Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hauskan oppimisen vallankumous

Kirjoitettu 15.11.20
Esseen kirjoittaja: Essi ollonqvist
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Lauri Järvilehto
Kategoriat: 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut, 1.6. Oppimisen käsikirjat, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Se tulee silloin vastaan, kun sitä vähiten odottaa

Luin Lauri Järvilehdon kirjan Hauskan oppimisen vallankumous. Kirja oli minulle yhtä vuoristorataa. Se oli self help, joka laukaisi kerta toisensa jälkeen pintaan voimakkaita tunteita. Tämä kirja kertoi minulle, missä olen – hukassa.

Ennen kirjaa

Myönnän, että minulla oli jo ennen tämän kirjan lukemista huonoja fiiliksiä. Kaikki alkoi tämän syksyn alkupuolella ajatuksesta, onko akatemia sittenkään minulle oikea paikka. Aluksi se nousi pintaan noin kerran viikossa. Sitten se alkoi painamaan useampana päivänä viikossa. Tällä hetkellä sama vuoristorata saattaa mahtua yhteen päivään.

Kuvailisin huoltani näin lyhykäisyydessään: Tämä tunne on polttavin iltaisin. Kun käyn nukkumaan, minua piinaa aikaansaamattomuuden tunne. Se ei johdu suoraan aikaansaamattomuudesta, vaan en koe tekeväni sellaisia merkityksellisiä asioita, mitkä veisivät minua tai asioitani eteenpäin. Toisin sanoen näen itseni koko ajan samassa pisteessä.

Kirjan aikana

Tässä kirjassa opettavaisinta oli se, että se sai minut tajuamaan, mitkä oikeasti ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Erityisesti se sai minut oivaltamaan, minne suuntaan minun kannattaa lähteä, että tekemiseni muotoutuu sen myötä toivotun kaltaiseksi.

Suurin lähtökohta on oppiminen.

Olen siis miettinyt, että siirtyisin opiskelemaan Rajakadun puolelle. Kirjassa kuitenkin esitettiin tutkimus, jonka tulos oli se, että korkeakouluopiskelijat muistavat vain 5% luennolla opetetuista asioista. Alhainen prosenttiosuus johtuu suoraan monologisesta, kaavoihin kangistuneesta opetustyylistä. Jos en ole tällä hetkellä täysin tyytyväinen, en usko, että tilanne muuttuisi paljoakaan, jos vaihtaisin Rajakadulle. Epäilen, että kaipaan omien tietojen ja taitojen hyödyntämistä.  Jos suorittaisin tutkinnon Rajakadulla ja pystyisin oppimastani pidemmällä aikavälillä hyödyntämään 5%, se ei ratkaisisi kyseistä ongelmaa.

Näen, että olisin tyytyväinen tilanteeseen, jos oppisin uusia asioita ja pystyisin niitä hyödyntämään. Kirjassa mainitaan, että opiskelija oppii, jos hän on sisäisesti motivoitunut ja innostunut.

Minun siis pitäisi panostaa, että tavoittelisin mielekkäitä asioita. Silloin tapahtuisi oppimista. Ja tapahtuisi samalla se, että voin levollisin mielin sulkea silmäni illalla… 😊 Olin jo melkein valmis juoksemaan Rajakadulle, mutta kirja sai minut kysymään vielä itseltäni, että haluanko opetella jonkun kurssin asiat ja kurssimerkinnän jälkeen tulen lähes joka kerta unohtamaan oppimani? Se ei ole vielä Rajakadulle juoksemisen arvoinen asia.

Mistä tiedän, että jokin asia saa minut innostumaan ja samalla tekee minusta melkein ylioppijan? Yksi sana: Flow. Ihminen oppii parhaiten, kun hän saavuttaa flow-tilan. Hän suorastaan janoaa oppimista.

Tämä tosiasia veti minut kuitenkin synkäksi. Tajusin, että olen ollut kaukana flow-tilasta jo pidemmän aikaa. En ole siellä, missä haluaisin olla. Vien itseäni koko ajan väkisin eteenpäin. Pidemmässä juoksussa en saavuta sillä mitään. Kirjan tärkein oppi oli se, että flow-tila on tavoittelemisen arvoinen asia. Siihen ei kukaan kuitenkaan pääse väkisin. Miten sitten ratkaisen tämän..?

Kirjan jälkeen

Olen koko ajan yrittänyt väkisin tehdä asioita. Tämäkin osoittaa sen, että olen saanut aikaiseksi asioita, mutta olenko tyytyväinen. En todellakaan. Ehkä lähden kokeilemaan toisesta näkökulmasta kohti innostusta ja oppimista. Minunkaltaisen tyypin täytyy koko ajan tehdä töitä sen asian eteen, että olisin itseäni kohtaan armollisempi. Lähden selvästi helposti syyttämään itseäni ja se ei tee muuta kuin matkastani kohti oppimista raskaan.

Minun pitää yksinkertaisesti höllentää otettani. Miten se toteutuu? En juokse tavoitteideni perässä. Minun pitäisi olla siellä, missä kiinnostukseni on. Milloin tiedän, etten ole enää hukassa? Uskon, että kun olen löytänyt reitin sinne, missä kiinnostukseni on.

Eikös klassinen sanontakin mene niin, että se tulee silloin vastaan, kun sitä vähiten odottaa? 😉 Lähestyn tämän lukukauden viimeistä kuukautta rennommasta työnäkökulmasta. En suorita, vaan puuhastelen mukavien asioiden parissa. Järjestelen piinapäiviä, huolehdin Devetan jääkaapista, rupattelen sellaisten akatemialaisten kanssa, joiden kanssa en yleensä rupattelisi.

Myönnän, että tämmöinen rennompi ote tuntuu minusta osittain vastenmieliseltä, koska en pidä sitä ”työntekona”. Uskon kuitenkin, että se on kohdallani kokeilemisen arvoinen asia. En tule häviämään siinä mitään. Ei ruoskiminekaan ole erityisen hedelmällisiä tuloksia tuottanut.

Tämän kirjan jälkeen aion olla armollisempi itseäni kohtaan.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!