Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Healthy Brain, Happy Life

 

Wendy Suzukin kirjassa, Healthy brain happy life, käsitellään liikunnan, meditaation sekä uusien asioiden oppimisen vaikutusta aivotoimintaan.

Se, että meidän aivot pystyvät muokkaantumaan eli luomaan uusia synapseja (hermoliitoksia) lapsuuden jälkeenkin on neurotieteessä tämän hetken suurin löytö. Tätä aivojen muovautumis ominaisuutta kutsutaan aivojen neuroplastisuudeksi. Ennen uskottiin vahvasti siihen, että ihmisen aivojen hermopiirit syntyvät ja muokkaantuvat lapsuuden aikana, eivätkä ne enää muutu aikuisiällä. Kuitenkin uusimmissa tutkimuksissa on todettu, että ihmisen aivot pystyvät ja luovatkin uusia hermoliitoksia, uusien asioiden oppimisen tai uusien käyttäytymismallien syntymisen myötä myöhemmälläkin iällä.

 

Meidän tavat

 

Aivojen neuroplastisuus on siitä mielenkiintoinen aihealue, että se viittaa myös siihen, että me voimme päästä vanhoista tavoista eroon, sillä vanhat tavat ovat vain vanhoja käyttäytymismalleja. Tämä on kyllä valitettavasti jälleen kerran niitä helpommin sanottu kuin tehty asioita, mutta juuri näin se on. Niin huonot kuin hyvätkin tavat syntyvät toistojen myötä. Mutta jokaisen tavan pystyy lopettamaan tai aloittamaan uuden. Vaikka sanonta kuuluu, että vanha koira ei opi uusia temppuja, niin tämä väite on kuitenkin tutkitusti paikkaansapitämätön.

Sanotaan vaikka, että on syntynyt tapa syödä suklaata iltaisin. Kun suklaanhimo iskee illasta, ei syökkään sitä paria palasta suklaalevystä vaan tekee itselleen esimerkiksi maukkaan hedelmäsmoothien. Näin ollen, jos tarpeeksi monta kertaa tekee uutta asiaa vanhan asian päälle siitä tulee uusi tapa. Mutta se vaatii toistokertoja ja kuria, sillä uudesta tavasta tulee pysyvä noin kuukauden sisällä. Monet tavat, niin huonot kuin hyvätkin muodostuvat ajan kanssa juuri aivojen sisällä uusien hermoliitosten syntymisen myötä.

Mitä tapahtuu aivoissa kun henkilöllä on stressiä ja hän on tottunut lievittämään tätä tunnetta makealla ruoalla, kuten esimerkiksi suklaalla? Henkilö muistaa kuinka makean ruoan, kuten suklaan syönti, sai hänet rauhoittumaan, näin ollen hän syö suklaata ja rauhoittuu suklaan syönnin jälkeen ja sen aikana. Tässä tapauksessa henkilöllä on jo olemassa oleva toimintamalli, jonka laukaisevana tekijänä on stressi. Aivot ovat luoneet yhtenäisen synapsien verkoston stressin poistoa varten, tai enemmänkin suklaata rakastava henkilö on luonut sen itse toistamalla tätä käyttäytymismallia useaan kertaan.

Juuri tällä tavalla syntyy tapa. Sanotaanpa vaikka, että heräät aamulla ja päätät lähteä lenkille, koska ulkona on kaunis sää. Lenkin jälkeen tunnet itsesi virkistyneeksi ja olet täynnä energiaa. Seuraavana aamuna heräät ja mietit, että lähtisinkö tänäänkin lenkille, sitten muistat ne tunteet, joita lenkin aikana ja sen jälkeen sinulla oli ja päätät lähteä uudestaan lenkille. Näin ollen on syntynyt tapa, mutta mitä on pinnan alla. Lenkin jälkeen aivot erittävä serotoniinia (mielialaa parantavaa hormonia), dopamiinia (hyvän olon hormonia) ja noradrenaliinia (vireystilaa ylläpitävää hormonia). Aivot muistavat toiminnan joka aiheutti näitä tuntemuksia (sekä vapautti kehoon hyvän olon hormoneja) ja ne synnyttävät uusia synapseja aivoissa, liittäen lenkkeilyn hyvän olon tunteeseen.

Jokaisella meistä on erilaisia tapoja, jotkut ovat hyviä ja jotkut ei niin hyviä. Kun ymmärtää tapojen syntymisen ja niiden juurisyyn, pystyy niihin vaikuttamaan ja niitä pystyy muuttamaan. Olen huomannut, että monet tavat, jotka olen itselleni luonut ovat auttaneet minua jokapäiväisessä elämässäni, niin työssä kuin vapaa-ajalla. Voidaankin sanoa, että ihminen on tapojensa summa. Se mitä ihminen tekee päivittäin määrittää sen millainen ihminen on, sillä ihminen tekee niitä asioita, joita kokee tärkeäksi.

Arvot

 

Arvot ovat suuressa roolissa itselläni joka päivä kun mietin pieniäkin arjen valintoja. Tosin niin itsellänikin kuin monilla muillakin on huonoja tapoja, joihin liittyy tunne tai hormonipohjainen riippuvuus. On kuitenkin tärkeää muistaa, että niihin riippuvaisuuksiin pystyy puuttumaan ja uusia käyttäytymismalleja voi oppia vielä aikuisenakin, koskaan ei ole liian myöhäistä se on vain omasta itsestään kiinni, haluaako muuttaa tapojaan vai ei. Tosin jos ajattelee esimerkiksi lenkkeilyä tai salilla käyntiä, niin siinäkin on osiltaan kyse hyvän olon hormonien addiktiosta. Tällaista addiktiota, ainakin itse, voin hyvällä omatunnolla kutsua hyväksi tavaksi.

Sellaiset tavat kuten juoksulenkillä käynti päivittäin tai herääminen ja nukkumaan meneminen samaan aikaan joka päivä, parantavat minun omaa suorituskykyä todella huomattavasti. Kun olen keskustellut eri yrittäjien kanssa, olen saanut heiltä saman vastauksen, että tavat ja rutiinit, jotka edesauttavat omaa vointia vaikuttavat suoraan oman yrityksen pyörittämiseen. Taas jälleen kerran tullaan samaan aiheeseen mitä kävimme monissa meidän tiimin treeneissä läpi, eli perusasioihin.

Perusasiat

 

Perusasioilla tarkoitan sitä, että nukkuu tarpeeksi, syö hyvin ja urheilee säännöllisesti. Mutta nämäkin asiat ovat vain jäävuoren huippuja, sillä menestyvän liiketoiminnan rakentaminen vaatii myös suunnitelmallisuutta, rohkeutta ja ahkeruutta. Ei hätää jos näitä luonteenpiirteitä ei löydy, sillä tohtori Suzukin tutkimusten mukaan kaiken voi oppia, käyttäytymismalleista tapoihin, se on vain tahdonvoimasta kiinni ja sitäkin voi kehittää. Uskon, että jokaisen minun tiimiläisen on elintärkeää tietää, että kaikki on mahdollista, se on vain itsestä kiinni mihin suuntaan haluaa oman elämänsä menevän. Aion tuoda juuri tätä ajattelumallia tiimiläisilleni, sillä juuri tämä ajattelumalli on auttanut minua lukuisissa asioissa, niin projekteissa kuin opinnoissanikin.

Itse uskon siihen, että jos haluaa kehittyä ihmisenä, sekä menestyä yritysmaailmassa, on tunnettava itsensä ja oma kehonsa, erityisesti omien aivojen toiminta. Sillä jos ymmärtää miten tavat syntyvät, miten aivot luo uusia synapseja ja mitkä tekijät vaikuttavat aivojen toimintaan, pystyy optimisoimaan omaa toimintaa, niin ajattelua, tunteita, kuin tekojakin. Minun elämäntarkoitukseni on kehittyä jatkuvasti, koska uskon vahvasti siihen, että koko maapallon olemassa olon tarkoitus on kehittyä, mennä jatkuvasti eteenpäin. Jos ajattelee esimerkiksi evoluutiota, se on jatkuvaa kehitystä, joka ei ikinä lopu.

Elinikäinen oppiminen on yksi Osuuskunta Kaukan arvoista ja tiedän, että tämä arvo on jokaiselle meidän tiimin jäsenelle lähellä sydäntä. Tämä arvo tulee säilymään jokaisella meistä lopun elämää. Yrittäjät ovat juuri niitä, jotka oppivat joka päivä jotakin uutta, janoten tietoa sekä tarttuvat jokaiseen haasteeseen rohkeudella ja itsevarmuudella, yrittäjyys on elämäntapa.

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!