Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Dialogi

Kirjoitettu 21.05.16
Esseen kirjoittaja: Samuli Lehto
Kirjapisteet: 3
Kirja: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito
Kirjan kirjoittaja: William Isaacs
Kategoriat: 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 7. Innovointi, 7.1. Luovan ajattelun työkalut, 7.2. Aivoteollisuuden innovaatiotyökalut, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Aloittaessani Tiimiakatemialla ajattelin, että dialogi on taitavaa keskustelua ryhmän kesken, enkä osannut kuvitella miten se eroaisi ihan tavallisesta keskustelusta. Keskustelun tarkoituksena on päätöksenteko, ja dialogissa pyritään selvittämään edessä olevan valinnan luonnetta ja tekemään valinta useiden vaihtoehtojen joukosta. Dialogin tarkoituksena on herättää oivalluksia, joiden pohjalta tietoja ja ihmisten ennakkokäsityksiä voi järjestää uuteen uskoon.

 

Suoraan sanottuna en alkuun kyllä ymmärtänyt, mikä dialogista tekee niin erikoisen, että sitä hehkutetaan Tiimiakatemialla niin paljon. Istutaan ringissä neljä tuntia, joku heittää keskustelun aiheita, ja puhutaan niistä. Nyt sitä on oppinut ymmärtämään, että dialogin avulla saadaan oikeasti aikaan päätöksiä, kuningasideoita. Kuningasideoita muodostuu, kun dialogi toimii, ja toimiakseen jokaisen siihen osallistuvan on ymmärrettävä neljä dialogin peruselementtiä.

 

Kuuntele

 

Kuuntelemisesta muodostuu dialogin ydin. Kuuntelemisen taito ei tarkoita vaan sitä, että osaa olla hiljaa, kun joku muu puhuu. Ollakseen hyvä kuuntelija, täytyy osata hyväksyä asiat, joita muut kertovat ja ajatella niiden vaikutusta siihen mitä itsellä on mielessä. Olen huomannut, että itselleni on ainakin todella vaikeaa keskittyä oikeasti kuuntelemaan toisten juttuja, jos minulla on oma mielipiteeni, jonka palavasti haluan ilmaista, mutta en voi koska muut puhuvat. Vielä vaikeampaa siinä tilanteessa on sisäistää se, mistä muut keskustelevat ja koittaa miettiä kuinka se vaikuttaa omiin ajatuksiini. Jos päässä on semmoinen tunne, että nyt mulla on mielipide, jonka haluan ehdottomasti kertoa, niin kuunteleminen unohtuu erittäin helposti.

 

Kuuntelemaan voi oppia. Oppiminen tapahtuu, kun oppii tiedostamaan, miten tällä hetkellä kuuntelet. Tästä heräsi ajatus, että varmasti suurimman osan päivästä kuuntelen vain itseäni, oman pääni sisällä käytyjä keskusteluita, joiden aiheet poukkoilevat ties minne. Tätäkin esseetä kirjoittaessa olen käynyt monta keskustelua siitä, että mitähän ruokaa sitä tänään tekisi, ja miten viettäisi juhannusta. Joskus treeneissäkin havahtuu itse siihen, ettei ole oikeasti kuunnellut hetkeen mistä puhutaan, vaan ollut aikamatkalla jossain ihan muualla. Sitten sitä muistaa taas 5 minuuttia keskittyä. Mutta toisaalta olen kuuntelijana sellaista tyyppiä, että jos aihe on kiinnostava, niin kuuntelen kyllä tarkasti, ja jos ei niin kiinnostava, niin aika paljon menee ohi. Valikoiva kuulo. Toisaalta myöskin mitä pienempi ryhmä, niin sitä helpompi on keskittyä.

 

Kunnioita

 

Usein kanssaihmisistä näkee vain yksittäisiä puolia, jotka jokainen ottaa miten ottaa. Se mikä minua ärsyttää jossain ihmisessä, on jonkun toisen mielestä kunnioitettava piirre. Jokaisen piirteitä täytyykin osata kunnioittaa, jotta heitä voi ymmärtää. Tuskin minä pystyn muuttamaan jonkun ihmisen luonnetta, vaikka se kuinka minua ärsyttäisi. Kun oppii kunnioittamaan ihmistä, voi häneltä myös oppia jotain. Luulenpa, että ihmisten väliseen kunnioittamiseen liittyy myös paljon assosisaatioita, eli mielleyhtymiä. Ne ovat siis päänsisäisiä lukkoja, jotka estävät tekemästä asioita.  Esimerkiksi, jos minulla on huono ensivaikutelma jostain ihmisestä, niin en todennäköisesti opi häntä kovin pian kunnioittamaan, koska varaudun kanssakäymiseen jo valmiiksi negatiivisesti. Uskon myös, että ympäristöllä on vahva vaikutus kunnioittamisen muodostumiseen. Esimerkiksi uusien työkavereiden kanssa on helpompi ja nopeampi muodostaa kunnioitus käymällä muutamalla olusella tai vaikka keilaamassa, missä ilmapiiri on rento ja tekeminen hauskaa. Itse asiassa kannattaa yhdistää edellämainitut.

 

Odota

 

Kesken kiivaan keskustelun tai väittelyn kannattaa tämä kohta ehdottomasti muistaa. Kun joku sanoo jotain, mikä ei kohtaa sinun ajatuksiasi tai on niitä vastaan, niin malta mielesi ja odota. Tässä kohtaa helposti ensimmäinen reaktio on siirtyä puolustuskannalle, ja rykäistä oma mielipide ilmoille negatiivisella varauksella vahvistettuna. Taistelu on valmis alkamaan. Tämä ratkaisu johtaa helposti siihen, että dialogi kuolee ja tilanteesta tulee kiivasta sanasotaa. Parempi vaihtoehto on pysyä kärsivällisenä ja lykätä oman mielipiteen muodostumista. Odottamisella ei tarkoiteta kuitenkaan omien ajatuksien unohtamista, mutta odottaminen mahdollistaa sinun ymmärtää sen toisen ihmisen mielipiteen, jonka jälkeen sen oman ajatuksensa pystyy ilmaisemaan paljon paremmalla latauksella ja asiallisesti. Odottaminen on kyky ottaa askel taaksepäin siinä kohtaa, kun tilanne alkaa kärjistyä. Sanoisin, että tälle taidolle voisi olla niin meidän omissa kuin melonitreeneissäkin enemmänkin käyttöä, koska siellä tilanteet kärjistyvät yllättävänkin nopeasti, jos kissaa ruvetaan nostamaan pöydälle. Vaikeista asioista keskusteltaessa olisi jokaisen hyvä muistaa, että ne asiat on vain pakko käydä puhumalla läpi, ja jos tilanne menee puolustustaisteluksi, niin siitä tuskin saadaan aikaan kaikkia miellyttävä lopputulos.

 

Puhu suoraan

 

Suora puhe on kenties aidon dialogin haasteellisin tehtävä. Se tarkoittaa oman rehellisen mielipiteen ilmaisemista, riippumatta siitä mitä muita vaikuttavia tekijöitä tilanteessa on. Suoraan puhuminen ei kuitenkaan tarkoita, että asiat tulisi ilmaista mahdollisimman vahvasti, jolloin tunnelataus voi taas vääristää sanomaa. Jos kykenee ilmaisemaan ajatuksensa suoraan sydämestä, niin vastaanottaja kyllä ymmärtää sen ilman mitään voimakeinoja. Suoraan puhuminen vaatii kuitenkin rohkeutta, sillä on olemassa asioita, joiden suoraan sanominen tulee loukkaamaan toista ihmistä. Tässä kohtaa vastaanottajalla on vastuu siitä, osaako hän kunnioittaa suoraan sanottua mielipidettä, ja ottaa sen asiallisesti vastaan.

 

Suoraan puhuminen kasvattaa myös itseluottamusta, kun oppii näkemään, että sanoilla on oikeasti merkitystä muille. Minun kaltaiselleni tuppisuulle se on ainakin ollut aina tärkeää, että sen kerran kun jotain sanon, niin asiani otetaan tosissaan ja sillä on merkitystä tilanteen etenemisen kannalta. Yleensä mietin todella pitkään ja hartaasti sitä, että tuoko sanomiseni minkäänlaista lisäarvoa tilanteelle, minkä vuoksi usein jääkin sanomatta mitään, kun joku muu kerkeää sanoa sen jo.

 

Meidän dialogi

 

En enää muista tarkalleen minkälaista dialogimme oli silloin ihan pinkkuvuoden syksyllä, mutta olen kyllä satavarma, että kehitystä on tapahtunut. Muistan sen, että meillä kävi joskus pinkkuvuoden syksyllä, joku toisen vuoden tiimiyrittäjä pölyttämässä, ja hän totesi palautteessaan dialogin poukkoilevaksi höpöttelyksi ilman päämäärää. Jos miettii nykyistä dialogia, niin onhan kehitys tuohon palautteeseen verraten aivan selvää. En ehkä itse allekirjoittaisi vielä, että dialogimme on aina täydellistä tai edes sujuvaa, mutta välähdyksiä siitä on kyllä nähty. Sen huomaa silloin kun oikeasti 6 ihmistä ajattelee yksillä aivoilla, ja jokainen ajatus tuo lisää näkökulmaa ja synnyttää taas uusia ideoita. Sitä on aito dialogi parhaimmillaan.

 

Itselläni on kehitettävää dialogitaidoissa vielä ainakin kuuntelemisessa, ja suoraan puhumisessa. Moni voisi luulla, että olen hyvä kuuntelija, ja sitä ehkä ulkoa päin olenkin, mutta aina keskittyminen ei ole niin helppoa. Olen kuitenkin aika kova haaveilija. Sanoisin, että suoraan puhuminen on minulle sekä vahvuus että heikkous. Osaan ilmaista vaikeatkin asiat rauhallisesti ja ymmärrettävästi, mutta välttelen liian usein suoraan sanomista, sillä en halua aiheuttaa kenellekään minkäänlaista pahaa mieltä.

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!