Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hetken huumaa ja kylmä kala

Kirjoitettu 10.10.14
Esseen kirjoittaja: Sini-Tuulia Ahonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Marilyn – Alaston naamio / Cash – omin sanoin
Kirjan kirjoittaja: Antti Alanen / Johnny Cash ja Patrik Carr
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.12. Elämänkerrat

Hetken huumaa ja kylmä kala, 4.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 4.0/5 (1 vote cast)

Julkisuus on melkoista myllytystä. Se on hetken huumaa, joka ensin hurmaa sinut ja läsähtää sitten päin kasvojasi kuin kuollut kala. Se pelottaa minua. Olen tottunut siihen, että voin olla se likka, joka seuraa kaikkea sivusta ja pääsee mukaan moneen, olematta kuitenkaan minkään keskipisteenä. Nyt se aika on jätettävä taakse.

Olen lähtenyt mukaan tähänastisen elämäni suurimpaan seikkailuun päästyäni mukaan Pin-up Finland 2014 kilpailuun. Tämän seikkailun tueksi luin kaksi YPK:n ulkopuolista kirjaa:

• Antti Alanen: Marilyn – Alaston naamio

• Johnny Cash ja Patrik Carr: Cash – omin sanoin

Peilaan näitä kirjoja tähtipersoonaani Molla La Donnaan ja tähän hetken kestävään julkisuuden huumaan, jonka kisa on saanut aikaan. Sen lisäksi pohdin vähän mitä tämän huuman jälkeen seuraa ja miltä kylmä kala maistuu.

 

Alaston naamio

Marilyn – Alaston naamio käsittelee Marilyn Monroen elämään hänen uransa kautta. Minä en ajatellut sepustaa hänen useista elokuvistaan, kuvakirjoistaan tai levytyksistään. Minä pohdin asiaa joka ne mahdollisti.

Uransa aikana Marilynin roolit vaihtelivat useita kertoja, välillä hän oli kova, välillä taas pehmeä, mutta yksi rooli oli ja pysyi. Koko elinaikansa ajan Marilyn oli seksisymboli. Olen miettinyt paljon, että minkä ihmeen takia juuri hänen valittiin tätä titteliä kantamaan. Kirjan kirjoittajakin myönsi heti kirjan alkumetreillä, ettei Marilyn todellakaan ollut aikansa kaunein, eikä seksikkäin. Marilynillä oli kuitenkin jotain mitä muilla ei ollut. Hänellä oli äärettömän paljon vetovoimaa.

Tuo vetovoima on se asia, jonka minä haluan Marilyniltä oppia. Kysymys kuuluukin; Mistä vetovoima oikein syntyy? Marilynin kohdalla vetovoiman sanotaan syntyneen hänen intohimostaan ja omistautumisestaan uskomaansa asiaan. Hän eli aina hetkessä, mutta käytti silti paljon aikaa valmistautuakseen tulevaan roolisuoritukseen. Häntä pidettiin yleisesti aina myöhästelevänä tähtenä, koska hänen valmistelunsa kestivät useita tunteja. Vetovoimansa lisäksi Marilyn erosi muista näyttelijöistä ilmeikkyytensä ansiosta.

Minulle on sanottu, että minussa on karismaa joka paistaa kirkkaana silloin kun astun sisään huoneeseen tai olen juontajana jossain tilaisuudessa. Arkiminääni tai Mollaan en sitä vielä ole osannut tuoda. Suurin haasteeni siinä on se, etten ole uskaltanut tuoda itseäni esille. Tarvitsin jonkun rohkaisevan tekijän käynnistämään nämä rattaat.

Tämän pohdinnan pohjalta rakensin vetovoimalle kaavan.

  1. Tunnista itsesi. Suuri osa vetovoimaa on itseluottamus ja ennen kun opit luottamaan itseesi sinun täytyy tietää kuka sinä olet. Sinun täytyy oppia tuntemaan itsesi.
    • Minä olen Molla. Olen 21-vuotias Rockabilly neitokainen ja pin-up-malli Jyväskylästä.
  2. Määritä päämääräsi. Tiesi helpottuu paljon kun tiedät minne haluat mennä. Kyse ei ole siitä, että sinun pitäisi tietää mitä sinusta tulee isona. Pienet päämäärät riittävät ja suunta voi vaihtuakin välillä. Tärkeintä on, että tiedät koko ajan mihin olet menossa.
    • Minä haluan oppia elämyksistä ja rakentaa itselleni ammatin intohimostani.
  3. Kehitä ihanne minäsi. Maalaa mieleesi kuva siitä, millainen ihminen sinä haluat olla. Tutki muiden ihmisten elämiä ja poimi sieltä rohkeasti niitä asioita joita arvostat. Ota oppia paremmilta, se on ainut tapa kasvaa paremmaksi. Ja kun löydät ihanne minäsi, pidä se jatkuvasti mielessäsi.
    • Minä haluan olla rokkaavampien elämysten asiantuntija. Haluan olla helposti lähestyttävä ja toimia ammattimaisesti, mutta en kuitenkaan olla mikään jäykkis. Elämän ilon pitää näkyä!
  4. Tee rohkeasti töitä päämääräsi eteen. Kun aijemmin käsitellyt asiat asiat ovat sinulle selkeitä alitajuntasi ohjaa sinua koko ajan oikeaan suuntaan. Pian huomaat eteesi ilmestyvän onnistumisia, jotka ruokkivat itsevarmuuttasi, joka taas lisää vetovoimaasi.
    • Olin mukana aidossa ja alkuperäisessä Pin-up Finland kilpailussa, olen järjestänyt kaksi rock’n’roll henkistä tapahtumaa, järjestämässä kahta uutta tapahtumaa ja saanut kutsuja kuvauksiin, sekä puhunut asiani puolesta useissa pienissä lehdissä. Suurin harppaukseni oli harrastukseni julkistaminen suoraan Iltalehdessä ja nyt heittäydyn sen pyörän vietäväksi.

Viimeisenä asiana tästä kirjasta haluan nostaa esille seuraavan lainauksen:

Kukaan ei löytänyt Marilyniä, hän löysi itse itsensä.

 

Kylmä kala on limainen

Nyt kun tiedämme miten vetovoima syntyy, haluan käsitellä hiukan julkisuuden varjopuolta.

Johnny Cahin kirjan puitteissa olisin kyllä voinut kertoa monesta muustakin asiasta. Cash kertoo kirjassaan hyvin avoimesti elämästään ja urastaan. Kirjassa käydään läpi perhesuhteita, tarinoita ystävistä ja jopa Cashin huumeongelmat. Kertomukset hohkaavat aitoutta ja tunnelmallisuutta. Nyt tartun kuitenkin vain yhteen lainaukseen:

”Muista tämä poika. Mitä korkeammalle nouset tikkailla, sitä kirkkaammin persuksesi paistaa.” – Ernest Tubb

Muistan ikuisesti ensimmäisen kosketukseni julkkiksiin. Tapasin lapsuuden idolini Kirkan mummoni takapihalla. Menimme pikkusiskoni kanssa antamaan hänelle itse poimimiamme kukkia, mutta minua ujostutti niin paljon, etten itse uskaltanut niitä hänelle ojentaa. En ollut vielä edes alakoulu ikäinen silloin.

Tuon kokemuksen jälkeen on tullut tavattua enemmän ja vähemmän julkisuuden henkilöitä. Voisin kertoa, että Cheek on yllättävän kohtelias mies ja Anna Abreu ei ole senttiäkään minua pidempi, mutta mikä tärkeintä, olen oppinut, että ihmisiähän hekin vain ovat.

Pin-up Finland kilpailun voittamisen jälkeen olen nyt aivan uudessa tilanteessa. Ensimmäistä kertaa ihmiset ovat tunnistaneet minut. Kanssani on haluttu ottaa useampia yhteiskuvia ja olen kierrellyt haastatteluissa muutamiin pieniin lehtiin ja saanut jopa kahvion myyjältä ilmaisen kahvin yhden nettilehden jutun takia. Tottakai olen itse todella ylpeä, että sain olla mukana kilpailussa ja vielä ylpeämpi olen siitä, että oli sekä yleisön, että tuomariston suosikki. Minä en kuitenkaan ole julkkis.

Nyt pääsemme vihdoin käsiksi tuohon lainaukseen, jonka nostin esille. Nyt kun olen uskaltanut nousta lavalle ihmiseten eteen, olen huomannut ihmisten etsimällä etsivän minusta jotakin. Mediassa minua on nostettu esiin seksikkyydellä, kiroilevana mallina ja vanhusten kiinostustakin olen kuulemma herännyt. Kaikkiin nettijulkaisuihin ilmestyy tottakai kommentteja, joista osa on todella kannustavia ja osa taas yrittää lytätä täysin. Ehkä oudointa on se, että tällä hetkellä ihmiset ajattelevat että haluan vain olla joku kauneusikoni ja tuoda kauneuttani esille. Tottakai mallin hommat ovat osa minua, ovat olleet jo useita vuosia, mutta teen minä muutakin. Media ei ole kiinnostunut minusta. Heitä kiinnostaa vain titteli, jonka sain ja ennen kaikkea sen mediaseksikkyys.

On outoa kun sinua haastatellaan, mutta et saa kertoa itsestäsi juuri mitään. Ja sitten otsikoksi poimitaan joku aiheesta täysin ohimenevä juttu, jonka heitin esille yhdessä sivulauseessa. Uskoisin Ernestin tarkoittaneen lausahduksessaan osaltaan myös tätä julkisuuden ”varjopuolta”. Onhan se hieno tunne nousta tikkailla ylöspäin, mutta et sinä saa valita mitä ihmiset sinusta näkevät. Minulta odoitetaan nyt huikeaa uraa mallina, keikistellen isoilla lavoilla, ja haastatteluissa minua on pyydetty poseraamaan alusvaatteissani tai muuten paljastavissa asuissa, mutta ei se ole sitä mitä min haluan. Haluan olla pin-up-malli, mutta ennen kaikkea haluan luoda elämyksiä muille ihmisille.

Tämä oli yksi syy tämän kirjan julkaisemiselle. Johnny halusi kertoa itse kuka hän on, mistä hän on tullut ja mitä hän on kokenut. Media kääntää aina asiat oudoille mutkille. Vain henkilö itse voi kertoa oman tarinansa aitona ja puhtaana, sellaisena kun haluaa ihmisten näkevän itsensä.

Minä arvostan Johnny Cashiä paljon. Arvostan myös muita julkkiksia, jotka ovat onnistuneet pitämään päänsä kasassa siinä myllytyksessä ja seuraamaan omaa unelmaansa. Ja olen onnellinen siitä, että olen saanut kokea oman osani siitä huumasta ja silitellä hiukan sitä limaista kalaakin. Nyt voin palata vain Siniksi mukanani korillinen lisää rohkeutta tarttua erilaisiin tilaisuuksiin. Niitä tilaisuuksia koputtelee meidän jokaisen oven takana.

Vielä yksi juttu Cashista; Johnny Cash onnistui pitämään jalkansa tiukasti maan pinnalla lähipiirinsä ansiosta. Hänelle perhe ja ystävät olivat kaikki kaikessa. Sen lisäksi hän piti koko ajan mielessään mistä oli lähtenyt. Kirjan ensimmäinen luku käsitteli hänen perheensä puuvillapeltoja ja aikaa hänen lapsuudessaan. Jokainen meistä elää oman tarinansa ja jokainen meistä saa itse valita kuinka hyödyntää omia kokemuksiaan. Minullakin on ollut aika, jolloin olin varma, ettei elämäni olisi elämisen arvoista. Minä kuitenkin päätin, että tehtäväni on tehdä elämästäni sellaista ja nauttia jokaisesta päivästä. Se on ollut elämäni paras päätös.

 

Mitä tapahtuu tämän jälkeen?

Mainitsinkin jo äsken mitä minä haluan tehdä, mutta haluan nyt ottaa pienen tovin puhtaasti sille, että valoitan itselleni kuinka minun kannattaa edetä. Olen vielä aallon harjalla ja nyt on se hetki, kun minun pitäisi osata nousta laudalleni ja surffata eteenpäin.

Ensimmäinen askeleeni oli materiaalien laittaminen kuntoon. Julkaisin juuri uudet nettisivuni, joilla olen tuonut esille pin-upin ja elämykset. Sen lisäksi olen tekemässä uusia käyntikortteja puhtaasi Mollalle. Minulla on myös Mollalle Facebook-sivu, jonne päivitin pari päivää sitten nykyisen suuntani.

Toinen askel on esillä pysyminen. Yritän aktiivisesti löytää uusia kuvaajia ja päästä kuvauskeikoille. Olen myös järjestämässä tapahtumia ja pidän koko ajan silmäni auki uusia ovia varten. Yksi osa esillä pysymistä on myös erilaisissa tapahtumissa käyminen. Olen aina halunnut osallistua vaikka mihin, mutta olen todella laiska oikeasti lähtemään mihinkään. Nyt on aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähintään näyttäytyä mahdollisimman monessa tilaisuudessa. Tapahtumat ovat kuitenkin ehdottomasti paras tapa verkoston kasvattamiseen. Sen lisäksi ajattelin tehdä ensi viikolla ihan oman mediatiedotteen, jonka lähetän sitten muutamiin alan harrastelehtiin siinä toivossa, että jollain sattuisi olemaan pulaa jutuista tai muuten kiinnostusta asiaa kohtaan.

Kolmas askel on Mollan markkinointisuunnitelman tekeminen. Minulla on hyvät materiaalit ja muutenkin edellytyksiä vaikka mille, nyt täytyy vaan suunnitella kuinka otan niistä parhaan hyödyn irti. Suunnitelmassa tulen miettimään mitä julkaisen Facebook-sivullani ja kuinka usein, mitä asioita voisin blogissani tuoda esille ja kenelle niitä käyntikortteja kannattaa jakaa ja missä.

Nyt minun täytyy ruveta valmistautumaan Keskisuomalaisen haastattelua varten. Jos haluat tietää lisää valitsemastani suunnasta, voit käydä tutustumassa sivuihini osoitteessa http://molladonna.wix.com/molladonna (sivu on kyllä vielä hiukan kesken 😀 ) ja Facebook-sivuuni osoitteessa https://www.facebook.com/MollaDonna.

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!