Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Havahtuminen

Kirjoitettu 17.12.18
Esseen kirjoittaja: Jouni Kiiskinen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Viimeinen kirjaessee tälle lukukaudelle ja samalla mielenkiintoisin. Mielenkiintoinen on paras adjektiivi kuvaamaan juuri lukemaani kirjaa. En tiedä ”pidinkö” lukemastani vai en, mutta mielenkiintoinen teksti kyllä oli. Ja mielenkiintoista tulee olemaan tämänkin tekstin tuottaminen…

Käsitykseni mukaan koko kirjan tarkoitus on havahduttaa, ”herättää” lukija elämään vapaana ja onnellisena. Tai ainakin tajuamaan, että siihen on meillä kaikilla mahdollisuus. Se on itsestä kiinni. Kerron ensin, miten koin (tai en kokenut) havahtumisen omalla kohdallani ja sen jälkeen, mitä herätteleviä (huom. ei herättäviä) muita pointteja sain kirjasta poimittua.

Haaskaamme elämämme kulkien unessa haluten asioita, tuntemalla asioita. Halut eivät saa ohjata meitä, niistä on pystyttävä luopumaan. Jokainen meistä tavoittelee omaa etuaan, siksi kehenkään ei saa kiintyä. Kumpi seuraavista on itsekästä? Se, että sanomme puolisollemme ”en tarvitse sinua ollakseni onnellinen” vai ”kuinka saatoit pettää minua”? Toisin kuin ehkä odotit, jälkimmäinen on itsekästä. Olemme asettaneet toisen ihmisen asemaan, jossa tämän pitäisi olla olemassa meidän etumme tähden. Ensin mainittu ei ole itsekästä, koska jokaisella ihmisellä tulee olla vapaus tehdä omalla elämällään minkä itselleen sopivaksi kokee, ilman riippuvuutta muista.

Minään liitetään kaikenlaisia harhaluuloja, kuten ”minä olen masentunut” tai ”minä olen iloinen”, vaikka todellisuus on, että masennus/ilo on minussa ja se on ohimenevä tila ja voin siitä huolimatta olla onnellinen. Itseä on kyettävä ikään kuin katsomaan ulkopuolelta, havainnoimaan itseään ja riisumaan kaikki itseen liitetyt harhaluulot. Mikään ulkopuolinen (esim. läheiset ihmiset, yhteiskunta, kulttuuri, jne.) ei saa määritellä kuka tai mikä olen. Näin tulen riippumattomiksi kaikkien muiden mielipiteistä itseeni, eikä kukaan voi minua haavoittaa.

Ollakseen onnellinen ei tarvitse mitään lisää, samantekevää missä on nyt. Sen sijaan jotain on heitettävä pois. Näitä ovat juuri edellä mainitsemani itseen liitetyt harhaluulot ja ”leimat”, tunteisiin samastuminen, halut ja pelot. Lisäksi tulee tajuta, että onnellisuus tulee, kun muuttaa itseänsä – ei muita. Toisten muuttaminen ei muuta mitään. Kaikki muuttuu, kun itse muuttuu. Ja itseään muuttaakseen ei tarvitse tehdä mitään, vain oivaltaa olevansa itse vastuussa suhtautumisestaan toisiin.

Yhdessä asiassa tiedän De Mellon olleen oikeassa. Siinä, että en halua herätä. Minä olen juuri saanut lapsen ja jos minun pitäisi kuvitella, että onnellisuuteni ei ole hänestä kiinni, herättää se vähintäänkin ristiriitaisia ajatuksia. Jos kuvitellaan esimerkiksi, että elämä johdattaisi minut äkisti kauas lapsestani, enkä välttämättä näkisi häntä enää, kuinka ihmeessä voisin vain ajatella, että minun onnellisuuteni ei ole hänestä kiinni? Miten sellaista voisi vain havainnoida itsestään ja passiivisesti vain hyväksyä, että onnellisuuteni ei ole siitä kiinni? Luulen kyllä ymmärtäväni pointin. Tunteet – niin positiiviset, kuin negatiivisetkin – tulevat ja menevät. Voin olla onnellinen kaikista sattumuksista huolimatta, kun en liitä niitä itseeni ja vain havainnoin ja hyväksyn kaiken sellaisenaan. Mutta silti pelkkä ajatuskin siitä taistelee sisäisiä arvojani vastaan. Tästä syystä en usko edes haluavani herätä.

Onneksi herääminen ei ole edellytys sille, että voin silti soveltaa kirjan tarjoamia hienoja näkemyksiä omaan unissakävelijän elämääni.

Tieto ja tietoisuus ovat kaksi eri asiaa. Esimerkiksi alkoholisti kyllä tietää, että alkoholismi voi viedä – ja ennen pitkää viekin – hengen. Läheisten ihmisten, tiedotusvälineiden, tai kenenkään muun muistutus siitä on vain tietoa, jolla mitä todennäköisimmin ei ole riittävän suurta vaikutusta saada alkoholistia lopettamaan itsensä tuhoamista. Sen sijaan tietoisuutta on se, kun hän itse ylittää tietyn rajan, ja näkee itse, että tätä menoa kuolema on lähellä. Tietoisuus on huomattavasti parempi motivaattori, kuin tieto. Tämähän menee jo suorastaan tuotteistamiseksi. Tuoteominaisuudet (tieto) ei myy läheskään niin hyvin, kuin hyödyt (tietoisuus).

”Rakastakaa työtä, jonka tekemisestä saatte iloa sen itsensä tähden”. Minä en ole löytänyt omaa juttuani. Tavoitteeni on korkealla, mutta kirja tarjosi kieltämättä hyvän näkemyksen (tai pikemminkin muistutuksen) siitä, että pelkkä tähtiin kurkottaminen ei välttämättä tee autuaaksi. Tätä olisi hyvä välillä itse kunkin pysähtyä miettimään. Teenkö sitä, mitä rakastan? Vai jotain sellaista, jota en tee koko sydämelläni. Teenkö työtä vain saavuttaakseni menestystä, tunnustusta ja hyväksyntää – elämän kannalta vähemmän merkityksellisiä, pinnallisia asioita.

Kun elämässä tulee aallonpohjia, niistä selviytymisen nopeus on itsestä kiinni. Masennuksen tunteeseen ei kannata samastua vaan hyväksyä se ohi menevänä tilana. Seuraavaksi on tunnustettava, että masennus on minussa. Se ei ole kenessäkään muussa, vain minussa. En voi syyttää muita siitä, että masennus on nyt minussa. Eivät muut ole sitä minuun laittanut, vaan minä itse. Kun lopetan syyttämästä ketään tai mitään ulkopuolisia seikkoja masennuksestani, voin helpommin päästää tunteen menemään. En ole varma, toimiiko tämä ihan näin simppelisti ”nukkuvaan” ihmiseen, mutta pidetään mielessä. Ensi kerran, kun oikein tuskastuttaa, niin pistetään testiin.

Itsensä tuomitseminen, tyytymättömyys itseensä, itseviha. Nämä ovat suuria rajoitteita kenen tahansa onnellisessa elämisessä. Tunnistan itsestäni valitettavan usein juuri tällaisia itseeni tyytymättömyyden tunteita. Pitäisi opetella enemmän olemaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat minusta ja tajuta, että on ihan ok välillä mokata. Kukaan ei voi aina tehdä kaikkea oikein. Jos jättää asioita tekemättä sen takia, että jotain saattaa mennä pieleen, elämässä jää aika paljon asioita tekemättä. ”Kaikki kasvu tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella”. En muista keneltä olen tuon kuullut, mutta sitä minun pitäisi hokea itselleni useammin. Kuten kirjakin sen mainitsi, tuskalliset kokemukset ovat hyvästä, sillä silloin tietää, että sillä alueella minulla on kasvunvaraa.

Olen alkanut huomaamaan, että en ehkä olekaan ihan niin avoin, kuin olen itsestäni tähän asti luullut. Avoimuuteni on ehkä pinnallista avoimuutta. Olen siis aluksi avoin uusille jutuille ja uusille ihmisille. Mutta jos ei heti ala natsaa, avoimuuteni sitä kohtaan heikkenee dramaattisesti. Saatan sanoa itselleni ”se ei ollut minun juttuni” tai ”en tule hänen kanssa juttuun”. Vaikka avoimen ihmisen pitäisi katsoa pintaa syvemmälle. Miksi joku toinen on niin hyvää pataa herra x:n kanssa ja itse en pidä hänestä. Totuus on, että itse olen liittänyt negatiiviset mieltymykseni herra x:ään, ei hän ole vittumainen. Avoimuutta minun on harjoitettava, vietävä pidemmälle. Tiimiakatemialla se tarkoittaa esimerkiksi tarttumista niihinkin projekteihin, mitkä eivät ”sytytä” heti ensi kuulemalla. Avoimuuden vajaus linkittyy varmasti edellä mainitsemaani itseeni tyytymättömyyteen. Minun tulee siis antaa itselleni enemmän ”löysää siimaa” ja heittäydyttävä toimintaan. Muulla tavoin tuskin koskaan löydänkään koko elämäni tähän asti kadoksissa ollutta ”omaa juttuani”.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!