Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Ei enää koskaan yksin

Kirjoitettu 01.06.17
Esseen kirjoittaja: Jarkko Kilpeläinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Ei enää koskaan yksin - Teen ja opin tiimissä
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1.7. Tiimiyrittäjävalmentajien oppimisen "pakolliset" kirjat, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.4. Tiimiliiderinä ja -valmentajana toimiminen, 3. Yrittäjyys, 4.4. Johtamisen haasteet, 4.5. Projektien johtaminen, 8. Henkinen kasvu

Ei enää koskaan yksin, 2.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 2.0/5 (1 vote cast)

Tiimiakatemian valmentaja Timo Lehtosen toinen kirja Ei enää koskaan yksin – teen ja opin tiimissä kertoo tiimioppimisen matkaa valmentajan näkökulmasta sekä avaa ajatusmaailmaa tiimien valmentamisen keinoista. Matkalla seurataan ensimmäisen Tiimiakatemia – kirjan tavoin tiimin arkea ja sen eri haasteita. Kirja on suunnattu tiimivalmentajille, johtajille sekä kaikille tiimityöskentelyn parissa toimiville ihmisille. Kirjassa käydään läpi dialogimaisesti tarinoita ja ajatuksia valmentamisesta ja tiimikehityksestä. Siinä on otteita eri tiimirooleista ja mitä tiimiläisten tulisi toisaalta odottaa toisiltaan ja toisaalta antaa muille.
Itse lähdin lukemaan kyseistä kirjaa jo yksinkertaisesti siitä syystä, että Timo on meidän valmentajamme ja olisi mahtava oppia ymmärtämään paremmin, miten hän yrittää meitä ohjata. Itse olen enemmän teoria ensin, sitten toiminta tyyppinen ihminen ja haluaisin tietää paremmin eri tiimin kehitysvaiheista ja yleisimmistä teorioista. Koen ettei silloin tarvitsisi mennä sokeana perse edellä puuhun, vaan pahimpiin sudenkuoppiin voitaisiin reagoida jo etukäteen kuten yrityksen kuuluisikin. En osaa purkaa tätä kirjaa fiksusti osiin ja kolahduksiin, sillä niitä tuli kirjasta vain muutama mutta kerron teille mitä olen tässä keväällä oivaltanut.

En tiedä johtuuko rajakadusta, henkilökohtaisesta väsymyksestä, eksymyksestä, valtavasta vitutuksen taakasta ja kaiken tämän painavan päältä pudistelusta vai tiimistä, mutta viimeiset 2 vuotta ovat olleet jatkuvaa epämukavuusalueen aikaa. Ekana vuonna suurin osa energiasta meni liiketalouden perusopintojen suorittamiseen, emmekä oikein voineet keskittyä mihinkään oikeaan tekemiseen. Rajakadun taakan loputtua voisi kuvitella, että vain taivas on rajana mutta toisin kävi. Yritin keskittyä myyntiprojekteihin liian pienikatteisella tuotteella josta ei jäänyt tarpeeksi niin johdetavalle kuin leaderillekään, mutta sitä voidaan pitää loistavana oppimisen alustana. Projekti opetti huomattavasti sekä myynnin johtamisesta, että liiketoiminnasta ylipäätään. Tuotteissa täytyy olla katetta, että se voi tuottaa työtä ja arvoa niin asiakkaalle kuin tämän tuotteen tuotantoketjullekin. Ilman tuota molemmin puoleista arvoa ei kyseistä tuotetta valitettavasti voi olla olemassa.

Tämän lisäksi tiimillämme oli pieni taantumuksen vaihe, ihmiset menivät ja tekivät mikä kutakin ja tuskin kenenkään energia suuntautui todellisuudessa tiimin sisälle. Itselläni lähes koko vuoden ajan sellainen olo, että tiimi ei ole resurssi vaan taakka joka imee energiaa. Sitä voisi kuvailla lauseella: Vanhempi joka vaatii lapseltaan koko ajan jotain antamatta mitään takaisin. ”Sinä et kelpaa tuollaisena.. ” ” Nyt sinun täytyy.. ” ” Mitäs sinä olet nyt tämän asian eteen tehnyt.. ” ” Nyt sinun pitää tehdä tämä .. ”
Vähemmästäkin tulee epävarmaksi ja etäiseksi.

Kysyessäni että ”Miksi , perustele?” Ei vaatineet ihmiset tainneet itsekään keksiä toiminalleen mitään todellista syytä. Asioita vaadittiin koska niin tulee jostain syystä olla miettimättä asiaa sen pidemmälle. Tilanne ja kupla otsassa alkoi olla sietämätön. Sietämätön siltä osin, että oli aika hankalaa ja mahdotonta nähdä mitään arvoa tällä oppimisympäristöllä. Kaikki, siis ihan kaikki projektit olivat menneet aivan perseelleen, rahaa ei ollut tullut mistään ja ketään muuta ei edes tuntunut kiinnostavan tehdä rahaa. Lauloipa rinnakkaistiimi kevätjuhlassamme pienestä ja köyhästä Globaattorista, josta aluksi provosoiduin, sitten nauroin ja lopulta varmaan vähän mielessäni itkin.Tämä kiteyttänee onnistumisemme tason tänä vuonna. Mutta voi kun tietäisivät, paljonko silti tämä kaikki on ihmisen sisäisiä resursseja vaatinut, resursseja joita on ohjattu väärään suuntaan.

Osa tiimiläisistämme on jo rauhallisesti kehoittanut minua kokeilemaan jotain muuta kuin myyntiä tai johtamista, mutta en ole antanut asiassa periksi. Miksi olisinkaan? Tiedän omaavani molemmissa potentiaalia ja tiedän etten ole vielä tänäkään päivänä päässyt myynnissä lähellekään sille tasolle mille voisimme päästä tekemällä yksinkertaisesti oikeita asioita ja asioita oikein. Vaikka projektit menivätkin perseelleen rahallisesti, ei aika mennyt hukkaan. Sieltä opittiin, emme tehneet tappiota ja todennäköisesti vältän elämäni aikana ainakin yhden potentiaalisen sudenkuopan tai jopa konkurssin oikeassa yritysmaailmassa. On eri asia taitaa kuin tietää.

Noh kuten sanottu, turhautuminen ja vitutuksen määrä oli valtava. Tähän soppaan kun vielä lisätään se, että jotkut toukohousut tulee aukomaan harva se päivä miten ei kauppa ja muu käy, on miehellä vain yksi vaihtoehto. Se on alettava ammentamaan vitutuksesta voimaa ja myytävä enemmän kuin muut. Otin ainoastaan 4 asiakaskontaktia, tein 1 tarjouksen joka oli mielestäni akatemian mittapuulla ylihintainen ja se meni läpi. Naurettavan helppoa kun sen osaa? Naurettavan helppoa kun keskittyy tekemisessä oikeisiin asioihin ja tekee asioita oikein.

Tässä kaikessa onnistuin yksinkertaisesti sillä, että aloin ammentamaan sisältäni positiivista energiaa ja menemään väkisin hyvällä sykkeellä eteenpäin välittämättä tiimimme vaiheista. Ottauduin lähes kaikkeen mitä minulta pyydettiin, mutta toisaalta kalenterin täytyttyä opin myös sanomaan ei. Halusin olla projekteissa ja tiimissä sinne ulospäin suuntautuvan liikkeen tsemppari. Osa tiimistämme on käynyt hienosti asiakkaissa jo aiemmin, mutta nyt meidän tulee saada se jollain tasolla ajettua koko tiimin toimintaan. Itse aion kesän jälkeenkeskittyä projektiryhmän kanssa erääseen perinteiseen toimialaan jossa olen huomannut oikean markkinaraon ainakin Keski- Suomen alueella. Alamme järjestelmällisesti menemään asiakkaisiin siihen liittyen ja myymme itsemme 1,5 vuoden sisällä mahdollisimman moneen yritykseen sisälle. Niin vain sielläkin tarvitaan sitä myyntiä ja johtamista josta en tule valmiiksi todennäköisesti koskaan.

Näillä eväillä suoriuduimme vain tästäkin vuodesta ja uskon, että tiimimme on nyt kohdannut syvimmän kuilunsa, josta lähdemme mönkimään ylöspäin ja saamme ensi syksynä ennennäkemättömiä tuloksia. Tavoitteenani on saada vuoden sisään oikeaa jatkuvaa liikevaihtoa tuottavaa yritystoimintaa aikaiseksi siten, ettei ensi kesänä enää ole epävarmuutta siitä kuka täällä myy ja kuka ei, kenellä sitä massia on ja kuka juo talvella 2019 rommia Bahamalla. *Drop the mic*

Tagit:

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “Ei enää koskaan yksin”

  1. letim sanoo:

    Aika kovaa itseruoskintaa, jonka kyllä ymmärrän. kaikki ei ole mennyt niinkuin piti. Miksi noin vähän tähtiä? Siksi, että kirjassa oli monta vinkkiä, miten harmitus voisi kääntyä positiiviseksi oppimiskokemukseksi, mutta kyllä tämä teksti kulkee ja reflektio on rankka mutta totuuden mukainen.

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!