Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Google

Kirjoitettu 26.08.19
Esseen kirjoittaja: Timi Maunula
Kirjapisteet: 5
Kirja: Analytics Academy
Kirjan kirjoittaja: Google
Kategoriat: 6. Markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Suoritin kesän aikana Googlen tarjoamia verkkokursseja. Tarvitsin näitä oppeja, sillä vastaan uuden tuotteemme markkinoinnista. Olen kesän ajan ollut mukana tuotteen rakentamisessa sekä suunnittelussa. Olen myös tuottanut markkinointistrategian ja -suunnitelman sekä tuottanut sisältöjä verkkosivuille.

 

Google tietää meistä enemmän kuin haluamme kuluttajina tietää, että se tietää. Hauskaa, eikö? Kaikki ollaan varmaan luettu ”kauhu-uutisia” siitä, kuinka Google on tallentanut puhettamme. Digitaalisuus mahdollistaa yritykselle ihan mielettömiä juttuja. Dataa vaan pitäis osata hyödyntää.

 

Tiivistäisin itse, että Analyticsin tehtävänä on kerätä dataa siitä, mitä verkkosivuillamme tapahtuu.

 

Datan kerääminen perustuu pieneen koodinpätkään, joka asennetaan verkkosivun lähdekoodin joukkoon. Joka kerta kun kävijä saapuu verkkosivuillemme, hän aktivoi tämän lähdekoodin, joka kerää kävijästä erinäisiä tietoja. Näitä tietoja ovat muun muassa, millä laitteella, mistä sijainnista ja mitä kautta kävijä on sivuille päätynyt. Saamme myös tietoomme, mitä sivuja kävijät selaavat ja miten pitkän ajan he sivuilla viettävät.

 

Jos kuvitellaan vaikka tilanne, että meillä on verkkokauppa ja huomaamme, että ihmiset päätyvät toivotusti ”kassalle” ja sitten poistuvat, voimme pohtia, että onkohan ostaminen riittävän helppoa siinä vaiheessa, kun rahan pitäisi vaihtaa omistajaa? Siis mietitään miksi ihmiset eivät viimeistele ostosta. Tehdään muutoksia ja katsotaan tuloksia.

 

Jos huomataan, että iso joukko asiakkaista lukee jotain tiettyä blogia sivuillamme, voimme päätellä, että asia kiinnostaa valtaosaa kävijöistämme. Voisiko se kiinnostaa myös muita? Siitä hyvät viestikärjet ja isolla rahalla mainoksiin kiinni. Sitten vaan istutaan ja katsotaan kun rahaa tippuu kirstuun.

 

Analytics profiiliin voi luoda omia dashboardeja siten, että näät silmäyksellä juuri ne tiedot, mitä sä haluat tietää sun sivustovierailuista. Minua itseäni kiinnostaa uusimmassa projektissani sivustovierailuiden määrät sekä se, mitä sivuillamme tapahtuu, kun sinne saavutaan. Verkkosivut ovat täysin uudet, joten kehitystyötä tulee 100% varmuudella tapahtumaan.

 

Analyticsiin voi myös rakentaa suppiloita, joita pitkin olettaa, että asiakas tulee kulkemaan ja katsoa toteumaa. Missä vaiheessa arviosi menee pieleen ja mikä siihen voisi olla syynä? Voit siis rakentaa Analyticsista sellaisen koneiston, joka palvelee tarpeitasi mahdollisimman tehokkaasti.

 

Google Tag manager on myös äärimmäisen mielenkiintoinen vehje. Kuten me tiedetään, kaikki verkkosivut koostuvat jäätävästä määrästä koodia. Se näyttää muuten ällöttävältä ja siitä tulee pää kipeeksi. Ainakin mulla. Sit jos markkinointia haluaa tehdä tosissaan ja kaikilla eri vehkeillä, sinne koodiin lisätään juurikin näitä Analyticsin kaltasia extrakoodeja. Näitä koodeja on esimerkiksi, juurikin tuo Analytics, Facebookin Pixel, Google Adsia, mitä lie sähköpostimarkkinointi koodia jne. Mitä enemmän sun sivuston täytyy ”sytyttää” näitä koodeja, sitä hitaammin se käynnistyy.

Google Tag Manager tiivistää kaikki sun koodit yhdeksi koodiksi.

 

 

En kyllä tiedä voiks tota enää epäselvemmin kertoa… Mutta siis, jos sulla on viisi eri ylimäärästä koodinpätkää sivuilla, Google Tag managerin jälkeen sulla on enää yksi. Ja nää kaikki viis on siellä Google Tag managerissa. Ja sitä on muuten pirun helppo käyttää. Määrität vaan sieltä mitä koodeja haluat pitää päällä milläkin sivulla ja homma rokkaa.

 

Vaikka näistä kursseista ne sertifikaatit saakin, haluaisin muistuttaa, että eihän ne tarkoita yhtään mitään ennen kuin alat oikeasti käyttämään näitä työkaluja. Nää on niin monipuolisia vimpaimia, että itellä menee sormi suuhun pelkästä ajatuksesta.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!