Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Jouko Holmström

Essee

Thomas Erikson

Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään

 

 

Sain Thomas Eriksonin kirjan Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään (Atena, 2018) joululahjaksi isältäni lähes vuosi sitten. Ilmestyessään Ruotsissa Eriksonin kirja oli myyntimenestys, ja johdannossa kirjailija kertookin että ”tätä painosta lukiessasi, yli 800 000 ruotsalaista on jo lukenut samaisen kirjan”. Suomessakin kirja oli tullessaan myyntiin jonkinasteinen hittituote ja herätti paljon keskustelua. Itsellenikin oli useaan kertaan suositeltu kirjaa, ja olin jo ennen lukemisen aloittamista muodostanut jonkinlaisen ennakkokäsityksen kirjasta. Osittain kyynisen ennakkosuhtautumiseni, osaksi kirjan julkisesti osakseen saamansa hypetyksen vuoksi, totean näin heti kättelyssä, että kirja oli itselleni jonkinasteinen pettymys. Kirja itsessään oli helppo luettava, ja pidin Eriksonin tavasta käsitellä ihmisten käyttäytymistä kansankielisesti ja tarvittaessa huumorin keinoin. Itse en aivan pysty allekirjoittamaan Eriksonin värimallin karkeana lähtökohtana olevaa ihmisen leimaamista yhdeksi neljästä värivaihtoehdosta, joidenkin työpaikalla ilmenevien luonteenpiirteiden perusteella.

Monelle tätäkin esseetä lukevalle Eriksonin neljään väriin perustuva luonnemalli, on varmasti tuttu. Pähkinänkuoressa se menee kuitenkin seuraavasti:

Punainen:

Perusluonteeltaan vahva, määrätietoinen ja kilpailuhenkinen. Punainen ihminen hakee jatkuvasti kilpailuasetelmia elämäänsä ja on valmis tekemään mitä vain voittaakseen. Punainen ihminen tylsistyy ja hermostuu, jos ei pysty vaikuttamaan ympärillään tapahtuviin asioihin. Tällaisen ihmisen elämä on nopeatempoista ja konflikteja syntyy tasaiseen tahtiin. Eriksonin mukaan punaisilla tyypeillä on omasta mielestään ympärillään eniten idiootteja kaikista väreistä. Nämä ihmiset asettavat jatkuvasti tavoitteensa korkealla ja päätyvät herkästi johtaja-asemiin. Punaiset arvostavat suorapuheisuutta, eivätkä epäröi antaa negatiivista palautetta. He toimivat loppupeleissä aina vain itsensä, ja omien tavoitteidensa puolesta, joten he saattavat näyttäytyä toisille kovina, kylminä ja tylyinä.

Keltainen:

Keltaiset ovat ensisijaiselta luonteeltaan positiivisia ja näkevät kaikkialla mahdollisuuksia. He ovat luonnostaan sosiaalisesti taitavia ja säteilevät hyvää tuultaan ympärilleen. Toisaalta he rakastavat puhua niin paljon, että pahimmillaan he vievät kaiken hapen keskusteluista omilla jutuillaan ja puhuvat ajattelemattaan mitä sattuvat. Keltaiset ihmiset ovat luovia ja innokkaista aloittamaan uusia projekteja. Vastapainoksi heille on vaikea suorittaa yhtäkään tehtävää loppuun asti, ja kiinnittää huomiota olennaisiinkin yksityiskohtiin perehtymiseen. Tällaiset ihmiset elävät ihmissuhteidensa kautta ja päätyvät usein tehtäviin, jotka edellyttävät esillä olemista ja toisten ihmisten kanssa toimimista.

Vihreä:

Kirjan mukaan vihreää luonnetyyppiä esiintyy kaikista eniten. He ovat niin sanotusti luonteeltaan ”keskiarvo” muista. Vihreät ovat hiljaisempia kuin punaiset tai keltaiset ja lisäksi konservatiivisia nopeita muutoksia kohtaan. Vihreiden perusluonne on altruistinen ja huolehtiva. He näkevät isot muutokset ja konfliktit riskeinä, eivätkä halua omilla mielipiteillään tai toiminnallaan aiheuttaa niitä. Vihreät kaipaavat vakautta ja ennakoitavuutta elämäänsä, mikä näkyy heidän huolellisuudessaan ihmissuhteiden ylläpidossa. Keltaisista poiketen he eivät kaipaa huomiota osakseen, ja astuvat johtovastuuseen, vain saatuaan vahvan mandaatin edustamaltaan ryhmältä. Vihreät tarkoittavat toisille hyvää, mutta heidän passiivisuutensa muutoksia kohtaan, saattaa näkyä myös laiskuutena työtehtäviä kohtaan.

Sininen:

Tämä luonnetyyppi näyttäytyy ulospäin introverttina ja jopa tunteettomana. Äärimmäinen analyyttisuus ja riskien minimointi antavat sulkeutuneen vaikutelman. Sininen ihminen kuuntelee tarkasti, ja laskelmoi omassa päässään. Kun hän puhuu, hän luultavasti huomauttaa kriittisesti jostain väärin menneestä yksityiskohdasta, mikä saattaa helposti turhauttaa toisia ihmisiä. Siniset ovat määrätietoisia oman työnsä jäljen suhteen ja noudattavat ohjeita pilkuntarkasti. Heille työn prosessi ja laatu merkitsevät enemmän kuin esimerkiksi suorituksen nopeus. Tämän vuoksi siniset saattavat vaikuttaa tuskallisen hitailta toisten silmissä, mutta yleensä heidän tarkka tekemisensä säästää aikaa pitkällä tähtäimellä.

 

Kuten Erikson kirjansa alussa itsekin toteaa, hänen väriteoriansa on karkea yleistys, ja käyttäytymisemme on todellisuudessa paljon monimutkaisempaa. Käyttäytymisemme perustana on se, miten tulkitsemme toisten meille lähettämiä viestejä. Viestin vaikutus on aina kiinni vastaanottajasta, mikä tarkoittaa, että lopulta kuuntelija tekee aina päätöksen miten viestiin reagoi. Omaan käyttäytymiseemme vaikuttavat ennen kaikkea geeniperimämme sekä lapsuudessa ja nuoruudessa omaksutut mallit. Filosofisessa mielessä ihminen on syntyessään ”Tabula rasa”, Tyhjä taulu, eli kaikki oppimamme ja kokemamme tuo meihin jotain uutta. Vaikutus on sitä suurempi, mitä nuorempana asia koetaan. Pienet lapset oppivat lähinnä apinoimalla vanhempia ihmisiä, ja vasta iän karttuessa oppii tarkastelemaan kriittisemmin esimerkiksi omien vanhempiensa käyttäytymismalleja.

Koska toimimme erilailla eri tilanteissa, voidaan puhua, että omaksumme herkästi erilaisia rooleja. Kirjan väriteorian mukaan luonteemme on lähes poikkeuksetta sekoitus useampaa kuin yhtä väriä, jolloin vallitsevan tilanteen mukaan eri värien ominaisuudet tulevat esiin. Valtaosa meistä käyttäytyy töissä toisin kuin kotonaan, tai appivanhempien vieraana toisin kuin omassa kaveriporukassaan. Itse väitänkin, että käyttäytymiseemme vaikuttaa enemmän kenen seurassa olemme, kuin missä olemme. Erikson kuvaa ihmisten käyttäytymistä hyvin, verraten sitä auton vaihdelaatikkoon. Kaikki käyttäytymismallit ovat jatkuvasti käytössämme, kuten auton vaihteet ajaessamme, mutta tilanteen mukaan joku malli sopii tilanteeseen paremmin kuin toinen. Pakkia ei kannata vaihtaa päälle kesken moottoritielle kiihdytyksen, ja kesken herkän keskustelun ei kannata alkaa huutamaan toiselle naama punaisena.

Osasyy miksi teoria ei täysin vakuuttanut itseäni, se että lukiessani koitin jatkuvasti verrata itseäni ja tuntemiani ihmisiä kirjan värimalleihin. Itse ärsyynnyin varsin paljon, joskus aiemmin kun en ollut itse vielä edes lukenut kirjaa, kuullessani jonkun vaikkapa huudahtavan kirjan luettuaan toiselle ”Sä olet kyllä niin Vihreä!”. Kirjan värejä ei tietenkään pidä ottaa liian yksiselitteisesti, mutta jos toisen ihmisen profiloi ensisijaisesti johonkin neljästä väristä, herkästi vahvistaa jotain omaa stereotypiaansa ihmisestä. Yleensä ihmisellä on jokin syy miksi hän on esimerkiksi uusien ihmisten seurassa hiljainen. Hänellä saattaa olla huonoja kokemuksia tuoda mielipiteitään julki lähes tuntemattomien kanssa, tai yksinkertaisesti juuri tällä hetkellä jotain ikävää yksityiselämänsä puolella, jota hän miettii päässään. Siksi on vaarallista luoda ihmisestä mielikuva tietyn värin edustajana. Toki kun opimme tuntemaan ihmistä pidemmän aikaa, meille muodostuu käyttäytymismalli, joka pätee ollessamme toistemme seurassa. Silti opimme tuntemaan ihmisen ensisijaisesti omana itsenään, emmekä tietyn värityypin edustajana, eli periaatteessa väriteoria on siinä vaiheessa jo turha. Tämä ei tietystikään tarkoita, ettei ihmisten käyttäytymisen lukeminen olisi tärkeä taito. Jonkinasteisten stereotypioiden luominen on jopa välttämätöntä, mutta pointtini on, ettei niitä kannata tietoisesti vahvistaa jollain neljästä väristä.

Itse olen ihmisenä sellainen, että uusien ihmisten kanssa en ole erityisen avoin henkilökohtaisista asioistani, mutten silti pidä itseäni introverttina luonteena. Nautin kilpailuista, johtamishaasteista ja joissain määrin myös esiintymisestä, mutta en välttämättä aktiivisesti hakeudu kyseisiin tilanteisiin. Saatan takertua yksityiskohtiin ja esittää vastarannankiiskimäisiä kommentteja tiimissä. Toisaalta pidän itseäni myös taitavana ideoimaan uutta ja innostun nopeasti uusista asioista ja haasteista. Edellä kirjoittamani oman kuvaukseni pohjalta en itse ainakaan kykene sijoittamaan itseäni neljän värin kartalle. Samaan tapaan minulla on vaikeuksia määritellä vaikkapa oman tiimini jäseniä värien mukaan. Kaikista löytyy jokaisen värin mukaista käyttäytymistä, toki erilaisin painotuksin. Koska tunnen tiimiläisiäni jo kohtalaisen hyvin, tulkitsen heidän viestejään ja luen heidän käyttäytymistään jokaisen yksilöllisen persoonan pohjalta. Aivan kuten kirjassakin sanotaan, ja useat tutkimukset todistavat, parhaisiin tuloksiin päästään tiimeillä, joissa on erilaisia persoonia. Silti koen edelleen, ettei Eriksonin väreihin perustuva malli tuo juurikaan lisää arvoa, kun yrittää ymmärtämään ihmisiä.

Usein ihmisiä kannustetaan pienestä pitäen sanoilla ”Ole oma itsesi”. Ajatuksena tämä on erittäin kannatettava, mutta sitäkin pystyy kyseenalaistamaan. Erilaisten persoonien kanssa toimiessa, on välttämätöntä kyetä muokkaamaan tarvittaessa myös omaa käyttäytymistään. Usein toisia ärsyttävät piirteemme, joihin emme välttämättä itse kiinnitä ollenkaan huomiota. Se, miten hyvin ymmärrämme toisia kulkee käsikädessä sen kanssa, miten hyvin osaamme antaa ja vastaanottaa palautetta toisten kanssa. Kirjan loppupuolella palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen kiinnitettiin huomiota, ja Erikson toteaakin sen olevan yksi suurimmista haasteista tiimityössä ja johtamisessa onnistumisessa. Luonteemme ja oppimamme käyttäytymismallit rajoittavat meitä palautteen antamisen ja vastaanottamisen kanssa. Yleensä suurin oppiminen ja kehittyminen on kuitenkin seurausta onnistuneesta palautteesta. Joillekin ihmisille on ongelmatonta antaa kritiikkiä toisille, ja jotkut välttelevät negatiivisen palautteen antamista viimeiseen asti. Yhtälailla jotkut ottavat herkemmin oppia saamastaan palautteesta, toisten keskittyessä kiistämään negatiiviset asiat, hakiessa syntipukkia, mistä tahansa muualta kuin itsestään.

Idiootit ympärilläni sisältää paljon hyviä esimerkkejä jokapäiväisistä tilanteista, joihin joudumme omankin tiimimme kanssa. Vaikka en jatkossakaan aio alkaa tulkitsemaan ihmisiä Eriksonin neljän värin analyysilla, voin viedä monta kirjan vinkkiä ihmisten kohtaamisesta käytäntöön omaan toimintaani. Toisten ihmisten ymmärtäminen ei ole aina helppoa, eikä yhtä oikeaa tapaa toimia ihmisten kanssa ole. Omassa tiimissäni pystyn kuitenkin keskittymään erityisesti omiin vahvuuksiini, eli toisten kuuntelemiseen ja kertomaan avoimesti rehelliset mielipiteeni asioista. Tärkeää on myös varata tiimin toiminnassa ja projektien yhteydessä aikaa palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen, koska sitä kautta opit tarttuvat ja ymmärrämme toisiamme edelleen paremmin.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!