Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hauskan oppimisen vallankumous

Kirjoitettu 25.03.20
Esseen kirjoittaja: Petra Heikkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Lauri Järvilehto
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Oppiminen voi ehdottomasti olla hauskaa, ja sitä sen kuuluisikin olla. Opiskelen kieliä itseopiskeluna todella paljon, ja olin jo aiemmin tutustunut joihinkin tässä kirjassa esiteltyihin teemoihin. Kieltenopiskelu on minulle todellakin intohimo. Sen lisäksi minulla on akatemialla kaksi projektia, joihin pystyn suoraan peilaamaan tämän kirjan oppeja: Language Crash Course, osallistava keynote kielten itseopiskelusta sekä Espanjan kielen Language Hacking-kurssi, jota olen suunnitellut jo hetken aikaa. Sen lisäksi totta kai peilaan kirjan oppeja omaan oppimiseen myös kieltenopiskelun ulkopuolella.

Kirjaa oli todella nopea lukea. Oli hetkiä, kun havahduin siihen, että olin lukenut monta sivua ollenkaan huomaamatta, että luin. Flow-tila, jota kirjassa käsitellään useaan otteeseen eri kanteilta ehdottomasti toimi. Miksi? Koska olin kiinnostunut siitä, mitä kirjassa käsiteltiin.

Ihmiset mieltävät koulun ja leikin joksikin tietyksi asiaksi. Leikkiminen on asia, jonka koemme vapaana ja hauskana, säännöttömänä asiana. Koulu taas on paikka, jossa kuri ja säännöt kukoistavat ja hauskuus jää taka-alalle. Miltei leikin vastakohta siis. Kysymys kuuluukin: kenelle on koulujärjestelmä edukas sellaisena kuin se nyt on? Ei monellekaan. Istuminen ja hiljaa kuunteleminen ei ole monellekaan opiskelijalle paras mahdollinen tapa oppia. Luovuutta pitäisi kouluissa edistää, kuin myös opetuksen suuntaamista opiskelijoiden kiinnostuksen kohteiden mukaan. Jos kiinnostus ei ole mukana oppimisessa, oppimista ei juurikaan tapahdu.

Asioita voidaan esittää kiinnostavasti tai mitäänsanomattomasti. On opettajia, jotka ovat kiinnostuneita, ja sitten on opettajia, joita ei kiinnosta ollenkaan. Tämä heijastelee suoraan opiskelijoihin, ja kiinnostus on tipotiessään erittäin nopeasti, jos asia esitetään tylsästi. Tämä tosiasia on vahvasti läsnä esimerkiksi luentotyyppisillä oppitunneilla, joilla opiskelijoiden ainoa tehtävä tunneilla on kuunnella ja tehdä muistiinpanoja. Siispä voimme todeta, että näillä kahdella, koululla ja leikillä, on tuskin mitään yhteistä, vaikka leikinkin avulla oppii. Leikki vain mielletään hauskaksi. Mutta voisiko koulukin sittenkin olla hauskaa?

Ehdottomasti. Jos aihe osataan esittää kiinnostavasti, innostavasti ja opiskelijoita osallistavasti, parhaimmillaan on tuloksena opiskelijoita, jotka pääsevät flow-tilaan. Tällöin oppiminen nopeutuu huomattavasti, ja on todistetusti tehokkaampaa.

Kirjassa määritellään flow jotakuinkin seuraavalla tavalla: flow-tila on tila tylsyyden ja ahdistuksen välissä. Tylsyys syntyy siitä, kun opiskelija ei saa tarpeeksi haastetta taitoihinsa nähden, ja ahdistus syntyy siitä, että annettu tehtävä ylittää reippaasti opiskelijan taidot, näin luoden myös stressiä.

Flow-tilan kanssa merkityksellisen oppimisen tukipilarina on motivaatio, ja erityisesti sisäinen motivaatio. Motivaation merkitys oppimisessa on aivan valtava. Olen itse sellainen ihminen, että jos minua ei kiinnosta joku asia, en varmasti sitä opi. Haluaisin tuoda motivaation tärkeyden kokemusta myös ihmisille, joille tulen tulevaisuudessa opettamaan Language Hacking-kurssillani esimerkiksi espanjaa. Opiskelijoiden motivaation löytyminen ja sen ylläpitäminen on opiskelun jatkamisen kannalta erittäin tärkeää. Itsensä tietoinen motivoiminen on myös hyvin tärkeää, samoin se, että tietää miksi sitä tekee ylipäätään. Kaikessa toiminnassa toiminnan syyn on tärkeä olla mahdollisimman kirkas.

Sisäinen motivaatio kuvataan kirjassa erittäin tärkeänä työn merkittäväksi kokemisen kannalta. Sisäinen motivaatio on sitä, kun ihminen on itsessään motivoitunut ja innostunut aiheesta, ilman mitään ulkoista motivaattoria. Autonomia, kompetenssi ja yhteenkuuluvuus kuvataan sisäisen motivaation rakennuspilareina. Käytännössä siis henkilön tulee tuntea vapautta asian suhteen, hänen täytyy käyttää siinä jonkinlaista osaamista, ja kokea yhteenkuuluvuutta, tai merkityksellisyyttä kyseisen asian suhteen.

Kirja käsittelee myös laajalti oppimispelejä ja aivojen toimintaa. Opin myös paljon siitä, miten pelit vaikuttavat ihmisten oppimiseen. On olemassa paljon dataa, joka todistaa oppimispelien voiman esimerkiksi kieltenopiskelussa. Tähän asti olen kuitenkin löytänyt vain muutaman pelin, joista on johonkin, esimerkiksi Duolingo ja Memrize, jos Memrizea voi peliksi laskea. Nämä ovat kuitenkin suurilta osin vahvasti opetuskeskeisiä pelejä, eivätkä niin kuin lapsille matematiikkaa opettava Dragon Box, jossa laadukkaat grafiikat ja kerronnallisuus tukisivat oppimissisältöä, vaan Duolingo perustuu jaksoittaiseen menetelmään, jossa sana esiintyy sopivin väliajoin, jolloin se jää mieleen. Oppimispelit ja Language Hacking metodi eivät kuitenkaan oikein kohtaa. Toki voit harjoitella sanastoa pelien avulla, mutta kaikista varmimmin sanat jäävät mieleen, kun käytät niitä itse. Vahvimmat muistijäljet syntyvät juuri silloin, kun itse käyttää uusia sanoja lauseissa. Valitettavan usein sanat unohtuvat, kun ne on vain lukenut, koska Duolingo painottaa lukemista, ymmärrystä ja kuuntelua, ja joissain kielissä myös ääneenlukua ja ääntämystä. Itse puhuminen jää kokonaan pois.

Kielenoppiminen ja se ”ettei se ole vahvuus”, on ihmisillä erittäin sitkeä uskomus. Ihmiset ovat usein opiskelleet koulussa kieltä samalla tavalla kuin matikkaa eivätkä oppineet sitä luonnollisesti. Sanoja, niin kuin lukuja, joita sijoitetaan kaavoihin, jotka on osattava oikein. Jos sanat eivät mene oikein, on tuloksena väärä vastaus. Niinpä he nyt suhtautuvat kieliin asenteella ”minulla ei ole kielipäätä” eivätkä siis ainakaan varmasti tee sen suhteen töitä, jotta voisivat huomata, ettei väittämä olekaan totta. Siispä he eivät varmasti opi kieltä. Kirjassa mainittiin muutamaan otteeseen se, että opettajan tehtävänä on innostavasti esitellä oppiaine opiskelijalle, ja koen että monesti kielet on esitelty opiskelijalle väärällä tavalla. Virheitä pitäisi saada tehdä, jotta kielenoppija kehittyy. Erityisesti puhuminen on ongelma, ja siitä syystä haluan esitellä puhumiseen perustuvan Language Hacking-metodin suomalaisille kurssini muodossa.

Käänteinen oppimismenetelmä Khan Academy verkkopalveluilla oli esimerkki, joka jäi mieleen. Siinä sovellettiin käänteistä oppimismenetelmää niin, että viidennen luokan oppilaat katsoivat kotona oppimisvideot, jonka jälkeen he tekivät tunnilla ”kotiläksyt” jolloin aikaa oli tukea oppilaita haastavissa asioissa, ja esimerkiksi yhdistää pareiksi edistyneemmät ja haasteita kokevat oppilaat. Tätä metodia aion myös soveltaa, kurssini tarkoituksena on opettaa puhumista, sekä itseopiskelua, ja eri itseopiskelun tekniikoiden hyödyntämistä siihen, että ihminen oppii systemaattisesti edeten saavuttamaan tavoitteen, sujuvasti puhumisen, nopeammin kuin yleensä. Tämä tulee vaatimaan paljon motivaatiota ja itseopiskelua, ilman totuttua opettajan auktoriteettia, jota varten ihminen on ehkä aiemmin kieliopintojen läksynsä tehnyt. Kurssi painottuu suurilta osin mentaliteettiin ja motivaatioon, ja niiden takana olevaan tieteeseen, ja sen syvempään ymmärrykseen koen että olen saanut tästä kirjasta paljon irti.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!