Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Eläminenkin on taito

Kirjoitettu 01.12.14
Esseen kirjoittaja: Olli Leikas
Kirjapisteet: 1
Kirja: Työn iloa, iloa elämään
Kirjan kirjoittaja: Tom Lundberg
Kategoriat: 5. Valmentaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

ELÄMINENKIN ON TAITO


”Työn iloa, iloa elämään” (Tom Lundberg) ei valitettavasti tuonut itselleni sen enempää iloa elämiseen, kirjan lukemiseen, kuin siitä seuranneen esseen kirjoittamiseenkaan. Olin tästä tietyllä tapaa melko harmissani, sillä jopa klassikoksi tituleeratun kirjan takakannen perusteella ajattelin löytäneeni jotain, mikä ehdottomasti edistää omaa matkaani valmennusmaailmaan. Rivien välistä voit kuitenkin lukea, etteivät odotukset vastanneet todellisuutta.

Miksi näin?

Puhuin aiemmassa esseessäni (Kuinka kasvaa ultimaattiseksi tiimiyrittäjäksi?), hieman sivuten, eräästä tärkeästä elämäntaitojen, tai oikeastaan minkä tahansa taidon, hallinnan valmennukseen liittyvästä asiasta. Tällä viittaan siihen, kuinka monilla ”guruilla” on tapana säilöä erilaisiin näennäisesti hienonoloisiin lauseisiin omia käsityksiä siitä, mitä ihmisten tulisi tehdä ja miten ihmisten tulisi elää. Kuitenkin vähintäänkin usein ne jäävät pelkästään siihen. Konkreettisia työkaluja ja syitä sille, miten tiettyjä asioita on mahdollista tehdä ja miksi elämää kannattaa ajatella tietyltä kantilta, tarjotaan harvoin. Tämä kirja vaikutti omasta mielestäni olevan täynnä lähinnä juurikin tällaista ”muka-hienosti-kirjoitettua diipadaapajargonia.” En väitä, etteikö moni olisi voinut saada ko. klassikkokirjasta itselleen paljonkin, mutta jo useita vuosia tämän tyyppisiä aiheita itse pohtineena ja uraa jonkinlaisena valmentajana harkitsevana, tämä opus ei tarjonnut pakkiini minkäänlaisia uusia työkaluja, joita itse taas olisin kaivannut.

Mitä jatkoon?

Kuten jo tässäkin tekstissä pariin otteeseen mainittu, on omat tulevaisuuden tavoitteeni enemmän tai vähemmän valmennuksen parissa. Toivon ja uskon myös voivani jossain vaiheessa sanoa ihmisille kirjoittaneeni oman kirjankin. Siinä mielessä juuri tämän kirjan lukeminen osui hyvään vaiheeseen, koska ymmärrän nyt entistä paremmin konkreettisten työkalujen merkityksen. Ymmärrän myös, että valmentajana on kyettävä näkemään mahdollisimman laaja kuva kokonaisuudesta, osattava käsitellä tätä kokonaisuutta eri näkökulmista ja pystyttävä paloittelemaan se vielä paremmin hahmotettaviksi palasiksi. Lisäksi on osattava muodostaa kyseisessä kokonaisuudessa reitti ja reittejä tavoitteisiin pääsemiseksi, sekä nähdä syyt (motiivit) tavoitteiden takana. Valmentajan on kyettävä löytämään tavat toimia erilaisten muuttujien kanssa, sekä pidettävä huolta siitä, että mahdollisuuksien mukaan kaikki toiminta tapahtuu valmennettavan taholta, jolloin valmentaja on vain ohjaamassa.

Se mihin voi pitkälti kiteyttää useita satoja sivuja elämänhallinnan eri oppaita on seuraava:

–          Ymmärrä tavoitteellisuuden ja toiminnan välinen yhteys

–          Ymmärrä, että toiminnan taustalla vaikuttaa aina haluttu seuraus

–          Ymmärrä, että toiminta on ainoa tapa saada aikaan seuraus

Tavoitteet (haluttu seuraus) ohjaavat kaikkea toimintaamme, oli se tavoite niinkin yksinkertainen kuin energian saaminen. Tällöin haemme esimerkiksi ruokaa syötäväksi tai jotakin juotavaa, koska olemme aikoinaan oppineet, että toimimalla näin kehomme jatkaa toimintaa ja muuntaa ruoasta/juomasta tarvitsemaamme energiaa. Itse näen asian niin, että elämässämme kaiken taustalla on seuraava kaava: syy-toiminta-seuraus. Sitä, miten omia syitään ja halujaan voi määrittää tai kartoittaa ja tällä tavoin asettaa itselleen tavoitteita, en käsittele tässä esseessä, mutta näidenkin avuksi on tarvittaessa olemassa työkaluja (kts. esseeni Kuinka kasvaa ultimaattiseksi tiimiyrittäjäksi?).

Mitä lopuksi?

Nykyajan kulttuuriin, etenkin nuorison some-kulttuuriin, kuuluvat vahvasti erilaiset mietelauseet (quote) ja niiden jakaminen. Omasta mielestäni mietelauseiden jakaminen ei ole mitenkään huono asia, sillä ne auttavat jokaista rakentamaan omaa henkilöbrändiä (mielikuvaa toiselle ihmiselle omasta itsestä). Uskon, että itselläni valmentajana olisi eniten annettavaa nimenomaan nuorten ja nuorten aikuisten ikähaitarilla. Näistä syistä ajattelin jakaa tähän kaikenlaista kehittymistä (ja siten myös tämän esseen aihetta) käsittelevän, joitakin aikoja sitten, kirjoittamani englanninkielisen mietelauseen. Saa käyttää.

”To become something, you need to be something and as you are something, make sure you know what that something is. Because only when you are something and you know how to be that something, you can become something more.”

Now ain’t that something.

 

Olli Leikas

044 5222673

olli.leikas@gmail.com

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!