Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Huippunaiset

Kirjoitettu 17.09.19
Esseen kirjoittaja: Sara Engman
Kirjapisteet: 2
Kirja: Huippunaiset - menestystarinoita
Kirjan kirjoittaja: Maaretta Tukiainen, Jaana Villanen
Kategoriat: 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kirjassa Huippunaiset kerrotaan naisista, jotka ovat päässeet oman alansa huipulle -johtajiksi. Kirjassa tarkastellaan yhteisiä tekijöitä, jotka löytyvät menestyneiden naisten urakehityksestä. Kirjan ensimmäisessä osiossa kuvaillaan taustatietoja ennen matkaa, toisessa osiossa kuvaillaan sankarin matka ja kolmannessa johtopäätöksiä siitä, kuinka huipulle on mahdollista päästä. Näistä ehdottomasti mielenkiintoisin ja tärkein osio on mielestäni itse sankarin matka, jossa käydään läpi matkan eri vaiheet esimerkkitarinoiden kautta. Tarinoiden avulla avataan erilaisia solmukohtia, joissa nainen voi itse tehdä valintoja, jotka auttavat häntä etenemään uralla kohti huippua. 

 

Sankarin matkaan kuuluu 16 erilaista vaihetta, jotka alkavat tavallisesta elämästä ja päättyvät kotiinpaluuseen. Matkan ensimmäisessä vaiheessa sankari elää tavallista elämää normaalissa ympäristössä, mutta kokee ajoittaista tyytymättömyyttä, mikä saa hänet toivomaan muutosta. Anne Berner huomasi jo nuorena, että naiset ja miehet ovat erilaisia, mutta tuon erilaisuuden voi kääntää edukseen. Varmistaakseen pärjäämisensä hän päätti olla rohkeasti sellainen kuin oli. Annen kolme vinkkiä naisille onkin: 1. Hyväksy se, että olet nainen. Älä pyri muuttumaan mieheksi. 2. Tuo rohkeasti itsestäsi paras esiin. 3. Uskalla asettaa itsesi alttiiksi kritiikille. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa siinä, että olisin ajatellut että pärjätäkseen tulisi olla jotenkin miesmäinen. Se ei ole oikeastaan koskaan käynyt edes mielessäni. Tämä voi hyvinkin johtua siitä, että minulla on paljon hyviä miespuolisia kavereita. Oikeastaan suurin osa lähimmistä kavereistani on miehiä ja olenkin usein viettänyt iltaa niin, että olen ollut porukan ainoa nainen ja minut on aina hyväksytty tähän porukkaan sellaisena kuin olen. Muissa kohdissa sitten voisi sanoa olevan vielä parantamisen varaa. Usein varsinkin akatemialla ajattelen, että en osaa jotain asiaa tai en pysty johonkin, vaikka varmasti minulla olisi paljon annettavaa. Onneksi olen koko ajan menossa tässä asiassa parempaan suuntaaan. Oikeastaan osaan kyllä ottaa kritiikkiä vastaan, vaikka se ei välttämättä hyvältä tunnukaan. 

 

Matkan toisessa vaiheessa sankari joutuu haasteen tai ongelman eteen eikä sen jälkeen enää elä samaan tapaan kuin ennen. Kun on selvinnyt jostain suuresta ongelmasta tai vaikka tekemästään virheestä, huomaakin yhtäkkiä, että selviää mistä vain ja saa paljon itsevarmuutta tekemiseensä. Jokaisen oikeastaan pitäisi oppia tekemään virheitä, jotta pääsisi kehittymään ihmisenä. Tässä ehkä itselläni on se suurin kipupiste. Vihaan virheiden tekemistä enkä oikein osaa suhtautua siihen, että mokaan tai teen jotain väärin. Siksi en ehkä osaa tuoda itsestäni parasta esiin, koska pelkään, että mokaankin vaikka olisin sanonut osaavani tehdä asian. Tässäpä minulla paljon työstämistä. Kolmas vaihe sankarin matkassa on epäröinti ja kieltäytyminen. Seikkailukutsua seuraa monesti ensin kieltäytyminen. Sankari epäröi, ennen kuin päättää lähteä matkaan. Neljäs vaihe on ensimmäinen kynnys, jonka ylitettyään sankari ei voi enää perääntyä. Minna Parikka oli halunnut kenkäsuunnittelijaksi 15-vuotiaasta asti. Toimiessaan suunnittelijana Iso-Britanniassa hänet irtisanottiin työstään. Minna ei kuitenkaan antanut sen musertaa itseään, vaan palattuaan Suomeen perusti oman yrityksen ja lähti maailmalle myymään kenkiänsä. Mallisto löikin läpi kansainvälisesti. Tämän jälkeen paluuta entiseen ei enää ollut, vaikka myöhemminkin Minna kohtasi vielä useita vastoinkäymisiä. Tästä voi oppia sen, että vastoinkäymisistä ei ikinä tulisi lannistua, vaan yrittää vielä kovemmin uudestaan. Kyllä aina jossain vaiheessa kova työ palkitaan. Minnan mukaan “moni nainen pelkää erottua omalla tekemisellään ja omalla persoonallaan muista. Maailma on täynnä ihan kivoja tuotteita. Todellinen menestys syntyy kuitenkin siitä, että uskaltaa herättää tunteita. Kun yksi rakastaa ja toinen ei, tiedät, että olet onnistunut koskettamaan ihmisiä”. Tämä pitää mielestäni erittäin hyvin paikkansa. Liian moni koittaa sopeutua muiden joukkoon, eikä uskalla erottua ja olla sitä mitä oikeasti on. Itselläni ei mielestäni nykyään ole tätä ongelmaa. Mitä sitten, vaikka olisinkin jonkun mielestä hieman erilainen kuin jotkut muut. Erotumpahan ainakin joukosta. 

 

Matkan seitsemäs vaihe on omien voimavarojen tunnistaminen. Sankari tutustuu seikkailun edetessä itseensä ja käytössään oleviin voimavaroihin. Kyky hyödyntää olemassa olevia voimavaroja on yksi tärkeimmistä sankarin matkantekoa edistävistä asioista. Esimerkiksi Liisa Pohjolainen oppi kilpaurheilusta monia taitoja, joita hän käyttää hyödyksi nykyisessä työssään Helsingin kaupungin Opetustoimen johtajana. Päämäärätietoinen urheilu-ura on sittemmin muuttunut jatkuvaksi itsensä kehittämiseksi. “Kun johtaja lopettaa itsensä kehittämisen, se joutaa pois tehtävästään”, Liisa kommentoi. Liisan mukaan hyvä johtajuus on myös sitä, että antaa muille vapautta ja vastuuta toimia toisella tavalla kuin itse toimisi. Mielestäni erittäin hyviä ja tärkeitä neuvoja, joita voinkin sitten hyödyntää Kotakahvilan projektipäällikkönä ja tiimimme markkinointipäällikkönä. 

 

Yksi seikkailun pelottavimmista kohdista on vihollisen kohtaaminen. Viholliset koittavat estää sankaria saavuttamasta tavoitetta. Tässä kohtaa sankarin pitää uskaltautua kohtaamaan vihollisensa ja voittaa heidät. Ehkä vielä hieman pelottavampi kohta matkassa on kuitenkin oman äärimmäisen pelon kohtaaminen. Oman varjoisan puolen näkeminen ja hyväksyminen edellyttää suurta henkistä kypsyyttä. Pelkoa on kuitenkin kohdattava jossain vaiheessa, että pääsee eteenpäin ja siitä yli. “Kun sinulta otetaan pois se kainalosauva, johon olet aiemmin nojannut, on yhtäkkiä pakko keskittyä omiin arvoihin ja oman tekemisen ytimeen. Se on parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Tätä ne ihmiset, jotka edelleen ovat töissä jossakin organisaatiossa, kuitenkin kaikkein eniten pelkäävät. Että se varmuus ja elämän kehys yhtäkkiä katoaa. Minun viestini heille on, että ei haittaa, jos niin käy. Siitä selviää ja se tuo tullessaan jotain entistä parempaa”, Annukka Klinge kertoo. 

 

Sankarin matkan viimeinen vaihe on paluu kotiin. Matka on muuttanut sitä, kuka ja mikä sankari pohjimmiltaan on. Tähän liittyy ilon lisäksi myös haikeutta; asiat eivät ole enää samoin kuin ennen. Omasta mielestäni tämä on myös yksi matkan pelottavimmista kohdista. Tai yksi syy siihen miksi koko matkalle on pelottavaa lähteä, koska pelkää muuttuvansa aivan erilaiseksi kuin on. Että ei enää tunnistaisikaan itseään. Vaikka turha kai sitä on miettiä, sillä kehitymme koko ajan joka tapauksessa. Ainakin jos mietin itseäni pari vuotta sitten, kun muutin omilleni Haapavedeltä Jyväskylään, niin olen siinäkin parissa vuodessa erilaisten kokemusten ja myös tietynlaisten kasvukipujen kautta kehittynyt ihmisenä aika paljon. Silti sama huumorintajuisuus ja tietynlainen lapsenmielisyys on säilynyt. Ja niinhän se onkin, että ei oman persoonallisuuden tarvitse muuttua, vaikka kehitymme ja kasvamme, meistä itsestämme tulee vain vahvempia ja rohkeampia ja näin uskallamme olla paremmin se juuri oma itsemme. Kuka vain pääsee johtajaksi, jos niin vain haluaa, mutta toisaalta sekin on ok jos ei halua ja omat mielenkiinnon kohteet ovat jossain muualla. Pitää vain hoksata se, mitä haluaa tehdä ja mennä sitä kohti. 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!