Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Havahtuminen

Kirjoitettu 13.02.19
Esseen kirjoittaja: Sara Engman
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Anthony de mellon kirjassa Havahtuminen pureudutaan elämän peruskysymyksiin melko rajulla ja totutusta poikkeavalla tavalla. Toisaalta sen jälkeen, kun olin lukenut kirjan Zen ja jousella ampumisen taito, ei tämä kirja enää hätkäyttänyt niin paljon kuin siitä varoiteltiin. Tai sitten olen jo “hereillä” niin kuin kirjassa sanotaan. Ainakin osa kirjasta kuulosti mielestäni todella järkeenkäyvältä ja itsestäänselvältä. Toki kirjassa oli myös ajatuksia, jotka mielestäni olivat huonoja. Kirjassa puhuttiin myös paljon hengellisyydestä ja uskonnollisista asioista, mutta niihin en ota kantaa, koska en ole yhtään uskonnollinen ihminen.

Miksi sitten minä olisin hereillä, vaikka niin monet kirjan mukaan eivät ole? Ehkä minäkin vain luulen olevani. Mutta tärkeimpänä pointtina se, että elämäni ei ole mekaanista suorittamista. Pohdin paljon asioita, aistin ja pureskelen, koen ja elän. Pysähdyn välillä miettimään, mitä olen tehnyt ja miten se vaikuttaa itseeni ja muihin. Miksi olen tällainen kuin olen ja toimin niin kuin toimin. Mitkä asiat minuun ovat vaikuttaneet ja miten voisin kehittää itseäni. Mitkä ovat arvoni ja mitä oikeasti tykkään tehdä. Tuntuu, että monet ihmiset vain elävät elämäänsä pysähtymättä sitä sen kummemmin miettimään. He vain liikkuvat eteenpäin niinkuin jotkut robotit. Itseni on usein vaikeaa päästä mukaan muiden elämäntahtiin, sillä pohdin asioita niin paljon. Tätä on vaikeaa selittää, mutta välillä ikäänkuin putoan muiden tahdista ja siihen on vaikea päästä mukaan. Jos ympärilläni tapahtuu hirveästi, väsyn todella helposti.

Kirjassa puhuttiin siitä, kuinka itseään pitäisi osata katsoa ikäänkuin itsensä ulkopuolelta, samaistumatta liikaa itseensä. Tilanteet, joita on käynyt läpi pitäisi osata katsoa ulkopuolisin silmin, jotta tapahtumista saa parhaan käsityksen. Usein sanomme asioita kummemmin niitä miettimättä ja jälkeenpäin unohdamme mitä sanoimme. Unohdamme myös kokonaisia tilanteita tai yksityiskohtia. Itse olen huomannut, että muistan paljon enemmän kuin monet muut. Osaan palata johonkin menneeseen tapahtumaan ja muistan tarkasti mitä tapahtui ja missä järjestyksessä. Toisaalta tämä on ihana asia, sillä voin muistella lämmöllä ihania hetkiä elämässäni. Toisaalta saatan jäädä vatvomaan joitain asioita ja miettimään, että olisi pitänyt tehdä jokin asia eri tavalla. Nykyään osaan kyllä suhtautua näihinkin asioihin siten, että ainakin opin tuosta tilanteesta jotakin. Kun mietin kavereitani, jotkut eivät muista menneiden tapahtumien kulkua tai yksityiskohtia ollenkaan. Toisaalta voin käyttää tätä myös hyväkseni. Jos mietin esimerkiksi, että teinpä jonkin pikkuasian tyhmästi, voin turvautua siihen, että suurin osa tilanteeseen liittyneistä ihmisistä ei edes muista sitä jonkin ajan kuluttua. Voin myös yllättää ihmisiä selittämällä jonkin tilanteen ja he kysyvät vain “Miten voit muistaa noin tarkasti?”

Huvittavinta kirjasta oli lukea siitä, että hyvien tekojen tekeminen on todellisuudessa vain epäitsekkyyden valepukuun naamioitunutta oman edun tavoittelua. Suomme itsellemme mielihyvää miellyttämällä toisia. Teemme muille hyviä tekoja, koska haluamme muille hyvän mielen. Mutta tästä tulee itsellekin hyvä fiilis, eikö totta? Ajattelemme, että olenpa hyvä ihminen, kun tein tällaisen teon ja samalla pönkitämme omaa omatuntoamme. Huvittavaa tässä oli se, että katsoin vasta kämppikseni kanssa Frendit-jakson, jossa puhuttiin samasta aiheesta. Phoebe yritti keksimällä keksiä hyvää tekoa, joka olisi epäitsekäs. Hän muun muassa toimi sijaissynnyttäjänä veljelleen, mutta siitä hänelle tuli hyvä fiilis sekä antoi ampiaisen pistää itseään, mutta tajusi sitten ampiaisen todennäköisesti kuolleen siihen. Lopulta hän myönsi, ettei ole olemassa hyvää tekoa, joka ei olisi itsekäs. Periaatteessa pointti tässä on ihan oikea; kun teemme hyviä tekoja, siitä saa hyvän olon myös itselle. En kuitenkaan niele ajatusta siitä, että hyvien tekojen teko olisi vain itsekästä. Ainakin itse tehdessäni hyvää, haluan oikeasti myös toiselle hyvän mielen.

Hyvä pointti kirjasta oli kuunteleminen ja näkeminen. Kuunteleminen on kaiken a ja o. Kuitenkin kuuntelemme ja ymmärrämme asioita omista lähtökohdistamme käsin. Niinpä ihmiset ymmärtävät kuulemansa eri tavalla, lähtökohdista riippuen. Ihmiset eivät myöskään halua nähdä asioita, joita eivät ole tottuneet näkemään. “Me emme halua katsoa, koska jos katsomme, saatamme muuttua. Me emme halua katsoa. Jos katsotte, ette voi enää hallita elämäänne, jota niin huolellisesti yritätte pitää koossa.” Ihmiset pelkäävät tunnetun menettämistä. Kuinka koko elämä voi muuttua, jos katsookin asioita uusin silmin. Se jos jokin on heräämistä, kun uskaltaa katsoa asioita uusin silmin. Ei vanhempien, isovanhempien tai kavereiden silmin, vaan täysin uusin, omin silmin. Kirjan mukaan monet ajatukset ovat juurikin peräisin omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta. Omaksumme läheistemme ajatukset niitä juurikaan miettimättä. On oikeastaan vaikeaa tietää, mitkä ajatukset ovat oikeasti omiamme, vai onko mitkäät ajatukset täysin omia? Tällaisten ajatusten pohtiminen saa vain pään pyörälle.

Mieleenpainuvin pätkä kirjasta oli kuitenkin riippuvuuden, onnen ja rakkauden käsitteleminen. Vaikka kirjoittajan ajatukset ovat näistä ihan ymmärrettäviä, ne kuitenkin herättivät minussa negatiivisia tunteita. Kirjoittajan on täytynyt olla erittäin katkera jostain asioista elämässään, kun ajattelee näin, olivat ajatukseni tätä pätkää lukiessa. Kun joku läheinen ihminen kuolee, totta kai suremme sitä. Se on mielestäni inhimillistä ja suru auttaa käsittelemään menetystä. Kun surutyö on tehty, muistot jäävät ja niitä voi aina lämmöllä muistella. Kirjan mukaan surressamme olemme pahoillamme itsemme takia, suremme omaa menetystämme. “Emme koskaan sure sellaista, minkä olemme sallineet olla vapaa ja jota emme ole yrittäneet omistaa. Suru on merkki siitä, että olen ainakin jossakin määrin tehnyt onneni riippuvaiseksi tuosta asiasta tai ihmisestä.” Tämä kuulostaa mielestäni todella katkeralta. En minä ainakaan “omista” läheisiäni ja annan heidän olla vapaita, tehdä mitä he haluavat. Onneni ei myöskään ole riippuvainen muista ihmisistä tai asioista. Esimerkiksi parisuhde ei ole minulle mikään onnen edellytys, vaan parempi on olla ensin onnellinen ja sinut itsensä kanssa, ennen kuin rupeaa seurustelemaan. Jos kaksi hajalla olevaa ihmistä koittavat löytää onnen toisistaan, niin eihän siitä mitään tule. Silti, jos menetän jonkun minulle läheisen ihmisen, koen surua ja se on inhimillistä. Tottakai sitä suree, että ei pääse enää jakamaan kokemuksia toisen ihmisen kanssa. Toki, jos on riippuvainen toisesta ihmisestä, kirjoittajan ajatuksessa on toki järkeä, mutta mielestäni voi surra menetystä, vaikka ei olisi riippuvainen.

Ei tietenkään ole hyvä asia, jos oma onni on riippuvainen toisesta ihmisestä. Tällöin tulee myös pelko siitä, että voi tulla hylätyksi. Jos onni ei ole riippuvainen toisesta ihmisestä, ei myöskään pelkää toisen menettämistä. Jos esimerkiksi parisuhde loppuu, voi silti olla onnellinen. Aiemmassa kappaleessa, jossa puhuttiin läheisen kuolemasta, puhutaan menettämisestä täysin eri mittakaavalla. Pari – tai ystävyyssuhteiden katkeaminen on aivan eri asia. “Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa. Siinä, missä on rakkautta, ei ole mitään vaatimuksia, odotuksia tai riippuvuutta. En vaadi teitä tekemään minua onnelliseksi; onnellisuuteni ei ole teistä kiinni. Jos jätätte minut, en vaivu itsesääliin. Nautin seurastanne tavattomasti, mutta en riipu teissä kiinni.” Nämä olivat mielestäni kirjan parhaat lauseet. Se, mikä eniten parisuhteissa hajottaa, on mielestäni se, että toinen on liian riippuvainen toisesta. Toinen ei anna toiselle tarpeeksi tilaa tehdä omia juttujaan, vaan haluaa ikäänkuin kontrolloida toista ja viettää kaiken mahdollisen ajan toisen kanssa. Itse ainakin parisuhteessa tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa, aikaa kavereille ja harrastuksille. Toki ihmisiä on erilaisia, toiset haluavat viettää paljonkin aikaa poika- tai tyttöystävänsä kanssa, eikä siinäkään ole mitään väärää. Kunhan ei vaadi toista tekemään itseään onnelliseksi. Emme voi parisuhteessa muuttaa henkilöä, kenen kanssa olemme, mutta meillä on vapaus valita oma kumppanimme. Surullista on myös se, että parisuhdetta koitetaan pitää väkisin yllä, vaikka molemmat osapuolet tietävät, että ei ole enää syytä jatkaa. Mutta pelätään olla yksin, pidetään vaikka kynsin ja hampain toisesta kiinni, ettei vaan tarvitse olla yksin ja onneton. Ei osaa olla onnellinen ilman toista.

Tässä kirjassa oli oikeastaan aika paljon samaa kuin Eugen Herrigelin kirjassa Zen ja jousella ampumisen taito. Molemmissa päällimmäinen ajatus oli se, että löytääkseen onnen ja rauhan, tietynlaisen havahtumisen tai zenin, pitää osata katsoa itseään itsensä ulkopuolelta. Toisaalta pitää unohtaa itsensä, mutta toisaalta olla tietoinen elämästä ja pysähtyä pohtimaan elämää. Pitää osata keskittyä vain siihen asiaan, mihin milloinkin pitää. Pitää osata rauhoittua ja unohtaa liian suuret tavoitteet. Havahtumisessa olikin viittaus jousella ampumiseen. “Kun jousiampuja ampuu ilman minkään erityisen palkkion toivoa, hänellä on hallussaan kaikki taitonsa.” Kun ei elä kaikenlaisia asioita tavoitellen, kaikki taidot ja energia on käytössä, olemme rentoutuneita, emme huolehdi, ei ole merkitystä voitammeko vai häviämmekö. Suuremmassa mittakaavassa menestys tai epäonnistuminen ei merkitse mitään. Itse en oikeastaan edes osaa kauheasti tavoitella mitään suuria, sillä en näe sellaista tärkeänä. Toisaalta tykkään rauhallisesta elämästä ja toisaalta rakastan seikkailuja. Kirja herätti todella paljon ajatuksia, mutta ehkä tämä essee on hyvä lopettaa tähän, tai tästä tulee niin pitkä ettei kukaan jaksa enää lukea. Tai siis seuraaviin sanoihin Passengersin let her go –biisistä, koska ne kuvastavat mielestäni rakkautta samalla tavalla kuin tässä kirjassa puhuttiin.  “Only know you’ve been high when you’re feeling low, only hate the road when you’re missing home, only know you love her when you let her go.”

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!