Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Idiootit ympärilläni

Kirjoitettu 19.09.19
Esseen kirjoittaja: Henrikki Kulmala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Idiootit ympärilläni
Kirjan kirjoittaja: Thomas Erikson
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.1. Verkostot ja sosiaalinen pääoma, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.4. Tiimiliiderinä ja -valmentajana toimiminen, 3.5. Yrittämisen klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Akatemian aikana on jo tähän mennessä tullut vastaan tilanteita, joissa meinaa itsellä palaa hermot, kun yritetään vääntää ja kääntää päivän selviä asioita. Välillä tuntuu, että kukaan ei ymmärrä ja toisinaan välillä tuntuu, että en tahdo ymmärtää itse täysin miksi joku tekee asiat niin kuin ne tekevät. Jokainen ihminen on kotoisin eri lähtökohdista ja on tottunut hoitamaan asioita eri tavalla. Jokainen ihminen on yksilö ja ajattelee asioista omalla tavallaan ja tuo oman näkökulmansa asioihin. Varsinkin oman tiimin kesken välillä ajaudutaan tilanteisiin, joissa kaksi ääripäätä ottaa hyvinkin värikkäästi yhteen keskustellessa yhteisistä asioista. Tilanteet pistävät usein miettimään myös omaa kantaa ja varsinkin jos huomaa olevansa vähemmistössä mielipiteensä kanssa on välillä vaikea löytää kohtuutta. Itse olen niin jääräpäinen yksilönä, että on vaikea myöntyä täysine toisten mielipiteiden mukaan, jos olen jonkun asian päättänyt. Tämä saakin ajatuksen idiooteista ympärillä esille.

Thomas Eriksonin kirjoittama ”Idiootit ympärilläni” keskittyykin avaamaan meille eri ihmistyyppejä ja auttaa ymmärtämään niitä asioita mitä emme usein tule ajatelleeksi silloin kun on napit vastakkain jonkun kanssa. Kirja sopii nimenomaan tiimiyrittäjälle, jonka on pakko ottaa huomioon jokaisen tiimiläisensä mielipide omassa toiminnassaan sillä sooloilu ja toimiminen omin päin on paitsi itsekeskeistä myös epäkohteliasta ja väärin muita tiimiläisiä kohtaan. Olen itse hyvin temperamenttinen ja kärkäs sanomaan asioista välillä liiankin suoraan ottamatta huomioon vasta puolta. Koenkin että tästä teoksesta onkin ollut hyötyä minulle henkilökohtaisesti oppiessani ymmärtämään muita paremmin.

Erikson esittelee teoksessaan neljä eri käyttäytymis- mallia. Hän on jaotellut ihmisille ominaisen käytöksen neljään eri tyyppiin. Hän ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihminen kuuluisi vain yhteen näistä ryhmistä, mutta se helpottaa havainnoimaan eri ihmis- tyyppejä ja sitä kuinka ihmiset ymmärtävät ja käsittelevät asiat eri lailla. Esittelen nuo 4 tyyppiä käyttäen seuraavaa kaaviota.

 

 

Sininen ihmis- tyyppi kuvastaa hyvin täsmällistä ja määrätietoista ihmistä. Hän keskittyy hyvin tarkasti tekemiseensä eikä anna juurikaan ulkopuolisten ajatusten vaikuttaa omaan toimintaan. Tämän tyypin ihminen haluaa olla tismalleen ajan tasalla tekemisestään ja varmistua siitä, että kaikki tulee hoidetuksi juuri niin kuin on pyydetty. Hän saattaa olla hieman arka ja kokea ihmissuhteet vaikeaksi.

 

Vihreä on ihmis- tyyppi, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. He saattavat olla hiljaisia joukon edessä, vaikka heillä olisikin vahva ja perusteltu oma mielipide asioihin. Tyypillistä tälle ryhmälle on vaieta omista mielipiteistään, jotta saavat pidetyksi rauhan maassa. Mielipiteet tuodaan esille jälkeenpäin pienemmissä ja ”turvallisemmissa” ympäristöissä.

 

Punaiseen ryhmään lukeutuu ulospäinsuuntautuneet ja itsevarmat henkilöt, jotka saattavat joskus antaa ymmärtää hieman väärinkin sanomisillaan tai eleillään ollessaan liiankin suora. Punaiset henkilöt monesti ajavat paljon asioita eteenpäin ja oikein toimiessaan saavat hiljaisemmatkin henkilöt kertomaan omia mielipiteitään. Varjopuolena varsinkin tiimiyrityksessä on se, että punaiseen kastiin osuvat henkilöt ovat liiankin dominoivia eikä näin kaikkien mielipiteitä saada esille.

 

Keltaiset luokitellaan myös ulospäin suuntautuneiksi henkilöiksi. Heille ominaista on olla hieman kaikkien kanssa hyvää pataa ja omilla puhelahjoillaan pystyvät paikkaamaan monia asioita. Heidät luokitellaan myös ehkä hieman huomionkipeiksi tyypeiksi, joiden innostuminen hiipuu nopeasti, mikäli sitä ei ruokita tai he eivät saa sanottua mielipidettään riittävän aikaisin.

 

 

Kirja kaiken kaikkiaan oli oivaa luettavaa itselleni. Olen hyvin jääräpäinen ja oman mielipiteeni vahvasti esiintuova ihminen ja huomaankin nyt, että se ei välttämättä ole aina hyvä asia. Onkin syytä oppia antamaan tilaa muille keskustelussa ja oppia kuuntelemaan muita tarkemmin. Hiljaisempien tiimin jäsenien mielipide voikin usein olla ratkaiseva tekijä jonkin ongelma ratkaisussa, kunhan se saadaan esille ja kaikkien kuuluviin. Erikson on kirjoittanut hyvin osuvasti eri ihmis- tyypeistä ja näenkin että kirjan lukeminen akatemia uran alku aikoina on hyväksi!

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!