Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hauskan oppimisen vallankumous

Kirjoitettu 05.12.18
Esseen kirjoittaja: Petra Palmu
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Lauri Järvilehto
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.4. Uusia tuulia oppimiseen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Hauskan oppimisen vallankumous oli mukava kirja, joka oli todella mielenkiintoinen. Päällimmäiseksi minulle jäi mieleen Flow-tila, jota rakastan ja johon tekemiselläni pyrin. Opin parhaiten sellaisista asioista, joista olen kiinnostunut. Kirjasta oli mukavaa huomata, että ihmisen lähtökohdilla ei pitäisi olla mitään väliä oppimisen kannalta vaan oppiminen lähtee ihan sisäisestä halusta oppia.Onneksi on myös paljon sellaisia oppimiskeinoja, joilla kaikki voivat oppia paremmin ja hauskemmin.

 

Oppimista tapahtuu kaikkialla ja se jatkuu koko elämämme ajan. Olen aina oppinut paremmin tekemällä ja siksi Tiimiakatemia on minulle se oikea paikka. Pelkästään tekemällä ei voi oppia, joten teoriatiedon omaksuminen ja sen vieminen käytäntöön on erittäin tehokasta oppimista. Jo ennestään olemassa oleva tieto vaikuttaa kovasti uuden tiedon omaksumiseen. Tiimiakatemiassa oppiminen lähtee sisäisestä motivaatiosta. Sisäinen motivaatio kulminoituu autonomian eli vapauden kokemukseen, kompetenssiin eli osaamisen kokemukseen ja yhteenkuuluvuuden kokemukseen. Kaikki nämä täyttyvät Tiimiakatemialla. Akatemialla moni asia on haastavaa, joten tylsääkään ei tule ja jokaisella on vapaus tehdä ihan mitä vain haluaa. Jokaisella on oma tiimi ja Tiimiakatemian yhteisö luo meille huiman yhteenkuuluvuuden tunteen.

 

Flow-tila löytyy taitojen ja haasteiden keskeltä. Se ei ole mukavuusalueella eikä tehtävä ole liian vaativa. Monesti Flow-tilan saa kun tekeminen kohdistuu intohimon kohteeseen. Aihe on jo valmiiksi kiinnostava ja siihen jaksaa keskittyä. Flow-tilasta jotkut miettivät varmasti eri tavalla kuin minä. Minä aikaisemmin luulin, että Flow-tila on sellainen ihana fiilis, joka on helppoa ja kivaa. Kokemukseen liittyy monesti mukaansa tempaava toiminta esimerkiksi peli, tai erittäin mielenkiintoinen aihe esimerkiksi koulutehtävässä. Olen ollut aika paljon vastaan digitalisaation vaikutusta lapsiin. Tuntuu, että lapset ovat riippuvaisia kaikista peleistä ja sarjoista(aivan kuten me aikuiset), mutta liian varhain. Kirja auttoi vähän laajentamaan myös tähän liittyen ajatuksiani. Esimerkkinä kirjassa oli ”Fun English” -opetuspeli, jonka uskon olevan oikein hyödyllinen lapsille vieraan kielen kehityksessä. Uskon, että tämä osio kirjassa voisi olla hyödyllisempi pienten lasten vanhemmalle.

 

Yksi parhaimmista oppimisen keinoista on oppiminen epäonnistumisista. Niistä ainakin itse olen oppinut niin monia asioita. Pelkään epäonnistua mutta se vaihtelee hirveästi tilanteesta riippuen. Töissä epäonnistuminen ei haittaa minua, sillä tiedostan että epäonnistuessaan oppii. Oli se minkälainen tilanne tahansa, lopputilanne on sama: oppiminen. Tilanteissa joissa epäonnistuminen on vaikeampaa esimerkiksi tiimimme treeneissä mietin monta kertaa ennen kuin jotain sanon. En tiedä miksi asia on näin, mutta haluaisin tästä pelosta eroon. Tämä olisi hyödyllistä itselleni yksilön kehityksen kannalta, että koko tiimille. Kirjan mukaan ”tulemalla tietoiseksi siitä, ettei epäonnistuminen ole pysyvä häpeä, vaan pikemminkin ponnahduslauta tulevaisuuden menestykselle, kasvamme kestävämmäksi ja rohkeammiksi oppijoiksi, jotka eivät kaihda uusia haasteita”. Tämä taisikin olla kiteytys siitä mitä aikaisemmin pohdiskelin.

 

Ympäristö vaikuttaa oppimiseeni huomattavasti. Se lisää kirjan mukaan luovaa ajattelua sekä uusien ideoiden syntymistä. Pidän visuaalisesti kauniista asioista ja uskon, että tällä on jotain yhteyttä parempaan oppimiseen inspiroivassa ympäristössä. Kaikkein tärkeintä ympäristössä on se, että se on siisti ja siellä on rauhallista. Tottakai erilaisiin ideointihetkiin kuuluu pieni puheensorina, mutta itse esimerkiksi esseetä kirjoittaessa tarvitsen rauhallisen tilan ilman häiriötekijöitä.

 

Kirjassa annettiin tehtäväksi ajatella kolmea asiaa, joiden tekemisestä pitää. Näistä yhdelle, jota ei pysty tekemään niin usein kuin haluaisi, piti varata kalenterista tilaa. Mietin pitkään ja tajusin, että minulla on vaikka miten paljon erilaisia asioita, joita en ollut tehnyt pitkään aikaan kiireen vuoksi. Näitä oli esimerkiksi pianon soitto, päiväkirjan kirjoittaminen tai sisustaminen. Kaikki aivan ihania asioita, jotka rauhoittavat ja saavat hyvälle mielelle. Kaikki antavat pienen tauon arjen hullunmyllylle.

 

Yksi parhaimmista asioista Tiimiakatemialla on se, että meillä on valinnanvapaus valita kirjat joita luemme. Aihealueita on niin monia joista voi valita, ja kirjoiksi käyvät myös itsensä kehittämisen kirjat, jotka kiinnostavat minua kovasti. Nykyaikana ihmissuhdetaidot ovat erittäin tärkeitä ja haluan oppia itsestäni sekä kehittää itseäni lisää kokoajan. Nykyään kirjoja on kirjoitettu lähes mistä tahansa aiheesta ja se on ihanaa tietää mitä kaikkia mielenkiintoisia kirjoja kirjastosta voikaan löytyä.