Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

How to Take Charge of Your Life

Kirjoitettu 25.09.19
Esseen kirjoittaja: Tatu Levänen
Kirjapisteet: 2
Kirja: How to Take Charge of Your Life
Kirjan kirjoittaja: Richard Bandler, Alessio Roberti ja Owen Fitzpatrick
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Omat ajatukset. Kuinka niitä voidaan hallita ja miten päästään pois negatiivisen ajattelun kierteestä? Oma mieli on voimavara, jonka pystyy valjastamaan itselleen hyödyksi tai itseä vastaan. Omilla positiivisilla ajatuksilla voi säädellä sitä kuvaa, minkä muut sinusta saavat. Lisäksi luonnostaan positiivisesti ajatteleville ihmisille näyttää tapahtuvan useammin hyviä asioita, kuin niille jotka näyttävät kulkevan sadepilvi päänsä päällä. Nykyisin NLP (Neuro-linguistic programming) tekniikkaa käyttävät miljoonat ympäri maailman, heidän joukossaan on urheilijoita, julkisuuden henkilöitä ja miljonäärejä. NLP:n tarkoitus on kommunikoida ja ajatella tehokkaammin.

Kirjassa seurataan Joeta, aluejohtajaa isossa firmassa. Joella ei mene kovinkaan hyvin ja elämä vaikuttaa matalapaineiselta. Häntä hiertää ero naisesta ja äidin kuolema. Töissä hänen täytyisi pitää esimiehilleen esitelmä, mutta hän kärsii esiintymisjännityksestä. Eräänä päivänä hän näkee siskonsa antaman esitteen Richard Bandlerin vetämästä NLP-kurssista ja päättää siskonsa tukemana mennä. Kurssin alussa Joe on jännittynyt ja epäileväinen toimisiko tämä kurssi hänelle. Tarina on täysin fiktiivinen, mutta mielestäni todella tärkeä osa kirjaa, sillä muuten kirjan seuraamisesta olisi puuttunut mielenkiintoa eikä tilanteisiin voisi samaistua yhtä hyvin. Vähemmän yllättäen kurssi on käänteentekevä Joen elämässä ja hänen onnistuu pääsemään yli elämänsä ongelmista.

Masentuneen ihmisen ajatusmallissa huonoilla muistoilla on valta. Ihmisen huonot muistot ovat piirtyneet päähän suurina ja täynnä väriä olevana filminä. NLP-tekniikan mukaan negatiiviset muistot täytyy pienentää pieneksi filmiksi pään sisällä ja ottaa niistä värit pois. Toinen tekniikka huonoille muistoille on kuvitella ne tapahtuvan käänteisessä järjestyksessä. Näin ne eivät enää dominoisi ajatuksia. Ääni joka kertoo ettei sinusta ole siihen saadaan hiljennettyä antamalla äänelle jokin naurettava ääni, kirjan kurssilla käytettiin Mikki Hiiren ääntä. Oma olo täytyy saada omilla ajatuksilla mukavaksi ilman syytä, että kun siihen on syytä tuntee olonsa vieläkin paremmaksi. Ihmisiin tutustuttaessa täytyy ensin oppia pitämään itsestään. Tärkeää ei ole tehdä itsestään suurta numeroa saadakseen muut pitämään itsestä, vaan tärkeintä on saada muut tuntemaan olonsa mukavaksi, jolloin he huomaavat seurassasi olevan mukavaa.

Nämä ovat tekniikoita, joita minun pitäisi alkaa itse opetella käyttämään. Huomaan että omat ajatukseni ovat useammin mollivoittoisia, jotka ruokkivat itse itseään. Kirjan mukaan samoin toimivat myös positiiviset ajatukset. Kun niille antaa tarpeeksi polttoainetta ne alkavat kasvamaan ja syrjäyttävät negatiivisuuden, joka ihmisellä on menestymisen tiellä. Kaikki on kiinni omien ajatuksien voimasta. Kirjan mukaan tämä kaikki on niin helppoa kuin miltä sen annetaan kuulostaakin. Tässäkin kuitenkin piilee oma ansansa. Kun ihminen kysyy itseltään voiko se todella olla niin helppoa, vastaa ensimmäisenä negatiivinen ääni ettei se voi olla.

Esiintymisjännitys oli yksi Joen ongelmista kurssille tultaessa. Hän joutuu kurssin aikana lavalle ja häntä pyydetään pitämään itsestään noin 30 sekunnin esittely. Esittely kuitenkin onnistuu sillä Joe käyttää Richardin opettamia tekniikoita. Ensimmäisenä kysymyksenä mietitään olisiko esiintyminen 150 koiran edessä pelottavaa? Ei, sillä ne eivät ole ihmisiä. Eli vain ihmisten edessä esiintyminen on jännittävää. Seuraavaksi käydään läpi oireita. Ensin oireet tuntuvat vatsassa, siitä ne siirtyvät rintakehään josta ne siirtyvät päähän. Tekniikka joka auttaa tähän on yrittää kääntää tuota järjestystä ja ajatella oireiden ensin alkavan päästä, sitten menevän rintakehään ja sieltä vatsaan. Tätä tulee toistaa jolloin oireiden kuuluisi lähteä pois.

Minullakin on esiintymisjännitystä. Tästä koituu usein jonkin asteisia paniikkikohtauksia ja olen niiden johdosta vältellyt tilanteita joissa minun pitää puhua suuremmalle ryhmälle. En ole täysin varma mistä tämä on johtunut vaikka olen yrittänytkin sen syitä selvittää. Kuitenkin kun tiedän joutuvani puhumaan on tavallaan kuin mieleni alkaisi tulkita automaattisesti kehoni reaktioita ja kertoisi minulle etten tulisi onnistumaan. Kirjan perusteella syyllä ei ole niinkään merkitystä. Hyvien ajatuksien yhdistyessä NLP:n tekniikoihin näistä pitäisi päästä yli. Uskon, että tuon kierteen katkaisisi parhaiten juurikin kirjan alleviivaama ajatusten kääntäminen erilaisiksi. En ole tämän lisäksi hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin. Enkä pidä Linkedinin käyttämisestä, sillä sieltä saatu kuva ihmisestä vaikuttaa niin silotellulta ja täydelliseltä. Sellaiselta joka saa minut tuntemaan itseni automaattisesti huonommaksi, vaikka tiedänkin siellä olevan materiaalin olevan tarkkaan harkittua ja filtteröityä. Kun näen uuden ihmisen tulevan samaan tilaan missä olen toivon ensimmäisenä ettei hän ainakaan minulle tule juttelemaan. Nämä ajatukset täytyisi jotenkin kääntää päälaelleen ja pakottaa mielleyhtymä kaiken positiivisuudesta omaan päähän. En tiedä kauanko siihen menee, sillä en koe vielä olevani valmis lähtemään lisäilemään tuntemattomia tai edes puolituttuja esimerkiksi Linkedinissä kontakteikseni. Kirjan tekniikoita aion kyllä jatkossa alkaa käyttämään. Aina kun minua alkaa ahdistamaan tai huomaan että ajatukseni ovat kääntyneet taas negatiivisiksi. Esiintymistilanteissa olen kerennyt jo huomaamaan että minua tyynnyttää muutamat eri tekniikat, jotka osittain harhauttavat ajatuksiani, ettei paniikkikohtauksen kierre pääse syntymään. Uskon että toisto tulee olemaan minulle tärkeää ajatuksien kääntämiseen paremmiksi. Ei voi olettaa, että muutaman päivän aikana ”manuaalisesti” lisätyt positiiviset ajatukset saavat vaakakuppia vielä kääntymään siihen, että positiivisuuden kierre alkaisi.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!