Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Erilainen ote omaan talouteen

Kirjoitettu 13.02.17
Esseen kirjoittaja: Tomi Rytkönen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Erilainen ote omaan talouteen
Kirjan kirjoittaja: Pasi Havia, Ville Lappalainen & Antti Rinta-Loppi
Kategoriat: 9.01. Oppiminen, 9.05. Valmentaminen, 9.08. Henkinen kasvu

Erilainen ote omaan talouteen, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

”Suotakoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.”

Jokainen meistä pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä. Itsensä kehittäminen on ollut oman elämäni yksi pääasioista. Haluan oppia uutta ja olla mukana luomassa jotakin sellaista, jonka avulla pystyn vaikuttamaan ihmisten elämään.

Henkilökohtaisella tasolla olen ollut jo useita vuosia selvillä valinnoistani. Olen luonut itselleni mahdollisuuksia ja opiskelijayrittäjyyden myötä olen saanut ymmärryksen siitä, kuinka tärkeässä osassa talous on kaikkea toimintaamme.

 

Nyt puhutaan siis rahasta ja unelmista.

Sain joululahjaksi kirjan ”Erilainen ote omaan talouteen”, joka ovat kirjoittaneet Pasi Havia, Ville Lappalainen ja Antti Rinta-Loppi. Kirja kyseenalaistaa normaalit elämänvalinnat ja huikeiden rahasummien tavoittelun, asettaen rahan ja oman talouden enemmänkin mahdollistajaksi asioille.
 

Kirja tarjosi minulle juuri sitä, mitä tarvitsin henkilökohtaiseen elämääni. Kyseenalaistamisen taitoa.

”Ole vähän epänormaali:
Käyttäydy! Ole kunnolla! Mikset ole niinkuin muutkin? Olisit normaalisti!”

Näitä asioita varmasti jokainen meistä on joskus ainakin kuullut. Sanat usein tarkoittavat hyvää, mutta jättävät ihmiseen pysyviä vaikutuksia loppuelämäksi.

Normaali on nimittäin vaarallinen sana. Ihan kuin myös sana keskiarvo.

Kaiken pitäisi olla nimittäin tässä maailmassa tiettyjen kriteerien ja normien mukaista. Kaikki poikkeava katsotaan epänormaaliksi ja aiheuttaa hämmennystä sekä ajatellaan, että kaikkiin asioihin olisi jokin erityinen ja oikea tapa toimia.

Jos tarkemmin ajattelee, normimme ovat kuitenkin vain kulttuurimme ja ympäristömme vaikutteista riippuvaisia.

Tämän vuoksi aion lähteä kannustamaan ihmisiä toteuttamaan unelmiaan. Rajoista ei tarvitse välittää. Olen kutsunut itseäni opiskelijayrittäjyyden tienraivaajaksi. Kynnän peltoon urat joita pitkin muut pääsevät kulkemaan helpommin. En ole koskaan ajatellut, mitä en voisi tehdä, vaan että mitä voisin tehdä.

Opiskelijayrittäjyyden asiantuntijana tavoitteeni on inspiroida ihmisiä ja asettaa yrittäjyys sellaiseen asemaan, että se toimii mahdollistajana.

 

Miten tämä liittyy talouteen? Erilainen ote omaan talouteen tarjoaa vastauksen:

”Toimimalla päinvastoin kuin massat saavuttaa itselleen etua: sinkun ei tarvitse asua yksin yksiössä, kaupungissa ei ole pakko omistaa autoa ja kouluttautua voi muuhunkin työhön kuin siihen, jossa ylitarjonta takaa lähinnä paikan kortistossa.”

”Hyvään alkuun pääsee kysymällä usein ja rohkeasti: miksi?”

Pystymme omilla valinnoillamme vaikuttamaan omaan talouteemme ja menestykseemme. Massojen mukana meneminen hyvin usein tuo elämäämme vain asioita, jotka ovat jonkun toisen määrittelemiä. Tekemällä omia ja erilaisia valintoja, jotka ovat normaalista poikkeavaa, pystyy tekemään vaikutuksia omaan kulutukseen ja tuloihin. Erilaisuus ei ole siis ollenkaan huono asia.

 

Kuinka saamme sitten luotua itsellemme tilanteen, jossa unelmat ja raha kohtaavat?

”Kokemuksista voi kuitenkin oppia, eihän ostamalla voi nostaa sosiaalista statustaan yhteisössä: se on luotava aidosti.”

”Sosiaalinen status on henkistä pääomaa, ansaittua kunnioitusta ja arvostusta. Varallisuus ja esine-omaisuus voivat olla epäsuoraa seurausta sosiaalisesta statuksesta, sillä tälläisten henkilöiden on helpompi menestyä myös taloudellisesti”

Teot ja itseä innostavien asioiden tekeminen sekä aidosti niihin uskominen tekee sinusta esikuvan.

Ja minä haluan olla juuri tälläinen esikuva.

Haluan olla esikuva siitä, että olemalla aktiivinen ja tarttumalla mahdollisuuksiin opiskelija voi mahdollistaa esimerkiksi taloudellisesti menestymisen opintojen aikana, unelmien saavuttamisen ja oman työllistymisen edistämisen.

 

Kirjoitin kirjasta ja ympärilläni tapahtuvista asioista innostuneena blogitekstin Nuorten Yrittäjien blogiin.

Blogiteksti löytyy osoitteesta:

https://www.nuoretyrittajat.fi/blogit-uutiset

Tomi Rytkönen
+358 44 355 4847
tomi@osuuskuntawire.fi

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!