Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Eat That Frog

Kirjoitettu 08.10.17
Esseen kirjoittaja: Heidi Aittanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Eat that frog
Kirjan kirjoittaja: Brian Tracy
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Eat That Frog

Eat that frog

 

Eat that frog on Brian Tracyn kirja, joka käsittelee asioiden viivyttelyä. Ihmisillä on monesti tapana viivytellä tärkeiden asoiden hoitamisessa ja hoitaa ne mukavat, kivat asiat ensiksi. Tehokkuuden kannalta se on kuitenkin äärimmäisen typerää. Kun hoitaa aina niitä kivoja asioita, oikeasti tärkeät ja ehkä ikävältä tuntuvat asiat jäävät myöhemmälle, aiheuttaen ehkä sen että ne siirtyvät ensin seuraavalle päivälle, siitä seuraavalle viikolle ja ehkä jopa seuraavalle kuukaudelle.

 

Olen itse syyllistynyt tähän vitkutteluun ja viivyttelyyn oikeastaan aina. Hoidan aina ensin ne kivat jutut ja oikein vitkutan niitä tärkeitä ja ei niin kivalta tuntuvia asioita. Tämä näkyy minun heikossa itsensäjohtamisessa, deadlainien ylittämisellä ja jatkuvalla stressillä. Hyvänä esimerkkinä on kirjapisteet. Tykkään oppia uutta ja saada uutta tietoa, mutta kirjapisteiden edelle päästän silti jonkun kivan sarjan tai muun, ei niin tärkeän asian. Sitten löydän itseni painamassa kirjapisteitä hirveässä stressissä pää kolmantena jalkana, niinkuin tätäkin esseetä kirjoittaessani. Oiekasti tuollaisella vitkuttelulla teen itselleni vain enemmän hallaa ja itseni johtaminen on ihan päin helvettiä. Toisaalta suoriudun hyvin paineen alla ja kun paine on tarpeeksi korkea, alkavat hommatkin hoitumaan. Se ei kuitenkaan ole se rentouttavin ja mukavin tapa hoitaa asioita.

 

Onneksi tähänkin suureen ongelmaan on olemassa lääke, jonka opettelulla voi saavuttaa mielenrauhaa ja tehokkuutta. Itsensä johtamisen opettelu konkreettisesti. Tracy neuvoo kirjassaan nimenomaan hoitamaan ne ikävät, mutta tärkeät asiat ensin alta pois. Niihin tulee keskittyä kunnolla ja hoitaa ne tunnollisesti vaikka se tuntuisikin ikävältä. Näin kuitenkin petaa itselleen vain rauhallista ja tehokasta oloa.

 

Aloinkin miettimään, miten voisin hyödyntää (vihdoin) tätä hienoa oppia. Minun on tarkoitus valmistua ajoissa, mutta se vaatii minulta myös paljon tekoja. Opari pitäisi tehdä, ruotsin kurssi pitää tehdä, opintojenkirjaukset on tekemättä, ragen talous pitäisi selvittää ja mitähän vielä pitäisi hoitaa nopeasti alta pois että pääsisin ulos talosta ja voisin onnellisesti pitää TA-todistusta kädessäni. Mikäpä tähän ongelmaan auttaisi. Voisin tehdä asiasta prioriteettimatriisin, tai sitten ihan vaikka yksinkertaisen listauksen asioista. Kirjassa neuvottiin tekemään lista, johon laittaa ylös kaikki asiat jotka tulee hoitaa. Sen jälkeen a-d kirjaimilla merkitään prioriteetit ylös. Niihin pitäisi keskittyä sen jälkeen siinä järjestyksessä, aloittaen tärkeimmästä, eli A-kirjaimesta. Ne kohdat, mille ei riitä kirjainta, eivät ole niin tärkeitä että ne pitäisi hoitaa just nyt heti.

 

Otankin itseäni niskasta kiinni ja esittelen tässä listaukseni valmistumiseeni vaativista asiosta ja siitä, kuinka priorisoin ne itselleni.

 

Opari C

Ruotsin kurssi B

Rage pakettiin D

Opintojenkirjaukset A

Mymmi

Uusi asunto

 

Tästä voidaankin päätellä että ensi viikolla painan rästissä olevia opintojenkirjauksia ruotsin kurssin kera. Syy  miksi priorisoin näitä oparia korkeammalle on se, että ruotsin kurssissa on deadline ja kela alkaa kohta kuumottelemaan opintopisteistä. Sen jälkeen aloitan oparin painamisen ja sitten laitetaan rage pakettiin. Minun kannattaa toki palastella näitä vielä pienempiin osiin, sillä myös ragen pakettiin laittamisessa on deadline. Tästä alkaa kuitenkin se hetki kun aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa hoitaa asioita, sen sijaan että vitkuttelisin niitä ja siirtäisin niitä.

 

Vaikka tuo tarkoittaa sitä että minun täytyy alkaa painaa täysiä, en kuitenkaan unohda omaa fyysistä hyvinvointiani. Burniksen partaalla ihminen ei jaksa mitään ja sen sijaan että ajaisin itseni sellaiseen, ennakoin tilannetta ja pidän huolta myös omasta vapaa-ajastani.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!