Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Elämä on nyt

Kirjoitettu 16.08.18
Esseen kirjoittaja: Anna-Mari Back
Kirjapisteet: 4
Kirja: 1. Hidasta! Ajankäytön valinnat arjessa ja työssä 2. Pysähdy - olet jo perillä
Kirjan kirjoittaja: 1. Timo Lampikoski 2. Tommy Hellsten
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tik tok, kello käy, hop hop!

Katselin eräs päivä naisille suunnatun Facebookryhmän seinää, jossa keskustellaan paljon työnteosta ja yrittämisestä. Esille pomppasi kuva iloisesta naisesta rannalla ulkomailla ja kuvatekstinä luki kutakuinkin niin, että nainen oli ensimmäistä kertaa lomalla 12 vuoteen yrittämisensä aikana. Kuva oli saanut satoja tykkäyksiä ja kommentteja tyyliin: ”Nauti nyt, kun olet sen todellakin ansainnut!” Itse olin järkyttynyt kuvasta. Kaksitoista vuotta putkeen pelkästään töitä, töitä ja töitä ilman yhtäkään lomaa. Toki saa olla ylpeä itsestään, että on tehnyt paljon töitä ja päässyt nyt vihdoin lomalle, mutta onko tämä oikeasti se mihin elämässä kannattaa pyrkiä?

Puhumme juurikin sellaisesta työnarkomaanin elämästä, josta kirjassa Pysähdy, olet jo perillä, puhutaan. Kirjan kirjoittaja oli itse ollut pahin työnarkomaani, joka oli unohtanut elää mitään muuta elämää kuin työelämää. Jäi lomat, jäi kavereiden kanssa rennot rupattelut, jäi perheen huomioiminen, oli vain työ. Mielestäni tällainen elämä kuulostaa kamalalta, enkä koskaan halua olla tilanteessa, jossa huomaisin viettäneeni vuosia putkeen ilman lyhyttäkään lomaa.

Nykypäivänä ihannoidaan hyvin paljon ylisuoriutujia, niitä ihmisiä, jotka ovat päässeet huipulle nuorella iällä ja jotka ovat mukana monessa eri projektissa. Heitä arvostetaan. Mutta muistavatko he arvostaa itse itseään? Onko elämä elämisen arvoista jos sen keskittää vain suoriutumista vaativiin asioihin? Toki saa varmasti sen tunteen, että on saanut elämällään paljon aikaan ja toki varmasti tienaa hyvin rahaakin. Pysähtymisen tärkeys, on asia, joka helposti unohdetaan tällaisessa elämässä. Usein jos ei itse tajua pysähtyä, kroppa tekee päätöksen puolesta esimerkiksi vatsahaavan, burn outin tai sydänoireiden muodossa.

Elän itsekin tällä hetkellä ruuhkavuosia, kuten monet kavereistanikin. Olen pienen lapsen äiti, opiskelen ja työskentelen tiimiyrityksessä. Jatkuvasti kehotetaan tekemään enemmän ja enemmän ja olemaan monessa mukana. Aika ajoin elämä tuntuu hyvinkin stressaavalta. Juuri eilen olin lähdössä lenkille ja mietin voisiko joku kavereistani lähteä mukaan. Kävin läpi whatsappia ja mietin kenelle laittaisin viestiä, mutta jokaisen kohdalle tuli joku syy, miksi uskoin, että juuri hän ei pääsisi. ”Hän on varmaan juuri antamassa lapselleen iltapalaa, hänellä on niin rankka työ, että työpäivän jälkeen hän ei ikinä jaksa mitään” ja niin edelleen. Mietin mielessäni, että on tämä aika jotenkin niin uskomatonta. Kukaan ei kerkeä tai jaksa mitään.

Oletko todella niin kiireinen?

Oletko?

Minun elämänvaiheessani olevat ihmiset jäävät usein kiinni rutiiniloukkuun. Aamurutiinit, lapset hoitoon, töihin, lapset hoidosta, syödään yhdessä, tunti pari aikaa käydä vaikka lenkillä, iltatoimet, lapset nukkumaan, itselle tunti pari omaa aikaa ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana päivänä sama alkaa alusta ja tuntuu, että elämä vain lipuu ohitse, eikä mitään uutta tapahdu koskaan. Jatkuvasti tunnetaan kiirettä siirtyä rutiinien seuraavasta vaiheesta toiseen. Sanotaan ei kun kaveri pyytää lenkille, koska tulisi liian kiire sitten laittamaan lasta unille.

Itse olen rutiiniloukkuni keskellä miettinyt aivan totaalista elämän muutosta. Mitä jos myisin vain kaiken ja lähtisin lapseni kanssa muille maille? Tavallaan rakastan italialaista elämäntyyliä, jossa maleskellaan kaduilla ilman kiireen häivää ja pysähdytään kahviloihin rupattelemaan kavereiden kanssa. Iltaisin syötäisiin koko perheen kesken yhdessä pitkään. Suomessa elämä tuntuu toisinaan niin kovin kiireiseltä. Mutta suomalaisuus on itsessänikin tiukassa; huomasin sen asuessani Espanjassa. Vihasin sitä, että kauppajonot liikkuivat kuin hidastetuissa filmeissä ja sitä, että siesta-aikaan ei päässyt asioimaan mihinkäään ja etenkin sitä, että jos ulkona satoi vettä, ei espanjalainen asiakas ikinä saapunutkaan paikalle kampaamoon missä minä jo odotin sakset kiillotettuna. Aina ei tarvitsekaan muuttaa ihan kaikkea, vaan pienemmätkin teot riittää. Olisi hyvä löytää kultainen keskitie.

Kirjassa Hidasta! Ajankäytön valinnat arjessa ja työssä, kerrotaan kuinka pienetkin muutokset arkisiin rutiineihin voivat tuoda piristystä ja voimaa elämään. Ihan vain vaikka sellainenkin, että tekee jotkut rutiineistaan väärinpäin kuin normaalisti, vaikka pesee hampaat ennen suihkuun menoa eikä toisinpäin. Näin pikkuhiljaa totuttaa itseään rutiiniloukusta pois. Rutiineissa ei tietenkään ole mitään vikaa ja monille ne tuovat turvan tunteenkin. Mutta ne, jotka kokevat elämänsä toistavan samaa rataa päivästä toiseen, voisivat kokeilla jotain uutta. Oletko todella niin kiireinen, ettet kerkeäisi lähteä lenkille kaverisi kanssa? Kaatuuko maailma, jos lapsi menee nukkumaan kymmenen minuuttia myöhemmin kuin normaalisti? Rutiineista voi olla vaikea päästä eroon ja niitä voi olla helppo käyttää myös tekosyynä sille, että jää vain sohvan pohjalle makaamaan ja katsoo telkkarista näyteltyä elämää, kun voisi ihan hyvin itsekin olla elämässä oikeaa elämää, vaikka vain sen hetkisen ennen iltarutiineja.

Mikä elämässä on aidosti tärkeää? Itselleni se ei ole, se että, teen töitä 24/7 tai olen kiireinen jatkuvasti. Pelkään tippuvani tällaiseen elämään ja että en pääsisi sieltä enää ylös. Tietysti merkityksellinen työ on suuri osa elämästä, mutta se ei saa olla kaikki kaikessa. Koen todella tärkeäksi olla aidosti läsnä lapselleni ja että jaksan rikkoa rutiineja ja mennä hänen kanssaan ulos, vaikka ihan kohta pitäisi jo alkaakin nukkumaan. Haluan luoda muistoja onnellisesta elämästä, jotka säilyvät läpi aikojen.

Aina suoriutumisen paineista ei kuitenkaan ole helppoa päästä irti. Tulevan viikonlopun olin suunnitellut omastavani täysin lapselleni ja olevani paras äiti ikinä. Sellainen, joka ei katsele puhelinta koko ajan vaan kuuntelee aidosti täydellä sydämellä tarinoita koirista ja kissoista sadatta tuhannetta kertaa hymy huulilla. Sitten huomasin, että lauantaille olisi tarjolla työkeikka klo 10-16. Unohdin pian suunnitelmani lapselle omistautumisesta ja hommasin hänelle hoitajan tuolle välille, koska halusin päästä töihin. Täytyyhän töitä tehdä kerran niitä on tarjolla ja tarvitsen rahaa. Toisinaan voisi pysähtyä miettimään, kumpi on tärkeämpää, raha vai vapaa-aika? Tällä kertaa tein valintani näin päin. Muuten olen kyllä mielestäni oppinut ihan hyvinkin sanomaan ei. En halua ottaa liikaa projekteja kerralla, koska tiedän, että täysi energiani ei riittäisi kaikkeen ja saisin aikaan turhaa stressiä. En tee asioita vain miellyttääkseni muita. Se, että osaa sanoa ei nykypäivän sadoille houkutuksille, onkin tärkeä taito, jonka avulla voi pysähtyä aloilleen aidosti.

”Olemme luomassa kulttuuria, jota leimaa krooninen kiire, ainainen pula ajasta. Ihminen joka elää tässä ja nyt, elää ikuisuudessa, ajattomuudessa. Kun elää ajattomuudessa, ei ole aikaa. Kun ei ole aikaa, ei voi olla kiirettä.” -Hellsten.

Sitten kun

Eräs elämäntapa, jonka olen havainnut vaikkapa lähipiiristäni, on ”sitten kun” elämä. Asioita odotetaan tapahtuvaksi jossain vaiheessa myöhemmin tai vaikkapa onnellista ja rauhallisempaa elämänvaihetta odotetaan tapahtuvaksi myöhemmin. ”Sitten kun lapseni on viisi vuotta, voin ottaa vähän rennommin.” Itse olen ajatellut koko ajan, että ”sitten kun valmistun, niin alan lukemaan muitakin kirjoja, kuin opiskeluihin liittyviä.” Mutta olenko todella ollut niin kiireinen, etten olisi voinut lukea niitä jo nyt? Miksi estän itseltäni nautinnon, jonka voisin saada lukemalla kauan himoitsemani kirjan, vain koska olen päättänyt, että se tapahtuu vasta sitten kun valmistun. Monet sinkkuihmiset ajattelevat, että sitten kun he ovat suhteessa, on elämä onnellisempaa. Mutta mitä järkeä on elää kurjuudessa odottaen jotain parempaa siihen asti, että se toteutuu. Kuka tietää, kuinka kauan siinä edes kestää, joten eikö olisi hyvä nauttia elämästä siinä välillä?

Itse syyllistyn sitten kun -ajattelutapaan hyvinkin usein, mutta tiedostamalla asian, yritän päästä siitä eroon. Joutuisin odottamaan koko loppuelämäni todellista onnellisuutta, jos haluaisin, että kaikki sitten kun -jutut toteutuisivat. ”Sitten kun olen sisustanut asuntoni loppuun, voin todella viihtyä siellä.” Eli aionko olla viihtymättä koko sen ajan siihen asti, että saan verhot? Tarvitsenko todella materiaa tai uusia ihmisiä tai uuden maan viihtyäkseni? Tutkimusten mukaan kaikkein onnellisimpia ihmisiä ovat ne, ketkä eivät omista yhtään mitään ja asuvat köyhissä maissa. Myös monet kuuluisat ja rikkaat ihmiset ovat sanoneet, että mitä enemmän he saivat rahaa, sitä onnettomammiksi he tulivat. Mitä jos pysähtyisin juuri tähän hetkeen ja miettisin mikä kaikki on hyvin juuri nyt, enkä havittelisi aina vain jotain enemmän ja lisää? Tämän tajuamiseen voi vaikka kirjoittaa listan siitä kaikesta, mitä arvostaa juuri nyt tällä hetkellä.

Liiallinen sitten kun -elämäntapa ja tapahtumien suunnittelu saa vain pettymään, kun asiat eivät sitten toteudukaan tai mene juuri niin kuin haluaisi. Olen itse teini-ikäisenä kirjoittanut päiväkirjaani elämänjanan, jossa lukee mitä tapahtuu minkäkin ikäisenä. Oli kihlat, naimisiinmenot, lapsen hankinnat, talon ostot, vakituiset työpaikat, koiran hankinnat, kaikki omilla paikoillaan vain odottamassa toteutumistaan. Ja arvata saattaa, että mikään ei mennyt, niin kuin listalla luki. Totuus on, että ikinä ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, vaikka sitä kuinka suunnittelisi. Siksi täytyisi osata nauttia elämästä sellaisenaan kuin se on ja ottaa vastaa täysin sydämin kaikki mitä vastaan tulee.

Jossittelu on toinen paha tapa mitä ihmiset tekevät. Mitä jos olisinkin heti lukion jälkeen lähtenyt opiskelemaan opettajaksi? Olisin kerennyt olemaan töissä jo pitkään ja tienannut rahaa ja olisin aina vapaalla kesät. Elämänvalinnat ovat tapahtuneet ja tehty jo ja on elämän tuhlaamista miettiä, mitä jos olisin tehnyt asiat toisin. Pikemminkin kannattaa ajatella niin, että kaikki mitä elämän aikana on tapahtunut, jopa ne huonotkin jutut, on tuoneet elämään jotain mikä tekee siitä nyt hyvän. Huonoista suhteista, vääristä opintopoluista, kaikista on saanut jotain, vaikka sitä ei juuri nyt tajuaisikaan.

Sokeina me käymme läpi tähtihetkien

Eläessään elämäänsä sitten kun -tavalla, unohtaa arvostaa sitä mikä sillä hetkellä on hyvin. Kun minä olin äitiyslomalla, ajattelin jatkuvasti, että sitten kun äitiysloma loppuu, alan tekemään sitä ja tätä. Koin, että oli tylsää olla vain päivät pitkät lapsen kanssa luuhailemassa. Nyt kun mietin jälkikäteen sitä aikaa, muistelen kaiholla niitä kiireettömiä päiviä ja lenkkejä Jyväsjärven ympäri ja sitä, että vain makoilin lapseni kanssa lattialla ja katselin tunti kausia putkeen, kuinka ihmeellinen asia minulla on siinä kasvojeni edessä. Sama toistuu monissa muissakin elämänvaiheissani. Kun asuin Pihtiputaalla, koin kuolevani pienen paikkakunnan aiheuttamaan tylsyyteen ja ajattelin jatkuvasti, että sitten kun pääsen kaupunkiin, niin elämä alkaa. Ja nyt kun jälkikäteen mietin niitä aikoja, kun asuin kämppikseni kanssa Pihtiputaan kirkonkylällä, olivat ne yhtä elämäni onnellisimmista ajoista. Saatoimme viedä sohvan kämppämme pihalle ja istuimme siinä isolla porukalla katselemassa tähtiä iltaisin ilman, että kukaan häiritsi. Ei sellaista ihan noin vain kaupungissa tehdäkään. Olisi tärkeää osata nauttia elämästään sillä hetkellä kun se tapahtuu, koska uskoi sitä tai ei, elämässä on paljon nautittavaa juuri nyt.

Esimerkiksi kaupassa käymisen monet kokevat kamalaksi pakkopullaksi, joka on vain suoritettava pois alta, jos haluaa syödä. Itse olen aina suhtautunut kaupassa käyntiin ihanana rentona kävelyretkenä, jona voi tutkia kaikkia erikoisia tuotteita rauhassa ja keskustella samalla kauppakaverin kanssa. Edellisessä suhteessani entinen puolisoni vihasi kaupassa käymistä, eikä koskaan suostunut lähtemään sinne kanssani jos hänellä itsellään ei ollut asiaa kauppaan. Ja silloin kun hän oli mukana, menetti hän hermonsa minun vitkasteluun. Itse ajattelen, että elämästä saa paljon mielekkäämpää, kun muuttaa asenteensa pakollisiin juttuihin sellaiseksi, että ne on kivoja. Minulla on yksi kaveri, joka rakastaa kaupassa käymistä yhtä paljon kuin minä. Jos meillä on aikaa ja pääsemme yhtä aikaa isoon ruokakauppaan, voimme kuluttaa siellä helposti tunteja muiden pyyhältäessä ohi listaa lukien. Pieni, pian 4-vuotias, lapseni rakastaa myös kauppareissuja yli kaiken. Hänestä on mahtavaa työntää omaa pientä kärryään ja juosta pakoon äitiä kauppahyllyjen välissä. Vaikka lapsi on tuonut mukanaan pienehkön stressin kauppareissuista ja siitä aiheuttaako lapsi kohtauksen, pyrin silti muistamaan, että kauppareissut voivat yhtä olla seikkailu, meille molemmille.

Pysähtyminen nauttimaan elämän arkisista asioista luo mielen rauhaa ja lisää keskittymiskykyä. Niinä hetkinä näkee asiat kirkkaammin ja on läsnä. Kun laittaa puhelimen pois, eikä katso ruudulta ohjelmia, voi elää ihan oikeaa elämää. Kun poikkeaa rutiineista ja tekee jotain erikoista, saa piristystä ja energiaa, sekä usein ihania muistoja. On tärkeää kaiken kiireen keskellä järjestää jälleennäkemisiä kaveriporukan kanssa, koska kyllä sille oikeasti löytyy aikaa jos vain yrittää.

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!