Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hauskan oppimisen vallankumous

Kirjoitettu 06.03.19
Esseen kirjoittaja:
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: lauri järvilehto
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Johdanto

Luin Lauri Järvilehdon kirjan Hauskan oppimisen vallankumous, joka käsittelee flow -tilaa sekä nykykäsitystä oppimisesta. Kirja korostaa perinteisen luento-opetuksen tehottomuutta, ja menee syvemmälle siihen, miksi yleensäkin opimme asioita.

Sisäinen ja ulkoinen motivaatio

maslowin tarvehierarkian mukaan meillä on tiettyjä perustarpeita, jotka on tyydytettävä, ennen kuin siirrymme “tarvehierarkiassa” ylöspäin täyttämään mm. itseilmaisun tarpeita. Toisisanoen meillä on oltava ruokaa, suojaa ja lepoa ennen kuin mietimme asioita kuten taiteen tekeminen tai ystävyyssuhteet. Tämä on hyvin pitkälle paikkansa pitävää, mutta ei selitä sitä, miksi jotkut ihmiset toteuttavat korkeampia arvoja myös vaikeissa olosuhteissa.

 

Tutkijoiden Ryan ja Decin itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisten motivaatio (ja tavoitteet) voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin. Ulkoinen motivoija voi olla esimerkiksi palkka, käsky tai muu “pakko”, joka tulee meidän itsemme ulkopuoleta, ja samoin tavoite voi olla esimerkiksi pomon asettama urakka. Sisäinen motivaatio lähtee meistä itsestämme, kuten nälkä, mutta myös syvällisemmät toiveet kuten halu menestyä, olla osa ryhmää tai tehdä jotain merkittävää.

Teorian mukaan ulkoiset tavoitteet ja niihin keskittyminen (ainakin yksipuolisesti) johtaa pahoinvointiin, kun taas sisäisten tavoitteiden toteuttaminen johtaa hyvinvointiin. Tämä voisi omalla kohdalla tarkoittaa sitä, teenkö paljon töitä pomon toiveiden mukaan, ja saan siitä palkkaa, vai otanko enemmän vapaa-aikaa itselle, ja keskityn itselleni tärkeisiin asioihin. Tällä hetkellä tuntuu, että lisätöiden ottaminen tekee fiiliksen huonommaksi, kun taas aika ystävien kanssa parantaa sitä.

 

Perimmiltään ihmistä ohjaa 3 halua/tarvetta. Hän haluaa kokea yhteenkuuluvuutta, joka voi ilmetä harrastusseuran, työporukan tai vaikka luonnon kautta. Hän haluaa vapauden kokemuksia, eli tuntea että hän voi tehdä valintoja joilla on todellista merkitystä. Lisäksi hän haluaa osaamisen kokemuksia; tehtäviä ja askareita, jotka ovat hänen osaamisensa rajoilla, eli ei liian helppoja (rutiini), mutta ei myöskään liian vaikea (ratkaisematon). Huomioitavaa on myös, ettei ratkaisevaa ole tulos, vaan itse tekeminen

 

FLOW tila

Sopivan haasteellisen tehtävän parissa meidän on mahdollista päästä nk. flow -tilaan. Flow tila on täydellisen keskittymisen tila, jolloin tehtävä ikäänkuin “imaisee” mukanaan. Liian helpot tehtävät eivät haasta tarpeeksi jotta flow tilaan pääsisi, ja liian vaikeat taas ovat kuin seinään törmäämistä: haaste tuntuu ylitsepääsemättömältä, ja flowiin ei pääse.

Omasta mielestäni flow tilan saavuttaa helpoiten urheillessa. Lenkki ei kenties ole kovin haastava, mutta erilaiset ottelut ja matsit, kuten koripallo tai nyrkkeily vaativat osallistujalta täyden keskittymisen, ja kehään noustessa tuntuu kuin muu maailma häviäisi ympäriltä yleisöä myöten. Urheilussa flow tilaan pääsemistä helpottaa myös se, että tehtävän “vaadittu taitotaso” on laaja: esimerkiksi nyrkkeilessä niin amatööri kuin ammattilainen joutuu keskittymään, jos vastustaja on omalla tasolla. En tiedä voiko tätä urheilussa esiintyvää keskittymistä nimetä flow -tilaksi, mutta nähdäkseni siinä on paljon samaa. Erilaisilla arjen tehtävillä tähän on vaikeampaa päästä

Flow tila ei myös ole huippu vireystila, vaan hiukan matalammalla. Liian korkea vireystila voi jopa haitata tehtävään uppoutumista

 

Kuri, ja opettelun vihaaminen

Opettamisen tyylit vaativat myös tarkastelua. Usein kouluissa opettaminen ja opiskelu on pakkopullaa, joka oppilaan on opittava koetta varten. Hänet “pakotetaan” oppimaan, jonka jälkeen hän todistaa tasonsa ja on vapaa unohtamaan oppimansa. Vaikka hän ei unohtaisikaan mitä hän on oppinut, niin millainen kuva hänelle jää oppimisesta itsessään? Tuskin kovin positiivinen.

Jos oppilaat todella nauttisivat opiskelusta, oppiminen hoituisi kuin itsestään. Tästä esimerkkinä voidaan käyttää sitä, miten nopeasti nuoret oppivat käyttämään koneita, ja pelien kautta myös englannin kieltä, ja muutenkin pelien sisältöä. Jotkut innokkaat lähes “opiskelevat” parhaita aseita, paikkoja ja taktiikkoja tietokonepeleissä, ja olisikin hienoa, jos saisimme myös muun oppimisen sisällytettyä samanlaiseen hauskuuteen. Oleellista on, opetetaanko kurilla ja pakottamalla, vai intohimolla. Pakottamisen vaikeutena on se, että into opiskeluun loppuu samalla kun loppu pakottaminen, emmekä kannusta elinikäiseen oppimiseen

Kirja käsittelee myös Daniel Kahnemanin ajattelun jakamista nopeaan ja hitaaseen ajatteluun, mutta olen avannut sitä jo aiemmassa refletkiossani, enkä aio käsitellä sitä tässä.

 

Toistoja toistoja

Nykyään tiedetään, että oppiminenkin on kehitystä aivoissa, kun hermoverkko muodostaa uusia yhteyksiä. Itselle tämä oli tuttua urheilun puolelta, mutta en aiemmin älynnyt soveltaa sitä muuhun toimintaan. Kun toistat tiettyä toimintoa tarpeeksi useasti, alkaa hermoverkko tämän toiminnon osalta kehittyä. Aluksi se voi olla vajavainen, mutta ajan kanssa se vahvistuu ja “viesti” kulkee verkostossa paremmin. On myös vanha sanonta, että jokin “tulee selkärangasta”, esimerkiksi jalkapallon potku tai vastaava. Tällä viitataan refleksinomaiseen, niin hiottuun toimintaan, että viesti ei välttämättä saavuta tietoisuutta mielessämme, ennen kun kroppa on jo reagoinut toimimalla. Helpoiten tämän toteaa vaaratilanteissa, kun esimerkiksi meinaamme polttaa sormemme levyllä: vedämme käden pois ilman tietoista ajattelua. Mutta kuitenkin treenaamalla suuria määriä, myös erilaiset toimet, kuten torjunta tai väistö voivat kehittyä refleksinomaisiksi. Hermoverkon kehittyessä myös kykenemme siirtämään huomiota “ulospäin” toiminnastamme. Kun aluksi vaikkapa käsilukko painissa vie kaiken keskittymisemme, kehittyessämme vapautuu “ajatustilaa” myös suunnattavaksi muualle. Tällöin voimme vaikka keskittyä ympäristöömme samalla, tai ennemmin hienosäätää toimintaamme (käsilukkoa) vielä tehokkaammaksi). Lisäksi liikunnallisesta oppimisesta puhuessa on hyvä huomioida siirtymävaikutus: Jos opettelet 5 vuotta heittämään pesäpalloa, opit nopeasti myös lyömään, sillä liikkeet ovat hyvin samanlaiset, ja voivat käyttää samaa hermoverkkoa.

Tämä siirtymävaikutus voi olla myös haitallinen. Jos opettelet 5 vuotta tanssimaan tangoa, mutta sitten vaihdat toiseen tanssiin, jossa askellus on toisenlainen, on helppo lipsua vanhoihin opittuihin kuvioihin. Tässä yksi syy lisää, miksi nuorena ei kannata liiaksi painottaa vain yhtä lajia

 

Assosiaatio ja semaattinen verkko

Assosiaation voima on merkittävä. Olet varmasti lukenut kokeesta Pavlovin koirista, joissa koira saatiin yhdistämään kellon soittamisen ääni ruokailuun. Aina ennen ruoan tarjoilua tutkija soitti kelloa, joka kertoi koiralle, että annos on tarjolla. Pian koira assosioi kellon äänen ruoan kanssa, ja pelkkä kellon soittaminen sai koiran reagoimaan myös fyysisesti, kuten kuolaamalla.

Myös me ihmiset yhdistämme asioita, myös alitajuntaisesti. Kirjan esimerkissä yhdistetään vatsatauti ja leipä, mutta omalla kohdallani näin sattui vaniljakaurajuoman kanssa. Join kaurajuomaa, joka (ainakin muistaakseni) oli ihan hyvää, mutta kun kärsin samana iltana vatsataudista, pelkkä juoman näkeminen alkoi ällöttää jatkossa.’

Muita esimerkkejä tästä löytyy paljon, ja hyödyntämistä mm. urheilussa voi pohtia. Esimerkiksi tietyn biisin yhdistäminen siihen, kun tehdään urheilusuoritusta. Viimeinen esimerkki aiheesta, on purkan syöminen. Muistan lukeneeni tutkimuksesta, jossa opiskelijat söivät tietynmakuista purkkaa opiskellessaan kokeeseen. Saman makuisen purkan syöminen aktivoi ainakin jossain määrin samoja aivoalueita, ja tällöin opiskelijan on purkkaa jauhaessa helpompaa muistaa asiat myös koetilanteessa.

 

Oppiminen liitetään aina vanhan päälle. Tästä johtuu että meillä on tietty oppimisen alue, jolta voimme oppia asioita. Jos minulle opetetaan jotain monimutkaista, mitä en voi liittää mihinkään aiempaan tietooni, oppi valuu hukkaan. Sillä ei ole mitään “semaattista painoarvoa”, en yhdistä sitä mihinkään mitä tiedän. Sen sijaan monimutkaisetkin asiat on mahdollista sisäistää, jos ne voidaan liittää johonkin aiemmin opittuun tietoon.

Esimerkiksi on vaikea oppia suolistoloisista tai ruoansulatushäiriöistä, jos ei tiedä mitään vatsasta ja sisäelimistä. Opettaessa on siis syytä heittää laaja verkko käyttäen erilaisia esimerkkejä ja kielikuvia sekä huumoria, niin oppijoilla on enemmän pintaa mihin tarttua.

 

Kännyköistä ja peleistä tyydytys HETI.

Kokeilin peliä nimeltään Apex legends. Pelissä hypätään taistelutantereelle koneesta, ja aletaan kerätä taisteluvarusteita ympäri kenttää. Hyvän aseen tai panssarin löytäminen on tyydyttävää, sillä se parantaa mahdollisuuksia muita pelaajia vastaan. Taistelussa kilpien lataamisen ääniefektit, vastustajan panssarin rikkomisen merkit ja muut pienet efektit ovat osa kokonaisuutta, joka antaa tyydytyksen joka toimesta, samantien. Tämä osataan pelialla kyllä huomioida, aina kännykkäpeleistä konsoli- ja tietokonepeleihin.

Nykyajan pelit antavat tyydytyksen yleensä heti, ja ne ovat koukuttavia. Jos peli ei anna tyydytystä heti, tai palkintoa joutuu odottamaan, on usein mahdollista ostaa parilla eurolla tämä “tyydytys” samantien, oli se sitten ase tai rakennus, joka muuten vaatii aikaa. Myös oppimispelejä on kehitelty, mutta ne harvoin ovat yhtä isoja ja suuren budjetin pelejä.

Kuitenkin juuri tällä alustalla oppimisen tulevaisuus Järvilehdon puheella sijaitsee. Oppimiseen ei tule pakottaa, vaan sen tulee syntyä sisäisestä motivaatiosta. Ja mikä olisikaan sen parempi, kuin heti suorituksesta palkitsevat pelit.

Tästä minulla on hieman ristiriitaisia mietteitä, sillä joidenkin tutkimusten mukaan juuri itsekuri ja kärsivällisyys ovat ensisijaisen tärkeitä menestymisen kannalta. Toki jos saamme oppimisesta tehtyä addiktoivaa, niin mikäs sen parempaa! Mutta toisaalta haluammeko opettaa lapset siihen, että palkinnon saa kaikesta aina heti. Todellisessa maailmassa tärkeimmät asiat vaativat eniten aikaa, ja parhaimmillaan palkinto tehdystä työstä voi olla vuosien päässä. Toki jos tämä vuosien ajan tehty työ on opiskelua, niin onko haittaa että opiskelu on hauskaa? Esimerkkinä voisinkin käyttää salilla käyntiä. Joillekin tästä tulee treenin jälkeen mahtava fiilis, mutta joillekin (ja varsinkin aloittaessa) salilla käynti voi olla pakkopullaa. Kuitenkin hyödyt ovat lukuisat, vaikka tyydytystä ei välttämättä saisi ollenkaan. Onko oikea tie siedättää meidät tekemään ikäviäkin asioita, vai pitääkö kaikesta saada tehtyä hauskaa?

 

Oma oppimiseni

Omaa oppiminen Akatemialla herättää paljon ajatuksia. Arvostan jossain määrin myös perinteistä tuntioppimista, tai ainakin sitä, että joku kertoo, miten asiat ovat. Toki puuduttava luento ei yleensä jaksa pitää minua otteessaan, ja ajatukset harhailevat, mutta se että joku johdattelee vaikean aiheen pariin, auttaa huomattavasti. Lisäksi oppimismuotona se, että päntätään tiedot päähän, ja näytetään ne kokeessa, ei ole kovin tehokas

Akatemialla hyvä puoli on se, että tietoa pääsee soveltamaan käytäntöön HETI, ellei jopa eilen. Projekteja toteuttaessa luetaan samalla aiheeseen liittyviä kirjoja, ja tietoa pääsee heti hyödyntämään, mikä on huomattavasti tehokkaampaa kun vain teorian oksentaminen paperille. Toisaalta, kuten olen aiemmin todennut, jotkin asiat eivät luonnistu hyvin akatemialla. Esimerkiksi kirjanpito ja sijoittaminen ovat asioita, jotka on vaikea oppia ns. kantapään kautta, ja vaikka kirjat näissä auttavatkin, ei kirjanpitoa pääse niin helposti “vähän kokeilemaan”.

Kenties paras oppimisen muoto olisi Akatemian ja Jamkin tuntien eräänlainen fuusio. Pieni ryhmä, jossa on vapaata keskustelua, mutta myös 1 expertti, joka johdattelee uuden aiheen pariin. Aiheeseen liittyen voi olla myös harjoituksia, ja expertti ohjaa ja korjaa virheitä, mutta haastaa oppilaat ajattelemaan. Tykkäsin myös jakaa omia oppejani mm. treenaamisesta, sijoittamiseta, vapaaottelusta jne, mutta näille löytyy yleensä parempi kanava, kuten suoraan fight clubilla. Myös erilaiset nettikurssit kiinnostavat, sekä kirjallisuus, mutta tiimin rahatilanne on sellainen, että ei ole kauheasti varaa panostaa tällaiseen. Tähän palaan varmaan seuraavassa esseessä.

 

Kirja oli ihan ok, ei mullistava, mutta oppimisesta oli hyviä juttuja

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!