Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Apuvalkkuna introvertin silmin

Kirjoitettu 02.11.15
Esseen kirjoittaja: Maiju Kuitunen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Hiljaiset-Introverttien manifesti
Kirjan kirjoittaja: Susan Cain
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Toimin Jyväskylän ammattikorkeakoulun innovaatioviikolla apuvalmentajana lokakuun 2015 lopulla. Täytyy todeta, että työ oli minulle rankka. Olin todella väsynyt viikon jälkeen. Ensinnäkin en tiennyt ollenkaan viikon rakenteesta tai omasta työtehtävästä, “jouduin” puhumaan paljon ja vastaamaan kiperiin kysymyksiin nopeasti, mikä ei ole ominaista introvertille Susan Cainin Hiljaiset-Introverttien manifesti-teoksen mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö nauttinut työstäni. Opin todella paljon ja sain hyödyllistä tietoa tiimimme 24H synnytystä varten.

 

“Introvertit työskentelevät tavallisesti hitaammin ja harkitsevammin. He haluavat keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan ja heillä onkin usein hyvä keskittymiskyky. “(Cain 2012, 24.)

Koin suurta epävarmuutta aloittaessani innovaatioviikolla. En tiennyt mitä minulta odotettiin ja mikä olisi viikon rakenne ja kulku. Saatoinkin alkuun olla aika varovainen apuvalmentaja. Aiheiden ja tarkemman viikonkulun tullessa esiin varmuus toimintaan kasvoi ja pystyin keskittymään tekemiseeni paremmin.

Kiertäessäni eri tiimien luona minulta usein kysyttiin kiperiä kysymyksiä. Usein jouduin pohtimaan asiaa hetken aikaa ja kysymään tarkentavia kysymyksiä, jotta sain kokonaiskuvan hahmotettua. Osa oli  malttamattomia ja heistä näki että heitä häiritsi kun eivät saaneet minulta heti vastausta. Lisäksi osalla saattoi olla useampi kysymys kerralla ja pyysin heitä, että  käymme yhden kysymyksen kerrallaan lävitse.

 

“Seuraelämä voi olla nautittavaa tiettyyn pisteeseen saakka ja usein tuleekin toive, että olisi kotona omassa rauhassa.  Introvertit kuuntelevat  mieluummin kuin puhuvat, ajattelevat ennen kuin puhuvat ja kokevat ilmaisevansa itseään paremmin kirjallisesti kuin puhumalla. “(Cain 2012, 24.)

Loppuviikkoa kohti olin todella uupunut. En ole pitkään aikaan ollut niin uupunut kuin silloin. Minulle suurin energian viejä on seuraelämä. Yllä oleva lause kuvaa täysin minun suhtautumistani sitä kohtaan. Voin olla hyvinkin innoissani tulevasta tapahtumasta ja uusista ihmisistä, mutta en kykene seurustelemaan kovin pitkään. Se vie nopeasti voimat ja toivon olevani omassa rauhassa.

Innovaatioviikolla kiersin tiimeissä ja aluksi saatoin mennä juttelemaan tiimien kanssa. Välissä piti tehdä kierroksia, jolloin en mennyt juttelemaan tiimeille ollenkaan vaan katsoin ja kuuntelin miten heillä meni. Kun olin kerännyt taas voimani jatkoin jutustelua tiimien kanssa. Osa luuli, että tarkastelen tekevätkö he asioita oikein kun vain kiertelin hiljaa ja sainkin välillä selittää etten ole kyttäämässä ja että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita.

Huomasin myös, että kun toimin asian parissa, josta minulla on itselläni kokemusta jaksoin jutella asian puitteissa minun mittarilla jäätävän paljon ja pitkään. Olin siis innostunut asiasta ja jaksoin keskustella tiimin kanssa, niin että aika taas hujahti.

“Introverteilla vaikuttaa myös olevan ekstrovertteja parempi kyky viivyttää tarpeentyydytystä.. ” (Cain 2012,193.)

Minulle ei ole ongelma tehdä pitkää päivää. Mielummin hoidan homman kerralla pois alta kuin tekisin sitä pienissä pätkissä useamman päivän ajan. Usein saatankin uppoutua johonkin tehtävään niin etten edes huomaa miten aika on edennyt.  Välillä tiimikaverit saavatkin hätistellä minua tauolle. Yleensä päivät innovaatioviikolla hujahtivat nopeasti ohitse, kun sain keskittyä työhöni eikä kukaan ollut hätistelemässä minua tauolle.

Jos työssä voi valita ottaako pienemmän palkinnon heti vaiko isomman työrupeaman päätyttyä, minua motivoi enempi isompi palkinto lopussa. Näen siinä suuremman hyödyn.

“Introvertit vertaavat usein uutta informaatiota omiin odotuksiin.. Ja kun tilanteet eivät vastaa odotuksia, he muodostavat kytkentöjä pettymyksen hetken ja sen välillä mitä heidän ympäristössään tapahtui kun he kokivat pettymyksen. Nämä mielenyhtymät auttavat heitä tekemään täsmällisiä ennusteita siitä, kuinka toimia vastaisuudessa kun varoitusmerkkejä on näkyvissä.” (Cain 2012, 198.)

Itse käyn mielessäni usein lävitse tilanteita, joissa en ole onnistunut tai missä asiat ovat menneet todella hyvin. Käyn lävitse miksi näin kävi ja miten voin jatkossa välttää tai etsiä eteeni vastaavia tilanteita.

Innovaatioviikolla yritin selittää eräälle tiimille Golden circle-teoriaa. Eihän se mennyt ihan kuin strömssössä.  Selitin asian ilmeisesti, jotenkin epäselvästi ja he eivät päässeet ihan kärryille mitä yritin tarkoittaa. Jälkeen päin kävin tilanteen mielessäni lävitse ja mietin miten seuraavan kerran selviän vastaavanlaisesta tilanteesta paremmin.

Haasteita minulle on teettänyt myös äkilliset suunnitelmien muutokset. Innovaatioviikolla työajat eivät pitänetkään ihan paikkaansa vaan muuttuivatkin. Yllättävää kyllä, selvisin näistä muutoksista helposti. Ehkä olen Tiimiakatemialla tottunut aikataulumuutoksiin, niin ne eivät tunnu enään niin pahalta.

 

“Introvertit pystyvät esiintymään ekstrovertteina seillaisen asian takia, jota he pitävät tärkeänä.Vaihtuvien piirteiden teoria selittää sen, miten on mahdollista, että introvertti pystyy järjestämään yllätysjuhlat ekstrovertti vaimolleen tai liittymään tyttärensä koulun vanhempainyhdistykseen.” (Cain 2012, 245-246.)

Esiintyminen ei ole minulle se luontaisin asia, mutta koen sen todella tärkeäksi osaksi esimerkiksi myyntitilanteita ja oman brändin rakentamisessa. Tämän takia haluan panostaa esiintymiseen ja nousen sinne lavalle. Innovaatioviikolla jouduin tai sain kertoa mitä pitchaaminen on. Jännitti älyttömästi ajatus siitä että joutuisin esiintymään yli 100 henkilölle. Ajattelin kuitenkin, että nyt on viimeinen mahdollisuus näyttää, että osaan se minäkin jotain!

 

“Tulee muistaa, että kaikki introvertit eivät ole samanlaisia. Olemme monimutkaisia yksilöitä, jonka takia myös ekstrovertteja ja introvertteja on montaa eri laatua. Introversio on vuorovaikutuksissa muiden persoonallisuutemme piirteiden ja henkilöhistoriamme kanssa. “(Cain 2012,27.)

Usein kuulen, että minun pitäisi puhua ja jakaa ajatuksiani enemmän.  Jotkut turhautuvat kun en heti vastaakkaan heidän kysymykseensä, vaan mietin ensin asian omassa mielessäni.  Tiimiakatemia aikani alussa koitin mukautua ja muokata itseäni  näiden toiveiden mukaisesti ja se ei tuntunut luontevalta. Nykyisin en enään kiinnitä niin paljon huomiota kyseisiin palautteisiin vaan tokaisen mielessäni  “Eikö erilaisuuden pitänyt olla voimavara.”

Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!