Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hauskan oppimisen vallankumous, Lauri Järvilehto

Kirjoitettu 28.03.18
Esseen kirjoittaja: Mari Leskinen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Lauri Järvilehto
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 1.4. Uusia tuulia oppimiseen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Koulutuksen arvo ei ole monien faktojen oppimisessa, vaan mielen kartoittamisessa ajatteluun.” – Albert Einstein

Tämä kirja herätti minussa paljon kysymyksiä ja tykkäsin siitä todella paljon – sillä se johdatti minut suurempien kysymysten äärelle! Lisäksi on erittäin mielenkiintoista huomata se, että opinahjoni Tiimiakatemian voisi sanoa olevan kaikkea sitä mihin tulevaisuuden oppimisen uumoillaan tässä kirjassa olevan menossa. Minä luin tätä kirjaa entisen peruskoululaisen, työntekijän, tiimiakatemialaisen, tiimiyrittäjän, tiimiliiderin ja äidin näkövinkkelistä.

Koulun historia

Nykyaikainen koulujärjestelmä syntyi 1800- luvulla teollisen vallankumouksen sivutuotteena, joten sen juuret ovat tukevasti teollistumisen ajassa. Silloin kouluista haluttiin valmistuvan lukutaitoisia, käsillään yksitoikkoiseen työhön pystyviä tehdastyöläisiä. Ennen teollista vallankumousta oppiminen tapahtui tekemällä (kisälli perinne) ja silloin kouluja kävivät vain herttuoiden ja ritarien lapset. Heille opetettiin munkkien ja professorien toimesta väittelemistä, laskemista, musiikin soittamista ja itsenäistä ajattelua. Näiden taitojen ei kuitenkaan katsottu olevan järkeviä taitoja opetettavaksi tuleville tehdastyöläisille ja tieto haluttiin tietoisesti keskittää nimenomaan johtavassa asemassa oleville.

Nykykoulu

Mitä nykykoulu sitten opettaa ihmisille? No ainakin lukemista, kirjoittamista, peruslaskutoimitusten tekemistä, tiukkojen aikataulujen ja joustamattomien sääntöjen noudattamista.

Juttelin tutun peruskoulun opettajan kanssa, siitä miten hän näkee koulumaailman muuttuneen ja hän kommentoi näin:

”Open rooli on muuttunut tiedon jakajasta enemmän oppimisen ohjaajaksi (valmentaja) ja opettaja pyrkii neuvomaan esim. mistä tietoa löytyy. Ei anneta niin paljon valmiita vastauksia, vaan yritetään, että lapset osallistuvat itse enemmän suunnitteluun ja ratkaisevat haasteita itse. Oppimispelejä ja ympäristöjä on myös netissä. Autonomisuutta tuetaan niin, että oppilaat/ryhmät saavat kuvaamataidon ja reaaliaineiden tunneilla valita kullekin sopivat/mieleiset harjoitteet. Ryhmätöiden määrä on lisääntynyt, mutta kaikissa kouluissa ei ole resursseja näihin esim. tilojen kannalta. Huolestuttavia ryhmiä muutoksia ajatellen ovat hiljaiset ja vetäytyvät tytöt.”

Muutossuunnassa on siis kaikkinensa paljon samansuuntaisuutta tulevaisuuden työelämän taitojen kanssa.

”Tulevaisuudessa työelämässä menestyvät ne, jotka tunnistavat omat motivaatiotekijänsä, vahvuutensa, ovat itseohjautuvia ja omaavat vahvat vuorovaikutustaidot, sekä pysyvät ylläpitämään jatkuvaa oppimiskykyään.” https://oivaltaen.fi/tulevaisuuden-tyoelamataidot/

Tulevaisuuden työelämätaidot top 10

  1. Vuorovaikutustaito (yhteistyökyky)
  2. Itsetuntemus
  3. Tunneälykkyys ja empatia
  4. Kyky tunnistaa ja kehittää omaa osaamista
  5. Verkostoitumiskyky
  6. Resilienssi eli muutosjoustavuus
  7. Yhteistyökyky
  8. Kyky toimia erilaisissa ympäristöissä ja kulttuureissa
  9. Kriittinen ajattelu ja luovuus
  10. Itseohjautuvuus (proaktiivisuus)

futurescore.ilmarinen.fi Katja Atsar, työhyvinvointipäällikkö, Ilmarinen

Tulevaisuuden ennusteissa kerrotaan myös, että tulevaisuudessa yli 50 % työikäisistä tulee työskentelemään yrittäjinä, joka vaatii kaikkia edellä mainittuja taitoja. Tulevaisuudessa ei pyöritä enää yksilösuorittamisen keskiössä. Tulevaisuuden palvelu- ja asiantuntijatyössä ihmiset ovat töissä entistä enemmän koko persoonallaan ja luovuus ja vuorovaikutus ovat yhä korostuneemmin läsnä.

Miten koulujärjestelmä saadaan parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan työnantajien tarpeeseen – robotisaation kynnyksellä?

Miten oppiminen tapahtuu?

Pelaaminen ja hauska oppiminen, sehän on ihan naurettavaa!

Leikkimisen mukaan tuominen kuulostaa vanhaan koulujärjestelmän karttakeppeihin ja kuriin peilattuna naurettavalta, mutta mietitäänpä hetkinen… Kaikki nisäkkäät oppivat leikkimällä ja jopa eri lajien yksilöt pystyvät leikkimään keskenään. Legolla kehitetty Lego Serious Play metodi puhuu tutkitusti myös leikkimisen puolesta.

Oletko huomannut, että itselle mielekkäiden asioiden oppiminen on helppoa ja tapahtuu ikään kuin vahingossa? Oletko huomannut, että löytämäsi sisäiset motivaatiot ja intohimon kohteet ohjaavat oppimisesi juuri näihin asioihin.

Kaikki ihmiset eivät koskaan löydä intohimoaan, mutta jotenkin ajattelen, että jos koulussa opetettaisiin enemmän itsetuntemusta ja henkisiä taitoja, niin se auttaisi samalla myös intohimojen löytämisen tiellä, joka tutkitusti auttaa oppimista.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että nykykoulujärjestelmä suosii enemmän introvertteja. Takapuolen pysyminen penkissä on ollut aina perusedellytys koulumenestyksen kannalta ja kuuntelun ja kirjoittamisen taitoa on arvostettu enemmän kuin puhumisen tai esiintymisen taitoa.

Miten koulumaailma muuttuu radikaalisti pärjäävätkö enää jatkossa he, jotka tarvitsevat omaa tilaa ja hiljaisuutta oppiakseen?

Länsimainen maailma on ekstroverttiyttä ihannoiva, joten koulumaailmakin tulee varmasti siihen suuntaan taipumaan koko ajan enemmän ja enemmän. Fakta on kuitenkin se, että jotta Suomi voi säilyttää asemansa innovatiivisena hyvinvointivaltiona, niin työpaikoilla tarvitaan jatkossakin erilaisia ihmisiä (myös niitä hiljaisimpia). Miten tämä tarve voidaan jatkossakin turvata? Miten oppimisen vallankumouksessa huomioidaan erilaiset ihmiset ja oppimistavat? Miten minimoida tulevaisuudessa tasapäistäminen?

Henkinen hyvinvointi

Kirjassa tarkasteltiin oppimista myös uudelta kantilta: ”Mitä haluat opettaa lapsillesi?” Vastaukset voisivat olla vaikka: onnellisuutta, hyvinvointia ja tasapainoa.

Mielestäni tulevaisuuden taitojen rakentaminen pitäisi aloittaa juurikin henkisistä taidoista (esim. itsensä tunteminen, erilaisuuden kunnioittaminen ja vastoinkäymisiin suhtautuminen) jonka päälle on helpompi rakentaa muita elämäntaitoja. Itsensä tunteminen on mielestäni kaiken kulmakivi, sillä se on asia johon voit tukeutua koko ajan muuttuvassa maailmassa.

Minua on jo pitkään mietityttänyt se, että mistä johtuu, että nykynuorten henkinen pahoinvointi kasvaa vuosi vuodelta. Tajusin kirjaa lukiessani myös sen, että kouluissa ei opeteta henkisenkasvun taitoja. Herää kysymys vastaavatko opitut taidot nykymaailman vaatimuksia? Henkiset taidot ja asennoituminen vastoinkäymisiin opitaan pääasiassa kotona ja ne kenelle näitä taitoja ei ole pystytty opettamaan ovat syrjäytymisvaarassa. Voiko tämä ristiriita olla juuri se solmukohta, jota pitäisi lähteä ensimmäisenä purkamaan?

Onko koulumaailman ja sen jälkeisen elämän väliin yksinkertaisesti vain muodostunut liian iso kuilu, jota kaikki nuoret eivät ole kypsiä käsittelemään? Pahoinvointia ennaltaehkäisevää työtä tehdään aivan liian vähän, olen sitä surullisesti todistanut myös omassa lähipiirissäni. Syrjäytyminen voi tarkoittaa vaikka, itsetuhoisuutta ja se näkyy terveydenhuollon nousevina kustannuksina ja rikokset viime kädessä vankiloiden ylläpitokustannuksissa. Molemmissa suurin pelko yhteiskunnankin näkökulmasta on, se että yksilöt syrjäytyvät täysin yhteiskuntaan kuulumattomiksi. Ajattelen, että länsimainen lääketiede ei painota itseään ennaltaehkäisyyn tai kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, vaan oireiden hoitaminen tuntuu olevan se ydin juttu. Voisiko koulujärjestelmää muuttamalla opettaa suomalaisille uuden ajattelumallin, joka liittyy ennaltaehkäisyyn ja nopeaan reagointiin?

Kirjan näkökulma parempaan ja syvempään oppimiseen nivoutuu siihen, että oppimisen tulisi aina olla hauskaa. Vaikka tämä kuulostaakin hassummalta – oon ehdottomasti messissä! Millainen merkitys motivaatiolla, löytyneillä intohimoilla ja flow:lla sitten on oppimisen?

Oppiminen käsitteenä on edelleen tutkijoillekin hieman mystinen ja se herätti mielessäni mielestäni sen tärkeimmän kysymyksen. Millainen voisi sitten olla oppimisen taikakaava?

Siinä pitäisi pystyä huomioimaan ainakin: persoonallisuus (henkinen kasvu, itsensä johtaminen/ongelmanratkaisukyky, erilaisuuden arvostaminen ja oppimisympäristö), flow (motivaatio à intohimo), autonomian tunne (voin itse vaikuttaa) ja tekemällä oppiminen (se tuo tarinat opittavaan asiaan ja silloin asiat muuttuvat helpommin muistettaviksi à syväoppimista ulkoa opettelun sijaan).

Pelillistäminen tulevaisuuden oppimisen mullistajana?

”Tietokonepelit ovat innostumisen ja motivaation kannalta yksi parhaiten suunnitelluista työkaluista. Onkin mahdollista, että tietokonepelit myös olisivat ihanteellinen alusta oppimiselle. Pelit ja erityisesti tietokonepelit ovat yksi parhaista välineistä flow’n luomiseen, sillä ne tarjoavat selkeitä tavoitteita, selkeää palautetta, tasapainoa taitojen ja haasteiden välillä sekä mahdollisuuden kokea vahvaa läsnäolon tunnetta, jota kutsutaan pelitutkimuksessa immersioksi. Laadukas sisältö yhdistettynä puoleensavetävään ja motivoivaan käyttöliittymään tekee oppimisesta nopeaa, tehokasta ja pysyvää. Palkitsemisjärjestelmät aktivoituvat ja uusia hermoverkkoja syntyy. Peleissä opimme tekemällä. Pelien vuorovaikutteisuus tarttuu ja koukuttaa – usein tuntikausiksi. Suurimmalla osalla nykypäivän peleistä ei juuri ole pedagogisia tavoitteita, oppimispelien markkinat kasvavat jatkuvasti.”

Pelillistäminen kuulostaa kieltämättä hyvältä vaihtoehdolta. Hyvää siinä on ainakin se, että se vapauttaisi opettajat rutiinihommista. Pelillistäminen mahdollistaa erilaisten persoonallisuuksien asettumisen samalle viivalle, eli ihan sama oletko äänekäs vai hiljainen. Pelaaminen mahdollistaa myös autonomian tunteen saavuttamisen, voit oppia pelaten aamulla tai illalla, kotona tai matkoilla.

Sisälläni kuitenkin asustaa muutosvastarinta. Miten motivoitua pelaamisesta, jos se ei vaan kiinnosta? Itse en oikein jaksa innostua pelaamisesta tai voittamisesta. He joilla on kova kilpailuvietti, syttyvät nopeasti erilaisista pelaamisen muodoista, liittyi se sitten lautapeleihin tai hiihtämiseen. Minua motivoi kyllä suuresti uuden oppiminen, sillä olen kroonisesti tiedonjanoinen ihminen – voisiko se innostaa kilpailuvietittömiä ihmisiä pelaamaan?

Kysymys kuuluukin siis, miten pelaamisesta tehdään kaikkien mielestä hauskaa?

Pelillistämisessä piilee kuitenkin mielestäni enemmän mahdollisuuksia, kuin uhkia tulevaisuuden oppimisen kannalta ja nähtäväksi jää saako juuri se aikaan massiivisen oppimisen vallankumouksen?

Tiimiakatemia flow- tilan tiellä

Tiimiakatemia hauskan oppimisen tyyssijana, jo vuodesta 1993.

Oma kokemukseni Tiimiakatemiasta, on se, että se on minulle paras mahdollinen paikka korkeakoulututkinnon suorittamiseen. Kaikille ihmisille se ei kuitenkaan missään nimessä sovi. Tiimiakatemialla pärjäämisen perusedellytys on se, että pitää olla valmiudet oppia tiimipelaajuutta. Patrick Lencionin teorian mukaan paras mahdollinen tiimipelaaja on: nöyrä, nälkäinen ja sosiaalisesti älykäs. Jo yhdenkin osa-alueen ontuminen vaikuttaa itseen ja muihin. Tiimiakatemialaisista voisi yleistää, että kukaan ei viihdy luennoilla, vaan me tykätään upottaa kädet saveen. Tällaisesta opettamisesta ei jää karrikoiden oikein mitään mieleen ja se ei siten myöskään innosta oppimaan lisää.

Tiimiakatemialla teorian oppiminen tapahtuu lukemalla vapaasti valittavaa kirjallisuutta aihealueista: oppiminen, yrittäjyys, johtaminen/valmentaminen, markkinointi, innovointi ja henkinen kasvu. Tämä toimintamalli on itselleni enemmän kuin mielekäs ja antoisa. Tärkeänä osa-alueena pidän erityisesti henkistä kasvua, sillä se tasapainottaa opittuja asioita.

Tiimiakatemialla olen kohdannut yhden suuren haasteen, joka liittyy omaan flow-tilaani. Olen huomannut, että flow- tilaan pääseminen on minulle helppoa rauhallisissa ympäristöissä. Mielekkään tekemisen voi viedä mukanaan melkeinpä, minne vain, se ei ole ongelma. Rauhallinen ympäristö luominen Tiimiakatemialle onkin sitten haastavampi juttu. Tiimiakatemian synonyymejä voisivat olla jatkuva liike, kaaos ja hämmennys. Miten suhtautua tiimioppimiseen, joka samalla estää minua pääsemästä flow-tilaan, mutta samalla opettaa minulle asioita joita itsekseni en voisi oppia? Koen ympärilläni leijuvat tunteet voimakkaasti, koen sekasorron ja levottomuuden voimakkaasti. Nämä ilmassa leijuvat tunteet ja jatkuvat keskeytykset estävät omaa mieltäni pääsemästä aavalle merelle.

Tiimiakatemia lasien takaa katsottuna herääkin siis kysymys, miten taataan miellyttävä oppimiskokemus ja tasapainoinen elämä myös sellaiset oppijoille, jotka kuormittuvat ryhmätöistä ja kokevat sosiaalisuuden enemmän kuormittavana kuin voimauttavana? Tulevaisuuden oppiminen (jossa koen itseni olevan parhaillaan mukana) painottuu yhdessä oivaltamiseen ja flow- tilan synergisyyteen.

Miten yhdessä tekeminen tai tiimin kasvu voi kehittyä, jos kaikki sen yksilöt eivät pysy sen keskiössä täysillä mukana?

Tiimiakatemia on kuitenkin minulle se paras paikka ja Tiimiakatemian voisi kiteyttää olevan: itsensä oppimaan tuntemista, omien intohimojen etsintää, henkistä kasvua, projekteja ja virheitä yhdessä tehden ja niistä oppien.

Mari Leskinen
045 676 7796

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!