Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Enkeleitä ja yksisarvisia

Kirjoitettu 27.05.19
Esseen kirjoittaja: Johanna Lamberg
Kirjapisteet: 2
Kirja: Enkeleitä ja yksisarvisia
Kirjan kirjoittaja: Tuomas Vimma
Kategoriat: 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Sain idean lukea tämän kirjan, kun päävalmentajamme Ulla Luukas suositteli treeneissämme kirjaa ja kehui tätä hyväksi. Ajattelin aluksi, ettei minua hirveästi kiinnosta lukea kasvuyritysten tarinoita, mutta kirja osoittautuikin omastakin mielestä erittäin hyväksi. Kirja ”Enkeleitä ja yksisarvisia” kertoo Slushin eli kansainvälisen teknologia- ja kasvuyritysten tapahtuman tarinan. Lisäksi kirjassa käydään läpi lukuisten teknologia-alan startup yritysten kasvutarinoita.

”Suomi, kylmä, pimeä, loska. Nimikin oli jo valmiina – Slush!” Ensimmäisen kerran Slush järjestettiin vuonna 2008, jolloin tapahtuma ei vielä ollut kovin suuri. Se on muutaman vuoden aikana kasvanut yhdeksi Euroopan johtavaksi kasvuyritystapahtumaksi. Olen kuullut tapahtumasta monesti aikaisemmin, mutta en ole siihen perehtynyt sen enempää. On hienoa lukea tarinaa, kuinka Slush on epäonnistumista huolimatta kasvanut niin isoksi. Vuonna 2011 Slush melkein peruttiin heidän aikataulunsa vuoksi. Järjestäjät olivat huomanneet, että heillä ei ole puhujia eikä sijoittajia tapahtumaan. He kuitenkin saivat järjestettyä verkostojensa avulla puhujat ja tapahtuman. Tämä kertoo myös siitä, että tapahtumatuotannossa kaikki on mahdollista jos tietää oikeat henkilöt keihin ottaa yhteyttä ja antaa kaikkensa tapahtumalle.

Kirjassa käydään myös läpi, kuinka Startup-yritysten rahoitus rakentuu. Seuraan paljon televisiosta tulevaa Leijonan luola -sarjaa, missä lukuisat startup-yrityksen hakevat rahoitusta ideoilleen enkelisijoittajilta. Sitä kautta on oppinut myös paljon, kuinka yritykset pitchaavat heidän tuotteensa/palvelunsa tehokkaasti ja oikeilla sanoilla. Kirja kuitenkin avasi hyvin, että startup-yrityksen rahoitukset eivät tule vain enkelisijoittajilta. On myös yksityisiä sijoittajia, pääomasijoittajia ja lisäksi myös julkista rahoitusta. Julkista rahoitusta jakavat esimerkiksi Business Finland, Finnvera ja ELY-keskukset. Julkisen rahan saamisessa on vain haasteensa, koska sieltä rajataan tarkasti mihin rahat käytetään ja virkamiehet ovat kankeita. Toisin kuin enkelisijoittavat antavat yrityksilleen myös oman osaamisensa ja tukevat yrityksen kasvussa.

Kirjassa korostetaan myös verkostojen tärkeyttä. Olen samaa mieltä, että se on erittäin tärkeää ja omia verkostoja tulisi rakentaa jatkuvasti. Kävin tänä keväänä Tiimiakatemian Aivopesula -koulutuksen, jossa teimme 10 henkilön listan, keihin haluamme tutustua. Kasasin listan ja seuraava askel on ottaa heihin yhteyttä. On hyvä pysähtyä välillä miettimään, ketkä ovat ne henkilöt, keistä on hyötyä sinulle tulevaisuudessa ja haluat heidät tuntea. Pelkkä tiimiakatemian verkosto on jo valtava ja tulisi hyödyntää myös Tiimiakatemialta valmistuneita alumneja. Syksyllä aion panostaa enemmän asiakaskäynteihin ja verkostojen kasvattamiseen.

Kirja sai minut innostumaan siitä, ehkä jonain päivänä itsekin voin lähteä startup maailmaan. Se sai innostumaan yritysmaailmasta entisestään ja siitä että suuria asioita kannattaa tehdä. Olen ennen ajatellut pienesti enkä uskaltanut ajatella rohkeasti ja isosti. On uskallettava kokeilla, epäonnistua ja onnistua. Kaikkein parhaimmat opit kuitenkin syntyvät epäonnistumisista, ettei niistä pidä lannistua. Myös jonain päivänä haluan päästä käymään Slushissa, vaikkapa edes vapaaehtoisena!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!