Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Havahtuminen

Kirjoitettu 08.10.19
Esseen kirjoittaja: Jaakko Laakso
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Halusin lukea Havahtumisen, koska moni suositteli sitä ja tuntui, että se kuuluu yksiin tiimiakatemia klassikko kirjoihin, joka vain on pakko lukea kolmen ja puolen vuoden aikana. Sen kummempia ennakkokäsityksiä minulla ei kirjasta ole. Hengellisyys, spiritualiteetti aka havahtuminen ei ole minulle henkilökohtaisesti millään tavalla läsnä (tietääkseni), siksi halusin myös haastaa itseäni lukemalla erityylisen kirjan.

Pakko kyllä myöntää, että kirjan alku vaikuttaa joltain julistukselta, ripittämiseltä, pakokauhun omaiselta ja todella aggressiiviselta!

 

Kirjassa sanotaan ”Jeesus julisti hyvää sanomaa ja silti hänet torjuttiin. Ei sen tähden, että uutinen oli hyvä, vaan siksi, että se oli uusi. Vihaamme uutta. Me vihaamme sitä!”

Tuosta tuli mieleen Ilkka Halavan 4.0 kertoma lausahdus, jossa hän sanoi, että ”ihmisen pitää pystyä pysymään muutoksen mukana”sekä ”Useat työntekijät vihaavat sitä, jos työpaikalle tulee tai tapahtuu jotain uutta tai ylipäätään jokin muuttuu, koska se poikkeaa normaalista kaavasta”tai jotenkin noin hän ne meille kertoi. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos tulevaisuudessa haluaa pysyä työelämän pelikentän mukana, niin pitää ehdottomasti tottua muutokseen ja käyttää ne hyödyksi. Kenttä tulee muuttumaan aivan valtavasti tulevien vuosien aikana. En halua olla se 50-vuotias jätkä, joka odottaa eläkkeelle pääsyä ja vihaa joka ikistä jäljellä olevaa työpäivää ja laskee niitä. En tiedä mistä se johtuu, mutta todella moni ihminen nykyaikana rutinoituu työhönsä ja elävät esimerkit näin viime kesänä Atrian tehtaalla. Siellä vanhat kuomat jo laskeskelivat, montako päivää eläkkeeseen on jäljellä. Jos tuli jotain muutoksia työviikkoon tai työpäivään, niin kylläpä se sitten vitutti, kirosanoja sai paljon kuunnella ja myös sitä, kuinka se työnjohtaja onkaan niin perseestä, vaikka käskyt eivät edes tulleet työnjohtajalta vaan hierarkian seuraavalta tasolta.

Opin kirjasta myös täysin uuden sanan ja sen merkityksen: JESUIITTA, eli jesuiittaveljestö on katolisen kirkon sääntökunta. Jos oikein olen ymmärtänyt niin tämä Anthony De Mello eli kirjan kirjoittaja on Jesuiitta.

Kirjassa sanotaan hyvin: ”Teidän on kyseenalaistettava kaikki, mitä sanon, mutta kyseenalaistakaa avoimella, ei jääräpäisellä mielellä” Hyvin sanottu ja hyvin ajankohtainen myös. Jos kyseenalaistan tiimiakatemian jonkun metodin, minulla myös tulisi olla jonkinlainen toinen ratkaisu tilalle. Myös jo kirjaa lukiessa tekee mieli kyseenalaistaa kirjoittajan ajatuksia, joita hän kirjassa avaa, sillä osa niistä kuulostaa oudoilta ja hieman kaukaa haetuilta. Mielestäni ihmiseen pystyy tekemään vaikutuksen, jos osaa kyseenalaistaa jonkun asian perusteellisesti. Jos kokee, että jokin systeemi ei toimi ja pystyy kertomaan miksi ei ja miten tulisi tai voisi tehdä eri lailla. Se on viisautta. Se on juurikin sitä muutoksen mukana pysymistä. Ei kaiken tarvitse laahata paikoillaan ja olla vuodesta toiseen samaa. Toki, jos homma toimii ja tulokset puhuvat puolestaan (esim. yritysmaailmassa) niin miksikäs ei. Ei silloin välttämättä tarvitse muuttaa mitään. Mutta kuten Ilkka Halavan 4.0 yksi PowerPoint dia osoitti. Niin oliko se jopa 55% maailman isoimmista yrityksistä 2000-luvulla ovat tähän mennessä jo konkurssin partaalla tai joutuneet fuusioitumaan, koska he eivät ole osanneet tai olleet hereillä muutosten tapahtuessa.

 

Kirjassa hoetaan jatkuvasti sitä, kuinka kaikki vain ajattelevat omaa napaa ja itseään. Kaikki asiat mitä teet ovat itsekkäitä ja en oikein meinaa saada selvää, onko se nyt sitten hyvä, huono vai ihan normaali juttu. Joo, kyllä kaikki on itsekästä. Sekin on itsekästä, että auttaa koditonta, koska siitä tulee itselle hyvä mieli, että auttoi koditonta… No, onpa nyt itsekästä. Mitä väliä noilla on. Jos kerran kaikki on itsekkäitä niin olkoon, hyvin se näyttää toimivan. En jotenkin meinaa päästä kartalle, että mitä kirjan kirjoittaja nyt hakee takaa tuolla, kuinka kaikki on niin itsekkäitä. Olkoon!

 

Kirjoitan tähän esseeseen nyt yhden pitkän kirjassa kerrotun asian, josta ainakin omasta mielestäni on huomattavissa se, kuinka sekopäinen, outo, erikoinen, mahdoton, paska, typerä ja tajuton tämä kirja on. Se kuuluu näin: ”Entä oma nimeni? Onko ”minä” oma nimeni? Ilmeisesti ei, koska voin vaihtaa nimeni muuttamatta ”minää”. Entä urani tai uskomukseni? Sanon olevani katolinen tai juutalainen – onko uskonto oleellinen ”minän” osa? Jos käännyn yhdestä uskonnosta toiseen, muuttuuko ”minä”? Onko minulla uusi ”minä” vai onko se sama ”minä”, joka on muuttunut? Toisin sanoen, onko nimeni oleellinen ”minän” osa? Onko uskontoni oleellinen ”minän” osa? MITÄ HELVETTIÄ??? Ainakin yksi asia varmistuu tämän kirjan perusteella. En aio lukea enää tämän tyylisiä kirjoja, koska koen, että näissä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Mielessä pyörii tällä hetkellä, että olisi kiva jutella jonkun ihmisen kanssa, joka on ymmärtänyt ja saanut tästä kirjasta paljon irti. Haluaisin kuulla hänen mielipiteitään ja ajatuksia, koska jotenkin omaan pääkoppaan, siihen suureen tietopankkiin tämä kirja ei meinaa antaa mitään järkevää tällä hetkellä, mutta voi hyvinkin olla vain niin, että en ymmärrä näitä asioita jostain syystä.

Hiukan jo ehdin ajatella, että voisikohan tästä kirjasta pitää esityksen ja sivistää treeneissä muita Potentian tiimiyrittäjiä, mutta tuntuu, että kun itse saa näin vähän irti, niin miten muutkaan saisivat? Toki tästä olisi siisti keskustella tiimin kesken, jos siellä sattumalta on joku, jolle kirja on tuonut paljonkin hyviä asioita. Tuntuu, että olenko liian yksinkertainen ihminen, kun en tajua tai saa näistä asioista oikein kiinni siitä pointista, mitä niillä tarkoitetaan. Väkisinkin tulee sellainen fiilis, koska jos kirja on yksi tiimiakatemia ”klassikoista”, niin silloin varmaan jengi on saanut kirjasta paljonkin irti…

 

Kirjailija hokee jatkuvasti kirjassa että: ”Teidän pitää herätä, HERÄTKÄÄ!!” ja tuokin kuulostaa oudolta mielipuoliselta kapinalta, hän ei avaa tarkasti, että miksi nyt pitäisi ns. herätä, koska minähän olen hereillä. Kirjailija tuntuu asettavan itsensä lukijoidensa yläpuolelle tuollaisella ylimielisellä lässytyksellä. HERÄTKÄÄ!! HERÄTKÄÄ!! Mielestäni kirjan kirjoittajan tulisi itse herätä todellisuuteen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!