Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Dialogi -yhdessä ajattelemisen taito

Kirjoitettu 21.05.18
Esseen kirjoittaja: Iiris Nokka
Kirjapisteet: 3
Kirja: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito
Kirjan kirjoittaja: Willliam Isaacs
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut, 2.4. Tiimiliiderinä ja -valmentajana toimiminen, 5. Valmentaminen, 5.1. Valmentaminen, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Dialogin kehittyminen tiimissä

Sekä oma että tiimin dialogi on kehittynyt tosi paljon ensimmäisestä vuodesta. Eikä se nyt ole mikään ihmekään, kun dialogiringissä on vietetty aikaa neljä tuntia kerrallaan, kaks tuntia viikossa.

Alussa dialogiringissä pääsi ääneen vain ne, jotka oli äänekkäimpiä. Usein näillä tyypeillä oli sanottavaan myös tosi kärkkäitä ja vahvoja mielipiteitä, joita hiljaisimmat eivät paljoa uskaltaneet lähtä haastamaan. Olin tuolloin itse myös sellainen hiljaisempi tapaus dialogissa, enkä välttämättä sanonut ääneen kaikkea, mitä mielessä pyöri. Sen kaltainen toiminta ei kuitenkaan kanna tiimissä pitkälle, ja luottamuksen kautta myös hiljaisemmat tyypit saivat sanottavansa julki.

Kun tiimistä alkoi pudota porukkaa pois ja vain sitoutuneimmat jäivät jäljelle, myös tiimin dynamiikka muuttui tosi paljon. Ei ollut enää niitä hetkiä, jolloin mietitään, että missä muutama tyyppi jälleen luuraa. Se vaikutti tosi positiivisesti tiimiin, sillä luottamus syveni ja avoimuus kasvoi kaikkien kesken, kun meistä muodostui pieni, intiimi tiimi. Sanoisin, että viimeisin merkittävä vaihe meidän dialogissa tapahtui viime syksynä, kun viimeisetkin villit kortit päättivät lähteä tiimistä pois.

Nyt porukka on pysynyt samana pitkään, me tunnetaan toisemme ja tiedetään, keneltä pitää kysellä enemmän mielipiteitä, jos niitä ei automaattisesti kuulu. Toisaalta osalle voi taas sanoa, että kiitos ja oisko jollain muullakin tähän jotain sanottavaa. Nyt tiimin sisällä pystyn ihan tasan sanomaan sen, mitä ajattelen, ja ehkä välillä puhun jo vähän liikaakin ja kaikenlaisia turhuuksia. Sitten toisaalta taas huomaan turhautuvani, jos jauhetaan sellaista asiaa, joka on omasta mielestä ihan selvä juttu.

 

Dialogi

Näin viimisen vuoden kunniaksi tarrasinkin tähän Dialogi -kirjaan (tätä lainaa on uusittu netin kautta 10 kuukautta) erittäin innokkaasti. Aikamoinen tiiliskivi, mutta niin vaan siitä selvittiin.

 

Dialogihan on keskustelu, jossa ei ole eri puolia, ei voittajia tai häviäjiä. Eli täydelliseen dialogiin on meidänkin tiimillä vielä matkaa, sillä välillä tuntuu vieläkin olevan aika ehdottomia mielipiteitä itse kullakin mukana. Ja jos se mielipide ei ole se, mihin päädytään, on joku hävinnyt. Dialogi on myös yhteistä ajattelua, jossa ei päästä keskustelun tavoin johonkin lopputulokseen, vaan uusiin ideoihin ja vaihtoehtoihin. Dialogin määrittely kuulostaa tosi hienolta, mutta ytimeen pääsee ihan vaan sillä, että istahtaa mukavaan tuoliin dialogirinkiin.

 

Dialogitaidot

Isaacs nostaa esille dialogitaidot, jotka on aika perusjuttuja

  • Kuuntele
  • Kunnioita
  • Puhu suoraan
  • Odottaminen

 

Etenkin ekana vuonna osalla tiimiläisistä tuntuu olevan vain muutamat taidot näistä yllä luetelluista dialogitaidoista, ja ne erittäin vahvana. Osa pystyy puhumaan suoraan ilman ongelmaa, mutta kuunteleminen ja odottaminen saattaa tuottaa ongelmia. Toisaalta taas mun kaltaiset ujoilijat saattavat jäädä mieluummin kuuntelemaan ja kunnioittamaan, eikä saa puhuttua asioita oikeesti suoraan.

Jos itse olisin vielä pikku pinkeroinen tai vielä nykyäänkin niihin hetkiin, kun mietin kannattaako omaa ajatusta sanoa, haluaisin vain muistuttaa tällä lainauksella:

”Kuka soittaa sinun musiikkiasi, ellet sinä itse?” tai

”Mikä on pahinta, mitä tapahtuu jos puhut suoraan?”

 

Keskusteluroolit

David Kantorin keskusteluroolit kuvaavat rooleja erilaisissa keskusteluissa. Roolit voivat toki muuttuu, kun ryhmät muuttuvat, mutta jokaisesta keskustelusta melkein löytyy seuraavat roolit:

 

  • Aloitteentekijä
  • Kannattaja
  • Vastustaja
  • Katsoja

 

Aloitteentekijä ohjaa keskustelua, ja kutsuisinkin yleisesti tiimien vetäjää aloitteentekijäksi. Ainakin meidän tiimin treeneissä tiimien vetäjä on se, joka on vastuussa dialogin sujuvuudesta ja siitä, että juteltavaa löytyy. Jos dialogi meinaa kuolla, hän nostaa esiin uuden kysymyksen tai näkökulman, jota lähdetään yhdessä miettimään. Kannattaja on tyyppi, joka on samaa mieltä aloitteentekijän kanssa. Ehkä tämäkin rooli voi vaihdella esimerkiksi treenien edetessä, mutta kuitenkin se yleensä aina jollakulla on.

Vastustaja nimensä mukaisesti ei ole samaa mieltä aloitteentekijän kanssa, vaan hänellä on usein joku uusi näkökulma tuotavana dialogiin. Tulee mieleen esimerkiksi meidän tiimin keskustelu tavotteista, jossa useassa kohtaa löytyi selkeitä vastustajia porukasta. Kaikki asiat ei herätä niin paljoa tunteita tai mielipiteitä, mutta tavotteiden sitoutumisen aikaan niitä kumma kyllä alkoi löytymään.

Viimeisenä keskusteluroolina katsoja seuraa keskustelua vähän sivummalta ja tarkkailee toimintaa. Aikansa tarkkailtuaan hän tuo esiin oman, uuden näkökulmansa mukaan keskusteluun. Tästä tulee mieleen jo meidän tiimistä lähtenyt pohdiskelija, joka tarkkaili sivusta tosi paljon. Mutta kun suun sai auki, sieltä tuli tosi raikkaita ja kekseliäitä ideoita, vaikka muu tiimi olisi jo tovin paininut saman ongelman kanssa. Nykyäänkin aina tietyissä keskusteluissa dialogissa huomaa, miten joku sivumpaan jäänyt tiimiläinen yhtäkkiä syöksyykin mukaan jollain tosi hyvällä idealla.

 

Riitapukarit

Mutta vaikka jollain tyypillä olisi tietty keskustelurooli dialogiringissä, voidaan silti näiden roolien syitä miettiä. Välillä nimittäin huomaa kahden ihmisen kesken syntyvän aina vastaansanomista, oli mielipide tai keskustelurooli mikä tahansa. Ennakkokäsitykset toista ihmistä tai hänen ideoitaan kohtaan vaikuttaa välillä tosi radikaalistikin dialogin kulkuun.

Meidän tiimissä tällainen taistelupari on viihtynyt jo pidempään, eikä asiaa ole oikeastaan tiimin kesken puhuttu läpi. Eikä näiden kahdenkaan ihmisen kesken. Mikä siinä on, että toisen ideat ja ajatukset luo kireyttä tietyssä tyypissä, ja toisin päin. Ja ainakin toinen osapuoli tästä kaksikosta vielä tietää, kuinka outoa ja systemaattista tämä touhu on. Silti homma jatkuu samaa rataa. Nyt kesän tullessa asia jää vähän lillumaan ilmaan, mutta uskon että viimeistään syksyllä taas palataan tämän asian äärelle, toivottavasti se myös puhutaan läpi.

 

avaimet mun kiesiin

 

Siispä vielä dialogia parantamaan, hyvää näkökulmaa voisi tulla esimerkiksi muiden vikavuotisten treeneissä vierailemalla. Ja toki jos jotain vertailtavaa haluaa, niin sitten varmaan on suunnattava pinkkujen treeneihin ja antaa vähän vinkkejä.

 

Iiris Nokka

www.seiiris.fi

Tagit: , , , , , , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!