Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

How to Stop Worrying & Start Living

Kirjoitettu 27.11.16
Esseen kirjoittaja: Anton Vaulasvirta
Kirjapisteet: 2
Kirja: How to Stop Worrying & Start Living
Kirjan kirjoittaja: Dale Carnegie
Kategoriat: 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

How to Stop Worrying & Start Living, 3.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 3.0/5 (1 vote cast)

Otin opuksen käsiini (tosiasiassa kyseessä oli äänikirja) siitä syystä, että haluan ymmärtää paremmin omaa murehtimistani, sen syitä ja kuinka vähentää sitä. Nuorempana olin todella stressaantunut ja mietin asioita hyvinkin pitkälle ns. ’Overthinking’ tyyliin. Se kuitenkin kuului kasvuvaiheeseen, enkä oikeastaan enää ole kovin stressaava ihminen, vaikka silti tietynlaiset tilanteet ja hetket nostavatkin omaa stressitasoa. Varsinkin projekteissa, joissa vastuu on suuri ja tekemistä on paljon, tuntuu ajatuksenkulku myös hämärtyvän ja päätöksien teon olevan hätäistä.

Dale Carnegien tekstin avulla kiinnostuin siitä, kuinka paljon voin vaikuttaa omaan ahdistukseen ja lakata murehtimasta, jotta voin keskittyä myös tekemiseen paremmin. Kuitenkin sen lisäksi, kuinka paljon voin vaikuttaa omaan stressaamiseeni, haluan myös tiedostaa sen, voinko vähentää sitä myös ympärillä olevilta ihmisiltä. Ihan siitä syystä, kuinka suuri merkitys esimerkiksi stressillä on työterveyteen, keräsin alle muutaman faktan:

          – Noin 50–60 prosenttia kaikista menetetyistä työpäivistä johtuu työperäisestä stressistä.

          – Stressistä johtuvat poissaolot ovat yleensä pitempiä kuin muista syistä johtuvat.

          – Stressi myös nostaa erinäisten sairauksien riskitasoja ja laskee immuniteettia.

Kirja on täynnä tarinoita ihmisistä ja heidän tekemisistään. Avainlause ”Those who don’t know how to fight worry, die young”  on kuitenkin aika ajatuksia herättävä. Keräsin kirjan avaintekijät murehtimisen lopettamiseen tähän:

    1. Pidä itsesi kiireisenä; tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi blokata mielestäsi kaikki huoli, vaan ettet jää makarooniksi tekemättä mitään.

    2. Älä murehdi pikkuseikoista, vaan keskity isoon visioon.

    3. Paras keino unohtaa murehtiminen on keskittyä todennäköisyyksiin: Kuinka todennäköisesti näin edes voi tapahtua? (Tässä kohtaa joku voi älähtää Murphyn laista)

    4. Hyväksy välttämätön. Jos asiaan ei voi millään tavalla vaikuttaa, on parempi tiedostaa se mahdollisimman pian ja unohtaa se.

Kehnoimmillaan nämä ovat kuitenkin vain sanoja paperilla. On helppo sanoa kenelle vain, että älä murehdi, mutta kuinka moni kykenee siten pysäyttämään täysin inhimillisen reaktion? Murehtiminen ja huolehtiminen tulevat sisältä, joten ainoa kuka niitä voi laittaa loogiseen järjestykseen on jokainen itse. Kaikki lähtee siis nikseistä ja tekniikoista. Perustekniikoita murehtimisen analysointiin ovat:

  1. Kasaa kaikki faktat tilanteesta ennen päätöksen tekoa. Suurin osa maailman murheista aiheutuvat ihmisistä, jotka tekevät päätöksiä ennen kuin heillä on tarpeeksi ymmärrystä siitä, mihin he pohjaavat ne.
  2. Kun olet punninnut kaikki faktat ja tiedot, tee niistä looginen johtopäätös.
  3. Kun olet tehnyt päätöksen, toimi asian eteen. Tee töitä päästäksesi visioon ja unohda ahdistus lopputuloksesta: siihen ei voi enää vaikuttaa.
  4.   Kun murehtiminen on saapumassa, tämä lyhyt kysymyskombo kasaa ajatukset helposti:

  – Mikä on ongelman ydin?

  – Mikä aiheuttaa kyseisen ongelman?

  – Mitkä ovat kaikki mahdolliset lopputulokset ongelmasta?

  – Mikä on paras ratkaisu ongelmaan?

Olen huomannut, että iso osa omasta tekemisestäni kaatuu siihen, kun keskityn liikaa muiden ihmisten ajatuksiin tai sanomisiin. Miksi? Muiden kritiikki herättää epäilyksiä omasta tekemisestä ja siitä, että ehkei tämä olekaan niin hyvä juttu kuin aluksi ajattelin. Mutta epäoikeudenmukainen kritiikki lyö alaspäin ja vie tilaa innovatiiviselta ajattelulta, ja näin rohkeimmat kokeilut voivat jäädä kokonaan tekemättä. Tässä siis raamit sille, kuinka lakata murehtimasta kritiikistä, joka ei työnnä eteenpäin:

  1. Muista, että epäoikeudenmukainen kritiikki on yleensä naamioitu kohteliaisuus: Tämä tarkoittaa, että ihmiset ovat kateellisia sinulle ja saavutuksillesi.
  2. Tee aina parhaasi ja pidä fokus siinä, äläkä kompastu kritiikkiin, joka siitä saattaa tulla. Sillä ei saa olla vaikutusta tekemiseesi.
  3. Pidä jonkilaista päiväkirjaa tekemisistäsi, lue sitä aika ajoin ja ajattele kriittisesti tekemisestäsi. Kukaan ei ole töydellinen, mutta siihen voi pyrkiä. Rakentava kritiikki on siis avain tähän.
Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “How to Stop Worrying & Start Living”

  1. letim sanoo:

    Aiheellinen kirja, hyvää reflektiota. Olisi monelle TA-tyypille must lukemista, sillä täällä olisi luotettava prosessiin.

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!