Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Storytelling työkaluna

Kirjoitettu 28.12.19
Esseen kirjoittaja: Ella Saikkonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Storytelling työkaluna
Kirjan kirjoittaja: Mervi Rauhala ja Tarja Vikström
Kategoriat: 6.2. Myynnin ja markkinointiviestinnän taidot ja työkalut, 6.3. Brandi ja mielikuvien kehittämisen työkalut, 6.4. Uuden aallon markkinointi, 6.7. Sosiaalinen media ja markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kuulen vasemmalla korvallani kuinka lähes unettavan tasaiseen tahtiin tippa kerrallaan antibioottia virtaa kanyylin kautta verenkiertooni. Jokin estää nukahtamisen. Nimittäin naapurisängyn mummo, joka huutaa, että hänen ympärillään pyörivät hoitajat yrittävät tappaa hänet ja rukoilee apua, jo toista tuntia. Tekisi mieli huutaa, että nyt turpa kiinni, mutta joulurauha on jo julistettu. Täällä tosin ei ole niin jouluista kuin kotona notkuvien joulupöytien ääressä ellei hoitajan rinnuksissa roikkuvaa pientä joulupalloa lasketa mukaan. Käännyn kyljelleni, tuijotan sälekaihtimien pienistä raoista ohi käveleviä hoitajia ja koitan sivuuttaa naapurisängyn mummon, joka ei ainakaan äänenvoimakkuudesta päätellen ole vieläkään saanut rauhoittavia.

 

Tämä oli tarina, vaan ei satu. Nimittäin terveiset täältä Keski-Suomen keskussairaalan infektio-osastolta. Jottei tarvitse huolestua, voin paljastaa, mummo ei kuollut ja muutaman tunnin kuuntelemisen jälkeen pääsin omaan huoneeseeni, joka on kotiyksiötäni isompi, mutta ei silti läheskään niin viihtyisä, vaikka minimalistisen sisustuksen ystävä olenkin. Tosin voisi kai tätä silti all inclusive-matkaksi kuvailla; ruoka tarjoillaan sänkyyn, cocktailit puolestaan suoraan suoneen, siivooja saapuu joka päivä samaan aikaan ja minä sen kun maksan viulut.

 

Tarina – tuo kaikkien aikojen vanhin viestinnän muoto. Mikäli minun tarinani toimi luet tätä edelleen, mikäli ei niin lopulla ei olekaan sitten mitään väliä. Oletan kuitenkin, että olet vielä täällä. Miksikö? Jo pelkästään sairaala miljöönä nostaa suurimmalla osalla karvat pystyyn. Siihen yhtälöön, kun lisätään idyllinen perheen kesken lautapelien ja glögin ääressä vietettävä joulu. Tulokseksi saadaan joulu kera huutavan mummon ja muutaman muun voivottelen potilaan kanssa. Voisi kai sitä paremminkin mennä, tosin myös huonommin (ei pidä unohtaa!). Miljöö itsessään pitää myös sisällään yllätysmomentin. Harva sitä suunnittelee joululahjakaupoilla, että kinkkua, laatikoita ja joulupyjamaa ei tarvitse ostaa, sillä ne tulee talon puolesta. Tarina sisälsi myös samaistuttavan päähenkilön, vaatimattomasti, itseni. Lukija voi siis kuvitella olemassa olevien mielikuvien ja kokemusten perusteella itsensä makaamaan sairaalasänkyyn tippaletkun jatkeeksi. Siksi tarina oli tehokas.

 

Tarinassa oli kaikki tarinan peruselementit; päähenkilö, tavoite, tapahtuma, haaste, muutos ja tunne. Jotain kuitenkin puuttuu. Tarina jää kesken, pääsinkö pois sairaalasta vai en. En usko ennustuksiin, joten kirjoitetaan tarina loppuun sitten kun kävelen omissa vaatteissa sairaalan ovista ulos. Lopetuksella on kuitenkin merkitystä; tutkitusti positiiviset loput aktivoivat kuulijaa enemmän kuin negatiiviset, jotka puolestaan voivat jopa lamauttaa. Onkin syytä tarinaa kertoessa miettiä mitä tarinalla haluaa saavuttaa. Tämän tarinan tavoite voisi olla esimerkiksi muistuttaa lukijaa nauttimaan pienistä hetkistä ja terveydestä läpi vuoden niin arkena kuin juhlina.

 

Tunnetuilla ja kertomillamme tarinoilla on huomaamattamme muutama perusjuoni, johon lähes tulkoon kaikki tarinat istuvat. Ei siksi, että emme keksi uusia vaan siksi, että ne toimivat. Tämmöisiä juonia ovat muun muassa ryysyistä rikkauksiin, uudelleen syntyminen, taistelu uhkaavaa vastusta vastaan ym. Jos alussa kertomani lyhyt tarina pitäisi sijoittaa näihin perusjuoniin, se sopisi hyvin esimerkiksi kuvaukseksi taistelusta ärhäkkää tulehdusta vastaan. Taistelu, jonka minä voitin hyvän länsimaisen sairaanhoidon ja antibioottien avulla. Tarina antibioottien kehittämisestä ja penisilliinin keksimisestä onkin tarina, jonka varmaan suurin osa on kuullut. Se tarina on mullistanut terveydenhoidon ympäri maailman.

 

Tämä tarina oli kirjoitettu, mutta itseni tuntien kohta myös ääneen kerrottu moneen kertaan. Tutkitusti kuitenkin visuaalinen tarina jää mieleen paremmin, eritoten alati tihenevässä tietovirrassa. Tämän tarinan voisi huutavan mummon poistamalla laittaa vaikka sairaalan asiakaskokemustarinaan. Tarina potilaasta, joka vasten tahtoaan viettää joulupyhiä sairaalassa, mutta hyvän palvelun ja jouluruokatarjoilun voimin pystyy jopa jossain määrin nauttimaan tästä. Sairaala voisi kuvata esimerkiksi videon, kun potilaat vauvasta vaariin saavat vapaaehtoisten neulomat villasukat joka joulu lahjaksi lämmittämään jalkoja sairaalan kylmää muovimattoa vasten jouluaattoisin. Siinä olisi varma tarina mikä saisi ihmisten sydämet sulamaan aivan kuten se, kun kaikkialla uutisoitiin sairaaloihin tulvivista lähetyksistä täynnä neulottuja mustekaloja keskosvauvoille. Niinkin pieni asiakkaan huomiointi kuin villasukat tai hyvän päivän toivotukset takeaway-kahvikupin kyljessä jättää asiakkaalle muistijäljen ja tarinan, joka on kertomisen arvoinen. Asiakkaalla on yleisö, jolla puolestaan on oma yleisönsä.

 

Gravissa olemme palautteen perusteella jättäneet asiakkaille jotain eteenpäin kerrottavaa. Nyt tulisikin kiteyttää ne raamit, joissa tarinankerrontamme toimii ja mihin se tähtää. Koin, että esimerkiksi lyhyet päivittäiset reissupäivityksemme Romanian reissulta saivat iloisen vastaanoton. Se oli tarinankerrontaa aidoimmillaan reissussa kokemistamme asioista. Tämä oli kuitenkin hyvin kevyttä sisältöä eikä sen tavoite ollut sen intohimoisempi kuin saavuttaa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Kuinka voisimme luoda sosiaalisesta mediasta kanavan, jossa aktivoimme asiakkaat pyytämään meiltä apua tarvitsemiinsa asioihin. Tähän mennessä merkittävin tarinankerronnan kanava on olemassa olevien asiakkaiden suositukset, eli puskaradio. Tämä on yksinkertaisuudestaan huolimatta tärkeä kanava luoda uusia luottamukseen perustuvia asiakassuhteita. Kaikessa tekemisessämme pitää kuitenkin näkyä kantava tarinamme, joka pohjautuu arvoihimme. Tarina kahdestatoista nuoresta, jotka yhdessä osaavat vielä verrattain vähän, mutta asiakkaiden ja yhteistyön avulla osaavat kohta paljon uutta. Ja ovat täten kasvaneet asiakkaan mukana unohtamatta iloista naurun remakkaa, vaikka sitä välillä nauraisikin vaan itselleen.

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!