Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Hyvästä paras upealla työllä

Kirjoitettu 15.02.14
Esseen kirjoittaja: Sini-Tuulia Ahonen
Kirjapisteet: 5
Kirja: Hyvästä Paras, Upeaa työtä
Kirjan kirjoittaja: Jim Collins, Lauri Järvilehto
Kategoriat: 3. Yrittäjyys, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen, 4.3. Johtamisen ja organisaation kehittämisen työkalut, 7.3. Innovatiivisen yrityksen kehittäminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Hyvästä paras & Upeaa työtä

Sini Ahonen, 2014

 

Lukemiseni on ollut joulun jälkeen aika jäissä ja valitsinkin kirjat puhtaasti helpolta kuulostavien otsikoiden takia päästäkseni hommassa alkuun. Luin ensin kirjan Hyvästä pasar, mutta en löytänyt sille vertailupintaa omista tekemisistäni. Sen jälkeen luin kirjan upeaa työtä ja kaikki ajatukset tuntuivat yhdistyvän helposti edelliseen opukseen, niimpä päädyn kirjoittamaan tämän esseen molemmista kirjoista.

 

Hyvästä Paras

Hyvästä parasperustuu työryhmän tekemiin tutkimuksiin siitä, kuinka yritysnostetaan pysyvästi parhaiden joukkoon. Tutkimuksissa parhaiksi yrityksiksi on valittu kyllin pitkällä aikavälillä huomattavan taloudellisen kasvun omanneet yritykset. Lopputulemana esiin nousi viisielementtiä jotka toistuvat jokaisessa parhaaksi nousseessa yrityksessä.

Ensimmäinen elementti on viidennen tason johtaja. Nimityksen on keksinyt kirjan tutkimusta tehnyt työryhmä kuvatakseen johtajatyyppiä joka yrityksissä oli niiden noustessa parhaiden listalle. Viidennen tason johtajilla oli kolme ominaisuutta, jotka erottivat heidät verokki yritysten johtajista:

  1. Vaatimattomuus ihmisenä
  2. Amatillisesti rautainen tahto
  3. Kunnianhimo yrityksen puolesta

Näiden ominaisuuksien lisäksi on tärkeää, että johtaja voi tehdä itsestään ”tarpeettoman”. Yritys siis pyörii samalla voimalla johtajan poissaollessa ja poistuessa yrityksestä.

Toinen elementti on oikeat ihmiset. Monen verokkiyrityksen tehottomuus johtuu siitä, että yrityksen palkkalistoilla pidetään ammattitaidottomia ja heikon työmoraalin omaavia ihmisiä esimerkiksi sukulaissuhteiden tai pitkän työuran takia. Parhaiksi nousseissa yrityksissä taas on hyvän työmoraalin omaavia ihmisiä, jotka on sijoitettu osaamisensa ja työtapojensa perusteella oikeilla paikoille. Johtajan motto kuuluukin ”ensin ihmiset sitten asiat”. Tällaiseen yritykseen valitaan usein johtaja talon sisäisellä rerytoinnilla, kulttuurin säilyttämiseksi.

Tästä elementistä haluan kertoa esimerkin Tour de Film projektistamme. Projektin alkaessa kukaan meistä ei tiennyt mitä tulevan pitäisi ja alku valmisteluihin kului aikaa. Nyt kun näytöksiä on takanan 12 kipaletta, jokaiselle meistä on tullut tietty rutiini näytöksen rakentamisessa. Periaatteessa rutiini on niin helppo, että kukatahansa pystyisi hoitamaan sen, mutta kun teemme hommat juuri niillä totutuilla paikolla, prosessi on yllättävän nopea. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei meidän tarvitse mennä näytöspaikalle yhtä aikaisin kun ennen ja pääsemme lähtemää siltä nopeammin, säästämme siis huomattavasti työtunteja.

Kolmas elementti linkittyy vahvasti oikeisiin ihmisiin ja moraaliin. Se on kurinalaisuuden kulttuuri. Tähän kulttuuriin kuuluvat vahvasti termit vapaus ja vastuu. Muistelin tässä kuinka meille pinkkuvuonna toitotettiin yksilön vastuusta ja vapaudesta sekä yrittäjän asenteesta. Homma kuulosti sillon todella itsestääselvältä, mutta lopulta se jäi pelkäksi sanahelinäksi kun vastuita ei määritelty mitenkään. Uskoisin tämän vastuiden jaon olevan normaalissa yrityksessä helppoa, koska jokainen työntekijä tuntee oman toimenkuvansa ja näin ollen tietää mistä on vastuussa ja missä asioissa saa ottaa ohjat käsiinsä. Projektitöitä tekevässä tiimiyrityksessä, jonka pääasiallinen tarkoitus on tarjota jäsenilleen paras mahdollinen tapa kouluttautua, sellaisen roolin ottaminen on vaikeaa. Joikasen meidän toimenkuvamme muuttuu projektien mukana, eikä tiimin siälle ole määritelty johtoryhmän ulkopuolisia toimenkuvia jotka ohjaisivat toimintaa. Tämä antaa hyvin tilaa vapaudelle, mutta samalla löystyy myös vastuun vyö. Kurinalaisuuden puuttuessa toiminta jää 60% suorittamiseen kun tehokkuus voisi olla 120%.

Neljäs elementti sallii Julmat tosiasiat. Yrityksen kulttuuriin pitää liittää tietyn lainen luottamus, joka antaa tuoda asiat ilmi juuri silloin, kun ne ovat styttelemässä kipinää. Ajanhermoilla ratsataminen on tärkeää yrityksen kehittymiselle, vaikka ikävät uutiset bisnesrintamalta ovatkin kova kolaus uskolle. Aina on kuitenkin tärkeää luottaa johonkin isompaan, paistaahan se aurinko risukasaanki.

Viides elementti kulkee nimellä siilikonsepti. Tämä termi yhdisti kirjat toisiinsa. Kummassakin kerrotaan sama tarina viekkaasta ketusta, jolla riittää monia ideoita ja yksinkertaisesta siilistä, joka taitaa yhden tempun niin hyvin, ettei muita tarvita. Tarina opettaa yksinkertaistamaan asioita. Ihan niinkun konseptin luomisessakin ajatuksesta on tehtävä niin yksinkertainen, että kukatahansa voi sen kopioida. Konseptiin liitetään myös kolme kehää, jotka muodostavat parhaan yrityksen liiketoiminna perustan. Kerron näistä kehistä myöhemmin.

 

Upeaa työtä

Upeaa työtä kannustaa lukijaansa kehittämään omasta unelmastaa bisnestä. Kirjassa käsitellään paljon keinoja löytää oma mielenkiinnon kohteensa ja kehittää siitä itselleen ammatti. Kirja antaa myös monia hyviä linkkejä, joiden avulla suunnitelmiaan voi testata. Kirjassa käydään läpi myös liiketoimintasuunnitelmaa.

Minun unelmani on tehdä työkseni elämyksiä ja hääräillä Rockabillyn parissa. Käynkin seuraavaksi läpi siilikonseptia ja muutamia kirjan kysymyksiä Rockaavampia elämyksiä toteuttavalla rityksellä, josta joskus haaveilin.

”Missio Plän” määrittelee yrityksen mission ja toiminnan perustan.Poimin siitä tähän neljä tärkeää kysymystä:

Miksi yritys on olemassa? – Yritys haluaa piristää ihmisten harmaata elämään erilaisten elämysten kautta.

Mitä yritys tekee? – Isoja ja pieniä tapahtumia, tilaisuuksia ja juhlia, teemoja asiakkaan tapahtumiin, Makeovereita. Yrityksen toimintaperiaatteena on tuottaa kaikki palvelut mitä asiakas juhliinsa tarvitsee (kampaukset, meikit, asut, kutsut, somisteet, ruuat ja kuvaukset). Osa työstä tapahtuu alihankkijoiden kautta.

Miten se saavuttaa päämääränsä? – nousemalla asiakkaiden ensimmäiseksi vaihtoehdoksi tapahtumia suunnitellessa

 

Liiketoimintaauunnitelmassa taas vastataan enemmän liiketaloudellisiisn kysymyksiin. Niistäkin on poimittu neljä tähän:

Ketkä ovat asiakkaita? – Yrity tarjoaa palveluitaan BtoB ja BtoC markkinoille. Yrityspuolella asiakkaita ovat BtoC yritykset, jotka haluavat tarjota omille asiakkaileen näyttäviä tilaisuuksia tai tehostaa omaa markkinointiaan esimerkiksi uudella teemalla. Kuluttaja-asiakkaat taas ovat pääsääntöisesti häitä ja muita juhlia suunnitelevaa väkeä, jotka haluavat poiketa perinteistä ja piristää arkeaan.

Miten he löytävät palvelun? – Palvelua ei vielä löydä mistään. Jos palvelu perustetaan se tullaan löytämään netistä, kiinteästä toimipisteestä sekä puskaradion kautta. Ensimmäinen askel palvelun toteuttamiseen on ollutammattilaisbrändin rakentamisen aloittaminen, jossa suurin työ tapahtuu projektejen ja blogin kautta.

Minkä ongelman palvelu ratkaisee? – Juhlien suunnittelu ja toteutus, sekä useassa paikassa ravaaminen tuntuvat monen mielestä vaikealle, aikaavievälle ja turhauttavalle. Palvelu tarjoaa asiakkaalle helpon tavan järjestää näyttävät juhlat ja säästää kaikista stressaavimmankin morsiamen hermoja ennen hääpäivää.

Miksi asiaks ostaa juuri sinulta? – Palvelu on kilpailijoiden tarjontaa yksinkertaisempi ja helpompi. Myös referenssit on saatava kohdilleen.

 

Mitä kirjoista menee käytäntöön?

Oman liiketoimintaunelman käyntiin laittaminen akatemian aikana tuntuu mahdottomalta, joten tällä hetkellä hommaa pyöritellää luomalla verkostoja ja tekemällä pieniä kokeiluja, joiden pohjalta voi jonain päivänä hypätä ammattiin. Sitä ennen käytäntöön poimitaan kirjoista muutama yksinkertainen kikka.

Ensimmäisenä teen 27.2. ShortListin, johon kerään minua kiinnostavia yrityksiä ja selvennän itselleni miksi ne yritykset kiinnostavat minua. Tämän jälkeen sovin tapaamise kyseisiin yrityksiin.

Käyn myös vierailemassa nettiosoitteissa upeaatyötä.fi ja pollitasta.fi ja pyrin kehittämään suunnitelmiani asteen verran konkreettisemmiksi ja ehkä niitä olisi myös syytä supistaa hiukan.

Haluan kokeilla myös Power Hour-metodia, jossa käytetään viikoittain yksi tunti pelottavan asian parissa. Ja koska käynnissä on Power Hour, asioissa epäonnistuminen on sallittua ja jopa suotavaa, tuleepahan ainakin kokeiltua. En taida saada tästä viikottaista tapaa, mutta teen tulevan kuukauden sisään ainakin kaksi tälläistä kokeilua.

Hyvästä paras –kirja sai minut myös miettimään omaa olemustani ja tyyliäni johtajana. Olen tällähetkellä projektipäällikkönä kahdessa projektissa ja vastuullisena yhdessä. Olen käyttänyt viimeisen vuoden opetellen delegointia ja asioiden jakamista, ja nyt kun olen ymmärtänyt sen tärkeyden, onkin hyvä aika ruveta kiinnittämään huomiotaajatusmalleihini. Kirja sai minut ymmärtämään, ettei minä keskeinen ajattelu auta yritystä eteenpäin, ja nyt haluankin kokeilla miten pitkälle ajatusmalli autta 50’s projektin kanssa.

Tähän mennesä ajatukseni on ollut, että fiftarihommat on mun juttu, jota vähän puuhailen vapaa-ajallani ja teen joskus työkseni. Sitten järjestimme kuuden hangen porukalla 50’s Valentine Bowling –tapahtuman ja hoksasin, ettei sen tarvitse olla jokaisen projektiin osallistuneen elämäntapa tai harrastus, vaan erilaiset lähtökohdat tuovat projektiin väriä. Nyt se ei ole enää minun juttu, vaan meidän juttu ja olen todella ylpeä tytöistäni sekä Johnnystä ja koko projektistamme.

Kaivan myös lisää tietoa omista esikuvistani ja heidän tavoistaan nousta huipulle. Tärkeää on myös määrittää miksi he ovat esikuviani ja miettiä voisinko löytää iteselleni mentorin tai sparraajan, joka auttaisi minua yrityksen kanssa.

 

Lauri Järvilehtoa lainatakseni;
"Ihminen osaa syntyessään lähinnä pitää meteliä.
Taidot karttuvat sitä mukaa kun harjotusta kertyy”.

Sini kiittää ja kuittaa!

 

Tagit: , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!