Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Helvetinviikko

Kirjoitettu 07.06.18
Esseen kirjoittaja: Emilia Niemi
Kirjapisteet: 2
Kirja: Helvetinviikko
Kirjan kirjoittaja: Erik Bertrand Larssen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Helvetinviikko

Luin kirjan Helvetinviikosta. Erik Bertrandin helvetinviikko on saanut ideansa armeijasta. Se alkaa maanantai aamuna klo 5 ja loppuu sunnuntaina klo 22.00. Tämän viikon aikana opit uusia puolia itsestäsi, ja korvaat vanhan minäsi paremmalla versiolla.

Helvetinviikolla mennään aikaisin nukkumaan, tehdään paljon hommia, mutta keskitytään olennaiseen. Tärkeää on heittää kaikki epäolennainen syrjään ja miettiä mikä on oikeasti tärkeää.

Vastoinkäymiset vahvistavat, helvetinviikko luo uuden vertailukohdan kaikkeen muuhun. Kun myöhemmin tuntuu jokin asia raskaalta, voi ajatella, että kun helvetinviikostakin on selvitty niin tämä ei ole siihen verrattuna mitään.

Helvetinviikolla saadaan voimaa toteuttaa niitä omia asioitaan elämässä. Ne kaikki pienetkin asiat mitä monesti ajatellaan, että pitäisi tehdä. Helvetinviikon jälkeen sitä alkaa olla enemmän kiitollinen myös niistä pienistäkin asioista.

Vaikka millä alalla työskentelisi, saamme jatkuvasti uusia ideoita siitä, miten tulla paremmaksi versioksi itsestämme. Kaikista vaikein osa on kuitenkin toimia näiden ideoiden mukaan. Helvetinviikon idea on nimenomaan siinä, että kyseisellä viikolla ideat laitetaan käytäntöön, eikä niistä luisteta.

Yksi tärkeimmistä asioista helvetinviikolla on valmistautuminen. Valmistautuminen on se, mikä ratkaisee koko viikon onnistumisen. Kun valmistautumista suunnitellaan, on hyvä ottaa huomioon myös tavoitteet. Kun on selkä tavoite, tavoitteeseen on helpompi pyrkiä. Selkeä tavoite mahdollistaa sen, että emme keskity olemattomiin asioihin. Jos käyttää ajan kaikkiin pikkuasioihin, ei jää aikaa mihinkään tärkeään.

Tärkeää on miettiä, kuka olet ja kuka haluaisit olla. Jos mietit elämäntilannettasi nyt vs. millaisen toivoisit sen olevan juuri nyt. Millä alueilla haluat kehittyä? Kun laadit helvetinviikon suunnitelman, mieti kolme asiaa:

-Kartoita oma elämäsi

-Määrittele, millä alueilla on eniten parantamisen varaa ja mihin haluat panostaa.

-Muotoile viikolle jokin tavoite ja laadi strategia, jonka avulla saavutat tavoitteen

Nimestä helvetinviikko voidaan jo kuvitella, että viikosta tulee rankka. Miten sitten selvitä tilanteesta kun ei enää jaksa? Tärkeimpänä on muistuttaa itseään, miksi on tässä tilanteessa. Myös se, että päättää jo alussa ettei luovuta.

Helvetinviikko sisältää runsaasti sääntöjä ja toimintatapoja, jota noudatetaan. Kuitenkin sen viikon rungon päätät sinä itse.

Ensimmäisenä päivänä keskitytään tapoihin. Tavat kertovat meistä enemmän kuin ajattelemmekaan. Tavat vaikuttavat toimintaamme, käytökseemme ja tapoihimme tehdä päätöksiä. Tapojen muuttaminen taas on hankalampaa. Kuitenkaan ei mahdotonta, sillä tavat muuttuvat teoiksi toistojen jälkeen.

Yksi helvetinviikon konkreettisimmista tavoista on tunnistaa omat hyvät ja huonot tavat.

Mikä on optimaalisin moodisi? Tavoitteena on selvittää, millainen olet parhaimmillasi ja millainen  huonoimillasi. Tärkeää on pystyä muuttamaan moodia keskellä päivää eri tilanteissa. Jos et pysty kontrolloimaan omia tunteitasi tai vaihtamaan niitä, miten luulet, että pystyt voittamaan väsymyksesi hankalassa tilanteessa. Sinä olet se, joka päättää ajatuksistasi. Ajattele siis oikein!

Ajanhallinta

Aika on ihmisen ainoa ominaisuus, jolla on oikeasti arvoa. Monesti ihmiset eivät ole niin hyviä ajankäyttäjiä, varsinkaan jos sitä aikaa on paljon. Tärkeää on tehdä tehtävälistoja ja erilaisia suunnittelulistoja. Suunnitellaan vuosi, kuukausi, viikko ja päivätasolla. Kalenteriin on hyvä merkitä kaikki, jopa hyvän ystävän tapaaminen tai juoksulenkki koiran kanssa. Mitä paremmin ennakoit, sitä helpompi asioita on suunnata toivomaasi suuntaan. Kuitenkin moni jää kalenterinsa armoille, kun siihen jotain kirjoitetaan niin se myös tehdään. On hyvä muistaa, että sinä olet se joka tekee päätöksen ja joskus on ihan hyvä soveltaa.

Helvetinviikolla torstai päivä on muista päivistä poikkeava, sillä se kestää seuraavaan aamuun asti. Kyllä, silloin valvotaan myös yö. Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta on tehty monenlaisia tutkimuksia siitä, kuinka ihminen saa parhaita ideoitaan epätoivon hetkillä. Torstain ja perjantain välinen yö on myös juuri se, jolloin todella testataan omia rajoja.

Itse olin todella kiinnostunut kirjasta jo kun kuulin ensimmäisen kerran siitä. Mielestäni olisi mielenkiintoista nähdä, mihin itse pystyy ja mitkä ovat omat rajat. Uskon, että ihminen pystyy yllättäviinkin suorituksiin, siksi kirja olikin älyttömän mielenkiintoinen. Ei tuo armeijan sotatouhukaan ole ihan herkkua, eikä siihen moni pysty. Jos elämäsi on aina tasapaksua puurtamista, mistä ikinä tiedät mihin kaikkeen pystyt. Tuntuu, että ihmiset ovat kuin kellokalleja työnsuhteen, kello 12 täytyy olla lounas ja kello neljältä lopetellaan vaikka hommat olisi paljonkin kesken. Helvetinviikko varmasti tuo tekemiseen valtavasti tehokkuutta. Kuinka monella ihmisellä jää oikeasti työpäivän jälkeen fiilis, että jotain olisi pitänyt vielä tehdä? Luultavasti aika monella. Helvetinviikolla kun luot tavoitteet myös päivä kohtaisesti, olet tehokas ja päivän päätteeksi kun lista on tehty olet valmis. Vaikka helvetinviikolla aherretaan hurjasti, mutta myös levätään kunnolla. Kun voit tyytyväisenä lähteä työpaikalta murehtimatta, myös levähdät paljon paremmin. Enää ei työasiat paina päänupissa ainakaan niin pahasti. Tärkeää helvetinviikolla on pitää kiinni nukkumisajoista, sillä ei kukaan jaksa jos ahertaa päivät ja valvoo yöt. Mielestäni helvetinviikko tulisi tehdä jokaisen ainakin kerran. Itse päätin, että teen sen ainakin kerran vuodessa. Haluan nähdä mihin kaikkeen pystyn lyhyessä ajassa, haluan testata omia rajojani ja nimenomaan haluan tuntea sen fiiliksen helvetinviikon jälkeen. Tavoitteiden asettaminen ja niiden saaminen maaliin on huippuhetki. Lisäksi tämä on myös tilaisuus, missä voi miettiä omia tekemisiään hieman tarkemmin. Ihan tosissaan miettiä, millaisen elämän sinä haluaisit? Millainen olisi hyvä viikko? Helvetinviikolla mennään äärirajoilla, mutta uskon että siitä saa hurjasti uusia ideoita omaan arkeen ja tekemiseen. Tämä täytyy testata!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!