Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hauskan oppimisen vallankumous

Kirjoitettu 10.05.20
Esseen kirjoittaja: Liisa Jamsa
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Lauri Järvilehto
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut, 1.4. Uusia tuulia oppimiseen, 1.5. Oppimisen klassikot, 1.6. Oppimisen käsikirjat, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Jos harkitset tämän kirjan lukemista, suosittelen! Tekee höpöä erityisesti ylisuorittajille ja itseään liian vaikeilla jutuilla kiduttaville ihmisille. Jos oppiminen ei ole hauskaa, teet sen väärin. Mikä vapauttava statement.

Oppimisen kolme ainesosaa

Oppiminen on altistumisen ja mielenkiinnon summa. Olen aina luullut, että oppiminen tapahtuu ymmärtämällä ja kertaamalla. Mutta vaikka nekin ovat tärkeitä prosessin osia, ensiksi asiasta pitää aidosti nauttia. Jos oppiminen ei innosta ja opettelu jättää ärsyyntyneen fiiliksen, jokin on pielessä. Ja sitten sitä tuskin tulee kertailtua kun jo valmiiksi vituttaa.

Oppiminen tapahtuu parhaiten flow-tilassa, kuin itsestään, ja flowiin vaaditaan:

  • Kompetenssi eli osaavuuden tunne
  • Yhteenkuuluvuuden tunne eli fiilis siitä, että teot hyödyttää tai ilahduttaa myös muita
  • Autonomia eli vapauden tunne omista päätöksistä

Miksi oma oppiminen on tökkinyt

Ihan mielenkiinnoista tarkastelin kaikkia projektejani ja niitä asioita, mitä olen halunnut oppia. Sain listaan jopa parikymmentä eri asiaa, ja tsekkasin jokaisesta nuo kolme tekijää. Huomasin, että suurimmasta osasta puuttui yhteenkuuluvuuden tunne, eikä se tullut yllätyksenä sillä teen melkein kaikkea syystä tai toisesta yksin.

Esimerkiksi blogin kirjoittaminen, laulun treenaaminen ja adobe-ohjelmat ovat äärimmäisen mielenkiintoisia asioita, mutta niiden opettelua jarruttaa toiminnan irrallisuus muista ihmisistä. Valmiit tuotokset, kun niitä viimein pääsee jonnekin julkaisemaan, tuo varmasti paljon tunnetta siitä, että tekemisellä on vaikutusta yhteisöön. Se vaatii vain kärsivällisyyttä.

Yksi vaihtoehto on internet, josta löytää yhteisöjä ja samojen asioiden kanssa kamppailevia ihmisiä. Parasta olisi, jos joku tiimiläisistä tai kavereista lähtisi mukaan opetteluun, mutta toisaalta on jees hyväksyä se realiteetti että harvemmin prioriteetit, kalenteri ja tapa tehdä asioita kohtaavat ja opetella tarpeen vaatiessa myös duunailemaan yksin ja käyttäen hyväksi noita em. Forumeita.

Pienestä tutkimuksestani huomasin myös, että ne asiat jotka olivat minulle verrattaen helppoja ja miellyttäviä saivat kaikkiin kolmeen kohtaan check-merkin. Esimerkiksi esseiden kirjoittamisessa tunnen osaamista, vapautta ja yhteyttä muihin ihmisiin, kun tiedän muidenkin tiimiläisteni väkertävän niiden parissa.

Tuota logiikkaa tulen varmasti hyödyntämään jatkossa kaiken tekemisen suhteen, jotta löydän sen hiertävän kiven kengässä.

Pelaaminen taas osaksi arkea (jee)

Pelasin paljon videopelejä muutamia vuosia sitten, ja koin valtavan koukuttavaa flown tunnetta. Päättelin, että pelaaminen nostaa mielihyvän rimaa epäterveelliselle tasolle, ja olin kieltämättä aika koukussa pelaamiseen.

Lopetin siis pelaamisen, jotta voisin keskittyä esimerkiksi musiikin opiskeluun ja harrastamiseen, joka oli kuitenkin minulle tärkeämpi asia. Päämäärätön ja opettajaton kitaran rämpyttely oli kuitenkin vaikeaa, ja ponnistukset olivat satunnaisia. Laulaessa en tiennyt mitä tein oikein ja väärin, enkä kokenut onnistumisen tunteita.

Flow-tilan saavutin siis harvoin, lähinnä tulin vain äkäiseksi ja koko hommasta tuli luotaantyöntävää. Lopetin siis käytännössä senkin, ja pelaaminen muuttui pikkuhiljaa passiiviseksi Netflix-sarjojen katseluksi.

Sama pätee toki moniin akateemisiinkin juttuihin. Idea oli, että vähemmän pelaamista tms. elämän tuhlaamista ja enemmän faktan lukemista ja ohjelmien käytön opettelua! Itsensä haastamista ja epämukavuusaluetta!

Mutta eipä se vaan niin toimi, vaan tässäkin on kyse tasapainosta. Kultaisesta keskitiestä. Toisin sanoen se oli niin perseestä ettei sitä jaksa kauaa tehdä.

Järvilehto kuitenkin korostaa flown merkitystä hyvinvoinnissa, ja perustelee hyvin, miksi juuri peleissä pääsee nopeasti ja varmasti flow-tilaan. Kenties pelaaminen ei olekaan täysin paha asia, vaan sitä jopa kannattaa tehdä kohtuudella. Sillä voi tehokkaasti täyttää omia psykologisia tarpeita (kompetenssi, vapaus ja yhteys muihin) ja täyttymyksen kokeneena siirtyä varovasti uudella energialla vähemmän mukaansa tempaaviin juttuihin.

Kokeillaan – ostin juuri peliläppärin. Vielä pitää löytää uusi peli, josta tykkäisin. Saa suositella kommenttikenttään!

Näkemyksiä johtamiseen

En varsinaisesti ole johtoroolissa, mutta on totta että jollain tapaa johdamme kaikki toisiamme ja siksi nappaan mielelläni johtamisopeista koppeja. Kirjassa tuotiin esiin sisäisen ja ulkoisen motivaation ero. Oli todella mielenkiintoista lukea Järvilehdon teoria siitä, miten ulkoisen motivaation (esim. tiimin painostus) luomien tavoitteiden saavuttaminen itseasiassa lisää pahoinvointia.

Vaikka fiilis voisi olla jälkeenpäin helpottunut, on totta, että raastaa sielua tehdä asioita ja käyttää kallisarvoista aikaa ja energiaa syistä, joita ei ymmärrä tai jotka eivät oikeasti ole itselle tärkeitä.

Olen huolissani siitä, miten jotkut tiimissämme tuntuvat tekevän asioita rangaistuksen pelossa tai koska heistä tuntuu, että heiltä oletetaan sitä. Vastuita otetaan, koska halutaan vaikuttaa vastuuntuntoisilta ja kiinnostuneilta. Ollaan väkisin jotain mieltä asiasta, joka ei kiinnosta, koska halutaan olla mukana touhussa.

Tämä ohjaa vääriä ihmisiä tekemään vääriä asioita, ja vääristyneitä mielipiteitä asioista, joista ei oikeasti vielä olla mitään mieltä. Toive siitä, että voisimme olla aivan aitoja, saattaa kuitenkin olla utopistinen – arvotamme toisaalta syystäkin korkeammalle toisten kunnioittamista ja fiilistä.

Mutta toisaalta, oman näkemyksen voi myös esittää kunnioittavasti ja fiilistä nostattavasti, vaikka se olisi vastakkainen. Se on taito. Se kehittyy, kunhan sitä uskaltaa alkaa harjoittelemaan.

Käytäntöön tästä pohdinnasta vien sen, että en vaadi muilta ihmisiltä mitään, vaan ennemmin luon olosuhteita, jotka mahdollistavat sen aidon kiinnostuksen esiintulon. Pakottaminen on kertaluontoinen ratkaisu, ja se tappaa mahdollisen mielenkiinnon tehokkaammin kuin mikään.

Mitä tiimin kaikenmaailman yhteisöjuttuihin tulee – miten saada tiimi tekemään tiimin puolesta asioita, jotka ei välttämättä hyödytä heitä itseään? Vapaaehtoisuuteen luottaminen vaatii riskinottokykyä, sillä voi tuntua ahdistavalta ajatukselta, että ”mitä jos kukaan ei kuitenkaan tule koska ei ole pakko”.

Tuo pelko kannattaa käsitellä etukäteen ja sitä tulee lähestyä loogisesti – mikä meni pieleen aiheen myynnissä ja markkinoinnissa? Olisiko pitänyt tarjota pullaa tai laittaa kutsuun enemmän hymiöitä?

Nyt mennään kyllä ohi oppimisen aiheen, mutta kirjasta oli tukea monenlaiseen pohdintaan.

Pesusienifiilis

Olen monesti huomannut, että ns. aivottoman toiminnan kuten mekaanisen työn tai viihteellisen telkkariohjelman jälkeen tulee nopeasti sellainen olo, että tarvitsee aivoille jotain järkevää ruoaksi. Tekee mieli lukea faktaa ja oppia. Pystyy keskittymään ja rauhoittumaan paremmin. Tätä kutsun pesusienifiilikseksi, sillä olen kuin tietoa hyvin vastaanottava sieni.

Lyhyesti: on kaksi ajattelun prosessia, jotka siis ovat aina ja meillä kaikilla samanaikaisesti, systeemi 1 ja systeemi 2. Systeemi 1 on automaattinen, intuitiivinen ja tiedostamaton ajattelu, joka on laaja mutta hämärä.  Kakkonen taas on sitä rationaalista, tiedostettua ajattelua.

Nuo höpöhöpö-sarjat ja vaikkapa tiskaaminen (=lempparihommaa) toimivat lepona systeemi 2:lle, jolloin se jälleen toimii paremmin. Pitkä tiedostava ajattelu ei ole tehokasta, ja olettaisin että burnoutissa ja ahdistuksessa ongelma onkin se, että ajatuksia ei vaan saa pois kuormittamasta kakkossysteemiä.

Tavoitteellisena tyyppinä olen monesti väheksynyt tuollaisia aivottomia palautumiskeinoja, ja halunnut mieluummin pitää aina tuon tiedostavan kanavan auki kaikessa mitä teen, jotta voin oppia ja ”elää täysillä” joka hetki. Voin sanoa, että aikamoiseen mielenlaadun vuoristorataan tuo ymmärtämättömyys on minut syössyt.

Nerokasta olisikin löytää oma varma ja tehokas päästää tuo tiedostava-aivoilu jäähylle, ja uppoutua ykkössysteemin vietäväksi. Leikkiminen, pelaaminen, urheilu ja vaikkapa piirtäminen ovat hyviä vaihtoehtoja. Flow-tila tekee höpöä kakkossysteemille, sillä tuon tilan nimenomainen määritelmä on se, että sen aikana ei synny yhtään tiedostettua ajatusta!

Leikkimällä oppii parhaiten

Ollaan niin intohimoisia ja tosissaan tavoittelemassa jotain, että leikkiminen ei tule kuuloonkaan, ja kaikki siihen viittaavakin tuomitaan nolona puuhasteluna. Järvilehdon mukaan leikkimällä kuitenkin oppii parhaiten.

Mitä leikkiminen oikeastaan on? On todella vaikeaa ja luonnotonta vaan yrittää tehdä jotain tiedostamatonta, esimerkiksi päättää, että nytpä minä alan piirtelemään tai kirjoittelemaan ilman päämäärää. Ja ainakaan minä en osaa tehdä siitä hauskaa… Vielä.

Leikkiminen on päämäärätöntä ja sen on tarkoitus olla hauskaa. Ehkä pelaaminen on sitten sitä aikuisten leikkimistä. Sille on varmasti nimittäin syynsä, miksi aikuiset eivät leiki. Varmasti se tekisi meillekin hyvää, mutta paluu puhtaaseen lapsen mieleen tuntuu mahdottomalta.

Mietin kuitenkin, että ehkä roolipelaaminen voisi toimia ainakin minulla. Rakastan pukeutua ja laittautua, joten miksi en ostaisi energiajuomaa (jotain mitä en koskaan tee) ja pukeutuisi nörtiksi(mitä se nyt sitten nykyään tarkoittaa)  silloin kun opettelen editointia? Tai laulaessa voisin leikkiä että olen keikalla. Tai katsellessani Youtube-tutorialia voisin leikkiä olevani luennolla (satun tykkäämään sellaisesta) ja tehdä muistiinpanoja vihkoon.

Todella kummallista touhua mutta tajunnette idean?

Myös ympäristö vaikuttaa flow-tilaan, ja mielenkiintoisella ympäristöllä voi ikään kuin boostata ja jatkaa mielenkiintoisuuden kokemusta. Keskittymistä tosin boostaa ärsykkeetön ympäristö, kuten pelkistetty huone. Olen huomannut, että ympäristö vaikuttaa omaan keskittymiseen ja viihtyvyyteen todella paljon, mikä onkin syy sille, että panostan asuntoni sisustukseen.

Toivoisin, että keksisin keinon houkutella tiimiläisiäkin leikkimään enemmän. Olemme turhan vakavia yrittäessämme esittää oikeaa yritystä. Meillä on enemmän vapautta kuin ”oikealla yrityksellä” ja meidän pitäisi käyttää sitä kilpailuetuna. Näin meistä tulisi enemmän kuin oikea yritys.

 

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!