Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mekaanisessa työssä motivaation laki menee näin: Mitä parempi palkkio, sitä parempi suoritus.

Enemmän kognitiivisessa työssä taas palkkamotivaattori johti heikompaan suoritukseen.

Ekonomian perusajatus on: Mitä parempi palkka, sitä parempi suoritus.

Tämä perusajatus ei siis toimi tässä yhteydessä.

Palkkio: välttämätön paha

Palkkio on motivaattori: jos et maksa tarpeeksi, ei ihmiset myöskään motivoidu. Se toimii kuitenkin kummallisen paradoksaalisesti. Parempi palkkio ei kuitenkaan tarkoita aina automaattisesti parempia tuloksia. Palkkion määrä pitää optimoida tarpeen mukaan. Palkkion täytyy olla tarpeeksi työn tekijälle, sillä kun palkkio-ongelman poistaa listalta (eli maksaa työntekijälle tarpeeksi, ei liikaa), työn tulos paranee. Palkkion määrä ei siis paranna sitä asteittaisesti, vaan pelkästään tiettyyn pisteeseen saakka. Kun se ei ole enää ongelma, ei siihen tarvitse keskittyä ja tuhlata energiaa. Se tarkoittaa sitä, että energiaa ja ajatuksia säästyy enemmän työntekoon ja uuden keksimiseen. Tästä pääsemme ajatukseen, että nykymaailmassa työstä saatava palkkio, eli mitä useimmin raha, on siis työmotivaation yhtälössä välttämätön paha, joka täytyy poistaa tulosten saamiseksi.

Sisäisen tyydytyksen kolme tekijää: Autonomia, mestaruus ja tarkoitus

Autonomia on vapaus, vastuu ja tahto; olet oman itsesi herra. Se on vapaus tehdä asioita omalla tavalla, kunhan tavoiteltavat asiat saavutetaan. Ei tarvitse olla jonkin protokollan tai sääntöjen orja, jos työn tulos on hyvä. Autonomia luo ihmiselle tunteen vapaudesta ja vaikutuksen mahdollisuudesta. Asiat ovat juuri sinun vastuullasi, mutta on sinun asia kuinka käytät tätä vapautta.

Manageroiva, vielä nykyajan, mutta enemmän menneen maailman johtamistyyli edistää tottelevaisuutta ja vaatii sitä myös alaiselta. Toisen pillin mukaan hyppiminen sanomattakin poistaa autonomian työstä. Tottelevaisuutta arvostava manageroija ei saa kaikkea potentiaalia irti johdettavasta, sillä johdettavat eivät koe vaikuttamisen mahdollisuutta itse. Heillä ei ole aitoa vaikutusvaltaa tehdä muutoksia asioihin, joten he ovat periaatteessa managerin nakkikoneita ja robotteja. Autonomian puute luo myös tarpeettoman assosiaatioesteen työympäristöön managerin ja manageroitavan välille jo pelkästään sillä, että manageroitava joutuu kuuntelemaan jatkuvasti toisen näkemystä siitä, mitä hänen pitäisi omassa työssään tehdä.

Sen sijaan tehokkaampaa on valjastaa työntekijän täysi potentiaali autonomialla ja osallistamisella myös päätöksentekoon, jotta he tuntevat olonsa merkitykselliseksi omassa työssään. Kun he saavat pyrkiä mestaruuteen omilla ehdoillaan, ovat he motivoituneempia työläisiä. Autonomia myös luo heille merkityksellisyyden tunteen, joka on motivaation ja edistymisen kannalta elintärkeitä.

Sisäisen motivaation ja draivin pyhä kolminaisuus täyttyy todella silloin, kun työntekijä pääsee tekemään vielä juuri sitä tehtävää kun itse haluaa. Kun sisäinen motivaatio työtehtävää kohtaan on kunnossa, voi olettaa, että tekijä haluaa saavuttaa jatkuvasti enemmän omalla alueellaan. Hän haluaa mestariksi. Mestaruuteen pääsee harjoittelemalla tehtävää ja tekemällä sitä oikeasti. Esimiehen on tärkeää pitää huolta siitä, että tekijä kokee edistyvänsä valitsemassaan tehtävässä.

Mitä siis tekee tulevaisuudessa turhantarkoilla managereilla, jos itseohjautuvuus ja autonomia työssä on ottava vallan? Managereita saatetaan tarvita alkeellisissa, mekaanisissa, matalan kognition tehtävien johdossa, mutta jos työssä täytyy käyttää aivoja, ajatusta ja aitoa vuorovaikutusta saadakseen tuloksia aikaan, ei tottelevaisuutta vaativilla managereilla ole mitään käyttöä!

Tulevaisuus

Jos kaikki mikä voi automatisoitua automatisoituu tulevaisuudessa, on enää vain ihmisellä ja ihmisten keskinäisellä vuorovaikutuksella väliä. Ja jos tulevaisuudessa rahalla ei ole väliä, vaan sillä että työstä nauttii ja sen kokee merkitykselliseksi, saattaa olla, että ihmiset etsivät itselleen sellaisen yrityksen työnantajakseen keiden arvot he myös itse jakavat.

Tästä päästäänkin helposti aasinsillalla tulevaisuuden markkinointiin:

Jos tulevaisuus on sellainen, että työntekijä valitsee työpaikkansa ja ammattinsa perustuen arvomaailmaan, onko tulevaisuudessa enemmän väliä sillä, markkinoiko yritys tuotteitaan vai arvojaan? Miten siis jokaisen yrityksen arvot näkyvät kaikessa, mitä he tekevät? Sillä tavalla, että asiakkaalle ei jää missään vaiheessa epäselväksi, mitä hän tukee ja mihin hän on ryhtymässä.

Ja jos arvoilla on tulevaisuudessa enemmän väliä siksi, että valintoja tehdään perustuen vahvasti niihin, onko todennköistä, että totaalinen läpinäkyvyys on kilpailuetu? Voisiko yritys esimerkiksi järjestää parhaille asiakkaille ja työntekijöilleen matkoja, joissa he itse pääsevät osaksi jatkuvaa tuotantoprosessia ja kokeilemaan omia taitojaan siinä ohessa? He voisivat oppia lisää, ymmärtää yritystä paremmin, sekä todeta, että arvot ja läpinäkyvyys pitävät todellakin paikkaansa.

Entä voisiko yritykset jatkossa kilpailla huomiosta tekemällä esimerkiksi omia tosi-tv sarjoja, jossa tutustutaan yrityksen toimintakulttuuriin ja työympäristöön vielä tarkemmin?

Jos näin oikeasti kävisi, että ihmiset voisivat tehdä päätöksiä perustuen täysin siihen, miten itse näkee tämän maailman ja ei olisi eriarvoisuutta niin rahassa kuin muutenkaan, tämä maailma mullistuisi ennennäkemättömällä tavalla! Se olisi todellinen täysin uusi luku ihmiskunnan historiassa.

Motiivin irtautuminen tarkoituksesta

Mikä on yritykselle tärkeintä? Kapitalismin tarkoitus on luoda varallisuutta ja maksimoida voitot, niin mikä on silloin yritykselle tärkeintä? Kapitalismi ja sen tuomat hedelmät ovat omalta osalta kantaneet hedelmää tähän maailmaan huippuinnovaatioiden muodossa sekä yleisesti elintason parantumisessa etenkin länsimaissa. Mutta mikä on yritysten tarkoitus? Miksi niitä perustetaan? Yritykset tuottavat lisäarvoa tähän maailmaan, josta heille maksetaankin, mutta miksi he sen tekevät? Onko heille tärkeää parantaa maailmaa edelleen ja kehitellä sitä varten uusia tuotteita? Vai onko heidän tuotekehitysyksikkönsä perustettu puhtaasti vihreä kiilto silmissä? Kuka hakee maailman parannusta, sisäistä tyydytystä ja valjastaa kaiken motivaationsa ja taitonsa ennemmin yhteisen hyvän, sekä kehittymisen vuoksi? Entä kuka pitää mielessään jatkuvasti rahan ja ulkoiset rikkaudet? Kumman toimintaa itse mieluummin tukisit? Kaikki varmasti sanovat omasta yrityksestään, että toimintaa ohjaa puhdas motivaatio palvella muita, sekä tehdä maailmaa paremmaksi, mutta kuka tätä oikeasti tarkoittaa?

Jos tulevaisuudessa kilpaillaan sillä, kuka saa eniten seuraajia arvojensa perusteella, on organisaation yhteiset- sekä jokaisen siinä työskentelevän motiivit yksi todella tärkeä tekijä läpinäkyvyyden ja luottamuksen kannalta.

Haasteellisuus, mestaruus ja kehittyminen, sekä oma panos

Raha on vain välttämätön paha tai hyvä nykyhistoriassa, kuitenkin, on todistettu, että kun sen poistaa yhtälöstä ongelman paikalta sillä, että sitä on tarpeeksi, syntyy parempia tuloksia. Suuri osa ihmisistä käy ihan tavallisissa päivätöissä, jonka lisäksi heillä on sen päälle vielä harrastuksia, joihin he käyttävät vapaa-aikansa. He käyttävät monta kymmentä tuntia viikossa siihe, että he saavat nauttia juuri sen tietyn asian harjoittamisesta. Se voi olla mitä tahansa. Esimerkiksi Wikipedia ja Linux ovat joidenkin ihmisten harrastuksia. Ne ovat palveluita, joihin jokainen voi antaa oman osansa, pyytämättä tai saamatta mitään takaisin. Ja kaiken lisäksi ne ovat vielä ilmaisia kaikille muillekin ihmisille! Se on hyväntekeväisyyttä. Eikö suuri osa meistä halua kuitenkin toisille ihmisille hyvää? Ainakin lähimmäisilleen? Miksi siis annamme jonkin ulkoisen mittarin kuten rahan ohjata elämäämme niin paljon? Tämä on todella mielenkiintoinen ajatus.

Keppi ja porkkana: ympyrä sulkeutuu

Kaikki tuntevat kepin ja porkkanan voiman ja vaikutuksen. Keppi ja porkkana on todella alkeellinen johtamisen ja motivoinnin työkalu. Siksi se sopiikin parhaiten kaikista yksinkertaisimpiin mekaanisiin töihin.

Eikä se ole niin, että pelkästään aikuiset tietävät kepin ja porkkanan lain. He opettavat sitä myös omille lapsilleen! Jos lapsi tekee jotain tuhmaa, häntä rangaistaan. Jos lapsi tekee jotain palkitsemisen arvoista, hänet palkitaan. Miksi siis vielä vuonna 2015 on niin, että näinkin alkeellista junnuliigan motivaatiotyökalua käytetään niin uskomattoman paljon? Kertooko se siitä, ettemme osaa tai uskalla kokeilla uusia vaihtoehtoja työkaluiksi, vai siitä, ettemme oikeasti ole kehittyneet tässä suhteessa lapsuusvuosistamme saakka?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!