Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

FLOW – Elämän virta

Kirjoitettu 03.03.20
Esseen kirjoittaja: Jyri Ruokonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Flow - Elämän virta
Kirjan kirjoittaja: Mihály Csíkszentmihályi
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

FLOW – Elämän virta

 

Löysin useamman suosittelijan vinkkien avittamana kaupunginkirjastosta Mihály Csíkszentmihályin kirjan Flow – Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Narahdin kirjaan jumiin. Luin sitä lopulta kaksi kuukautta. Aina vähän lisää, kertaustakin on paljon ja tauot antoivat aikaa sulatteluun. Tavallaan hullunkurista nauttia juuri Flow -kirjasta kaksi kuukautta. Lukemisen flowsta tuskin oli kyse. Dekkareita lukiessa olen saavuttanut flow-tilan useastikin, mutta Mihály Csíkszentmihályi kuvailee onnellisuuden tavoittelua kirjan alussa niin viisaasti, että kiireeni vähenivät olennaisesti.

Mihály Csíkszentmihályi on 85-vuotias unkarilaissyntyinen, yhdysvaltalainen psykologi ja professori. Hän on erikoistunut elämänlaadun tutkimiseen. Tämä kirja antaa apua ilon ja elämän ”täyteyden” kokemiseen. Se antaa vinkkejä realististen tavoitteiden asettamiseen, niiden saavuttamiseen, niistä nauttimiseen ja onnellisuuden havaitsemiseen. En tarkoituksella kirjoita löytämiseen, sillä Mihály Csíkszentmihályi opetti, ettei onnellisuutta tarvitse etsiä. Kirja opastaa myös oman ainutlaatuisen minän löytämiseen ja sen ymmärtämiseen – itsensä hyvien ominaisuuksien vaalimiseen jokapäiväisessä elämässä.

Tyytymättömyyden juuret on loistava luku, joka jokaisen pitäisi lukea. Maailmankaikkeus on mittaamattoman suuri eikä sitä ole suunniteltu huomioimaan ihmisen mukavuutta. Maailmankaikkeus on täydellisen piittaamaton. On sattumaa, että maailmankaikkeudessa on planeetta maa ja yhtä lailla on sattumaa, että kukin meistä on syntynyt tälle planeetalle ja tähän aikaan. Kun ajatukset keskittyvät väärällä tavalla itsensä ympärille, tuntee helposti erinomaisuutta nöyryyden sijaan. Kun asettaa epärealistisia tavoitteita itselleen, kokee tyytymättömyyttä. Kun alkaa asennoitua tuleviin tapahtumiin, on suuri vaara kokea pettymyksiä. Kun kokee pettymyksiä, on suuri vaara katkeroitua tai nostaa itsensä marttyyrin asemaan. Kun kantaa negatiivisten asioiden reppua selässään, alkaa helposti pyörittämään negatiivisten asioiden lumipalloa ja se haittaa hyvien, positiivisten asioiden havainnointia.

Päädyttyään oravanpyörään, jossa eletään koko ajan tulevia tapahtumia varten, unohtaa helposti elää tänään, tässä ja nyt. Ne ihmiset, jotka hellittävät kiireen ja antavat itselleen ja läheisilleen aikaa, elävät todennäköisesti väkevämmin. Uraputkessa elämän ruuhkavuosia täysillä elävät itsensä johtajat ovat toisten silmissä kadehdittuja superihmisiä. Vaurautta, valtaa, seksiä ja kauniita ihmisiä. Sellaisia asioita, joista voimme kuvitella onnellisuuden löytyvän. Totuus on kuitenkin hyvin toisenlainen.

Aristoteles määritteli onnellisuuden elämän päämääräksi. Niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot kertautuvat ja palautuvat, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen. Onnellisuus on myös sitä, kun oma ja läheisten terveys on hyvä ja toimeentulo on riittävä. Onni on joka puolella, se pitää nähdä, huomata ja ymmärtää. Onni kujeilee meille päivittäin, mutta laput silmillämme emme sitä välttämättä huomaa.

Onni on vuotamaton katto ja lämmitettävä (tropiikissa jäähdytettävä) asunto, jossa on ruuanlaitto-mahdollisuus ja paikka, jossa levätä. Mahdollisuus vaakalepoon on tietysti plussaa, valtaosa meistä ei lepää tuolissa yöuniaan. Toimeentulon pitää riittää ruokaan ja asumiseen. Lisäksi vessa, jopa sisävessa, kuuluu jokapäiväiseen elämäämme. Tarvitsemme myös kuhunkin ilmanalaan sopivat varusteet. Kaikki tämän päälle tuleva on ylimääräistä, mikäli pysymme terveenä. Ystävät ovat suuri rikkaus, yhtä lailla yksinolo. Vertailu muiden tekemisiin, vaurauteen, ystäväpiiriin ja harrastuksiin on tyhjänpäiväistä eikä lisää onnellisuutta yhtään. Keskittymällä siihen mitä minulla on, enkä siihen mitä minulla ei ole, voin lisätä onnellisuuttani.

Elämän virta jakautuu niin moneen FLOW-haaraan, että vain kirjan lukemalla voit päästä niistä jyvälle. Jokaisella on varmasti flow-kokemuksia, jolloin ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa. Psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen. Ajantaju katoaa tai muuttuu merkityksettömäksi, fysiologiset tarpeet kuten nälkä ja virtsaaminen unohtuvat, tekeminen on huumaavaa, eikä keskeyttäminen tule edes mieleen. Toisinaan on hämmentävää havahtua flow-tilasta: täälläkö minä olen, onko kello jo tosiaan noin paljon, kylläpä kusettaa, vatsa kurnii, hirveä nälkä.

Omia vahvoja flow-kokemuksia minulla on lukuisia purjelentoajoiltani. Aluksi purjekoneen lentäminen vaatii jatkuvaa ponnistelua. Jokainen ääni ja koneen heilahdus kiinnostaa, tunne koneessa istumisesta on vahva. Lentokokemuksen karttuessa keho integroituu purjekoneeseen, jokainen vipu on vain tekemisen välikappale ja niiden liikuttelu on automaattista. Lentokone kasvaa ympärilleni ja minä lennän. En ajattele millään tasolla istuvani istuinvöissä purjekoneessa, vaan se olen minä, joka lentää. Aluksi 45 minuuttia ilmassa oli pitkä lento, sitten kaksi tuntia, toisena kesänä alle kaksi tuntisesta lennosta ei ollut juuri mitään iloa ja lopulta seitsemän tunnin lento meni muutamaan osa-alueeseen pilkottuna sananmukaisesti kuin siivillä.

Kesä oli 1988 ja olimme Nummelan kentältä evakossa Selänpäässä uskonnollisten kesäpäivien vuoksi. Lensin LS-4:llä ns. löttöstä kaksi tuntia, ennen kuin alueen mittarilentovaraus alkoi. Klo 13.04 lensin suuren cumuluspilven pohjasta sisään 1700 metrissä ja ensimmäinen nousuni vei 3300 metriin. Tulin pilvestä ulos muutamia satoja metrejä topin alapuolella ja aloin tähystämään seuraavaa pilveä. Työnsin kehittyvään cumulukseen kyljestä sisään ja nousin 4500 metriin. Koneeni jäätyi kohtuullisesti, joten sulattelin siipien etureunoja hetken auringossa ja suunnistin samalla toista kehittyvää cumulusta kohti.

Pilvi oli sillä hetkellä koko alueen paras, se kasvoi elinvoimaisesti, oli pohjasta aivan tasainen, paksun valkoinen kumpuileva kaunis cumulus. Ohjaisin koneeni kyljestä sisään reilussa kolmessa kilometrissä ja etsin parhaan nostavan alueen. +10 metrin näyttö jumitti variometrissä pohjassa ja korkeutta tuli jokaisella puolen minuutin kierroksella reilu neljäsataa metriä. Jykke kysyi radiolla missä olen. Vastasin, ”Rautjärven päällä korkeutta 4100.” ”Ei kuulunut, liikaa kohinaa, sano uudelleen.” Sanoin korkeusmittariin taas vilkaisten: ”Rautjärven päällä, korkeutta 4200.” Niin nopeasti korkeutta tuli.

Toppi oli todella kuoppainen ja G-voimat vaihtelivat negatiivisen 1,7:n ja positiivisen 3,4:n välillä yrittäessäni löytää pilvestä ulos. Voimakkaat aistiharhat väittivät pitkän vasemman spiraalimaisen kaarron jälkeen minun kaatuvan oikealle, vaikka keinohorisontti näytti vaakalentoa. Sitkeästi vaakalentoa tavoitellessani valon määrä alkoi lisääntyä ja pilvessä iski valtava kuumuus. Hetkessä taivas kirkastui, kuomuni oli edestä ja päältä aivan jäässä, siiven etureunassa oli kolmen sentin paksuudelta kirkasta jäätä ja se levittyi jääpuikkoina siiven yläpinnalle. Korkeusmittari näytti 4720 m QFE.

Otin suunnan pohjoiseen, nostin lihapullapussin reidelleni tukien avoimen pussin laskutelineen ja lentojarrun vipuun ja avasin greippijaffan varovaisesti. Hörpin vuorotahtiin happimaskista happea ja jaffapullosta limpparia. Välillä napostelin lihapullia. Jatkoin kaartamatta Mäntyharjulle saakka, ennen kuin käänsin koneeni nokan takaisin etelään. Kiertelin loivasti pilviä ja muutamia tiukempia pyöritin laiskasti kainalooni, tein heilureita ja muutamia lorppia silmukoita. Sellaisia, joita ”saa” tehdä taitolentoon hyväksymättömällä purjekoneella, nopeus 200-70 km/h, G alle +3. Korkeus väheni hitaasti ja ilman lämmetessä jää suli siivistäni. Käyntini Mäntyharjun kirkonkylän yläpuolella kesti lopulta yli kaksi tuntia ja Selänpään kentän tuntumassa olin ensimmäistä kertaa pilvien pohjien alapuolella ne klo 13 ylitettyäni. Lennon kokonaiskesto oli 6 tuntia ja 6 minuuttia. Jokainen minuutti elämänmakuista ja täysillä elettyä.

Kesällä 2014 päätimme vaimoni kanssa uusia mökillämme kaivon kannen. Se ei ole mikä tahansa kansi, vaan pieni harjakattoinen mökki, jossa on etulappeessa avattava ovi. Päätin toteuttaa uuden kopperon isoisäni toteutuksen pohjalta, mutta lisäsimme korkeutta 140 millimetriä. Pömpelin teko oli siinä mielessä haastavaa, kun kaivon betoniset renkaat ovat pyöreitä, kaivomökin pohja neliskanttinen ja päädyt kolmikulmaisia. Viistoa sivua, suoraa lautaa, pyöristettyä koolinkia, vinoa kulmaa, jiiriä, 90°-kulmaa, harjapellitys, ovi saranoineen ja kahvoineen sekä valtava määrä ruuveja. Sähkötyökaluja meillä oli ruuvaamiseen ja poraamiseen, mutta sahaamiseen vain käsisaha – tarkoituksella.

Sattui hellejakso ja teimme kaivomökkiä pääsääntöisesti alasti, ainoat vaatteemme olivat työhanskat ja kengät. Työn katkaisi ruoka- ja rautakauppareissut ja jossain vaiheessa iltaa laitoimme saunan lämpiämään. Iltaisin saunoimme, uimme ja grillasimme. Yöt nukuimme aitassa sikeästi, aamuisin nousimme auringon jälkeen ja jatkoimme nikkarointia. Lopulta olimme huikean tyytyväisiä lopputulokseen. Uusi kaivomökki maalattuna, punainen sydän valkoisessa ovessa, vanha poltettuna, olimme onnellisia. Draivi ja flow auttoivat innovoimaan ne kymmenet yksityiskohdat, jotka piti itse keksiä piirustusten ja rakennussarjan puuttuessa. Emme muistaneet sillä viikolla murehtia juuri mitään.

Maratoneilla olen Helsingissä ja Berliinissä kokenut flown, jota saan myös muistella yhtenä elämäni onnellisena hetkenä. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että moinen rääkki voisi tehdä onnelliseksi. Harjoittelu, ruokavalio, matka kohdekaupunkiin, viime päivien tankkaus, aamupuuro, teippaukset ja rasvaukset, kengännauhojen sidonta, nestetankkaus, lämmittely, siirtyminen lähtöalueelle ja -karsinaan, Safriduo pauhaamassa sadoista kaiuttimista, ihmispaljous, hoikkien juoksijoiden yhteiset viime hetkien puskapissat, naiset pyllistelemässä, miehet seisaallaan, odottava paikallaanjuoksu omassa karsinassa, ihmismassan liikkeellelähtö, varovainen aloitus, ensimmäinen kymppi massan mukana, toisesta kympistä nauttiminen, sopivien jänisten valinta kolmannelle kympille, kaikki mahtavat bändit reitin varrella, sadat tuhannet ihmiset kannustamassa, viimeisen kympin armottomuus, juomapisteiden armollisuus, viimeisen kakkosen euforia, Brandenburgin portin lähestyminen, maaliviivan ylittäminen, italiattaren vaipuminen syliini ja edelleen ea-väen paareille, laahustaminen maalialueelle, pieniin porukoihin kerääntyminen, venytteleminen, juoksufiilisten jakaminen, kaljavaunun hyödyntäminen, yhteissuihkusta nauttiminen, iltajuhlassa tanssiminen. Tuota kaikkea on maratonin juokseminen. Elämän huippuhetkiä!

Olin erityisesti alle parikymppisenä innokas purjelautailija, vaikka harrastankin surffausta edelleen. Silloin surffatessani ajauduin helposti flow -moodiin ja saatoin viettää laudalla neljäkin tuntia syömättä ja juomatta. Minulla ei ollut mukanani kelloa enkä ollut kellonajasta mitenkään kiinnostunut. Kolusin Saimaalla mökkimme läheiset vedet läpikotaisin, kerran menin saareen vihaista ukkosmyrskyä pakoon tuulensuojaiseen lahukkaan ja jatkoin matkaa pahimman myräkän väistyttyä. En muista erityisemmin väsyneeni, vaikkei minulla koskaan trapetsia ollutkaan. Jano ei tullut, mutta joskus iski paluussa sudennälkä. Ai niitä aikoja!

Hiihtäessäni löydän maalishangilla helposti flow-moodin. Yllättävän usein matkamittarini on näyttänyt retkihiihdon jälkeen 34 kilometriä, vaikka reitit ja paikkakuntakin on vaihdellut. Hiihtämisen suloista löydät lisää tarinaa muista esseekirjoituksistani.

Olen myös kirjoittaessani päässyt monesti flow-moodiin. Olisi hyvin mielenkiintoinen projekti kirjoittaa suurempi teos, novellikokoelma tai kirja.

Vapaa-ajan tuhlaus on mielenkiintoinen luku. Me raadamme tavoitteellisesti töissä, mutta käytämme vapaa-aikaamme aivan summanmutikassa, miten sattuu. Tyypillisesti hurraamme muiden suorituksille esimerkiksi penkkiurheilun parissa, vaikka voisimme urheilla itse. Tai kuuntelemme valmista musiikkia, vaikka voisimme tehdä sitä itse. Ehkäpä seuraamme jotakin seikkailusarjaa, vaikka voisimme seikkailla itse. Menemme ravintolaan, vaikka voisimme kokata itse. Minun mielestäni aivan kaikkea ei ole tarpeen kokea itse ja riittää, kun kaikki osaamme jotakin. TV:n katselu tai musiikin kuuntelu ei ole mielestäni ajan tuhlaamista, mutta enhän minä professori olekaan. Elokuvia on monenlaisia, samoin TV-ohjelmia. Jos ne kaikki kategorisesti luokitellaan mielen loisiksi, niin silloin koko aika on pelkkää jätettä. Onneksi kahteen sivuun ei mahdu vapaa-ajan tuhlaamisesta kuin karkea idea ja siitä sain kyllä kiinni. Monipuoliset harrastukset, matkailu, kirjat, urheilu, hyvät elokuvat, konsertit, antoisa parisuhde, perhe, ystävät, hyvä ruoka ja maukkaat yöunet. Tuosta pääsee alkuun ja vapaa-aikaa tuhlaamaan.

Mikä sinusta on elämän tarkoitus? Laita viestiä jyty@kolumbus.fi ja kerro oma mielipiteesi.

 

 

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!