Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Exit

Kirjoitettu 26.04.21
Esseen kirjoittaja: Viivi Piispanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Exit
Kirjan kirjoittaja: Anssi Kiviranta, Matias Mäenpää
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita, 3.4. Uusia tuulia ja haasteita yrittämiseen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Exit on kirja, jossa kerrotaan 15 tarinaa suomalaisista yrittäjistä, jotka loivat menestyksekään bisneksen ja lopulta myivät sen tekemällä rahakkaan exitin. Kirja oli inspiroiva ja siinä oli mielenkiintoisia tarinoita eri toimialojen yrittäjistä. Kirjaa kuunnellessa kävi mielessä, että tästä voi olla vaikeaa kirjoittaa esseetä, mutta aloitetaanpas mieleenpainuvimmasta tarinasta.

 

Noora Fagerström

 

Kirjan tarinat olivat suurimmalta osalta miesten menestystarinoita, joten tämä jäi ehkä siksikin mieleeni parhaiten. Menestyneistä naisista ei vielä ole tarinoita varmastikaan niin paljoa kuin miehistä, mutta tämä on varmasti muuttumassa. Noora Fagerströmin yritys Jungle Juice Bar oli minulle erittäin tuttu jo valmiiksi. Idea yritykseen lähti siitä, kun Fagerström tajusi, ettei Suomesta saa mistään terveellistä ”pikaruokaa”, hän itse urheili paljon ja huomasi ulkomailla ollessa, että siellä oli saatavilla terveellisiäkin nopeita välipala vaihtoehtoja, kuten proteiinismoothieita ja siitä idea lähti perustaa oma smoothiebar. Noora on nuoresta asti tottunut tekemään paljon töitä ja on luonteeltaan periksi antamaton, nämä ovatkin iso syy sille, että Jungle Juice Bar on menestynyt yritys nykyään. Yrityksen perustamisen alkuaikoina on koettu paljon vaikeita hetkiä, kun raha on ollut tiukassa ja on pitänyt miettiä yhdessä aviomiehensä kanssa mihin ruokaan rahat riittävät. Usko omaan yritykseen kuitenkin oli kova ja periksi ei annettu – kaikki yöt kehiteltiin uusia smoothie-reseptejä ja päivät tehtiin muita töitä, jotta omaan yritykseen olisi rahaa.

 

Jungle Juice bar avattiin myös jossain kohtaa Espanjaan kun Suomen päässä Baareja oli jo muutamia, mutta siellä ei aluksi lähtenyt myynti odotetulla tavalla kasvuun ja Bar jouduttiin sulkemaan noin vuoden sinnittelyn jälkeen. Lopulta kuitenkin yritys lähti lentoon ja sijoittajatkin kiinnostuivat smoothiebaarista. Exit tehtiin lopulta ruotsalaisen Vaaka Partnersille, joka osti enemmistön Jungle Juice Bar yrityksestä.

 

Nooran motto on ”Jos ei ota riskejä, ei voi juuri mitään saavuttaakaan.”

 

Yrittäjyys

 

Kaikkia näitä kirjassa kerrottuja tarinoita yhdistää muutamat tekijät ja yksi niistä on usko omaan asiaan. He eivät ole antaneet periksi, vaikka yritys ei heti olekaan lähtenyt lentoon ja alkanut tuottaa rahaa odotetulla tavalla. Nämä yrittäjät ovat taistelleet oman yrityksensä puolesta ja pyrkineet kehittämään toimintaansa luovuttamatta vastoinkäymisten kohdatessa. Toinen yhdistävä tekijä on rohkeus ottaa riskejä. Niin kuin Noorankin tarinassa kävi ilmi, he joutuivat ottamaan riskin, ja sinnittelemään vähällä rahalla ennen kuin yritys lähti tuottamaan kunnolla. Usko omaan ideaan on kutenkin ollut kokoajan niin kova, että periksi ei ole annettu. Riskin ottaminen on usein iso syy miksi, jokin asia jätetään tekemättä, koska pelätään epäonnistumista. Jokaisella näistä yrittäjistä on myös ollut suunnitelmissa tehdä jotain suurta. Yritystä on kehitelty kovalla työllä sillä ajatuksella, että siitä saadaan vielä suurempaa ja paremmin tuottavaa.

 

Kirjasta en saanut sen suurempia käytäntöön vietäviä oppeja, mutta pidin kirjasta silti. Oli muutamia erittäin mielenkiintoisia tarinoita yrityksen vaiheista. Kirja antoi myös innostusta siihen, että jospa joskus minullakin olisi oma yritys. Vielä en ole tarpeeksi hyvää ideaa siihen keksinyt, mutta saas nähdä. Kaipasin kirjasta enemmän konkretiaa, jotain siitä millaisia näiden yrittäjien päivät olivat ja mitä he konkreettisesti tekivät.

 

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!