Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

DreamUp

Kirjoitettu 02.05.21
Esseen kirjoittaja: Aleksi Luukkonen
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

DreamUp on yrittäjyystapahtuma, joka järjestettiin 22.4.2021 etänä. Yksi puhujista oli Joonas Pesonen. Hän vaikuttaa sosiaalisessa mediassa ja hän on myös Tiimiakatemian alumni. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna rohkeus.

Joonas Kertoi puheessaan omasta urakehityksestä ja siitä, kuinka hän alkoi aikoinaan saamaan rahaa somettamisesta. En ole itse aktiivisesti seurannut Pesosen uraa, mutta tiedän, että hän on todella aktiivinen ja fiksu kaveri, joka tuo esille paljon epäkohtia ja pitää vähemmistöjen puolia somessa.

Yksi Joonaksen tunnetuimmista projekteista oli se, kun hän muutti vuodeksi asumaan Clarion Hotelli Helsinkiin. Hän toimi heidän brändilähettiläänään. Moni ei varmasti ymmärrä kuinka paljon osaamista, kovaa duunia ja intoa vaatii olla vaikuttaja ja jonkun yrityksen brändilähettiläs. Voin vain kuvitella paljonko hänkin on saanut palautetta, että ”siellä vaan hotellissa asutaan ja postataan välillä allasosastolta kuvia instagramiin. Onneksi näihin asioihin on herätty ja niistä puhutaan avoimemmin, joten myös vaikuttajien työtä on alettu enemmän arvostamaan. Varsinkin zoomerit varmasti enemmänkin ihailee heitä kuin vähättelee.

Pesonen sanoin hienosti heti puheensa alussa sanomalla että ”jos olet jostakin eri mieltä tai kommentti tuntuu turhalta niin kannattaa vain ohittaa se” Jäin oikein pohtimaan tätä lausetta. Ei muuten saattanut olla ihan sana tarkka lainaus mutta sinnepäin. Siis näinhän se juuri on. Olen itsekin saattanut monesti triggeröityä jonkun sanomisesta. Mutta miksi? Miksi en vain voi antaa sen mennä ohi ja todeta, että tuo ei koskettanut minua, jatketaan. Tämä pätee mielestäni jokaiseen puhujaan, kirjaan, podcastiin jne. Jokainen lause, kommentti, kehitysidea ei voi osua kaikkiin yksittäisiin ihmisiin. Monesti sitä sitten sanoo, että olipa huono puhuja jne. Mutta totuus on se, että asiat pitää tuoda esille monelta eri kantilta, että mahdollisimman moni pystyy samaistumaan edes joihinkin ajatuksiin.

Joonas aloitti itse oman someuransa Snapchatissa. Silloin se ei ollut vielä iso juttu Suomessa. Nykyään Snappi on jo aika kulunut ja varsinkin yli 20vuotiaat eivät sitä enää niin runsaasti kuluta. Siitä huomaa kuinka nopeasti Somet muuttuu ja kuinka jatkuvasti pitää olla trendikäs ja aallon harjalla seuraamassa kehitystä. Instagramissa hänellä on 16tuhatta seuraajaa ja päivityksiä noin 1400. Hän käyttää myös instagram stooria todella ahkerasti. Vaikuttamisessa tärkeää on muistaa pitkäjänteisyys ja se, että on oma itsensä. Rohkeus tulee sitä kautta, että uskaltaa tuoda vahvasti omia näkemyksiään esille ja sitoutua niihin. Näin juuri Joonas on lähtenyt omaa someaan tekemään, ja sitä kautta hänestä on tullut suosittu. Pitää kuitenkin muistaa, että Suomessakin on jo todella paljon ig tilejä, joilla on esim yli 50k seuraajaa. Mutta Seuraajamäärää oleellisempaa on nimenomaan miettiä keitä ne seuraajat ovat. Uskon, että Pesosta seuraa sitoutuneet seuraajat, jotka aidosti nauttivat sisällöstä. Näin ollen aina ei kannata suoraan peilata menestystä seuraajamääriin vain miettiä mitä sieltä lukujen takaa löytyy.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!