tässä ei kiireellisiä, mutta tärkeitä asioita. Ne usein tuovat pitkän tähtäimen onnellisuutta eikä niissä tarvitse toimia reaktiivisella ajattelulla. Itselleni tälläinen on esimerkiksi matkustus. Turhat asiat ovat ei kiireellisä eivätkä tärkeitä. Omalla kohdallani tämä on päätöntä somen selausta kun ei ole muka parempaakaan tekemistä. Nämä ajat kun käyttäisin esimerkiksi oman youtuben ylläpitämiseen, saisin paljon enempi aikaan. Tulevaisuudessa toivottavasti opin soveltamaan tätä nelikenttää, enkä enää tekisi paljoa turhia asioita. Niillekin on toki paikkansa palautumiseen liittyen. Syksyllä ymmärsin tämän väärin ja täytin kalenteriani niin paljon, etten ehtinyt tehdä näitä turhia asioita. Se oli väärä tapa ja tuloksena tein turhia asioita silti sotkien kalenteriani vielä enempi.

TL;DR:

Säätäjäksi antisäätäjäksi – Reaktiivinen ajattelu on huono produktiivisuuden kannalta. Suunnittele välttääksesi reaktiivista ajattelua ja pysy suunnitelmissasi. Ole välillä tietoisesti offline. Opi priorisoimaan arvojesi mukaan esimerkiksi tunneittain. ”Mikä on oleellista nyt?”

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!