Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Havahtuminen

Kirjoitettu 15.11.13
Esseen kirjoittaja: Anna Rönkkä
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony de Mello
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Anthony de Mellon Havahtumisen, koska olin kuullut kirjasta paljon hyvää ja se kiinnosti. Kirja herätti paljon ristiriitaisia tuntemuksia. Välillä tuntui, että luen täyttä huuhaata, mutta välillä samastuin tekstiin täysin. Aion kyllä lukea tämän kirjan uudelleen muutaman vuoden päästä, ja katsoa kuinka ajatukseni ovat muuttuneet siihen mennessä. Kenties tämä jesuiittaveli havahduttaa minutkin joskus, myöhemmin.

De Mello esittelee Havahtumisessa itsekkyyden kaksi lajia. :
1) suon itselleni mielihyvää miellyttämällä itseäni = itsekeskeisyys
2) suon itselleni mielihyvää miellyttämällä toisia = itsekkyyden hienostuneempi muoto
On totta, että esimerkiksi toisten ihmisten auttamisesta saa itsekin hyvän mielen. Ei vain ole ennen tullut ajateltua, että senkin voi mieltää itsekkääksi toiminnaksi. Kuinka monella tosissaan on mielessään oma mielihyvä toisia auttaessaan? Silloin mielestäni ollaan auttamassa väärin perustein. Toisille ihmisille voi tehdä hyvää myös tiedostamattaan, epäitsekkäästi. ”Tiedättekö, ettei hyvä ole koskaan parempaa kuin silloin, kun ette tiedä tekevänne hyvää.” Omista vilpittömistä teoistaan ei voi saada suurempaa kiitosta, kuin toisten ihmisten saama hyvä mieli ja onnen tunne. Joskus tuntuu, että toisen onni on parempaa kuin oma onni.

Minua alkoi välillä tosissaan suututtaa kirjaa lukiessani. Olen kokenut suurta surua lähivuosina, ja de Mello pohtii kirjassaan, mistä suru syntyy. Hän sanoo, että surureaktio syntyy henkilökohtaisesta menetyksestä. Hän käänsi suremisenkin itsekkääksi teoksi. Itse olen aina mieltänyt suremisen ns. kunnioituksena menetettyä ihmistä kohtaan. Sureminen vaatii aikaa ja auttaa pääsemään elämässä eteenpäin. De Mellon mukaan olemme kuitenkin vain pahoillamme itsemme puolesta, jos olemme menettäneet ihmisen, joka olisi voinut tuottaa iloa elämäämme. No, onhan se toisaalta niinkin, mutta en näe siinä tässä yhteydessä mitään väärää. Uskon kuitenkin, että jokainen läheistään sureva ihminen miettii myös sitä, mitä kaikkea kuolleella läheisellä jäi elämässään tekemättä.

de Mello esittelee harhakäsityksen, jonka mukaan muuttamalla ulkoista maailmaa, voi itse muuttua. Mutta ei ihminen itse muutu, jos hän vaihtaa työpaikkaa, hommaa uuden kodin tai puolison. Itse pohdiskelin näitä asioita aika paljon viime vuoden aikana. Kävin töissä ja asuin omassa kämpässä pienessä kaupungissa. Halusin muutosta. Haaveilin muutosta Jyväskylään, mutta en päässyt muuttamaan vasta kun akatemian takia. Nyt tajuan, etten edelleenkään ole itse muuttunut lainkaan, vaikka ympäröivä maailmani on muuttunut rajusti. Uusi paikkakunta, opiskelu, uudet ihmiset ympärilläni. Muutokset ja uudet tuulet toivat mieluisaa vaihtelua elämääni, mutta en ole vielä ainakaan vakuuttunut siitä, onko tämä ruoho vihreämpää täällä aidan toisella puolella.

”Elämä on jotakin, joka tapahtuu meille sillä aikaa, kun meillä on kiire tehdä muita suunnitelmia.” Tämä on niin totta! Syyllistyn itsekin liikaa suunnittelemaan elämääni eteenpäin ja tämä hetki menee aivan ohi. Esimerkiksi välivuoteni lukion jälkeen oli vain jonkin odottelua. Olin vain väliaikaisesti töissä, tiesin (ainakin toivoin) ettei se kestä vuotta pidempään. En tiennyt mitä odotin, ehkä kouluun pääsyä ja ”uutta alkua”. Nyt tuo tunne on hieman kadonnut, tuntuu että ainakin tuleviksi kolmeksi vuodeksi olen asettunut aloilleni, asettanut tavoitteita ja tiedän missä tulen olemaan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että muistot ja kokemukset, niin hyvät kuin pahatkin, tekevät meistä sellaisia ihmisiä kuin olemme. Ne vaikuttavat arvomaailmaamme ja käsityksiimme itsestä ja elämästä. de Mello kuitenkin kehottaa näin: ”Älkää kuljettako mukananne menneisyyden hyviäkään kokemuksia. Oppikaa, mitä tarkoittaa jonkin kokeminen täydesti, antakaa sen sitten mennä ja siirtykää seuraavaan hetkeen ilman että edellinen kokemus vaikuttaa uuteen. Silloin kulkisitte niin vähin matkatavaroin, että mahtuisitte neulansilmän läpi.” Minulla ainakin kulkee noita ”matkatavaroita” paljon mukanani. Niiden kautta osaan ymmärtää tätä hetkeä paremmin. Niinhän oppiminenkin tapahtuu. Miten olisit koulussa oppinut mitään, jos et olisi muistanut aikaisemmin oppimaasi asiaa? Oppiminen perustuu assosiaatioihin. Ajattelen niin, että me opimme ja ymmärrämme tätä elämää kokemusten ja muistojen kautta.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!