Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Erilaisuuden voima

Kirjoitettu 10.02.13
Esseen kirjoittaja: Suvi Marjanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Erilaisuuden voima
Kirjan kirjoittaja: Prashnig, Barbara
Kategoriat: 1. Oppiminen

Erilaisuuden voima, 3.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 3.0/5 (1 vote cast)

Erilaiset oppijat

Aivan ensiksi haluan kiittää Johannes Partasta tämän uskomattoman hienon ja lähes jokaiselle itseään haastamista pelkäämättömälle sopivan oppimispaikan, Tiimiakatemian, luomisesta. Olen päätynyt paikkaan, jossa oikeasti haluan oppia itse, enkä siksi, että niin vain pitää tehdä, jotta saa hyvän numeron.

Kirjan luettuani vasta ymmärsin, miten peruskoulujärjestelmälle kusee. Erilaisille oppijoille ei anneta tarpeeksi huomiota. Jos Kalle ei jaksa istua tuolissa 45 minuuttia paikoillaan kuunnellen opettajan yksinpuhelua, Kallessa on jotain vikaa. Mutta eihän se noin mene. Kallen vain pitäisi saada yksilöllisempää opetusta.

 

”Mikään ei ole niin eriarvoista kuin eriarvoisten tasa-arvoinen kohtelu.” K. Dunn

Kalle hyppää tuolilta ja menee lattialle makaamaan ja tekemään matematiikan tehtäviä. Jälki-istuntoa Kallelle, eihän noin vain voi tehdä.

 Mitäpä jos tulevaisuuden kouluissa Kallenkin tapaisille annettaisiin mahdollisuus vaikka piirtää seepran kuva seinään, jos se helpottaa Kallen oppimista?

 

”Oppiminen ilman tekemistä on kuin rakastelu ilman kosketusta.”

Kouluaikoina en juuri tehnyt mitään. Ei minun tarvinnut. Pääsin kurssit läpi pelkästään kuuntelemalla. Ennen Tiimiakatemialle tuloani en juuri kouluissa oppinut. Opettelin kyllä, ja unohdin. Täällä tehdään itse ja sitä kautta tieto jää omaan päähäni paremmin.

 

Kädet paskaan

”Menestys on tavoitteiden saavuttamista ja toteuttamista silloin, kun epäonnistuminen on mahdollista.” Paul Messier

Emme ota Innomossa juurikaan riskejä. Meillä on paljon myyntiprojekteja, joissa myymme provisiolla. Käytännössä voimme siis ainoastaan menettää aikaamme. Messierin määritelmän mukaan emme siis ole menestyneitä. Kuinka saada innomolaiset oikeasti ottamaan riskejä?

 

”Ihmiset  eivät ole laiskoja. Heillä on vain vääriä tavoitteita – ts. tavoitteita, jotka eivät innosta heitä.” Anthony Robbins

Innomossa meillä on ollut viime aikoina puhetta siitä, etteivät kaikki anna sataa prosenttia itsestään. En minäkään anna itsestäni kaikkea tällä hetkellä. Minulla ei tällä hetkellä mitään niin mielekästä tekemistä, että haluaisin oikeasti hypätä paskasaaviin ja yrittää rimpuilla sieltä pois. Haluan kuitenkin löytää jonkun ison haasteen itselleni. Myös jokaisen muun innomolaisen pitäisi löytää itselleen joku haaste, jonka seuraksena syntyy tekemisen ja oppimisen kipinä.

 

”Useimmat ihmiset elävät potentiaaliinsa nähden hyvin pienissä ympyröissä. He hyödyntävät vain hyvin pientä osaa mahdollisuuksistaan ja mielensä resursseista, ihan niin kuin ihminen käyttäisi kehostaan vain pikkusormeaan.” William James

Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Miksi jumitan pienissä piireissä ja tutuissa ympyröissä? Miksi en anna suuremmille ympyröille mahdollisuutta ja hyppää johonkin tuntemattomaan? Ehkä minä voisin käyttää vaikka koko jalkaa ja kättä, enkä vain pikkusormeani.

 

Vahvuudet

”Keskity vahvuuksiisi. Hallitse heikkoutesi.”

”Opettele tunnistamaan vahvuutesi. Se auttaa sinua tunnistamaan omat tapasi tehdä asiat ja et turhaudu enää niin helposti.”

Minun pitää pyytää enemmän palautetta tekemisistäni. Siten opin hahmottamaan paremmin omia vahvuuksiani. Tällä hetkellä minulle ei ole täysin selvää, mitkä ovat vahvuuksiani.

Käytäntöön:

1. Muista, että olet hienossa paikassa, jossa parhaan tavan oppia saa valita itse. Älä heitä sitä hukkaan. Laita kädet paskaan.

2. Älä käytä vain pikkusormea. Aloita koko kämmenestä.

Tagit: , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!