Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Havahtuminen

Kirjoitettu 28.11.19
Esseen kirjoittaja: Henrikki Kulmala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Havahtuminen

Havahtuminen yhtä yksinkertaiselle ihmiselle kuin minä tarkoittaa käytännössä sitä hetkeä, kun heräät 45 minuuttia myöhässä torkuttavaan herätyskelloosi ja tajuat olevasi helvetisti myöhässä. Intialaisen filosofin Anthony De Mellon kirjassa ”Havahtuminen” ei kuitenkaan puhuta näin yksinkertaisesti kyseisestä aiheesta. Kirja päätyi luettavakseni, kun kävimme tiimiläisteni kanssa keskustelua kirjoista mitä kukin ajatteli tälle syksylle vielä lukea. En ollut kuullut koko 2 vuotisen tiimiakatemia aikani aikana kyseisestä teoksesta, mutta ymmärsin sen olevan jonkin tason klassikko kirja. Kirja käsittelee henkistä kasvua ja hyvinvointia mikä ei sinänsä omien kiinnostusten top 3 varsinaisesti istu, mutta kerta ihmisen on hyvä olla avoin kaikelle, päätin tahkota kirjan läpi.

 

Heti kirjan alusta tajusin, että edessä tulisi olemaan aika raskas savotta. Kerronnallisesti ja sisällöltään teos toi vahvasti mieleen Eugene Herrigelin kirjan ”Zen ja jousella ampumisen taito”, jonka kahlasin viime syksynä aika mitään sanomattomin tuloksin. En oikein tiennyt miten lähtisin purkamaan lukukokemustani sanoiksi, joten katosin parhaaksi avata hieman niitä kohtia ja lausahduksia, jotka jäivät mieleeni ja aiheuttivat edes jonkin näköistä ajatusta.

 

Tulevaisuus on vain uusi ansa”

 

Se miten de Mello mieltää tämän lausahduksen ja mitä ajatuksia se herättää minussa on varmastikin vissi ero, mutta jäin miettimään sitä, kuinka paljon oikeastaan itsekin petaan jo nyt asioita tulevaisuuden varalle. Itse ajattelen usein varsinkin opiskeluun ja työntekoon liittyviä asioita todella mustavalkoisesti, siten että kaikesta pitää pystyä hyötymään joko opillisesti tai rahallisesti myös nyt kuin tulevaisuudessakin. Esimerkiksi se, että unelma jonain päivänä asua omassa omakotitalossa ja saada työpaikka ja ammatti, jonka ympärille on helppo rakentaa omat harrastukset ja sosiaalinen elämä saattaa ohjata työskentelyä joskus niin paljon, että kaikki muu unohtuu ympäriltä.

 

 

”Olkaa tietoisia lähtökohdistanne, siitä mikä motivoi teitä. Elämä ilman tietoisuutta ei ole elämisen arvoista”

 

Kyseistä lausahdusta en aivan täysin allekirjoita sellaisenaan, mutta se sai minut ajattelemaan syitä sille mitä teen elämälläni juuri nyt. Itse asiassa olen asiaa miettinyt viime aikoina, sillä tällä hetkellä tuntuu, että olen löytänyt alan, jonka ympärillä voisin kuvitella oikeasti työskenteleväni tulevaisuudessa. ”Olkaa tietoisia lähtökohdistanne” oli osuus, joka sai minut ajattelemaan asiaa tarkemmin, sillä työskentelen nyt sillä alalla, jota olen jo pienestä pitäen seurannut ja saanut vaikutteita. En kuitenkaan ollut pitänyt sitä mahdollisena tulevaisuuden alanani ennen viime kesän projektiani, jolloin tajusin siinä olevan minua kiinnostava ala, jonka parissa on mukava tehdä töitä.

 

 

”Hankkitukaa eroon epäonnistumisen pelostanne, lakatkaa jännittämästä menestyksenne tähden, niin muututte omaksi itseksenne, rentoutuneeksi omaksi itseksenne. Ette aja enää jarrut päällä”

 

Tämä sivuuttaa hieman ensimmäistä valitsemaani nostoa kirjasta. Se että unelmoi jostain tietyistä asioista ja haluaa saavuttaa ne hinnalla minä hyvänsä aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, kun ei keksi millä sen kaiken saavuttaisi. Ajatus siitä, että opiskelu on avain tälle kaikelle, on se mitä moni varmasti asiasta ajattelee, mutta mikä mielestäni vielä tärkeämpää on löytää se ala/asia, jonka ympärillä haluaa tulevaisuudessa työskennellä. Itse koen olevani suhteellisen hyvässä tilanteessa, sillä akatemian aikana olen päässyt seuraamaan sivusta ja tekemään itse paljon erilaisia asioita. Monesta asiasta olen jo ehtinyt toteamaan, ettei se ole minua kiinnostava juttu. Asia auttaa varmasti tulevaisuudessa, mikäli jatkan opiskelujani vielä akatemian jälkeen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!